V
V
vierailija
Vieras
Kiitos. Ja sitten kun tietää, että miehestä se on vastenmielistä.
Mut ei sentään ajattele omistavansa sua koska elättää?
Ellei, ni jotain positiivista siinäkin. Edes.
V
vierailija
Vieras
No en tiedä,mitä tuolla tarkoitat? En mä saa yksin mihinkään juhlimaan mennä,mutta saan mä muuten normaalia elämää viettää eli päivisin käydä missä vaan.
V
vierailija
Vieras
Niinhän se on. Eihän tässä itseään tosiaan aikuiseksi tunne.
V
vierailija
Vieras
Ei,kun mä olen töissä yhteisessä yrityksessämme. En ole päässyt lukuisten sairauksieni kanssa eläkkeelle.
tiedän tunteen. mulla ja miehellä oli yhteinen maatila. jossa minulla ei sit ollut muuta velvollisuutta kuin tehdä helvetisti töitä ja saada haukut ja paskat aina silmille. tein niin tain näin. ikinä mies ei keskustellut kanssani mistään hankinnoista yms. jos halusit rahaa johonkin vastaus oli että ei, kaikki mitä tuli meni maatalouteen ja sen hankintoihin. ja sitten lopulta ukon huorausreissuille
V
vierailija
Vieras
Joo,no noinhan se vähän on. Mun mies ei kyllä akkojen perässä juokse mutta muuten kuulostaa tutulta.
V
vierailija
Vieras
Olen työkyvytön sairauksieni kanssa enkä pysty itseäni elättämään. Nyt on kahdeksas vuosi alkanut. Mitään muutosta parempaan ei ole tulossa. Olen ruokarahalla ystäväni luona. Oma asunto on maaseudulla, missä en pärjää pienillä tuloilla ilman autoa. Olen hengissä, mutta aina rahaton. Pieni eläke menee tyhjillään olevan rivitalokodin maksuihin ja ruoka ja kyytirahaan. Ei ole rahaa elää missään. En saa edes vammaistukea, kela katsoo minun pärjäävän, vaikka lääkäri on eri mieltä. Tämä on heitteillejättö. Tällaista on elämä tänään.
