S
Sessi^
Vieras
Törmäsin muutamiin viesteihin aiheesta, mutta ajattelin, että haluaisin perustaa uuden viestiketjun keskustelun sävyn oikaisemiseksi. Aiemmissa keskusteluissa sävy kun oli lähtökohtaisesti hyvin negatiivista ja epäilevää, kun itse taas pidän vahvoja sosiaalisia suhteita myös entisten kumppanien kanssa rikkautena.
Oma tarinani sisältää noin vuosi sitten päättyneen useamman vuoden mittaisen suhteen, jonka aikana kasvoin teinitytöstä naiseksi, tai ainakin hieman vähemmän teiniksi tytöksi. Tarinani sisältää myös toisen suhteen; suhteen joka kukoistaa nyt.
Ensimmäinen suhteeni on minulle tärkeä ja tämä teinivuosista aikuisuuden kynnykselle kanssani kulkenut entinen poikaystäväni on eräs elämäni tärkeimmistä ihmisistä, johon edelleen luotan hyvin paljon. Olen kasvanut ihmiseksi, joka olen, hänen rinnallaan ja hänen vaikutuksensa alaisena, enkä voi sanoa, etteikö hänen maailmankatsomuksensa, arvomaailmansa, huumorintajunsa ja moraalintajunsa olisi lyöneet leimaansa myös minuun ja minun näkemyksiini maailmasta. Monet uusista ystävistämme pitävät meitä hyvin samanlaisina ihmisinä, sillä olemme omaksuneet paljon piirteitä toisiltamme. Rakastin häntä joskus kaikella teinitytön omistautumisella, minkä jälkeen rakastin häntä vuoden ajan avopuolisona ja kaikin puolin hyvänä miehenä. Tunsin häneen hyvin paljon seksuaalista kiintymystä ja vetoa, mutta nämä tuntemukset latistuivat kasvaessamme ja eromme hetkellä ne olivat jo lähes olemattomat. Koko suhteemme ajan rakastin häntä myös ystävänäni. Hän oli ihminen, jolle uskouduin ja hänen kanssaan nauroin hölmöille jutuille. Syvä ystävyytemme ja siihen kuuluva kiintymys esti meitä loukkaamasta toisiamme eron hetkellä, kun olimme jo menettäneet monta muuta rakkauden muotoa. Tämä rakkaus ei kuitenkaan kadonnut minnekään, niinkuin ei ole kadonnut rakkaus äitiinikään, vaikka muutin kotoa jo viitisen vuotta sitten.
Rakastan siis tätä miestä jollain tasolla edelleen, vaikka erostamme on kulunut nyt vuosi. Hänen seuransa ilahduttaa minua, vaikkei minulla mitään pakottavaa tarvetta hänen seuraansa olekaan hakeutua. Kun hän kännissä toikkaroi ja hölmöilee, rakkauteni häneen takaa sen, etten jätä häntä pulaan vaan saatan kotiin tai tarjoan lattialtani patjaa. Aamulla naureskelemme yhdessä tapahtuneelle ja keitän krapulaiselle miehelle kahvit. Hän on edelleen yksi parhaista ystävistäni.
Nyt minulla on uusi suhde, jossa on tulta ja tunnetta. Olen korviani myöten ihastunut tähän uuteen ihmiseen ja vaikken sitä ääneen sano, haluan ainakin ajatella rakkautta. Hänen kanssaan ollut pidemmän aikaa hyvä ystävä ja ystävänä olen luottanut häneen täysin jo pidemmän aikaa. Olisiko tällä uudella miehellä oikeus pyytää minua vähentämään yhteydenpitoa edelliseen mieheeni?
Uusi ja edellinen ovat keskenään ystäviä ja kunnioittavat toisiaan. Uusi ymmärtää, kuinka suuri osa tämä edellinen on elämääni, ja ymmärtää myös yhteisen menneisyytemme ja yhteisen ystäväpiirimme merkityksen. Hän ymmärtää täysin, miksi minä ilahdun eksän näkemisestä niin kuin ilahdun ja miksi minä soittelen hänelle silloin tällöin, pyydän mukaan tapahtumiin ja pidän paljon yhteyttä. Hän ymmärtää, etten aio katkoa yhtä elämäni tärkeimmistä ihmissuhteista hänen vuokseen, ja tietää myös, että moisen vaatiminen olisi täysin suhteetonta, liioiteltua ja törkeää. Toisaalta hän myös tietää, että voi luottaa minuun.
Luin monta kommenttia joissa sanottiin.... "eksä on eksä, miksi siihen pitäisi yhteyttä pitää" tai "hädin tuskin moikkaan eksääni kadulla"
Jos tällaiset eksät ovat todellakin ihmisiä, joita olette joskus rakastaneet, joiden käsiin olisitte voineet joskus elämänne luottaa ja joiden kanssa olette nauraneet ja itkeneet vuoden jos toisenkin, niin kuinka ihmeessä heidät voi hylätä elämästä nimikkeellä eksä, vain siksi, että erimielisyytenne lopulta johtivat eroon? Soitellaanhan vanhoille ystävillekin, vaikkei heidän kanssaan kaikki asiat aina luistaisikaan...
Oma tarinani sisältää noin vuosi sitten päättyneen useamman vuoden mittaisen suhteen, jonka aikana kasvoin teinitytöstä naiseksi, tai ainakin hieman vähemmän teiniksi tytöksi. Tarinani sisältää myös toisen suhteen; suhteen joka kukoistaa nyt.
Ensimmäinen suhteeni on minulle tärkeä ja tämä teinivuosista aikuisuuden kynnykselle kanssani kulkenut entinen poikaystäväni on eräs elämäni tärkeimmistä ihmisistä, johon edelleen luotan hyvin paljon. Olen kasvanut ihmiseksi, joka olen, hänen rinnallaan ja hänen vaikutuksensa alaisena, enkä voi sanoa, etteikö hänen maailmankatsomuksensa, arvomaailmansa, huumorintajunsa ja moraalintajunsa olisi lyöneet leimaansa myös minuun ja minun näkemyksiini maailmasta. Monet uusista ystävistämme pitävät meitä hyvin samanlaisina ihmisinä, sillä olemme omaksuneet paljon piirteitä toisiltamme. Rakastin häntä joskus kaikella teinitytön omistautumisella, minkä jälkeen rakastin häntä vuoden ajan avopuolisona ja kaikin puolin hyvänä miehenä. Tunsin häneen hyvin paljon seksuaalista kiintymystä ja vetoa, mutta nämä tuntemukset latistuivat kasvaessamme ja eromme hetkellä ne olivat jo lähes olemattomat. Koko suhteemme ajan rakastin häntä myös ystävänäni. Hän oli ihminen, jolle uskouduin ja hänen kanssaan nauroin hölmöille jutuille. Syvä ystävyytemme ja siihen kuuluva kiintymys esti meitä loukkaamasta toisiamme eron hetkellä, kun olimme jo menettäneet monta muuta rakkauden muotoa. Tämä rakkaus ei kuitenkaan kadonnut minnekään, niinkuin ei ole kadonnut rakkaus äitiinikään, vaikka muutin kotoa jo viitisen vuotta sitten.
Rakastan siis tätä miestä jollain tasolla edelleen, vaikka erostamme on kulunut nyt vuosi. Hänen seuransa ilahduttaa minua, vaikkei minulla mitään pakottavaa tarvetta hänen seuraansa olekaan hakeutua. Kun hän kännissä toikkaroi ja hölmöilee, rakkauteni häneen takaa sen, etten jätä häntä pulaan vaan saatan kotiin tai tarjoan lattialtani patjaa. Aamulla naureskelemme yhdessä tapahtuneelle ja keitän krapulaiselle miehelle kahvit. Hän on edelleen yksi parhaista ystävistäni.
Nyt minulla on uusi suhde, jossa on tulta ja tunnetta. Olen korviani myöten ihastunut tähän uuteen ihmiseen ja vaikken sitä ääneen sano, haluan ainakin ajatella rakkautta. Hänen kanssaan ollut pidemmän aikaa hyvä ystävä ja ystävänä olen luottanut häneen täysin jo pidemmän aikaa. Olisiko tällä uudella miehellä oikeus pyytää minua vähentämään yhteydenpitoa edelliseen mieheeni?
Uusi ja edellinen ovat keskenään ystäviä ja kunnioittavat toisiaan. Uusi ymmärtää, kuinka suuri osa tämä edellinen on elämääni, ja ymmärtää myös yhteisen menneisyytemme ja yhteisen ystäväpiirimme merkityksen. Hän ymmärtää täysin, miksi minä ilahdun eksän näkemisestä niin kuin ilahdun ja miksi minä soittelen hänelle silloin tällöin, pyydän mukaan tapahtumiin ja pidän paljon yhteyttä. Hän ymmärtää, etten aio katkoa yhtä elämäni tärkeimmistä ihmissuhteista hänen vuokseen, ja tietää myös, että moisen vaatiminen olisi täysin suhteetonta, liioiteltua ja törkeää. Toisaalta hän myös tietää, että voi luottaa minuun.
Luin monta kommenttia joissa sanottiin.... "eksä on eksä, miksi siihen pitäisi yhteyttä pitää" tai "hädin tuskin moikkaan eksääni kadulla"
Jos tällaiset eksät ovat todellakin ihmisiä, joita olette joskus rakastaneet, joiden käsiin olisitte voineet joskus elämänne luottaa ja joiden kanssa olette nauraneet ja itkeneet vuoden jos toisenkin, niin kuinka ihmeessä heidät voi hylätä elämästä nimikkeellä eksä, vain siksi, että erimielisyytenne lopulta johtivat eroon? Soitellaanhan vanhoille ystävillekin, vaikkei heidän kanssaan kaikki asiat aina luistaisikaan...
Toisena samanmoisena kulkijana. Näen itse asian ihan samoin, olisi kauhean surullista, jos läheinen ihmissuhde ei jatkuisi edes kaveruutena, tai mielellään jopa ystävyytenä. Minusta se on ihan valtavaa luonnonvarojen haaskausta maailmassa, jossa aika harvalla sentään on liikaa ystäviä. Minä pidän kyllä yhteyksiä, samoin kaverit, harvakseltaan mutta kuitenkin vähintään nyt jokusen kerran vuodessa. Jonkun kanssa hyvinkin tiheästi, riippuu vähän ihmissuhteen tyylistä silloin hellusteluaikanakin. 
