V
"Vieras"
Vieras
Kirjoitin vajaa viikko sitten siitä, että perusterve, leikattu kollikissa, oksentee jatkuvasti. Kissa on sisäkissa, ja eläinlääkäri neuvoi joskus aiemmin, että sitä ei tarvitse madottaa erikseen juuri siksi, että on jatkuvasti sisällä.
Oksennus on välillä sellaista limaa, välillä taas se oksentaa ruokansa. (Sekä muroja, että sitten niitä hyytelöpohjaisia ruokia.) Olen miettinyt karvojen oksentelua, mutta mitään varsinaisia karvoja tai karvapalloja sen oksennuksen mukana ei ole tullut.
Ruoka, mitä kissalle tarjotaan, on aina tuoretta ja vesikin on vaihdettu säännöllisesti. Samoja ruokia ollaan tarjottu kissalle vaikka kuinka kauan, eli mitään muutoksia ruokalajeissakaan ei ole tapahtunut...
Oksentelusta huolimatta kissan kunto on pysynyt ihan samanlaisena kuin aiemminkin. Se ei ole laihtunut, sillä on edelleen ruokahalu tallella. Se on edelleen aktiivinen ja leikkisä, syö ja juo ihan normaalisti.
Käytiin sitten eläinlääkärillä, koska tokihan tuollainen oksentelu jo huolestuttaa. Eläinlääkäri tutki kissan, eikä löytänyt minkäänlaista vikaa kissasta ainakaan tuon tarkastuksen perusteella. Madotuksesta se sanoi edelleenkin samaa (siis että ei tarvitse madottaa, kun on sisäkissa) ja tuumasi, että ei tämä madoilta edes vaikuta, kun kissa kerran ei ole laihtunut ja ruokahalukin on normaali, yms. Käski ottaa uudelleen yhteyttä, jos oksentelu jatkuu vielä loppuviikollakin.
Mikäpä siinä sitten auttaa, kuin odottaa... Tosin kotiinpäästyämme kissa oksensi taas jälleen kerran kaksi kertaa peräkkäin, limaa. Oksennuksesta ei taaskaan niitä karvojakaan löytynyt, että tiedä häntä sitten...
Minua vain häiritsee tosi kovasti, mikä ihme tuota kissaa oikein vaivaa ja että millä ihmeellä tuon oksentelun saisi loppumaan. Mukavaa se ei ole, kissalle eikä meillekään. Voiko olla mahdollista, että kissa esimerkiksi ylensyö, ja oksentaa siksi? Pakkohan tässä nyt kuitenkin "jotain" on olla, sillä eihän moinen oksentelu normaalia ole.