Yksinäisyys on tauti mihin ei saada apua.

[vierailija]

olen tavattoman yksinäinen. En ole parisuhteessa eikä minulla ole läheisiä kavereita. Olen 21 vuotias ja 20rv raskaana ja minulla on kamala yksinäisyyden tunne joka ei lähde.
Käyn töissä. Vapaat päiviäni vietän kotona mököttäen ja katsoen tv:tä .
Nykyään hiljaisuuskin ahdistaa minua kamalasti laitan jopa telkkarin päälle vaan sen takia että joku puhuisi taustalla.
Olen myös miettinyt että miksi juuri minulle piti käydä näin? Mitä olen tehnyh antsaikseni tälläistä kamaluutta?
Päivistä on tullut tuskallisia joka, päivä kun herään mietin että nyt taas tämmöne päivä pitää käydä läpi ja , nukkuessani mietin ihanaa että päivä on ohi. Ja joka helvetin päivä hoen samat lauseet mielessäni.
Olen jo kyllästynyt tähän pelkään eniten etten enään tunnista itseäni jos tämä jatkuu.
Miksi yksinäisyydestä ei puhuta enemmän miksi yksinäisiä ihmisiä ei auteta? Mielestäni terapia ja jollekkin ammattilaiselle puhumine ei ole hoito yksinäisyydelle.
Aika monen ihmisen masennus tai ahdistus alkaa yksinäisyydestä.
Yksinäisyys on hyvin yksilöllistä. Monet dementoituneet vanhukset palvelutaloissa ovat hyvin yksinäisia ja seuran puutteessa ja monet tervejärkiset nuoret joilla on elämä ihan normi rajoilla ovat hyvin yksinäisiä.
Yksinäisyydestä pitää puhua ja se on erittäin vakava tapaus. Ihmiset eivät valitse yksinäisyyttä.

 

[vierailija]

Ei sinulla nyt asiat niin kamalan huonosti ole, kun 20 viikkoa sitten ainakin vielä olit jonkun kanssa niin läheisissä suhteissa että päädyit lapsen tekoon ja lisäksi käyt töissä. Ja kohtapuoliin on lapsi ja sen kautta pääsee helpolla hankkimaan myös aikuisseuraa vaikka perhekerhosta ja myöhemmin lapsen kaverien vanhemmista.

Moni muu on pitkäaikaistyötön, ei ikinä ole ollut kenenkään kanssa parisuhteessa, lapsesta ei tietoakaan. Ainoat ihmiset joille he puhuvat ovat kaupan kassa pari kertaa viikossa sekä työkkärin täti noin joka kolmas kuukausi. Sellaisessa tilanteessa alkavat myös taidot ihmisten kanssa olemiseen rapistua käytön puutteessa ja kohta huomaa, ettei ylipäätään kykene olemaan ihmisten kanssa luontevasti, jolloin uusien ihmissuhteiden hankinta muuttuu hyvin vaikeaksi.

 

[vierailija]

olen tavattoman yksinäinen. En ole parisuhteessa eikä minulla ole läheisiä kavereita. Olen 21 vuotias ja 20rv raskaana ja minulla on kamala yksinäisyyden tunne joka ei lähde.

Ei, et sinä ole yksin... Sinulla on masussa asukki!!!!! Sinulla ei itse asiassa ole koskaan ennen ollut näin paljon seuraa 24/7. Availehan aistikanavasi auki nyt!

 

[vierailija]

Ei, et sinä ole yksin... Sinulla on masussa asukki!!!!! Sinulla ei itse asiassa ole koskaan ennen ollut näin paljon seuraa 24/7. Availehan aistikanavasi auki nyt!

Samaa aioin sanoa. Odotusaikana voit laulella, sillä lapsi muistaa ne myöhemmin. Laulat siis hänelle, etkä itsellesi
Ajattele mitä tahansa muuta, kuin tuota, mikä nyt pyörii mielessä, vaikkapa tässä:

 

[Softy]

Ei sinulla nyt asiat niin kamalan huonosti ole, kun 20 viikkoa sitten ainakin vielä olit jonkun kanssa niin läheisissä suhteissa että päädyit lapsen tekoon ja lisäksi käyt töissä. Ja kohtapuoliin on lapsi ja sen kautta pääsee helpolla hankkimaan myös aikuisseuraa vaikka perhekerhosta ja myöhemmin lapsen kaverien vanhemmista.

Moni muu on pitkäaikaistyötön, ei ikinä ole ollut kenenkään kanssa parisuhteessa, lapsesta ei tietoakaan. Ainoat ihmiset joille he puhuvat ovat kaupan kassa pari kertaa viikossa sekä työkkärin täti noin joka kolmas kuukausi. Sellaisessa tilanteessa alkavat myös taidot ihmisten kanssa olemiseen rapistua käytön puutteessa ja kohta huomaa, ettei ylipäätään kykene olemaan ihmisten kanssa luontevasti, jolloin uusien ihmissuhteiden hankinta muuttuu hyvin vaikeaksi.

Töissä käyminen ei korvaa ystävyyssuhteita tai parisuhdetta. Työ on pakko että saa rahaa elämiseen.
Lapsi on hieno asia. Mutta ei korvaa suhteita aikuisten kanssa.

 

[Softy]

olen tavattoman yksinäinen. En ole parisuhteessa eikä minulla ole läheisiä kavereita. Olen 21 vuotias ja 20rv raskaana ja minulla on kamala yksinäisyyden tunne joka ei lähde.
Käyn töissä. Vapaat päiviäni vietän kotona mököttäen ja katsoen tv:tä .
Nykyään hiljaisuuskin ahdistaa minua kamalasti laitan jopa telkkarin päälle vaan sen takia että joku puhuisi taustalla.
Olen myös miettinyt että miksi juuri minulle piti käydä näin? Mitä olen tehnyh antsaikseni tälläistä kamaluutta?
Päivistä on tullut tuskallisia joka, päivä kun herään mietin että nyt taas tämmöne päivä pitää käydä läpi ja , nukkuessani mietin ihanaa että päivä on ohi. Ja joka helvetin päivä hoen samat lauseet mielessäni.
Olen jo kyllästynyt tähän pelkään eniten etten enään tunnista itseäni jos tämä jatkuu.
Miksi yksinäisyydestä ei puhuta enemmän miksi yksinäisiä ihmisiä ei auteta? Mielestäni terapia ja jollekkin ammattilaiselle puhumine ei ole hoito yksinäisyydelle.
Aika monen ihmisen masennus tai ahdistus alkaa yksinäisyydestä.
Yksinäisyys on hyvin yksilöllistä. Monet dementoituneet vanhukset palvelutaloissa ovat hyvin yksinäisia ja seuran puutteessa ja monet tervejärkiset nuoret joilla on elämä ihan normi rajoilla ovat hyvin yksinäisiä.
Yksinäisyydestä pitää puhua ja se on erittäin vakava tapaus. Ihmiset eivät valitse yksinäisyyttä.

Toivon että löydät jonkun jonka kanssa viettää aikaa. Tiedän mitä yksinäisyys on. Myös silloin kun on saanut lapsen.

 

[vierailija]

Paskavaippojen ja kitinän kuuntelu ei ole ystävyyttä.

 

[0oo0]

Ulkopuolisen silmin se on joenkin niin omituista.

Otan esimerkiksi mummoni joka jaksaa valitella yksinäisyyttä. No joo, ymmärrän, kaikki ystävät ovat jo kuolleet eikä sisaruksistakaan ole kukaan enää hengissä eivätkä lapsetkaan voi edes joka viikko kylällä etäisyyksien takia.

Mutta sitä en sit enää ymmärräkään, että kun joku lapsista pyytää kylään viikonlopuksi tai vaikka koko viikoksi että olisi välillä seuraa ihan koko päivän niin ei sekään kelpaa.

Ja kun ystävyys on vastavuoroinen juttu. Ei voi odottaa ja olettaa että joku vaan tulee ja haluaa olla sun/mun ystävä vaan itsekin täytyy osoittaa haluavansa ystävyyttä! Ja nähdä vaivaa sen saadakseen.

 

[viisikymppinen isoäiti]

No, kukaan ei tule kotiin tarjoutumaan ystäväksi. Etsi joku harrastus, avoin ja reipas olemus, niin josko sieltä löytyisi harrastus.

 

[vierailija]

Ulkopuolisen silmin se on joenkin niin omituista.

Otan esimerkiksi mummoni joka jaksaa valitella yksinäisyyttä. No joo, ymmärrän, kaikki ystävät ovat jo kuolleet eikä sisaruksistakaan ole kukaan enää hengissä eivätkä lapsetkaan voi edes joka viikko kylällä etäisyyksien takia.

Mutta sitä en sit enää ymmärräkään, että kun joku lapsista pyytää kylään viikonlopuksi tai vaikka koko viikoksi että olisi välillä seuraa ihan koko päivän niin ei sekään kelpaa.

Ja kun ystävyys on vastavuoroinen juttu. Ei voi odottaa ja olettaa että joku vaan tulee ja haluaa olla sun/mun ystävä vaan itsekin täytyy osoittaa haluavansa ystävyyttä! Ja nähdä vaivaa sen saadakseen.

Jos se sukulainen on jotenkin maailman rasittavin ihminen jota ei edes kroonisesti yksinäinen ihminen jaksa? Luulisin että jokainen haluaa kutakuinkin ikäistään seuraa ja omilla ehdoilla. Kelpaisiko sinulle kuka tahansa seuraneidiksi? Tuskin.

 

[0oo0]

Jos se sukulainen on jotenkin maailman rasittavin ihminen jota ei edes kroonisesti yksinäinen ihminen jaksa? Luulisin että jokainen haluaa kutakuinkin ikäistään seuraa ja omilla ehdoilla. Kelpaisiko sinulle kuka tahansa seuraneidiksi? Tuskin.

Niinno sit mummon pitänee syyttää ihan itseään kun on (kaikista) lapsistaan saanut kroonisesti rasittavan kasvatettua.

Ja samoille lapsilleen valittaa kun eivät käy!

 

[Softy]

No, kukaan ei tule kotiin tarjoutumaan ystäväksi. Etsi joku harrastus, avoin ja reipas olemus, niin josko sieltä löytyisi harrastus.

Mä en ole koskaan saanut ystävää harrastuksen kautta. Olen saanut vain ihmissuhteiden kautta. Harrastuksissa kaikki ovat omissa oloissaan tai kaverinsa kanssa.

 

[0oo0]

Mä en ole koskaan saanut ystävää harrastuksen kautta. Olen saanut vain ihmissuhteiden kautta. Harrastuksissa kaikki ovat omissa oloissaan tai kaverinsa kanssa.

Ja mulle taas ei oo ikinä tullut mileen että menisin jonnekin ryhmäss tapahtuvaan harrastukseen yksin! Pelottavaa! Kamalan paljon tuntemattomia ihmisiä!

 

[Softy]

Ja mulle taas ei oo ikinä tullut mileen että menisin jonnekin ryhmäss tapahtuvaan harrastukseen yksin! Pelottavaa! Kamalan paljon tuntemattomia ihmisiä!

Minä olen käynyt.

 

[vierailija]

Yksinäisyys on kyllä tämän ajan vitsaus.
Samaan aikaan kutenkin ollaan hyvin aktiivisia some- maailmassa, kerrotaan asioistaan(toki voi olla oman olon kohentamistarkoituksessa jotenkin yliväritettyä) melkein minuuttiaikataululla faceen, twitteriin, instaan jne. Mutta mitä ilmeisimmin ihminen ei enää osaa olla toisen kanssa kasvotusten.

Mihin on hävinnyt sosiaalinen taito mikä lapsilla on hyvin luontaisena? He hakeutuvat avoimina toisen seuraan ja saavat juttua aikaiseksi vaikka kivistä!

Tiedän kyllä, että joillakin esim.voimakas ujous torppaa lähes kaiken sosiaalistumisen mutta siihenkin on omat keinonsa aina terapiasta lähtien.

Ja ymmärrän sen, että elämäntilanteet vaikuttavat suuresti. Työ vie mennessään muualle, sen ja mahd.perhe-elämän myötä ei löydä tilaa muulle, ei ehkä siihen kohtaan koekaan tarvitsevansa ketään puhumattakaan sitten ns.sosiaalisista erakoista jotka sanovat pärjäävänsä ja viihtyvänsä yksin mutta heti myös kaipailevat toista ihmistä.

Helpompaahan eläminen "vain" on kun saa omaansa jakaa toiselle ja vastavuoroisesti voi olla toisen ihmisen elämässä mukana. Yksinkin pärjää, kun on pakko, mutta minun mielestä sen hinta on kova kun yksinäisyys nakertaa sisältäpäin tyhjäksi, kovaksi ja kenties katkeroituneeksikin.

Miksi toista ihmistä pelätään niin paljon ettei uskalla ottaa kontaktia? Miksi kaverista/ystävästä on kuitenkin niin helppo luopua? Monella ehkä kuitenkin suurimpana pelkona yksinäinen vanhuus? Muistaako sinua kukaan? Muistatko sinä ketään?

 

[vierailija]

Töissä käyminen ei korvaa ystävyyssuhteita tai parisuhdetta. Työ on pakko että saa rahaa elämiseen.
Lapsi on hieno asia. Mutta ei korvaa suhteita aikuisten kanssa.

Töissä käyminen ja lapsi voivat tarjota edes jotain seuraa.

 

[Softy]

Töissä käyminen ja lapsi voivat tarjota edes jotain seuraa.

Mä puhun kokemuksesta. On edes jotakin seuraa mutta siitä puuttuu jotakin tärkeää. Töitä tehdessä mä en voi jutella kenenkään kanssa. Vain tauolla.

 

[Zariza]

Minä olen tottunut olemaan yksin, tai haluan olla paljon yksin, rauhassa muilta, omine ajatuksini. Minulla on aina ollut vain muutama läheistä ihmistä, ystävää, jotka ovat samankaltaisia kuin minä: elämästä kiinnostuneita seikkailijoita ja ajattelijoita. Tuttavuuksia on tullut työelämän ja harrastusten kautta, mutta heihin pidän yhteyttä säännöllisen harvoin, ja puhelimitse. He ovat kiinnostavia, mutta eivät niin, että jaksaisimme viettää edes päivä yhdessä.

 

[viisikymppinen isoäiti]

Mä en ole koskaan saanut ystävää harrastuksen kautta. Olen saanut vain ihmissuhteiden kautta. Harrastuksissa kaikki ovat omissa oloissaan tai kaverinsa kanssa.

No jostai ne ihmissuhteet on saatava. Kotona niitä ei neljän seinän sisällä ole. Kun ei ole perhettä.

 

[Softy]

No jostai ne ihmissuhteet on saatava. Kotona niitä ei neljän seinän sisällä ole. Kun ei ole perhettä.

En sanonutkaan että kotona olemalla saa.

 

[vierailija]

Ei sinulla nyt asiat niin kamalan huonosti ole, kun 20 viikkoa sitten ainakin vielä olit jonkun kanssa niin läheisissä suhteissa että päädyit lapsen tekoon ja lisäksi käyt töissä. Ja kohtapuoliin on lapsi ja sen kautta pääsee helpolla hankkimaan myös aikuisseuraa vaikka perhekerhosta ja myöhemmin lapsen kaverien vanhemmista.

Moni muu on pitkäaikaistyötön, ei ikinä ole ollut kenenkään kanssa parisuhteessa, lapsesta ei tietoakaan.

Täällä keskustellessa kannattaa kuitenkin suojata laitteensa, kun on niitä jotka keräävät kuvia - mikä minnekin, en tiedä. Mutta MUISTA AINA:
http://pjarvinen.blogspot.fi/2016/10/hyva-ohje-joka-ei-mene-perille-peita.html

Kuvio on sama, että ensin lässyn lässyn ja höpönassu jne
Ottiko se sun kumppani kuvia silloin?

 

[vierailija]

 

[vierailija]

Yksinäisyyttä on vaikea hoitaa muulla tavoin kuin terapialla, koska yksinäisyys on tunne. Ihminen voi suuressa väkijoukossakin tuntea itsensä yksinäiseksi. Yksinäiseksi itsensä tuntevia on jopa parisuhteessa elävissä. Yksinoloa sen sijaan voi helpottaa hakeutumalla muiden seuraan tai vaikkapa SPR:n vapaaehtoisten tukihenkilöiden avulla.

 

[vierailija]

Yksinäisyyttä on vaikea hoitaa muulla tavoin kuin terapialla, koska yksinäisyys on tunne. Ihminen voi suuressa väkijoukossakin tuntea itsensä yksinäiseksi. Yksinäiseksi itsensä tuntevia on jopa parisuhteessa elävissä. Yksinoloa sen sijaan voi helpottaa hakeutumalla muiden seuraan tai vaikkapa SPR:n vapaaehtoisten tukihenkilöiden avulla.

Paitsi jos ei ole tuollainen feikkiyksinäinen vaan oikeasti yksinäinen. Oikeasti yksinäisenä ärsyttää nuo "olen niin yksin kun on vaan puoliso, perhe, sukulaisia, lapsia, pari rakastajaa ja pari parasta ystävää, voi voi... Kokeilisivat sitä, ettei ole edes puolisoa saati lapsia tai yhtään ketään samassa kaupungissa jossa asuu... Sitten tulisivat urputtamaan, että tietävät mitä on olla yksin! Siihen ei terapia auta vaan se, että oikeasti saa niitä ystäviä joskus.

 

[vierailija]

Yksinäisyyttä on vaikea hoitaa muulla tavoin kuin terapialla, koska yksinäisyys on tunne. Ihminen voi suuressa väkijoukossakin tuntea itsensä yksinäiseksi. Yksinäiseksi itsensä tuntevia on jopa parisuhteessa elävissä. Yksinoloa sen sijaan voi helpottaa hakeutumalla muiden seuraan tai vaikkapa SPR:n vapaaehtoisten tukihenkilöiden avulla.

Yksinäisyys ei ole tauti millään muotoa. Tuolla ei ole mitään hyötyä selaisesta, joka miettii kaiken aikaa omia asioitaan. Siellä tarvitaan ihan toisenlaisia ihmisiä, ettei kaikki asiat mene pieleen.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/36...kee+rohingyapakolaisia+Punaisen+Ristin+kautta

Ei millään pahalla, mutta odotuksia ei saa olla, ettei tule pettymyksiä