Tähän haluan kertoa hiukan omaa tarinaani!
Lapsellani oli juuri ensimmäiset kaverisynttärit koulun puolesta. Mulla on tosi rankka nuoruus takana ja olen tehnyt melkein jokaisen virheen (paitsi tappanut ktn) elämäni aikana. Lasten myötä olen kovan taistelun, terapian, tuen jne saattelemana päässyt kiinni normaaliin elämään, tai ns. normaaliin elämään. Itse olen ylpeä itsestäni, todella ylpeä. Mutta kun vanhempainilta koittaa, huomaan kuinka kukaan vanhemmista ei istu viereeni, ei puhu kanssani, mielipiteitäni ei kuunnella jne. Tätä on ollut jokainen kerta! (vanhin lapsi tokalla) Kaikki vanhemmat ovat minua vanhempia ja takuulla näin pienessä pitäjässä tietävät kuka olen. Tiedän jokaisella olevan ennakkoasenteita minua kohtaan, mutta en anna niiden häiritä, itken sitten jälkikäteen kotona.
OLIN AIVAN SATA VARMA, ettei yksikään vanhempi päästä lastaan meille syntymäpäiväjuhliin, mitään ei alkanut kuulua ja laitoin kaikkien lasten vanhemmille txt ja varmistin tuloa, kuinka ollakkaan, JOKAINEN LAPSI luokasta tuli synttäreille!! Kaikki olivat vähintään 3h ja heillä oli superKIVAA!!! Jälkikäteen vanhemmat laitelleet viertiä et lapsilla oli kivaa ja saako teillä joskus kyläillä muutenkin jne!
ETTÄ TUNKEKAA JOSKUS NE ENNAKKOASENTEENNE ROMUKOPPAAN NIIN VOITTE YLLÄTTYÄ!AP: Painu takas töihisi, samankaltaisten soskun kaikkitietävien pellejen kanssa olen käynyt jopa käräjäoikeutta ja kun soskuntantat taistelun hävisivät, niin eipä enää ovella näkynyt. Eikö apua enää tarjota jos tuomari työntääkin nuijansa teidän takamukseenne, hyijj, sylettää moiset.