Tässä(kin) asiassa molemmat ääripäät on mun mielestä ihan yhtä huonoja. Kaikki tietysti haluavat oman lapsen parasta, enkä mä nyt sitä sano, että kenenkään toimintatavat olisi väärin. Meillä ei ollut lapsena karkkipäivää, ja saatettiin kaupassa joskus pyytää äitiltä, että jos saatais "jotain pientä". Joskus se kävi ja joskus taas ei. Koskaan me ei intetty vastaan, eikä saatu mitään itkupotkuraivaria karkkihyllyllä. Karkki ei ollut meille mikään juttu mitä ootettiin kuin kuuta nousevaa, vaan lähinnä mukava herkuttelu hetki arjen keskellä. Sukujuhlissa ja synttäreillä saatiin ottaa mitä mielittiin ja monesti se oli se palakakkua ja yks pulla, ehkä keksi vielä päälle. Kaikki oltiin ja ollaan edelleen ihan terveen painosia.
Pointti on ehkä se, että karkista tai muusta herkusta ei pitäis tehdä mitään numeroa. Eikä se ole mikään aikuisen vallan käyttö väline. Miltä mahtaa lapsesta tuntua, kun äiti sukujuhlissa syö kakkua, pullaa, keksiä, mitä nyt tarjolla onkin ja lapsi saa vaan sen yhen keksin? Hieno ajatushan se on, että lapselle ei opeteta herkuttelua, mutta siinäkin olis sit se aikuisen esimerkki tarpeen. Ehkä se toimii vielä kaksi vuotiaana, mutta jossain vaiheessa se lapsi alkaa sitä miettimään, että miksi sä saat mut mä en... ja mä ainakaan keksis yhtään hyvää syytä, miksi lapsi ei saisi herkutella juhlissa siinä missä aikuinenkin. Tietenkään ei kukaan voi siellä juhlissa vetää sitä keksipakettia, ei aikuinenkaan.
Onhan se kaunis ajatus, kaikkihan me halutaan välttää omien vanhempien ja isovanhempien virheitä, mutta siinäkin on se iso riski mennä metsään, toiseen suuntaan vaan...
Välillä ainakin itestä tuntuu, kun on ton esikoisen kasvua ja siinä sivussa kasvatusvinkkejä, seurannu, että lapsen elämästä pyritään mahdollisimman aikasin karsimaan kaikki kiva. Päiväkodissa työskennellessäni useamman vuoden ja useammassa eri päikyssä, just ne pannari välipalat oli kiva katkasu kaikkien arkeen ja me työntekijätkin saatettiin istua yhdessä lasten kanssa pannaripöytään. =)
Liika on tietysti aina liikaa, mut mun mielestä koko elämän suola on se aika ajoin itsensä ja muiden hemmottelu. Tietenkään elämä ei voi olla yhtä juhlaa, mutta kun sitä omaa nutturaa välillä vähän löysää ja tekee arjesta joskus hiukan erikoisempaa, niin sitten sitä tavallista arkea jaksaa taas vähän paremmin.