YH:t, kertokaa kokemuksianne, miten olette pärjänneet kahden lapsen kanssa!

["kahden lapsen äiti"]

En tarkoita nyt siis taloudellisesti, vaan henkisesti - miten olette jaksaneet? Olen eroamassa miehen kanssa, ja ei ole yhtään varmaa, meinaako mies olla jatkossa mukana lasten elämässä vai ei. Hänellä ei elämä ole kovin hyvässä jamassa, eli kyse ei ole siitä, etteikö hän haluaisi tai etteikö häntä kiinnostaisi.

Lapset ovat alle kouluikäisiä (nuorempi 2 vuotta) ja aina välilä tuntuu, ettei vaan pärjäisi yksin. Lapset tappelevat tosi paljon ja lisäksi tuntuu, että yksin olisin kauhean väsynyt. En ole kotiäiti, eli omaa elämää on kodin ulkopuolellakin - ja se on toki yksi henkireikä. Mutta onko arjen pyörittäminen yksin kauhean raskasta? Millaiset tukiverkostot teillä muilla on ollut? Mikä on ollut kaikkein raskainta? Entä minkä ikäisten kanssa on ollut vaikeinta?

 

[kahden muksun äiti]

Mulla kans kaks lasta. Toinen ekalla, toinen päiväkoti-iässä.
Nyt tilanne parempi mutta silloin kun olivat pienempiä niin olin niiden kans muuten yksin, mutta isällään olivat joka toinen vkonloppu. Ei tukiverkostoa, kaukana kaikki isovanhemmat.

En tiedä mikä oli raskain ikä, mun mielestä koko ajan ollut raskasta. Tappelevat ja nahistelevat päivittäin edelleen. Oon ollu välillä tosi poikki. Käyn töissä ihan normaalisti mikä on hyvä juttu, mutta kun lapset sairastavat niin olen ollut itse AINA pois ja siitä ei pomo ole kauheasti tykännyt. Välillä tuntui että koko ajan joku tauti jylläsi.
Ja sen lisäksi aina kun olen saanut lapset kuntoon ja valvonut monta yötä, niin olen lähes aina itse sairastunut. Esim. nyt toinen alkoi oksentaa viime yönä. Valvoin. Otin äsken pikku päikkärit koska luulen, että toinenkin sairastuu ja taas tulee valvottu yö. Tai sitten alan oksentaa itse.

Mun mielestä silloin oli ehkä vaikeinta kun lapset oli 3-4v. Lapsilla ikäeroa reilu vuosi. Molemmilla kauhee uhma yhtäaikaa. Ja joka paikkaan piti ottaa lapset mukaan, edes kauppaan ei päässyt. Nyt toinen jo ekalla joten jää kotiin kun lähden toisen kanssa kauppaan. Nyt en voi jättää häntä kotiin koska on oksentanut enkä siis lähde ilman häntäkään, joten kauppareissu saa odottaa.

Jälkiviisaana olisin voinut käyttää lastenhoitopalveluita. Olen kaksi kertaa maksanut siitä että joku hoitaa lapsiani. Enemmänkin olis tietenkin voinut niitä käyttää mutta yh:n tuilla ei paljon kerskailla.

Yhtä härdelliä koko ajan. En ikinä olis halunnu yh:ksi, se vie kaikki voimat työn lisäksi. Jos olis tukiverkostoa niin pääsis varmaan joskus johonkin. Mutta mies äityi väkivaltaiseksi joten sitä en jäänyt katsomaan. Ja olihan siinä muitakin syitä.

Voimia koitokseen!

 

["Lilli"]

Hyvinhän tässä pärjää
Lapset 7v ja 2v.

Pienempi nukkuu muutaman tunnin päiväunet sillä aikaa kun vanhempi on koulussa, näin mä saan päivällä touhuilla omia juttujani. Iltaisin pienempi nukahtaa klo 20 ja isompi klo 21, mulle jää pari-kolme tuntia aikaa käydä suihkussa, katsella telkkaria, lukea tms.

Tukiverkot on laajat. Tänään mun äiti oli lasten kanssa kun mä kävin hoitamassa kaupungilla muutaman asian. Viikonlopun olivat ex.n isällä. Tänään illalla mennään ex.n äidille ja mä käyn siellä rauhassa saunassa. Ex.n isovanhemmat asuu tässä ihan lähellä ja heiltäkin saan apua tarvittaessa. Mun täti myös katsoo mielellään lapsia.

Me asutaan ihan keskustassa joten rattailla liikutaan kauppareissut ym. Ja kaikki palvelut on lähellä, esim. neuvolaan ja terv.keskukseen on 500m, kauppaan sama, kirjastoon kilsa.

Ehkä raskainta on silloin jos kaikki ollaan kipeänä samaan aikaan. Tosin ex on yleensä silloin meillä yötä. Ja käy hän muutenkin tässä monta kertaa viikossa.

 

[vierass]

Mä olen kahden lapsen lähivanhempi, mutta mulla se tilanne et isä ottaa säännöllisesti lapset luokseen. Lapset ovat isältään joka toinen vkl ja yhden illan viikossa isä näkee lapsiaan muutaman tunnin. Välillä ovat isällään viikollakin yötä, niin et isä vie aamulla päiväkotiin. Molemmat lapset siis alle kouluikäisiä vielä. Itse en koe et olisi ongelmia jaksamisen kanssa, nyt kun saanut kaikki käytännön järjestelyt tehtyä ja uuden arjen pyörimään. Itseasiassa jos omaa-aikaa ajatellaan, niin sitä on nyt enemmän kuin kuuteen vuoteen. Ennen viime kevättä en ollut juurikaan missään muualla käynyt kun töissä ja kotona lasten kanssa. Isännällä oli niin paljon omia juttujaan silloin. Ja itseasiassa rahaakin mulla jäänyt nyt jopa säästöön. Entinen mies joutunut luopumaan kaikenlaisesta kalliista harrastelustaan, mutta kun mulla ei o mitään omia tarpeita liiemmin ollutkaan, niin ei o eron myötä mistään tarvin luopua.
Alkuun oli vaikeaa, mut nyt hyvä näin. Vaikka edelleen toki kaduttaa et lapset ei saa nyt kasvaa ydinperheessä. Mut pärjätään lasten kanssa oikein hyvin. Tsemppiä teille rutistukseen!!

 

[vierasssss]

Minä jäin yksin kun lapset olivat 3kk ja 2v 11kk.Alkuun en olisi selvinnyt varmaan edes kauppaan ilman parasta ystävääni jolla oli aivan samanikäiset lapset ja jonka kanssa käytiin lähes joka päivä yhdessä kaupassa ja ulkona tms ja jonka luokse sai aina mennä vaikka yöksi.Kyllä se siitä sitten lähti sujumaan,kiitos myös ihanien vanhempieni jotka auttoivat paljon kuopuksen sairastellessa toistuvasti ja nukkuessa todella huonosti.Sitten lasten ollessa isompia ovat ottaneet yöksi silloin tällöin,vieneet mökille,uimaan jne että saan hetken omaakin aikaa.Lasten isä katosi kuviosta aikalailla täysin.Loin meille päivärytmin ja muutamana päivänä viikossa käytiin sitten avoimessa päiväkodissa,tuttujen kanssa leikkipuistossa,kirjastossa ja uimassa tms,Kotona lasten kanssa ollessa oli mielestäni mukavaa ja vasta päivähoidon tultua kuvioihin koin tilanteen joskus raskaammaksi,mutta toisaalta opiskelu toi itselle niin paljon uutta kaikin puolin.Nykyään asun avoliitossa ja lapset ovat jo isoja koululaisia ja olen valtavavn ylpeä heistä ja vuosista jotka olimme kolmistaan perhe,ajattelen että pärjäsimme todella hienosti.

 

[yhtässä]

3 lasta joista yksi on erityislapsi. Lapset kanssani koko ajan. En erittele elämääni,mutta helppoa on. Aika pitkälle omasta asenteesta kiinni,vaikka mullekaan ei helpot lapset syntyneet

 

[vieras*]

en mä tiedä miten pärjäsin, mutta en sanoisi että oli mitenkään äärimmäisen rankkaa.

mä kyllä melko paljon annoin lasten tapella keskenään jos tappelutti, niin tappelin minäkin veljeni kanssa lapsena.

 

[vierass]

Mulla 3 lasta, kaikki alakouluikäisiä. Onhan se henkisesti rankkaa kun kaikesta on vastuussa yksin monia vuosia.