"Hellä" ero?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Vaimo"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"Vaimo"

Vieras
Outo kysymys, mutta miten tehdä erosta mahdollisimman "pehmeä" toiselle?

Eihän se varmasti herkkua ole koskaan, mutta miten tehdä se mahdollisimman ikävästi? Ero on jo minun puoleltani päätetty asia, ja nyt koitan kerätä rohkeutta ottaa asia puheeksi lopullisesti ensi viikonloppuna.

Tilanne on se, että asia ei todellakaan tule miehelle yllätyksenä. Tai siis ei ainakaan pitäisi tulla, vaikka ehkä hän on sitä mieltä vielä että "pitäisi vielä yrittää" ja niin edelleen, eli tämä lopullinen päätös voi tulla yllätyksenä, ongelmat ei.

Ero otettiin ensimmäisen kerran puheeksi pari vuotta sitten, jolloin olin hetken pois kotoakin. Mies halusi vielä selvittää asioita ja yrittää, siks palasin. No, pari vuotta on mennyt "selvitellessä", ei hetkeäkään sujuvaa aikaa välissä, mm. mitään läheisyyttä (kosketusta) ei ole ollut yli vuoteen.

Miehen mielestä kannattaisi vielä jatkaa, koska on vielä hetkiä jolloin on ihan mukavaa. Eli vaikka käymme syömässä, elokuvissa, on ihan mukavaa. Mieskään ei ole sitä mieltä että hetkeäkään olisi mennyt hyvin, mutta hänestä se riittää että joskus on tilanne joka ei ole kamala, vaan ihan mukava. Olemme kuin kämppikset, puhumme päivässä muutaman sanan arkisista asioista, kaupassa käynnistä, ehkä vähän siitä kuinka päivä meni.

Rakkautta kai vielä on, ehkä, molemmin puolin, jos ei sitä, niin kiintymystä kuitenkin. En haluaisi satuttaa, mutten halua itsekään kärsiä loppuelämää. Uskoisin, että mieskin löytäisi onnensa toisaalta, jos vaan osaisi päästää irti. Miestä hirvittää ero ja yksin jääminen, ja pelko siitä ettei uutta löydykään. Hänestä ei kannata erota jos on edes jonkunlaisen suhteen löytänyt, koska yksinolo on pahempaa.

Mikä olisi tapa jolla saisin miehen näkemään, että meillä on erillään helpompaa, ja että hänenkin kannattaisi ennemmin etsiä itselleen kumppani, jonka kanssa on niiden ihan mukavien hetkien lisäksi niitä tosi mukaviakin hetkiä edes joskus?
 
Oma avioliittoni on tuntunut ajottain samanlaiselta, mutta mulle ero ei ole ratkaisu, vaan suhteen hoitaminen, se, että rakastuu siihen omaan mieheensä aina uudestaan. Kun suhteessa ei ole mitään oikeaa ongelmaa (pettämistä, luottamuspulaa, väkivaltaa, jatkuvaa riitelyä) niin mä en halua heittää sitä pois, koska uskon, että uusi suhde alkaisi ihan samalla tavalla tuntua tylsältä sitten aikanaan. En tarkoita, että tyytyisin huonoon suhteeseen, päinvastoin; mä koen että suhde on älyttömän hyvä kun noista "tylsistä" jaksoista selvitään ja aina pystytään elvyttämään meidän parisuhde taas ihanaksi. Itsestään se ei tapahdu, vaan sen eteen täytyy nähdä vaivaa. Kummankin.

Et varmaan kaipaa tällaista vastausta, mutta kun kerran aatoksia kyselit... ;)
 
Lue Bruce Fisherin (muistaakseni oli tuon niminen) kirja avioerosta. Sen luettuasi ymmärrät, että mitä "pehmeämpi" olet, sitä julmempi olet todellisuudessa jätettyä kohtaan. Olemalla sellainen "pehmeä" eroaja et palvele kenenkään muun etua kun itsesi, eli hyvittelet siinä omaa huonoa omaatuntoasi samalla, kun raatelet toista ystävällisyydelläsi. Ainoa todella ystävällinen tapa jättää toinen, on olla toista kohtaan asiallinen, ehdoton ja kylmä. Sekä tehdä ero kerrasta, ilman mitään toivoa (tai päivällisiä, tapaamisia tai puheluita) tulevaisuuden suhteen. Tällöin jätetty pääsee mahdollisimman pian toipumaan erosta.
 
Ihan samoissa ajatuksissa. Meidän liitto on ihan samanlainen. Haluaisin erota mahdollisimman hellävaraisesti, siis niin, että ero on selvä, mutta käytännön järjestelyt mahdollisimman sujuvat ja että mitään pahaa mieltä ja riitaa ei tulisi. Olen mielessäni alkanut katselemaan, että meidän tieltä tulisi talo myyntiin... sit voitaisiin ehkä asua hyvin lähellä ja lapsilla olisi helppoa olla kummalla vaan. Mutta kummallakin olisi oma rauhansa.

En tiedä, katuisinko myöhemmin. Tää on tosi raastavaa elämää henkisesti nyt, vaikka pinnallisesti ehkä sit idyllistä perhearkea.
 
[QUOTE="suski";22119470]Jos teillä on lapsia, niin älä eroa sen takia, että on "tylsää". Lapset eivät välitä nukkuvatko vanhemmat samassa sängyssä, kunhan ovat yhdessä.[/QUOTE]

Ei ole lapsia, joten sikäli ei ole myöskään syytä pysyä "lasten takia" yhdessä.
 
Lue Bruce Fisherin (muistaakseni oli tuon niminen) kirja avioerosta. Sen luettuasi ymmärrät, että mitä "pehmeämpi" olet, sitä julmempi olet todellisuudessa jätettyä kohtaan. Olemalla sellainen "pehmeä" eroaja et palvele kenenkään muun etua kun itsesi, eli hyvittelet siinä omaa huonoa omaatuntoasi samalla, kun raatelet toista ystävällisyydelläsi. Ainoa todella ystävällinen tapa jättää toinen, on olla toista kohtaan asiallinen, ehdoton ja kylmä. Sekä tehdä ero kerrasta, ilman mitään toivoa (tai päivällisiä, tapaamisia tai puheluita) tulevaisuuden suhteen. Tällöin jätetty pääsee mahdollisimman pian toipumaan erosta.

Kiitos vinkistä, pitää katsoa löytyisikö tuo meidän kirjastosta. En koita "pehmeällä" erolla hyvitellä huonoa omaatuntoa (ainakaan tietoisesti), vaan ihan aidosti ajatella molempien, myös miehen parasta. Olen tässä kahden vuoden ajan jäänyt suhteeseen oikeastaan 100 % miehen pyynnöstä, ja en suostu uskomaan että edes miehen parhaaksi on olla suhteessa jossa toinen pysyy paikalla vaan jonkunlaisesta sisarellisesta kiintymyksestä. Hänelle varmasti löytyisi se parempi puolisko, vaikka yksinjäämistä pelkää. Mulle on oikeastaan aivan sama vaikka olisin yksin loppuelämän, parempi sekin kun huonossa suhteessa.
 
[QUOTE="vieras";22119445]Oma avioliittoni on tuntunut ajottain samanlaiselta, mutta mulle ero ei ole ratkaisu, vaan suhteen hoitaminen, se, että rakastuu siihen omaan mieheensä aina uudestaan. Kun suhteessa ei ole mitään oikeaa ongelmaa (pettämistä, luottamuspulaa, väkivaltaa, jatkuvaa riitelyä) niin mä en halua heittää sitä pois, koska uskon, että uusi suhde alkaisi ihan samalla tavalla tuntua tylsältä sitten aikanaan. En tarkoita, että tyytyisin huonoon suhteeseen, päinvastoin; mä koen että suhde on älyttömän hyvä kun noista "tylsistä" jaksoista selvitään ja aina pystytään elvyttämään meidän parisuhde taas ihanaksi. Itsestään se ei tapahdu, vaan sen eteen täytyy nähdä vaivaa. Kummankin.

Et varmaan kaipaa tällaista vastausta, mutta kun kerran aatoksia kyselit... ;)[/QUOTE]
Niin, en tiedä miten teidän parisuhteen "tylsyys" nyt liittyy tähän ongelmaan?

Ei meillä ole ongelmana se että meillä olisi "tylsää" keskenämme. Ongelmana on se ettemme viihdy keskenämme, tunnelma on ahdistava, painostava, kumpikaan ei halua olla toisen kanssa kahden. Välilä saamme aikaan suhteellisen siedettävän, "ihan mukavan" hetken vaikka menemällä ulos syömään. Kotona emme kestä olla vain kahden, pakko on vähintään hakea leffa joka vie huomion pois tyhjästä, kireästä tunnelmasta.

Jos tunnetaso on nolla JA tiedän ettei meillä ole oikeastaan mitään yhteistä, mikä järki on koittaa rakastua puolisoon uudestaan, jos ei se kahdessa vuodessa ole onnistunut? Mikä itseisarvo yhteen parisuhteeseen väenvängällä jääminen on, jos KUMPIKAAN ei viihdy?
 
[QUOTE="huokaus";22119456]toi on just noita eroja, joita kadutaan sitten vanhemmalla iällä.[/QUOTE]

Ihan mahdollista. Mutta tämä on myös niitä parisuhteita, joita kadutaan nyt nuoremmalla iällä. Kumpi sitten on pahempi?
 

Yhteistyössä