Ei tuo ole ystävyyttä. Miten ystävän onnen näkeminen voisi tuntua PAHALTA? Vaikka itse kärsii niin jos toisesta välittää niin se toisen onni ennemminkin vei ajatukset pois omasta kärsimyksestä jos tahtoo niin. On väärin vaatia lapsen äitiä olla puhumatta vauvastaan! Se on itsekästä. Miksi lapsen saaneen pitäisi vain ymmärtää ja lapseton saa tehdä mitä vaan? Lapsen äidin täytyy ymmärtää ja olla puhumatta omasta rakkaasta vauvastaan, ja lapsettoman ei tarvitse iloita ystävän vauvasta? Siis käsittämätöntä. Lapsettomuus on erittäin tuskallista, tiedän sen (monen, monen vuoden) kokemuksesta. Mutta katkera ei tarvitse olla. Ja jos on, niin ei sitä tarvitse purkaa ystävään ja hänen vauvaan! Itse olin onnellinen ystävieni saadessa vauvoja, vaikka itkin omaa lapsettomuuttani. Toki ystäväni oli hienotunteisia, (ehkä liikaakin) eikä "hehkuttaneet kympillä" vauvailoaan mulle, mutta tavattiin entiseen tapaan vauvat mukana ja puhuttiin kaikesta, myös vauvoista. Mä Mä ihastelin vauvoja ja toivoin koko sydämestäni saavani oman, ja sitä ystävätkin varmasti toivoi mulle. Mä kerroin omista tunteistani miten lapsettomuus sattuu mutta olen onnellinen heidän puolestaan, ja ystävät oli helpottuneita.
Ja kun lopulta pääsin kertomaan raskaudestani niin olimme kaikki onnellisia. Ystäviä jotka elää toistensa iloissa ja suruissa.
Lisään vielä, että en ollut katkera vieraitakaan äitejä kohtaan, ja soin (mikä se nyt mun päätettävissä olisi) kaikille vauvan jotka sellaisen tahtoo (paitsi tietty niille jotka tekee pahaa lapsilleen).
Ap, sä olet hyvä ystävät kun ajattelet noin. Ehkä liiankin hyvä ystävällesi. Hänen ystävyytensä ei vaikuta oikealta ystävyydeltä. Ystävät välittää toisistaan. Sä osaat olla ystävä, mutta ystäväsi ei. Sä et ole mitään velkaa ystävällesi, olet onnesi ansainnut ja ystäväsi pitäisi ainakin suoda onnesi sulle koska ystävät haluaa toisilleen hyvää. Jos olette bestiksiä ja läheisiä niin miten hän voisi olla muuta kuin onnellinen sun puolesta, jos hän on olisi oikea ystävä? Ole onnellinen, älä "häpeile" vauvaasi äläkä tunne syyllisyyttä. Ystäväsi tekee ratkaisunsa itse, miten hän haluaa jatkaa. Sä et voi muuta kun elää sitä omaa elämääsi. Ja välittää ja ymmärtää ystävääsi, jos hän haluaa sun ystävyytesi niin että sulla on lapsi. Jos ei niin ei.
Kun tapaatte niin sulla on äitinä silloinkin oikeus olla äiti. Ymmärtäen ystävääsi, välttäen yli ilakoimista että sulla on lapsi ja puhetta että elämä lapsen kanssa on parempaa jne, mutta kuitenkin "normaalisti" äiti-elämää. Varmasti osaat tehdä sen, mutta haluaako ystäväsi ottaa vastaan?
ikävä mutta iloinen asia.. ehkä tämä aloittaja tajuaísi tästä. 
