E
En ole provo
Vieras
Joka on alkanut seurustella 18 vuotiaan pojan kanssa. Äiti antaa tytön olla pojan luona yötä ja myös poika on ollut useasti tytön luona yötä.
Olen koittanut jutella äidin kanssa siitä, että hän edesauttaa nuorten seksikokeiluja. Tuon ikäisen tytön ei vielä kuuluisi seksiä ajatella ja varsinkaan tuon ikäisen pojan kanssa. Olen myös koittanut sanoa äidille, että poika ei ole ihan terve päästään kun haluaa olla noin nuoren tytön kanssa, luulisi baareista löytyvän saman ikäisiä tyttöjä.
Äiti vihoittelee minulle nyt ja mielestäni aivan turhaan.
Olen surullinen tytön puolesta koska joutuu tuollaiseen mukaan