Ystävyys poikki? apua

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Emppuliini_
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Emppuliini_

Vieras
Moi!

Olin kaverin kanssa baarissa ja toinen ystäväni oli myös bilettämässä mutta eri baarissa. En juo, joten olin autolla.

Ystäväni laittoi viestiä illalla, että voisiko hän saada kyydin, hän asuu samalla suunnalla. Vastasin, että kyllä se käy, jos me itse ollaan lähdössä siihen aikaan.

No sitten heitin kaverin ensiksi kotiinsa ja olin poistumassa jo kohti kotia kun ystäväni soitti ja pyysi kyytiä. Harmitti kun olin jo menossa kohti kotia ja piti tulla uudestaan keskustaan. Ystäväni oli aiemmin laittanut vielä viestin, että ellei hänestä kuulu klo 3 mennessä, voimme mennä ilman häntä kotiin.

Hain ystäväni keskustasta ja heitin hänet kotiin. Ystäväni heitti kyydistä 4 euroa. Se tuntui minusta vähältä, koska olin jo tosiaan lähdössä pois ja keskustassa kuluu enempi bensaa. En olettanut, että klo 3.30 hän ilmoittaisi näin, koska viestiä ei kuulunut 3 mennessä.

Kerroin hänelle, että aika vähän tuo on. Ystäväni sanoi, ettei ole enempää. Sanoin ok. Seuraavana päivänä hän kysyi, että tarviitko lisää, hän antaa.

Aamulla minusta tuntui, että raha summa 4 e on ok mutta ystäväni lopetti yhteydenpidon tämän episodin jälkeen.

Mitä tehdä?

Apua kiitos!!
 
Sano kaverilles että sori olit vähän väsynyt silloin yöllä etkä muista mitä sovitte ja että sinua vitutti aamuyöstä se vähäinen almu, muttei sillä ole mitään väliä enää.

Olet 18 tai 19 vuotias. Odottelet pari vuotta niin moisilla typeryyksillä ei enää kukaan mieltänsä vaivaa. 22-vuotiaana viimeistään tuo on taakse jäänyttä ja vastassa on uudet typeryydet, joista pääsee täytettyään 27.
 

Similar threads

Yhteistyössä