Voiko tätä liittoa vielä pelastaa?

[miettii]

Ja jos voi, miten?

Yhdessä oltu 16 vuotta. Seksiä ollut viimeksi 4 vuotta sitten. Lapset koululaisia.

Meidät vierotti vauva- ja taaperoaika turvaverkottomuus. Minä hoidin kotia ja lapsia. Koskaan ei ollut yhteistä aikaa, eikä noihin aikoihin asuttu sellaisessa paikassa, jossa olis ollut MLL, eikä ollut kyllä rahaakaan palkata ketään eikä kiinnostusta palkata ketään tuntematonta. Sitä paitsi mies ei ollut kiinnostunut niin paljon seurastani, että olisi järjestänyt yhteistä aikaa saati nyt sitten hankkinut lapsenvahtia. Mummoloita ei ole. Töihin menoni ei parantanut tilannetta.

Meillä ei ole muuta yhteistä kuin yhteinen historia ja lapset. Meillä on eri huumorintaju ja eri tavat. Esimerkiksi minä tykkään käydä asten kanssa saunassa, ulkona, pulkkamäessä, luistelemassa, uimassa. Mies ei lähde ilman kitinää mukaan eli ei siis nauti perheajasta. Ei osallistu peleihin jne. Tykää kyllä lähteä ulkomaille, jossa ui lasten kanssa ja on kyllä muutenkin yksinään lasten kanssa, mutta aika useinm se on sellaista käydään munkilla, ostetaan jotakin, tilataanpitsat -touhua. Mies polttaa tupakkaa ja minä lenkkeilen. Tavallinen elämisemme on tosi erityylistä siis. Minä luen kirjoja ja mies pelaa tietokoneella.

Kumpikaa ei osaa erota. Ollaan kokeiltu. Mutta kun kummallakaan ei ole mitään muuta elämää kuin nämä lapset ja tämä platoninen parisuhde, joka ei tee meistä kumpaakaan onnelliseksi. Olemme molemmat onnettomia, mutta emme umpikaan halua uutta puolisoa. Olemme jopa asuneet tovin erillämme, mutta muutimme rahan vuoksi takaisin yhteen. Asumme siis kämppiksinä yhdessä.

Minä itken sitä, ettei minua rakasteta. Samalta tuntuu miehestäkin. Hän on tosin tyytyväisempi, koska pyöritänhän minä perhettä ja annan eloa perheeseen aktiivisuudellani. Hänellä on ts. hyvät oltavat.

Kummallakin on oma toisesta erillään oleva tyydyttävä elämä. On mieluisa työ j oma suhde lapsiin. Nyt kun pääsisimme yhdessä pikku toviksi vaikka lenkille tai elokuviin, emme sitä tee. Mies ei lenkkeile tai katso samoja elokuvia kuin minä. Minä taas en halua lähteä pihalle röökitauolle tai katsoa toimintaleffoja.

Voinko tämän loppu elämänsä kuluttaa näin? Itse en näe enää vaihtoehtoja, mutta samalla tiedän, ettää kuolen henkisesti pois.

 

[ap]

sori kirjoitusvirheet

 

[tavallinen äiti]

Eipä tuo elämisen arvoiselta elämältä kuullosta. :/
Sinuna juttelisin miehen kanssa, ja kumpikin aloittaisi oman elämän. Ei kannata tuhlata aikaansa olemalla onneton, kun sen sijaan voi olla onnellinenkin. Meillä on vain tämä yksi elämä.

 

[vieras]

Kuulostaa kyllä aika heikolta... jollei teillä mitään yhteistä ole. Ei meilläkään hirveän hyvin mene, mutta toisaalta suhteemme on tasapuolisempi ja molemmat tykkäämme ulkoilusta ja liikkumisesta, joten voin hyvin kuvitella, että kun taas aikaa jää, niin nauttisimme molemmat sellaisesta yhdessä.

 

[inkeri]

en kuluttaisi elämääni noin. Jo tuo seksittömyyys olisi kauheaa.

 

[..]

MIten voi käydä noin? Tämä ei mikään syytös, vaan ihan vain puhdas ihmettely =( Miten kaksi ihmistä on päätynyt yhtenn, jos noin eri arvot, intohimot, näkemykset jne. Tosi surullista. Voimia!

 

[..]

MIten voi käydä noin? Tämä ei mikään syytös, vaan ihan vain puhdas ihmettely =( Miten kaksi ihmistä on päätynyt yhtenn, jos noin eri arvot, intohimot, näkemykset jne. Tosi surullista. Voimia!

 

[?]

missä on tahto rakastaa ? Molemmilta se pitäisi löytyä ja tulla puolitiehen vastaan. Mitä jos katselisit sen toimintaleffan ja miehesi lähtisi lenkille kanssasi? Puhukaa asiasta. Näin se voi olla pelastettavissa, yhteisellä tahdolla. Jos sitä ei ole, miksi olette yhdessä?

 

[12 vuotinen liitto]

Jaaha! meilläkin on sitten vissiin tuollaista 4 vuoden kulutta. Kaikki merkit viittaa siihen.

 

[ap]

Mutta kun yksin eläminenkään ei kiinnosta ja on nuo lapset. Elämä tuntuu vielä paskemmalta olla ihan yksin. Ja säälittää jättää mies, koska hän ei saa olla sitten niin paljon lasten kanssa ja on kuitenkin hyvä isä. Ja en itsekään halua olla yksin viikonloppuja, olen tosi perhekeskeinen. Lapsille kai on kuitenkin hyväksi olla perheessä?

Tiedän, että ehkä ero on edessä joskus, kun lapset lähtevät. Voisiko joku kertoa, kannattaako olla yhdessä vai pitäisikö nyt erota eikä vasta sitten kun lapset ovat omillaan?

Tuskin tuo mies muuttuu, kun ei se halua olla minun kanssani. Mutta ei se siis halua käydä vieraissakaan tai baareissa tms.

 

[tavallinen äiti]

Mutta kun yksin eläminenkään ei kiinnosta ja on nuo lapset. Elämä tuntuu vielä paskemmalta olla ihan yksin. Ja säälittää jättää mies, koska hän ei saa olla sitten niin paljon lasten kanssa ja on kuitenkin hyvä isä. Ja en itsekään halua olla yksin viikonloppuja, olen tosi perhekeskeinen. Lapsille kai on kuitenkin hyväksi olla perheessä?

Tiedän, että ehkä ero on edessä joskus, kun lapset lähtevät. Voisiko joku kertoa, kannattaako olla yhdessä vai pitäisikö nyt erota eikä vasta sitten kun lapset ovat omillaan?

Tuskin tuo mies muuttuu, kun ei se halua olla minun kanssani. Mutta ei se siis halua käydä vieraissakaan tai baareissa tms.

No siinä tapauksessa tuhlaat loppuelämäsi olemalla onneton. Itse eroaisin jos ei muutosta tilanteeseen tule, mutta itsehän teet omat ratkaisusi.

 

[-]

Ei nuo luettelemasi asiat ole mitenkään hirveitä. KEHITTÄKÄÄ jotain yhteistä tekemistä. Pitäisi löytyä tahtoa sen verran. Ei ole mitään väliä jos toinen pelaa ja toinen lukee tms...

 

[Jaana]

Mutta kun yksin eläminenkään ei kiinnosta ja on nuo lapset. Elämä tuntuu vielä paskemmalta olla ihan yksin. Ja säälittää jättää mies, koska hän ei saa olla sitten niin paljon lasten kanssa ja on kuitenkin hyvä isä. Ja en itsekään halua olla yksin viikonloppuja, olen tosi perhekeskeinen. Lapsille kai on kuitenkin hyväksi olla perheessä?

Tiedän, että ehkä ero on edessä joskus, kun lapset lähtevät. Voisiko joku kertoa, kannattaako olla yhdessä vai pitäisikö nyt erota eikä vasta sitten kun lapset ovat omillaan?

Tuskin tuo mies muuttuu, kun ei se halua olla minun kanssani. Mutta ei se siis halua käydä vieraissakaan tai baareissa tms.

Näkeekö teistä että olette onnettomia. Lapset vaistoaa kyllä kaiken. Hellitelläänkö tai halataanko teillä (siis vanhemmat toisiaan) jos ei niin kyllä sekin lapsiin vaikuttaa ja heidän tapaansa tuoda tunteita julki. Minä en pystyisi pitämään yllä kulissiavioliittoa, mutta kai näitä on tosi paljon.

 

[-]

mietin semmosta että miltä se tulevaisuus näyttää siinä vaiheessa kun lapset isoja ja muuttanu pois? mitä yhteistä teillä on siinä vaiheessa?

 

[vieras]

Oletteko mitään terapiaa/avioliittoleiriä miettineet?

 

[ap]

Minä olen tullut omasta mielestäni enemmmän kuin puolitiehen vastaan. Olen jopa polttanut tupakkaa, alitajuisesti miehen "painostuksesta". Kun lopetin sen, loppui lähes ainoa yhdessä olo eli portailla röökillä istuminen. Mies kävi kanssani toissa kesänä lenkillä. Vinkui ja valitti koko ajan. Lapste olivat mukana kylläkin. Mies ajoi pyörällä lasten kans ja minä juoksin. Sen jälkeen ei ole lähtenut ja minä olen lopettanut pyytämisen. En enää jaksa pettyä

Ai miten voi käydä näin? No, kaikenlaista takapakkia on tullut, jotka ovat vaikuttaneet niin, että toinen ei jaksa pitää yhtä.

Minä olen 110 % antanut tälle suhteelle. Olen lukenut kaikki parisuhdeoppaat ja käynyt yksikseni joap psykologilla, mutta voinko minä tehdä mitään enempää, jos mieheni ei halua panostaa. Kai hänelläkin olisi oltava vastuu.

Miten on päädytty yhteen? Yhteistä on, että ollaan molemmat yksinäisiä susia. Ei ole juuri sukua. Miehellä ei edes kavereita juurikaan, ei siksi ettei pärjäisi, on vaan erakkoluonne. Minulla taas on kavereita ja ystäviä, mutta muuttojen vuoksi kaikkii asuvat kaukana. Meillä ei ole oikein muita kuin toisemme ja lapset. Siksi elämä tuntuu erillään vielä kamalammalta.

 

[ap]

Onko muita?

 

[..]

Minä olen tullut omasta mielestäni enemmmän kuin puolitiehen vastaan. Olen jopa polttanut tupakkaa, alitajuisesti miehen "painostuksesta". Kun lopetin sen, loppui lähes ainoa yhdessä olo eli portailla röökillä istuminen. Mies kävi kanssani toissa kesänä lenkillä. Vinkui ja valitti koko ajan. Lapste olivat mukana kylläkin. Mies ajoi pyörällä lasten kans ja minä juoksin. Sen jälkeen ei ole lähtenut ja minä olen lopettanut pyytämisen. En enää jaksa pettyä

Ai miten voi käydä näin? No, kaikenlaista takapakkia on tullut, jotka ovat vaikuttaneet niin, että toinen ei jaksa pitää yhtä.

Minä olen 110 % antanut tälle suhteelle. Olen lukenut kaikki parisuhdeoppaat ja käynyt yksikseni joap psykologilla, mutta voinko minä tehdä mitään enempää, jos mieheni ei halua panostaa. Kai hänelläkin olisi oltava vastuu.

Miten on päädytty yhteen? Yhteistä on, että ollaan molemmat yksinäisiä susia. Ei ole juuri sukua. Miehellä ei edes kavereita juurikaan, ei siksi ettei pärjäisi, on vaan erakkoluonne. Minulla taas on kavereita ja ystäviä, mutta muuttojen vuoksi kaikkii asuvat kaukana. Meillä ei ole oikein muita kuin toisemme ja lapset. Siksi elämä tuntuu erillään vielä kamalammalta.

No ehkä se syy löytyykin just tuosta? En usko että kukaan ihminen voia antaa toiselle kaikkea mitä toinen tarvitsee, vaikka ois kuinka unelmapari. Mutta on kyllä tosi surullinen tilanne sinulla =( Varmasti iso möykky sysämessä tuon asian kanssa. Koita jaksaa.

 

[ahma]

Minä olen tullut omasta mielestäni enemmmän kuin puolitiehen vastaan. Olen jopa polttanut tupakkaa, alitajuisesti miehen "painostuksesta". Kun lopetin sen, loppui lähes ainoa yhdessä olo eli portailla röökillä istuminen. Mies kävi kanssani toissa kesänä lenkillä. Vinkui ja valitti koko ajan. Lapste olivat mukana kylläkin. Mies ajoi pyörällä lasten kans ja minä juoksin. Sen jälkeen ei ole lähtenut ja minä olen lopettanut pyytämisen. En enää jaksa pettyä

Ai miten voi käydä näin? No, kaikenlaista takapakkia on tullut, jotka ovat vaikuttaneet niin, että toinen ei jaksa pitää yhtä.

Minä olen 110 % antanut tälle suhteelle. Olen lukenut kaikki parisuhdeoppaat ja käynyt yksikseni joap psykologilla, mutta voinko minä tehdä mitään enempää, jos mieheni ei halua panostaa. Kai hänelläkin olisi oltava vastuu.

Miten on päädytty yhteen? Yhteistä on, että ollaan molemmat yksinäisiä susia. Ei ole juuri sukua. Miehellä ei edes kavereita juurikaan, ei siksi ettei pärjäisi, on vaan erakkoluonne. Minulla taas on kavereita ja ystäviä, mutta muuttojen vuoksi kaikkii asuvat kaukana. Meillä ei ole oikein muita kuin toisemme ja lapset. Siksi elämä tuntuu erillään vielä kamalammalta.

Olet lukenu vääriä oppaita tai jotenkin huonosti, jos kuvittelet että yhteiselämä on tosiaan kiinni samoista harrastuksista ja ajanviettotavoista. Entä sitten jos kävisittekin yhdessä lenkillä, mutta teillä ei olisi sanaakaan puhuttavaa toisillenne? Nyt ainakin tiedät mitä haluat - rakkautta, ja tiedät senkin, että mies haluaa rakkautta myös. Eikös siinä ole jo jotain yhteistä? Ja jonkinverran informaatiotakin välillänne siis täytyy kulkea?

 

[kolmen äiti]

Mä en vois elää noin. Toki huonojakin kausia on pitkässä suhteessa, mutta...en pystyisi elämään ilman seksiä/läheisyyttä noin kauan. Jutelkaa kunnolla, menkää vaikka parisuhdeterapiaan? Saisitte uutta näkökulmaa terapiasta? Niin se vaan on, että jos ei tee suhteen eteen mitän, niin se näivettyy. Meilläkin tukiverkosto asuu kaukana, mutta yritetään järjestää säännöllisesti yhteistä aikaa.

 

[kolmen äiti]

Jos toinen ei halua tehdä asian eteen mitään, niin minä en näe tuossa tilanteessa muuta vaihtoehtoa kuin erota. En haluaisi/pystyisi elämään kämppissuhteessa. Ja mitä kauemmin tilanne jatkuu, niin kynnys kasvaa...

 

[kemeli]

Ex-liittoni lasteni isän kanssa oli hiukan samanlainen kuin sinulla. Siis yhteistä tekemistä ei juurikaan ollut (paitsi seksiä mies halusi kyllä vähän väliä). Kiinnostuksemme aheet olivat aika kuin teilläkin. Itse tykkään ulkoilla ja puuhailla lastan kanssa, mies taas istui vain koneella tai röökillä. yhteisen vapaa-aikammekin exä olisi halunnut käyttää vain baarissa.
Usein tuntui siltä, että lasten kanssa puuhailu oli hänelle sellaista pakkopullaa, vaikka kyllä hän toki lasten kanssa oli. Mutta siis juuri koskaan ei käyty koko perheen kanssa ulkoilemassa tai puuhailemassa ylipäätänsä yhtään mitään.
Itselleni tämä oli todella kova pala ja miehen käytös loukkasikin minua kovasti.
Nyt olemme eronneet (ei tosin puhtaasti näistä syistä) ja olen huomannut, kuinka paljon kärsin siitä, että exä ei halunnut viettää aikaa yhdessä perheen kanssa.
Nykyään itselläni on miesystävä,joka mielellään lähtee yhteisille kävelylenkeille ja muutenkin viettää minun ja lasten kanssa liki kaiken vapaa-aikansa.

 

[kemeli]

Ex-liittoni lasteni isän kanssa oli hiukan samanlainen kuin sinulla. Siis yhteistä tekemistä ei juurikaan ollut (paitsi seksiä mies halusi kyllä vähän väliä). Kiinnostuksemme aheet olivat aika kuin teilläkin. Itse tykkään ulkoilla ja puuhailla lastan kanssa, mies taas istui vain koneella tai röökillä. yhteisen vapaa-aikammekin exä olisi halunnut käyttää vain baarissa.
Usein tuntui siltä, että lasten kanssa puuhailu oli hänelle sellaista pakkopullaa, vaikka kyllä hän toki lasten kanssa oli. Mutta siis juuri koskaan ei käyty koko perheen kanssa ulkoilemassa tai puuhailemassa ylipäätänsä yhtään mitään.
Itselleni tämä oli todella kova pala ja miehen käytös loukkasikin minua kovasti.
Nyt olemme eronneet (ei tosin puhtaasti näistä syistä) ja olen huomannut, kuinka paljon kärsin siitä, että exä ei halunnut viettää aikaa yhdessä perheen kanssa.
Nykyään itselläni on miesystävä,joka mielellään lähtee yhteisille kävelylenkeille ja muutenkin viettää minun ja lasten kanssa liki kaiken vapaa-aikansa.

hymiöt ei kuulu juttuun!

 

[ahma]

mun mielestä tää keskustelu jäi jotenkin kesken ny kyllä

 

[ap]

Niin, no, en oletakaan, että mies harrastaisi samoja asioita kuin minä. Minulla on oma tyydyttävä työelämä ja elämä lasten kanssa. Harrastan omiani enä niihin vaadi miestä.

Onko minun vastuullani keksiä meille jotain yhteistä?

Jos vaikka lähtisimme yhdessä ulos, ei meillä tosiaan ole yhteisiä keskustelunaiheita, muita kuin lapset.