V
"Vaimo"
Vieras
Outo kysymys, mutta miten tehdä erosta mahdollisimman "pehmeä" toiselle?
Eihän se varmasti herkkua ole koskaan, mutta miten tehdä se mahdollisimman ikävästi? Ero on jo minun puoleltani päätetty asia, ja nyt koitan kerätä rohkeutta ottaa asia puheeksi lopullisesti ensi viikonloppuna.
Tilanne on se, että asia ei todellakaan tule miehelle yllätyksenä. Tai siis ei ainakaan pitäisi tulla, vaikka ehkä hän on sitä mieltä vielä että "pitäisi vielä yrittää" ja niin edelleen, eli tämä lopullinen päätös voi tulla yllätyksenä, ongelmat ei.
Ero otettiin ensimmäisen kerran puheeksi pari vuotta sitten, jolloin olin hetken pois kotoakin. Mies halusi vielä selvittää asioita ja yrittää, siks palasin. No, pari vuotta on mennyt "selvitellessä", ei hetkeäkään sujuvaa aikaa välissä, mm. mitään läheisyyttä (kosketusta) ei ole ollut yli vuoteen.
Miehen mielestä kannattaisi vielä jatkaa, koska on vielä hetkiä jolloin on ihan mukavaa. Eli vaikka käymme syömässä, elokuvissa, on ihan mukavaa. Mieskään ei ole sitä mieltä että hetkeäkään olisi mennyt hyvin, mutta hänestä se riittää että joskus on tilanne joka ei ole kamala, vaan ihan mukava. Olemme kuin kämppikset, puhumme päivässä muutaman sanan arkisista asioista, kaupassa käynnistä, ehkä vähän siitä kuinka päivä meni.
Rakkautta kai vielä on, ehkä, molemmin puolin, jos ei sitä, niin kiintymystä kuitenkin. En haluaisi satuttaa, mutten halua itsekään kärsiä loppuelämää. Uskoisin, että mieskin löytäisi onnensa toisaalta, jos vaan osaisi päästää irti. Miestä hirvittää ero ja yksin jääminen, ja pelko siitä ettei uutta löydykään. Hänestä ei kannata erota jos on edes jonkunlaisen suhteen löytänyt, koska yksinolo on pahempaa.
Mikä olisi tapa jolla saisin miehen näkemään, että meillä on erillään helpompaa, ja että hänenkin kannattaisi ennemmin etsiä itselleen kumppani, jonka kanssa on niiden ihan mukavien hetkien lisäksi niitä tosi mukaviakin hetkiä edes joskus?
Eihän se varmasti herkkua ole koskaan, mutta miten tehdä se mahdollisimman ikävästi? Ero on jo minun puoleltani päätetty asia, ja nyt koitan kerätä rohkeutta ottaa asia puheeksi lopullisesti ensi viikonloppuna.
Tilanne on se, että asia ei todellakaan tule miehelle yllätyksenä. Tai siis ei ainakaan pitäisi tulla, vaikka ehkä hän on sitä mieltä vielä että "pitäisi vielä yrittää" ja niin edelleen, eli tämä lopullinen päätös voi tulla yllätyksenä, ongelmat ei.
Ero otettiin ensimmäisen kerran puheeksi pari vuotta sitten, jolloin olin hetken pois kotoakin. Mies halusi vielä selvittää asioita ja yrittää, siks palasin. No, pari vuotta on mennyt "selvitellessä", ei hetkeäkään sujuvaa aikaa välissä, mm. mitään läheisyyttä (kosketusta) ei ole ollut yli vuoteen.
Miehen mielestä kannattaisi vielä jatkaa, koska on vielä hetkiä jolloin on ihan mukavaa. Eli vaikka käymme syömässä, elokuvissa, on ihan mukavaa. Mieskään ei ole sitä mieltä että hetkeäkään olisi mennyt hyvin, mutta hänestä se riittää että joskus on tilanne joka ei ole kamala, vaan ihan mukava. Olemme kuin kämppikset, puhumme päivässä muutaman sanan arkisista asioista, kaupassa käynnistä, ehkä vähän siitä kuinka päivä meni.
Rakkautta kai vielä on, ehkä, molemmin puolin, jos ei sitä, niin kiintymystä kuitenkin. En haluaisi satuttaa, mutten halua itsekään kärsiä loppuelämää. Uskoisin, että mieskin löytäisi onnensa toisaalta, jos vaan osaisi päästää irti. Miestä hirvittää ero ja yksin jääminen, ja pelko siitä ettei uutta löydykään. Hänestä ei kannata erota jos on edes jonkunlaisen suhteen löytänyt, koska yksinolo on pahempaa.
Mikä olisi tapa jolla saisin miehen näkemään, että meillä on erillään helpompaa, ja että hänenkin kannattaisi ennemmin etsiä itselleen kumppani, jonka kanssa on niiden ihan mukavien hetkien lisäksi niitä tosi mukaviakin hetkiä edes joskus?
