Yhteydenpito entisiin kumppaneihin

[Niin no]

Viimeisen lauseen ylimääräisen "yhteyttä" sanan voi vaihtaa sanapariin "eron jälkeen". Viimeinen määritelmä ei ollut oma, vaan eksän määritelmä meistä. Eikä kaikkiin eksiin tietenkään ole samanlaisia välejä, nämähän ovat ihan ihmissuhde- ja persoonakohtaisia. Mutta mielikuvitukselliselta itsestäni tuntuisi, etten edes moikkaisi ja kysyisi kuulumisia vastaan sattuessani ihan kaikkien kanssa. Jos kerran ihminen on tuttu, toimin aina niin.

 

[Niin no]

Tuohon väliin tulleeseen viestiin tulee kyllä mieleen kommentoida, että aika harvassa seurustelusuhteessa kai niiden muidenkaan ystävien kanssa ehditään JATKUVASTI olla kaljalla/syömässä/ostoksilla... ?! Ei kai sellainen jatkuvana voi kuulua mihinkään seurusteluun, pitäähän sen puoliskonkin kanssa jossain vaiheessa seurustella olivat ystävät sitten mitä sukupuolta tahansa! Harvassa suomalaisessa seurustelussa kai noin paljon aikaa riittää muuhun sosiaalisuuteen, että "jatkuvasti" - pitäähän sitä joskus käydä töissäkin, ja nukkua. En minä ehdi edes sinkkuaikoina "jatkuvasti" jonkun kanssa jonnekin, ei hyvä jyssäys sentäs....

 

[eräs peräs]

Jysäys tai ei, mutta kyllä minä soittelen muutaman ihmisen kanssa varsin tiheään tahtiin, joskus jopa päivittäin. Voisi siis jopa sanoa, että jatkuvasti

Puolisoni tapaa ystäviään pari kertaa viikossa. Ihan säännöllisesti.

Ihan käymme töissä, ehdimme nähdä toisiamme ja nukkuakin

 

[Niin no]

Joo, sama tiheys täälläkin, suunnilleen. Mutta sitä ystäväverkostoa on vissiin sitten jo kertynyt sen verran, ettei ne ole ne samat ihmiset, joille soittaa päivittäin tai joita näkee viikottain. Tämä kai seurausta siitä, että on asunut monella paikkakunnalla ja se verkosto on jäänyt voimaan kaikilta. Eli että kun siellä seassa joku on joskus muinoin ollut seurustelukaveri, ei se kovin usein ehdi kohdalle silti sekään sieltä porukasta. Ei viikottain. Ai niin ja jouluksi ei kutsuta ystävistä yhtään ketään joulupöytään, se on perhejuhla. Ja rakkauden lajeja on tuolle yhdelle vastauksena mielestäni kaksi: romanttinen rakkaus, se sanalla yleensä tarkoitettu ja sitten se toinen, ystäviin ja perheenjäseniin liittyvä. Toki hyvää ystävää rakastaa, rakas ystävä on rakas ystävä, ei siinä minusta mitään kummallista ole. Mutta ihan eri asia ja tunne se on sisällä, kun taas rakastuminen ja sitä seuraava romanttinen rakkaus.

 

[Minä taas näin]

Niin, no, minä ja mieheni ollaan siinä onnellisessa asemassa, että meillä ei ole ollut tarvetta kerätä hurjia laumoja eksiä, ei olla seukattu ala-asteelta lukioon ja eteenpäin kymmenien kanssa, ei ole heilaa joka kaupungissa. Minusta on moraalitonta heilastella kymmenien kanssa, tehdä joidenkin kanssa jopa muksuja, ja sitten soitella perään ja kutsua sitä vain "ystävärakkaudeksi". Ei ystäviä rakasteta, ja jos on niin monta ystävää, ja rakkauden lajia, eikö siinä mene sekaisin? Onko uuden kumppanin kanssa ma-ke, ja vanhan eksän kanssa to, toisen kanssa pe, ja la ja su sukulaisten kanssa?

Eipä minullakaan ole kuin se yksi ex-puoliso, jonka kanssa pidän yhteyttä säännöllisen epäsäännöllisesti ja jota tapaan esim. perhejuhlissa ja joka on käynyt uuden puolisonsa kanssa mieheni ja minun luonani kylässäkin, tuskin nyt kenellekään laumoittain niitä ex-puolisoita on?! Minä en ainakaan tunne yhtäkään ihmistä, joilla olisi takanaan kymmeniä avo/avioliittoja! Yhdellä ystävälläni on meneillään kolmas, mutta ensimmäinen oli ns. avoliitto, sillä hän tuli raskaaksi teini-ikäisenä ja lapsen isä muutti hänen ja hänen vanhempiensa luokse joksikin aikaa. Tämä on omassa ystäväpiirissä suurin määrä exiä, eli ei kenellekään niitä nyt kymmeniä ole. Minä ainakaan henk.koht. en osaisi edes ryhtyä suhteeseen sellaisen kanssa, joka olisi esimerkiksi tähän ikään (eli hieman vajaa 40 vuotta) ehtinyt olla avo/avioliitossa kymmeniä kertoja! En luottaisi, että niin "lyhytjännitteisestä" ihmisestä edes olisi parisuhteeseen.

 

[Minä taas näin]

Varmaan tätä keskustelua vaikeuttaa myös se, että ihmisillä saattaa olla eri käsityksiä mitä yhteudenpidolla tarkoitetaan tässä tapauksessa. Minusta esimerkiksi on ok jos:

- eksät tulevat samoihin samoihin juhliin tai kyläilevät isossa porukassa keskenään, vaikka nykyisten puolisojen kanssa.
- pari meiliä silloin tällöin kuulumisten vaihtamiseksi yms

Mutta ihan suoraan sanoen en jaksaisi puolisoa joka kävisi eksänsä kanssa jatkuvasti ulkona kaljalla/elokuvissa/ostoksilla/kahvilla/syömässä tai luuhaisivat jatkuvasti kylässä toistensa kotona kuten muiden ystäviensä kanssa on tapana.

En usko, että kukaan kävisi jatkuvasti exänsä kanssa kaljalla/elokuvissa tms. tai toistensa luona kylässä?! Tämä tuntuisi minustakin erikoiselta - ja myös hyvin epätodennäköiseltä. Näissä keskusteluissa tuntuu usein siltä, että vastakkain ovat kaksi mielipidettä: ex on kamala olio, jolle ei saa edes "hei" sanoa, jos se kamala ex sattuu tulemaan tiellä vastaan ja jos sanoo tuon "hein", niin se on heti väärin uutta puolisoa kohtaan sekä se, että koska se ex on ex ja koska rakkaus on loppunut jo aaaaikoja sitten, on ihan okei pitää häneen yhteyttä lasten/kummilasten/sukujuhlien jne. vuoksi sekä kysellä välillä kuulumisia.

Se tuntuisi minustakin oudolta, että jollekin ex-puoliso olisi niin tärkeä, että hänen kanssaan kävisi jatkuvasti kaljalla/elokuvissa tms, sillä aika harva (ainakin omassa tuttavapiirissä, siihenhän tässä nyt on peilattava näitä asioita, sillä mistäpäs minä ventovieraitten puolesta osaisin puhua) käy kenenkään kanssa jatkuvasti kaljalla/elokuvissa tms. Meillä ainakin valtaosa ajasta menee ihan töissä, lasten (mieheni ex-liitosta) harrastuksissa ja sitten kotosalla ruokaa laittaen, lueskellen tai muuten harrastuksissa käyden tai puolison kanssa yhdessä kyläillen.

Joidenkin ystävien kanssa toki päivittäin - tai lähes päivittäin - pirauttaa puhelun, lähettää tekstarin tai sähköpostin tai "juttelee" Facebookissa, mutta ei tapaa ihan "livenä" päivittäin.

Minä olen nähnyt exäni viimeksi ennen joulua, kun kävimme ostamassa kummilapsillemme lahjat. Sitten sain häneltä ja puolisoltaan yhteisviestit jouluna ja uutena vuotena (panin viestit myös heille) ja sitten panimme muutaman sähköpostin pari viikkoa sitten, kun yhteinen tuttavamme kuoli. Jos joku pitää tätä vanhan haikailuna, uuden kumppanin aliarvioimisena tai vanhassa epätoivoisesti roikkumisena, niin en voi muuta kuin olla vahvasti eri mieltä. Suhteeni nykyisen puolison kanssa on ihan erilainen kuin ex-avioliittoni oli, sillä ihminen totisesti ryhtyy suhteeseen ihan erilailla ja erilaisista lähtökohdista 15-vuotiaana kuin yli 30-vuotiaana. En tarkoita, että juuri sinä, eräsperäs, olisit tätä mieltä, sillä sinähän kirjoitit varsin "maltillisesti" ja ymmärtäväisesti, että tilanteita on erilaisia jne. Tartuin vain tähän kirjoitukseesi tuon "kävisivät jatkuvasti ulkona" -ajatuksen vuoksi.

 

[elämä se on]

Ihmissuhteet jatkuu eron jälkeen jos ovat jatkuakseen, ja siihen tarvitaan kaksi. Erottiin eksän kanssa aikoinaan ihan hyvissä merkeissä ja pari vuotta säilyi jonkinlainen yhteys. Ollaan molemmat uusissa suhteissa ja avioliitoissa eikä yhteyttä enää ole. Se vain väheni. Muistan viimeisen kerran kun oli jotain asian hoitamista niin ei se edes tuntunut luontevalle. Vanhoissa suhteissa ei pidä roikkua. Elämä jatkuu. Suhteet jatkuvat jos niissä on jatkumista ja se tapahtuu luonnostaan.

 

[Azule]

Olen edelleen ystävä kahden eksäni kanssa (viiden ja kymmenen vuoden suhteet) vaikka erosta ensimmäisen kanssa onkin jo lähes kolmetoista vuotta. Yhteyttä pidämme vain sähköpostitse, puhelimitse ja netissä, sillä toinen eksistäni asuu toisessa maassa ja toinen toisessa kaupungissa. Nykyinen kumppanini ymmärtää tilanteen täysin, eikä koe eksiäni uhkana: miksi pitäisikään? Rakastan molempia samoin kuin rakastan ystäviäni joista puolet ovat naisia ja puolet miehiä. Pidän yhteyttä myös toisen eksäni äitiin ja hän, samoin kuin eksäni isä, pitää minua edelleen tyttärenään. Omalla kohdallani tuntuisi hullulta katkaista tärkeät ihmissuhteet, ystävyyssuhteet, vain sen takia että jokin normi niin määrittelee. Ja mitä se kertoisi nykyisestä puolisostani jos hän "periaatteen" vuoksi vaatisi minua vähentämään yhteydenpitoa?!

Toinen eksistäni, se jonka kanssa kasvoin teinivuosista "aikuiseksi", soitti minulle äskettäin kertoakseen, että on parantumattomasti sairas ja ei todennäköisesti tule näkemään kolmen pienen lapsensa aikuisuutta tai omia lapsenlapsiaan (lääketiede kyllä kehittyy). Voin olla nyt ystäväni tukena, kuulua osaksi hänen tukiverkostostoaan ja tästä olen ylpeä. Mitä pahaa siinä on?

 

[Näin täällä taas]

Eipä mitään!

Juuri tuota tarkoitin sanoessani, että välien katkaisu tuntuu surulliselta ja valtavalta luonnonvarojen tuhlaukselta maailmassa, jolla kellään ei varmaan ole liikaa niitä todellisia ystäviä. Juuri noissakin tilanteissa on hienoa, että välit on säilytetty ja ehkä niistä joskus hetkittäin vaikeista siirtymävaiheista (kun se loppunut suhde kuitenkin pitää ensin surra pois) yli ystäviksi taiteiltu.

Ja nyt minä lähden kaupungin keskustaan kunnon laskiaispullalle ja kahville yhden miespuolisen ystäväaarteen kanssa, josta ei koskaan muuta tulekaan - hyvää pitkäaikaista, kai ikuistakin ystävyyttä kun ei yleensä kannata vähempiarvoisilla ja katkailemaan taipuvaisilla seurusteluilla pilata! Hyvää laskiaistiistaita kaikille!

 

[no]

Kyllä minusta yhteydenpito ex:iin kertoo juuri suhteen löyhyydestä. Suhde ei ole ollut sitä mitä Oikea rakkaussuhde on ja siksi kai se suhde on joskus päättynytkin. Ja suhteen päättyminen ei ole ollut mikään tavaton katastrofi. Eli nyt se päättyi, jatketaanko ystävinä. Ei tämä onnistu jokaiselta; jos vakava suhde päättyy, niin pidän jopa outona, että siihen ei liity pettymyksiä ja suuttumustakin. No ei minun tätä tarvitse ymmärtää; vaihdetaan niitä kalsareitakin.
Kertoo se toisaalta siitäkin, että läheisten verkosto on myös ehkä olematon, siis yhteyksiä sukulaisiin ja sydänystäviin ei juurikaan ole. Ex:t tulevat täyttämään tätä aukkoa.
Eli ei kyllä ole mitään hävettävää, jos ihmissuhde päättyy ja myös tämä ex siirtyy historiaan ja tässä en nyt sitten tarkoita ex:ää, jonka kanssa on yhteisiä lapsia tai kummilapsia tai jotakin muuta, joka jää toimimaan.

 

[ystävyyttä - ei sen kummempaa]

Minä pidän yhteyttä omaan entiseen avomieheeni. Olimme yhdessä nelisen vuotta ja erostamme on kulunut jo vajaat 10 vuotta. Nykyisen mieheni kanssa olen ollut 9 vuotta. Eli pitkiä aikoja, täytyy sanoa.

Entiseni kansas pystyn olemaan ystävä, koska en rakasta häntä enää kuin ehkä ystävänä. Rakastaminen on ehkä sekin liian vahva sana. Välitän hänestä, mutta en sen enempää. Olen kokenut suhteen hänen kanssaan ja nähnyt, ettei se toimi, joten mikään ei ole jäänyt hampaankoloon vaivaamaan. Rakkauteni häneen alkoi laimeta jo suhteemme puolivälissä. Hänen kanssa oli hyvä olla, oli tuttu ja turvallinen olkapää, mutta kun se rakkaus omalta osaltani vain puuttui. Hän oli minulle jo suhteemme aikana enemmän ystävä kuin rakastettu.

En voisi kuvitella tilannetta, jossa en olisi entiseni kanssa tekemisissä. Hän on kuitenkin tärkeä ihminen minulle. Minusta on hienoa, että voimme olla tekemisissä toistemme kanssa ja omat kumppanimme vielä ymmärtävät tämän. Mielestämme ystävyyssuhteemme on reilu ja avoin. Mutta tämä ei voisi toimia, jos jompikumpi vielä elättelisi toiveita yhteiselämästä tai olisi rakastunut toiseen. Myöskään eroottisessa mielessä tämä entiseni ei milläänlailla kiinnosta minua. Jäljelle on jäänyt vain puhdas ystävyys.

 

[niinno.]

Ei minusta ainakaan ole tuntunut surulliselta katkaista välejä eksiini. Se on soronoo! ja elämä jatkuu. Ilman näitä ihmisiä. Historia on historiaa. Nyt eletään tässä ja tätä hetkeä.

 

[Minä taas näin]

Kyllä minusta yhteydenpito ex:iin kertoo juuri suhteen löyhyydestä. Suhde ei ole ollut sitä mitä Oikea rakkaussuhde on ja siksi kai se suhde on joskus päättynytkin. Ja suhteen päättyminen ei ole ollut mikään tavaton katastrofi. Eli nyt se päättyi, jatketaanko ystävinä. Ei tämä onnistu jokaiselta; jos vakava suhde päättyy, niin pidän jopa outona, että siihen ei liity pettymyksiä ja suuttumustakin. No ei minun tätä tarvitse ymmärtää; vaihdetaan niitä kalsareitakin.

Olen samaa mieltä tästä - jos rakkautta ja "suuria tunteita" olisi jäljellä, niin silloin varmasti kaikenmoinen yhteydenpito olisi ellei jopa mahdotonta, niin ainakin tuskallista, uskoisin! Kun 15-vuotinen suhteemme veteli viimeisiään, niin viimeisen parin vuoden ajan olimme ex-mieheni kanssa enemmän kuin sisko ja veli kuin aviopari. Olimme muuttuneet ihmisiä, rakkaus oli kuollut.

Kertoo se toisaalta siitäkin, että läheisten verkosto on myös ehkä olematon, siis yhteyksiä sukulaisiin ja sydänystäviin ei juurikaan ole. Ex:t tulevat täyttämään tätä aukkoa.
Eli ei kyllä ole mitään hävettävää, jos ihmissuhde päättyy ja myös tämä ex siirtyy historiaan ja tässä en nyt sitten tarkoita ex:ää, jonka kanssa on yhteisiä lapsia tai kummilapsia tai jotakin muuta, joka jää toimimaan.

Minun osalta se kertoo päin vastoin juuri siitä, että yhteyksiä sukulaisiin ja ystäviin pidetään ahkerasti, joten samalla väkisinkin törmää entiseen mieheensä välillä, sillä vuosien ja vuosien aikana syntyy ystävyyssuhteita, joissa molemmat puolisot olivat "osallisina", sukulaisista tulee tärkeitä ja tuttuja ja "siunaantuu" usein niitä lapsia tai ainakin kummilapsia. Vaikka eroaakin puolisosta, niin eihän sitä tarvitse - eikä saa - erota sukulaisista, ystävistä, lapsista, kummilapsista.

 

[puhetta asiasta.]

Kyllä minusta yhteydenpito ex:iin kertoo juuri suhteen löyhyydestä. Suhde ei ole ollut sitä mitä Oikea rakkaussuhde on ja siksi kai se suhde on joskus päättynytkin. Ja suhteen päättyminen ei ole ollut mikään tavaton katastrofi. Eli nyt se päättyi, jatketaanko ystävinä. Ei tämä onnistu jokaiselta; jos vakava suhde päättyy, niin pidän jopa outona, että siihen ei liity pettymyksiä ja suuttumustakin. No ei minun tätä tarvitse ymmärtää; vaihdetaan niitä kalsareitakin.

Olen samaa mieltä tästä - jos rakkautta ja "suuria tunteita" olisi jäljellä, niin silloin varmasti kaikenmoinen yhteydenpito olisi ellei jopa mahdotonta, niin ainakin tuskallista, uskoisin! Kun 15-vuotinen suhteemme veteli viimeisiään, niin viimeisen parin vuoden ajan olimme ex-mieheni kanssa enemmän kuin sisko ja veli kuin aviopari. Olimme muuttuneet ihmisiä, rakkaus oli kuollut.

Kertoo se toisaalta siitäkin, että läheisten verkosto on myös ehkä olematon, siis yhteyksiä sukulaisiin ja sydänystäviin ei juurikaan ole. Ex:t tulevat täyttämään tätä aukkoa.
Eli ei kyllä ole mitään hävettävää, jos ihmissuhde päättyy ja myös tämä ex siirtyy historiaan ja tässä en nyt sitten tarkoita ex:ää, jonka kanssa on yhteisiä lapsia tai kummilapsia tai jotakin muuta, joka jää toimimaan.

Minun osalta se kertoo päin vastoin juuri siitä, että yhteyksiä sukulaisiin ja ystäviin pidetään ahkerasti, joten samalla väkisinkin törmää entiseen mieheensä välillä, sillä vuosien ja vuosien aikana syntyy ystävyyssuhteita, joissa molemmat puolisot olivat "osallisina", sukulaisista tulee tärkeitä ja tuttuja ja "siunaantuu" usein niitä lapsia tai ainakin kummilapsia. Vaikka eroaakin puolisosta, niin eihän sitä tarvitse - eikä saa - erota sukulaisista, ystävistä, lapsista, kummilapsista.

No niinhän tässä on yritetty sanoa, että jos on suuria tunteita mukana, niin tuskin eron jälkeen ihminen kestää olla tekemisissä entisensä kanssa. Mutta rakkaussuhde on MUUTTUNUT ystävyydeksi, niin ei ole mitään estettä olla tekemissä ja ystävänä. Sehän on ihan selvä asia. Mitä sitä tässä jankkaamaan. Rakkaus voi muuttua ystävyydeksi, ei siinä sen kummallisempaa.

Tuo väite, että olisi jotenkin köyhä sukulais- ja ystävyysverkosto, jos täytyy olla tekemissä eksien kanssa, on täysin absurdi ja naiivi. kuka tahansa järkevä tajuaa, ettei asia välttämättä noin ole. Toki jollain se voi paikatakin puuttuvia sukulaisuussuhteita, mutta suurimmalle osalle varmasti yksi ystävä lisää on ihan normaalia. Tuskinpa kukaan sentään haalii eksiänsä ystäviksi muiden ystävien ja sukulaisten puuttumisen vuoksi.

Eli kannattaisi vähän käyttää järkeä näissäkin asioissa.

 

[olisin]

En ole koskaan voinut olla ystävä exieni(2kpl) kanssa. Ajatuksen tasolla se olisi ollut mukavaa, mutta en olisi koskaan päässyt eroon siitä historiasta joka meillä on ollut. Vaikka parisuhteessa on aina(?) myös ystävyyttä, niin minulle parisuhde pohjautuu kuitenkin johonkin muuhun kuin tähän ystävyyteen ja sen ajatuksen ylittäminen on ollut vaikeata/mahdotonta.

Joskus jopa mietin asiaa ja tulin siihen tulokseen, että yhteisinä hetkinä minä olen ollut miehelleni jotakin ainutkertaista ja suhteen muuntuminen sellaiseksi, että olisin yksi muiden joukossa, tuntuu oudolta. Jollain tavalla muisto, historia ja kaikki parisuhteeseen liittynyt erityisyys olisi mun mielessäni jollain tavalla "kadonnut".

Eli mieluummin ilman exiä ja kauniiden muistojen kera. Varmaan monen mielestä ihan pimeetä, mutta näin mulla.

 

["kullitetut muistot"]

En ole koskaan voinut olla ystävä exieni(2kpl) kanssa. Ajatuksen tasolla se olisi ollut mukavaa, mutta en olisi koskaan päässyt eroon siitä historiasta joka meillä on ollut. Vaikka parisuhteessa on aina(?) myös ystävyyttä, niin minulle parisuhde pohjautuu kuitenkin johonkin muuhun kuin tähän ystävyyteen ja sen ajatuksen ylittäminen on ollut vaikeata/mahdotonta.

Joskus jopa mietin asiaa ja tulin siihen tulokseen, että yhteisinä hetkinä minä olen ollut miehelleni jotakin ainutkertaista ja suhteen muuntuminen sellaiseksi, että olisin yksi muiden joukossa, tuntuu oudolta. Jollain tavalla muisto, historia ja kaikki parisuhteeseen liittynyt erityisyys olisi mun mielessäni jollain tavalla "kadonnut".

Eli mieluummin ilman exiä ja kauniiden muistojen kera. Varmaan monen mielestä ihan pimeetä, mutta näin mulla.

Joo ja jos on exä kusipää ollut niin parempi vaan ettei mitään yhteyksiä. Näin huonotkin muistot ehkä kaunistuu ajan kanssa ja kultaantuu "ajan kullittamana".

 

[asssklllle]

Ei tämä onnistu jokaiselta; jos vakava suhde päättyy, niin pidän jopa outona, että siihen ei liity pettymyksiä ja suuttumustakin. No ei minun tätä tarvitse ymmärtää; vaihdetaan niitä kalsareitakin.

Joskus on vaikea ymmärtää asioita jotka eivät ole omakohtaisia.

 

[eräs peräs]

Minä olen nähnyt exäni viimeksi ennen joulua, kun kävimme ostamassa kummilapsillemme lahjat. Sitten sain häneltä ja puolisoltaan yhteisviestit jouluna ja uutena vuotena (panin viestit myös heille) ja sitten panimme muutaman sähköpostin pari viikkoa sitten, kun yhteinen tuttavamme kuoli. Jos joku pitää tätä vanhan haikailuna, uuden kumppanin aliarvioimisena tai vanhassa epätoivoisesti roikkumisena, niin en voi muuta kuin olla vahvasti eri mieltä. Suhteeni nykyisen puolison kanssa on ihan erilainen kuin ex-avioliittoni oli, sillä ihminen totisesti ryhtyy suhteeseen ihan erilailla ja erilaisista lähtökohdista 15-vuotiaana kuin yli 30-vuotiaana. En tarkoita, että juuri sinä, eräsperäs, olisit tätä mieltä, sillä sinähän kirjoitit varsin "maltillisesti" ja ymmärtäväisesti, että tilanteita on erilaisia jne. Tartuin vain tähän kirjoitukseesi tuon "kävisivät jatkuvasti ulkona" -ajatuksen vuoksi.

Voi yhden kerran, jo toinen kirjoittaja tartuu huonoon sanavalintaani Unohtakaa se sana jatkuvasti, se oli siinä lähinnä tehokeinona.

Mielestäni sinun ja sinun eksäsi suhde kuulostaa todella normaalilta.

Eli ymmärrän että tavatessa jutellaan ja voidaan nähdäkin suurissa käänteissä.

Ainoinaan oma eksäni kyläili minun ja nykyisen kumppanini luona useinkin, oman uuden perheensä kanssa.

Se että minä ja eks olisimme sitten tapailleet kahdestaan illanvieton merkeissä tuskin olisi ollut kovinkaan suotavaa, vaikka se rakkaus olikin rakastettu loppuun. Ainakin minun puoleltani, koska vain ja ainoastaan omasta puolestani pystyn puhumaan.

Lopulta elämäntilanteiden erilasituessa nämä kyläilymme loppuivat, enkä minä ainakaan ole jäänyt kaipaamaan. Elämä menee eteenpäin ja monet ystävyydetkin kuolevat luonnollisen kuoleman.

Valitettavasti täälläkään niitä eksiä ei ole kovinkaan runsaasti, ja ystäviinkin lasketaan "vain" noin viisi. Tuttavat ja hyväpäivänväkeä riittää sitten.

 

[no]

Laajennetaan kysymystä; kuinka moni sitten menee ex:n kanssa sänkyyn näiden kahvitteluiden yhteydessä?

 

[toisen asunto]

Miksi pitää yhteyttä entisiin? Miksi heille pitäisi kertoa mitään uudesta elämästä, mistä edes jutella? Miksi edes pitäisi noteerata heitä? Jos on kerran erottu, niin eikö sitten ole jo sillä hetkellä huomattu, että kemiat eivät natsaa, nyt vaan puuttuu se puoli suhteesta, mutta muuten ihminen on sama. Miten tuollaista suhdetta voi kuvata "ystävyydeksi"? Ystävyys tarkoittaa ainakin minulle läheisyyttä, sellaista jota voi oikeastaan olla vain yhden kanssa, ja se on mieheni minulle.

Minusta on uuden kumppanin pettämistä se, että on tekemisissä sen vanhan kanssa, vaikka käy sitten vaan muka viattomalla kahvilla, ja vielä kummallisempaa on, jos uusi kumppani käy exnaiskamunsa kanssa vuoronperään kahvilla. Elävätkö ihmisen nykyään niiiin avoimissa suhteissa, onko verkostoituminen niiiin tärkeää, että eksät kuuluvat joukkoon aina? Satun tuntemaan pari tyyppiä, joilla yhdellä vaihtuu kumppani kuukauden välein ja kertoo siitä avoimesti työpaikalla, toinen Herra 2. hoitaa eroaan uudella suhteella, mutta käy edelleen kahvilla eksänsä kanssa, muttei voi sietää tämän nykyistä, kolmas pähkäilee erotako vai ei, ja ei ole kertonut menneisyydestään uudelle, että on seukannut vuosia erään naisen kanssa, josta kertomani Herra 2. juuri erosi, eli joudutaan teeskentelemään Herra 3.lle, ettei Herra 2 kuulu enää ystäväpiiriimme. Tässä ei pysy enää perässä, kuka on kenen kanssa, ja näillä kaikilla kolmella herralla on muksuja eri naisten kanssa, ja monia suhteita, joissa ei ole muksuja tehty. Sekavaa, mutta niin kai se eräiden elämä on.

 

[Entinen kumppani]

Me erosimme vuosi sitten ja olemme tekemisissä melkein päivittäin. En pärjäisi ilman ex-mieheni apua.
Hän auttaa kaikissa omakotitalon käytännön asioissa.

Hänellä on tyttöystävä, jonka kanssa en ole missään tekemisissä, enkä siis tiedä, haittaako järjestelymme häntä.

 

[eikä...]

Me erosimme vuosi sitten ja olemme tekemisissä melkein päivittäin. En pärjäisi ilman ex-mieheni apua.
Hän auttaa kaikissa omakotitalon käytännön asioissa.

Hänellä on tyttöystävä, jonka kanssa en ole missään tekemisissä, enkä siis tiedä, haittaako järjestelymme häntä.

^^ olet uusavuton? jätä exäsi rauhaan. anna hänen elää omaa elämäänsä ja koita sinäkin hankkia itsellesi oma.
et todellakaan voi olettaa että on exän tehtävä auttaa sinua "omakotitalon käytännön asioissa". siihen tarkoitukseen sinulla tulisi olla ihan joku muu ihminen kuin exä.
en voi kun nauraa näille avuttomille "naisparoille" jotka keksivät milloin minkäkin typerän tekosyyn että exä rientää apuun...

 

[eräs peräs]

Me erosimme vuosi sitten ja olemme tekemisissä melkein päivittäin. En pärjäisi ilman ex-mieheni apua.
Hän auttaa kaikissa omakotitalon käytännön asioissa.

Hänellä on tyttöystävä, jonka kanssa en ole missään tekemisissä, enkä siis tiedä, haittaako järjestelymme häntä.

^^ olet uusavuton? jätä exäsi rauhaan. anna hänen elää omaa elämäänsä ja koita sinäkin hankkia itsellesi oma.
et todellakaan voi olettaa että on exän tehtävä auttaa sinua "omakotitalon käytännön asioissa". siihen tarkoitukseen sinulla tulisi olla ihan joku muu ihminen kuin exä.
en voi kun nauraa näille avuttomille "naisparoille" jotka keksivät milloin minkäkin typerän tekosyyn että exä rientää apuun...

No minusta tuo taas kuulostaa aivan kauhean surulliselta eikä ollenkaan naurettavalle.

 

[Entinen kumppani]

Me erosimme vuosi sitten ja olemme tekemisissä melkein päivittäin. En pärjäisi ilman ex-mieheni apua.
Hän auttaa kaikissa omakotitalon käytännön asioissa.

Hänellä on tyttöystävä, jonka kanssa en ole missään tekemisissä, enkä siis tiedä, haittaako järjestelymme häntä.

^^ olet uusavuton? jätä exäsi rauhaan. anna hänen elää omaa elämäänsä ja koita sinäkin hankkia itsellesi oma.
et todellakaan voi olettaa että on exän tehtävä auttaa sinua "omakotitalon käytännön asioissa". siihen tarkoitukseen sinulla tulisi olla ihan joku muu ihminen kuin exä.
en voi kun nauraa näille avuttomille "naisparoille" jotka keksivät milloin minkäkin typerän tekosyyn että exä rientää apuun...

En ole pakottanut ex-miestäni auttamaan, enkä sitä häneltä "anele".
En ole uusavuton, mutta miksi en ottaisi apua vastaan, kun sitä on tarjolla?

Kun tässäkin keskustelussa peräänkuulutetaan sitä ystävyyttä entisen kumppanin kanssa, niin käytännössäkö sitä ei sitten saisikaan olla?
Jos ex-mieheni ei auttaisi minua järjestäisin asiani toisin tai hommaisin jonkun muun auttajan.

 

[Voiko]

[/quote]

Olen samaa mieltä tästä - jos rakkautta ja "suuria tunteita" olisi jäljellä, niin silloin varmasti kaikenmoinen yhteydenpito olisi ellei jopa mahdotonta, niin ainakin tuskallista, uskoisin! Kun 15-vuotinen suhteemme veteli viimeisiään, niin viimeisen parin vuoden ajan olimme ex-mieheni kanssa enemmän kuin sisko ja veli kuin aviopari. Olimme muuttuneet ihmisiä, rakkaus oli kuollut.

No niinhän tässä on yritetty sanoa, että jos on suuria tunteita mukana, niin tuskin eron jälkeen ihminen kestää olla tekemisissä entisensä kanssa. Mutta rakkaussuhde on MUUTTUNUT ystävyydeksi, niin ei ole mitään estettä olla tekemissä ja ystävänä. Sehän on ihan selvä asia. Mitä sitä tässä jankkaamaan. Rakkaus voi muuttua ystävyydeksi, ei siinä sen kummallisempaa.

En usko ystävyyteen ennen tai jälkeen rakkauden tai silloin tosirakkautta ei ole ollutkaan.
Meilläkin pitkä suhde tuntui lopulta lähes sisaruussuhteelta, ero kuitenkin antoi uusia mietteitä.
Miksi itse jätettynä miehenä haluan tavata eksääni, vieläpä varsin usein vaikka toinen
loikkasikin suoraan seuraavaan suhteeseen ? Varmaan osin siksi, että haluan näyttää, että edelleen
rakastan, jopa enemmän kuin koskaan kun olen saanut etäisyyttä asioihin. Myös siksi, että saan oikeasti näyttää rakkautta teoin enkä vain ajatuksissani, jääköön toisen arvioitavaksi miten suhtautuu, takaisin en ole pyytänyt kertaakaan. En myöskään itse juurikaan ehdota tapaamisia.
Tapaaminen ei ole tuskallista, kaikkea muuta, eron hetki kylläkin kuten ajatus rakkaasta toisen vierellä. Odotan päivää jolloin toisen tapaaminen ei olekaan enää sydäntä riipaiseva, siihen asti olen onnellisempi näin, ainoat hetket jolloin tunnen olevani elossa. Saattaahan se ulkopuolisista näyttää omituiselta pitää eksää kädestä kiinni, katsoa silmiin ja suudella erotessa mutta antaahan
se meille molemmille vastauksen, tunteeko vielä sähköiskun kulkevan lävitseen.

Tänään vietimme päivän yhdessä, huomenna jälleen. Ystävyyttä, rakkautta vai mitä, toisen ajatuksista en tiedä. Tulevaisuutta en ajattele, sitähän ei enää ole, onnellinen silti näistä pienistä hetkistä joita en osannut aiemmin arvostaa tarpeeksi.