Kuinka yhdistää parisuhde äitinä olemiseen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "apua"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";23153690]Mä peesailen tätä täysillä. Miten voi "heittää nurkkaan" perheen koossapitävän ihmissuhteen?! Musta ei ainakaan tuntuis kamalan hyvälle,jos mies sanoisi että mitäs jos unohdetaan toisemme nyt vähäksi aikaa ja keskitytään paapomaan vaan näitä muksuja.

Meillä on 4v ja 4kk lapset,eli neljä vuotta ollaan eletty pikkulapsiaikaa ja tullaan elämään vielä monta vuotta lisää. Mitä siitä tulisi jos nyt työntäisin parisuhteen taka-alalle ja yrittäisin sit väkisin kaivella sitä uudelleen esiin kun nuorimmainen on kouluiässä? Minkä takia te luulette että keski-ikäiset eroaa niin paljon? Siksi kun lasten lennettyä pesästä huomaa ettei olekaan yhtään mitään muuta yhteistä. Enää.

Rakastakaa toisianne,ei siihen tosiaan mitään taikatemppuja vaadita. Pienet hemmotteluhetket iltaisin,ihan vaikka vaan toisen silittelyä tai jalkojen hierontaa,siinä samalla keskittyy oikeasti siihen mitä se toinen puhuu. Jos lastenhoitajaa on vaikea saada,niin sit jotain muuta extraa arkeen. Joku viikonloppu törsäätte ihan sikana hyviin ruoka-aineisiin ja teette illallisen oikein vimpan päälle. Tai jotain vastaavaa,vain mielikuvitus on rajana :)

Omalla kohdalla oon huomannu sen,että jos esim. seksiä alkaa vähätellä ja työntää tärkeysjärjestyksessä taaemmas,niin se aloitteen tekeminen ja spontaani hyvänä pitäminen vaikeutuu kerta kerralta. Ja se taas aiheuttaa turhautumisia ja väärinkäsityksiä jne..[/QUOTE]

Joka sana totta. Pikkulapsiaikana nimen omaan kannattaa vähän skarpata ettei huku sinne kakkavaippojen ja seuraavien tirsojen odottamisen maailmaan. Ja vaikka täällä moni vakuuttelee sitä että ovat iloisesti hyväksyneet nämä vaihtopenkki-ajanjaksot, niin mitä ystäväpiirin pariskuntiin esimerkiksi tulee, niin kyllä sen huomaa ketkä ovat yhteyden säilyttäneet ja ketkä ovat vieraantuneet lasten myötä. Sitten esim. illanvietossa kaikki negatiiviset tunteet tulee pintaan ja hyvinkin tiukkoja tappeluita ollaan jouduttu todistamaan kun aletaan päissään puida sitä miten "paskaa se suhde on kun toinen ei huomioi ja ei edes neljään kuukauteen ole nussittu jumalauta...." (ja tämä naispuolisen ihmisen suusta)
 
En ymmärrä miksi se olisi vaikeaa. Eihän parisuhde lakkaa koskaan olemasta. Aikaa romantiikalle jää, jos molemmat vanhemmat osallistuu.

Niinpä, väkisin tulee mieleen että nämä jotka eivät suhteen ylläpitoa pidä tärkeänä, taitavat joltakin osalta olla vain tympääntyneitä kumppaniinsa, tai muuten ei oikein juttu luista, ja siitä syystä on helppoa sitten väsymykseen ja pikkulapsiaikaan vedoten lopettaa kumppanin kanssa puuhailun niin sängyssä kuin muutenkin. Sitten kun kuilu välillä vain kasvaa ja kasvaa, niin onkin helppo panna lusikat jakoon "kun meillä ei ole enää mitään". Siksi niitä eroja kai niin paljon tulee?
 
Hei aloittaja: et ole tuntemuksiesi kanssa yksin, minulla hyvin samansuuntaiset ajatukset. Tämä äitiys on "nielaissut" minut niin, että tuntuu, että en enää osaa olla mitään muuta. Seksi tuntuu... no, lähes vastenmieliseltä ajatukselta. Kaipaan omaa aikaa, varsinkin kun pieni ihminen on minussa kiinni 24/7, mutta samalla kaipaan niitä aikoja, kun harrastimme miehen kanssa yhdessä kaikenlaista: hiihtoa, lenkkeilyä... Olen ulkopaikkakuntalainen ja kaikki lapsuudenaikaiset ystävät (ja lähiperhe) asuvat kaukana. Uusiin ihmisiin kyllä tutustuu perhekahviloissa yms., mutta ne suhteet jäävät pintapuolisiksi. Minä kaipaan ympärilleni läheisiä ihmisiä, jolle avautua, ettei tarvis aina miehelle purkaa mietteitä...
 
Sillon varmasti voi olla nihkeetä, jos toinen joutuu yksin tehdä kaiken kotona...

Mutta niitä lapsia ei olisi ilman parisuhdetta, niin voisiko sitä ajatella jotenkin niin? Että kun on nainen, on luonnollistakin tulla äidiksi, eikä silloin lakkaa olemasta nainen. Joillekin tulee se semmonen äitimyytti siihen tielle, niin että näkee äitiyden jonain epäseksuaalisena asiana ja sen takia tuntee hankalana sen parisuhteen. Onko sellaisesta kyse?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys;23153843:
Niinpä, väkisin tulee mieleen että nämä jotka eivät suhteen ylläpitoa pidä tärkeänä, taitavat joltakin osalta olla vain tympääntyneitä kumppaniinsa, tai muuten ei oikein juttu luista, ja siitä syystä on helppoa sitten väsymykseen ja pikkulapsiaikaan vedoten lopettaa kumppanin kanssa puuhailun niin sängyssä kuin muutenkin. Sitten kun kuilu välillä vain kasvaa ja kasvaa, niin onkin helppo panna lusikat jakoon "kun meillä ei ole enää mitään". Siksi niitä eroja kai niin paljon tulee?

Ja sit se että "me kasvettiin erilleen". No kai sitä nyt kasvaa,jos ei edes yritä kiinnostua siitä toisesta ja sen tekemisistä. Ihminen kasvaa ja muuttuu henkisesti koko elämänsä,ei kukaan pysy jatkuvasti samanlaisena. Sama juttu jos näät kymmenen vuoden jälkeen parhaan koulukaverin ja ihmettelet mitä onkaan tapahtunut kun olette nykyään kuin eri planeetoilta. Ajat muuttuu ja ihmiset myös,ei se puoliso missään syväjäädytyksessä ole,että sit voi parin vuoden päästä sulattaa ja jatkaa siitä mihin sillon jäi.
 
Hei aloittaja: et ole tuntemuksiesi kanssa yksin, minulla hyvin samansuuntaiset ajatukset. Tämä äitiys on "nielaissut" minut niin, että tuntuu, että en enää osaa olla mitään muuta. Seksi tuntuu... no, lähes vastenmieliseltä ajatukselta. Kaipaan omaa aikaa, varsinkin kun pieni ihminen on minussa kiinni 24/7, mutta samalla kaipaan niitä aikoja, kun harrastimme miehen kanssa yhdessä kaikenlaista: hiihtoa, lenkkeilyä... Olen ulkopaikkakuntalainen ja kaikki lapsuudenaikaiset ystävät (ja lähiperhe) asuvat kaukana. Uusiin ihmisiin kyllä tutustuu perhekahviloissa yms., mutta ne suhteet jäävät pintapuolisiksi. Minä kaipaan ympärilleni läheisiä ihmisiä, jolle avautua, ettei tarvis aina miehelle purkaa mietteitä...

Ihan kuin minun kirjoitus... rasittaa tämä omaa itseänikin niin paljon että itkettää ihan. Eikä mies pysty ikimaailmassa tätä ymmärtämään vaikka sekin osallistuu arkeen. Tuntuu vain, että täällä vastanneiden mielestä meidän suhde on jo valmisomukoppaan heitettäväksi kun en osaa olla muuta kuin äiti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys;23153699:
... Sehän ei ole uskon asia, mutta kyllä pikkulapsiaikana, jopa koliikkivauvan vanhemmilla voi säilyä yhteys ja läheisyys silloin kun se kumppani on sellainen johon pystyy turvaamaan ja jonka seura kiinnostaa. Tietysti se voi tuntua uskomattomalle jos omalla kohdalla ei näin ole. Näissä kirjoituksissa ei ole tarve kuulostaa paremmalta kuin mitä todellisuudessa on kun täällä anonyymina kirjoittelee. Mutta kukaan ei ole väittänyt etteikö hyvästä suhteen tilasta huolimatta olisi oltu väsyneitä ja ärtyisiä myös. Eikä kukaan ole sanonut että täydellistä olisi ollut, mutta kummasti se voimaa antaa että on syli johon käpertyä ja jonne ennen kaikkea itsekin haluaa!

Oma pointtini on siinä, että meillä tuo läheisyys ja hyvä suhde toiseen on säilynyt ihan ilman mitään erityistä yrittämistä. Jotenkin tuntuu, että moni tässäkin ketjussa vastannut on lukenut vähän liikaa naistenlehtien ohjeita siitä, miten hoidetaan parisuhdetta ja että parisuhdetta on aivan pakko nimen omaan hoitaa, koska se ei jotenkin itsestään voisi toimia. No ikävä tuottaa teille pettymys, mutta meilläpä on toiminut. Kolmen lapsen vauva-aika koettu, ja edelleen suhde on hyvä ja molemmat onnellisia... ihan ilman mitään erityisiä ponnisteluja ja järjestelyjä ja etenkään yltiöpäistä väkisin yrittämistä. Ja kaiken pohjalla on ollut se, että molemmat (kyllä, olemme keskustelleet tästä asiasta) ovat hyväksyneet sen tosiasian, että elämä nyt vain on erilaista silloin kun on pikkulapsia. Jos talossa on vauva, niin se nyt vain tarkoittaa sitä, että mitään yltiöromanttisia kahdenkeskisiä iltoja ei järjestetä joka viikko. Kun molemmat ovat samoilla linjoilla, niin ei tarvitse väkisin lähteä keinotekoisesti tekemään töitä sen suhteen eteen.
 
Yhteistä aikaa kannattaa aina varastaa sieltä mistä saa. Vaikka kun lapset on päiväunilla tai illalla. Halailu on kiva juttu ja kaikki sellanen ystävällisyys ja hymyt ja semmoiset. Ei sen tarvi olla mitään erityistä. Vaan tollasia pieniä asioita pikkuhiljaa.
 
Lapset ja äitiys ovat lujittaneet parisuhdettamme. Olemme yhdessä saaneet aikaan jotain niin ihmeellistä kuin pienen lapsen, ja jokainen viidestä lapsestamme ovat vahvistaneet sitoutumista toisiimme. Yhtään sen suurempaa ja huikeampaa emme muuten saisi aikaan.

Tästä lähtökohdasta katsottuna asia ei ole ongelma. Pikkuvauva-aika on toki muuttanut parisuhdetta, joka on lapsen jälkeen entistä vakaammalla ja varmemmalla pohjalla. Enää emme ole vastuussa vain toisistamme vaan yhdessä ja yksin kannamme vastuun myös lapsesta.

Ongelma tämä olisi voinut olla, jos miehelläni olisi ollut jotain isäytymiskriisejä. Niitä ei ollut vaan hän oli hyvin valmis isäksi lapsiemme syntyessä.
 
Ihan kuin minun kirjoitus... rasittaa tämä omaa itseänikin niin paljon että itkettää ihan. Eikä mies pysty ikimaailmassa tätä ymmärtämään vaikka sekin osallistuu arkeen. Tuntuu vain, että täällä vastanneiden mielestä meidän suhde on jo valmisomukoppaan heitettäväksi kun en osaa olla muuta kuin äiti.

Ei,vaan sitä mieltä että sun pitää taistella pitää kiinni kynsin hampain ennen kuin on liian myöhäistä. Liian monet ihmiset pitää kumppaneitaan itsestäänselvyyksinä. Se aloitteen tekeminen on vaikeinta,trust me,tiedän :hug: Mutta se fiilis on niiiiin loistava,kun on viettänyt yhdessä onnistuneen illan ja tuntee miten alkaa jälleen päästä likemmäs toisen ajatusmaailmaa. Väkinäistä se saattaa ensin olla,mutta ei pidä lannistua. Nyt ihan keksimällä keksit yhteistä puuhaa,vaikka jotain ihan typeriäkin juttuja. Ja semmosia mitkä ei millään tavalla liity lapsiin!! Tärkeintä ei oo se että MITÄ te teette,vaan se että teette ylipäätään jotain. Siitä poikii sit kaikki muu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys;23153843:
Niinpä, väkisin tulee mieleen että nämä jotka eivät suhteen ylläpitoa pidä tärkeänä, taitavat joltakin osalta olla vain tympääntyneitä kumppaniinsa, tai muuten ei oikein juttu luista, ja siitä syystä on helppoa sitten väsymykseen ja pikkulapsiaikaan vedoten lopettaa kumppanin kanssa puuhailun niin sängyssä kuin muutenkin. Sitten kun kuilu välillä vain kasvaa ja kasvaa, niin onkin helppo panna lusikat jakoon "kun meillä ei ole enää mitään". Siksi niitä eroja kai niin paljon tulee?

Kuten jo aiemmin sanoin, niin uskon, että monilla on päinvastoin. Jos parisuhde on noin riippuvainen siitä, että esim. seksiä on säännöllisesti, niin se ei ole kovin terveellä pohjalla tulevaisuutta ajatellen. On selvää, että jos suhde ei toimi ollenkaan ilman seksiä, niin vaikeuksia tulee, kun toinen esim. sairastuu tai esim. synnytyksen jälkeen, kun seksin harrastaminen on monelle mahdotonta pitkään aikaan. Mielestäni ei ole kovin järkevää perustaa suhdetta pelkän seksin ja romantiikan varaan, vaan kyllä sillä pitää olla muutakin, jos aikoo oikeasti pitkäaikaista suhdetta rakentaa.
 
Oma pointtini on siinä, että meillä tuo läheisyys ja hyvä suhde toiseen on säilynyt ihan ilman mitään erityistä yrittämistä. Jotenkin tuntuu, että moni tässäkin ketjussa vastannut on lukenut vähän liikaa naistenlehtien ohjeita siitä, miten hoidetaan parisuhdetta ja että parisuhdetta on aivan pakko nimen omaan hoitaa, koska se ei jotenkin itsestään voisi toimia. No ikävä tuottaa teille pettymys, mutta meilläpä on toiminut. Kolmen lapsen vauva-aika koettu, ja edelleen suhde on hyvä ja molemmat onnellisia... ihan ilman mitään erityisiä ponnisteluja ja järjestelyjä ja etenkään yltiöpäistä väkisin yrittämistä. Ja kaiken pohjalla on ollut se, että molemmat (kyllä, olemme keskustelleet tästä asiasta) ovat hyväksyneet sen tosiasian, että elämä nyt vain on erilaista silloin kun on pikkulapsia. Jos talossa on vauva, niin se nyt vain tarkoittaa sitä, että mitään yltiöromanttisia kahdenkeskisiä iltoja ei järjestetä joka viikko. Kun molemmat ovat samoilla linjoilla, niin ei tarvitse väkisin lähteä keinotekoisesti tekemään töitä sen suhteen eteen.

Miks ei vois järjestää =) Ei siihen naistenlehtiä tarvita,jos haluaa tehdä jotain kivaa sen oman rakkaan kanssa. Joku herkutteluilta nyt on aika perushuttua ja helppo toteuttaa. Mutta hyvä jos molemmat on sitä mieltä että se teidän keskinäinen suhde nyt on vähiten tärkein koko sopassa. Mä en tiedä millaista teidän elämä oli ennen lapsia,mutta me käytiin töissä ja elettiin arkea silloinkin,ei lapset ole olleet mikään sellainen asia joka on laittanut koko elämän uuteen uskoon. Ehkä ei enää paneskella sunnuntaiaamuisin sohvalla tuntikausia,mutta en kyllä muuten keksi mitään sellaista suhteestamme joka olisi lasten myötä jotenkin huonontunut.
 
Kuten jo aiemmin sanoin, niin uskon, että monilla on päinvastoin. Jos parisuhde on noin riippuvainen siitä, että esim. seksiä on säännöllisesti, niin se ei ole kovin terveellä pohjalla tulevaisuutta ajatellen. On selvää, että jos suhde ei toimi ollenkaan ilman seksiä, niin vaikeuksia tulee, kun toinen esim. sairastuu tai esim. synnytyksen jälkeen, kun seksin harrastaminen on monelle mahdotonta pitkään aikaan. Mielestäni ei ole kovin järkevää perustaa suhdetta pelkän seksin ja romantiikan varaan, vaan kyllä sillä pitää olla muutakin, jos aikoo oikeasti pitkäaikaista suhdetta rakentaa.

Toki. Mutta onko sun mielestä ihan oikeasti verrattavissa,että toisella on alapää riekaleina tai toisella joku hermostosairaus eikä siksi ota eteen,kuin että jos nyt vaan laiskottaa eikä huvita tai kiinnosta? Kuka tässä on perustanut suhdetta seksin ja romantiikan varaan? Mutta onhan se nyt ihan fakta että seksi erottaa parisuhteen muista suhteista. Jotkut voi toki ottaa itselleen ns. yhtiökumppanin,joka maksaa puolet laskuista,hoitaa osaltaan lapsia ja imuroi kun sinä luuttuat,tuntematta sen enempää vetoa tai romanttisia tunteita toista kohtaan. Sehän on itseasiassa mitä mukavin ratkaisu. Arkihuolet voi jakaa jonkun kanssa,mutta silti voi elää "itsekseen". En tiedä muista,mutta rakastan miestäni ja haluan sen hänelle myös osoittaa hellyydellä ja kosketuksilla. Mulla oli kämppis amk-aikoina,nyt mulla on aviomies.
 
[QUOTE="vieras";23153996]Miks ei vois järjestää =) Ei siihen naistenlehtiä tarvita,jos haluaa tehdä jotain kivaa sen oman rakkaan kanssa. Joku herkutteluilta nyt on aika perushuttua ja helppo toteuttaa. Mutta hyvä jos molemmat on sitä mieltä että se teidän keskinäinen suhde nyt on vähiten tärkein koko sopassa. Mä en tiedä millaista teidän elämä oli ennen lapsia,mutta me käytiin töissä ja elettiin arkea silloinkin,ei lapset ole olleet mikään sellainen asia joka on laittanut koko elämän uuteen uskoon. Ehkä ei enää paneskella sunnuntaiaamuisin sohvalla tuntikausia,mutta en kyllä muuten keksi mitään sellaista suhteestamme joka olisi lasten myötä jotenkin huonontunut.[/QUOTE]

Väännetään nyt rautalangasta, kun siellä on ilmeiseseti joku apukoulun juuri ja juuri läpäissyt mamma kirjoittelemassa.
Eli en käsittääkseni missään kirjoittanut, että suhteemme olisi vähiten tärkeä, vai kirjoitinko? Kirjoitin toki, että vauva-aikana se vauva on tärkein, tämä ei tarkoita sitä, että kaikki muu menisi parisuhteen edelle.
 
Kuten jo aiemmin sanoin, niin uskon, että monilla on päinvastoin. Jos parisuhde on noin riippuvainen siitä, että esim. seksiä on säännöllisesti, niin se ei ole kovin terveellä pohjalla tulevaisuutta ajatellen. On selvää, että jos suhde ei toimi ollenkaan ilman seksiä, niin vaikeuksia tulee, kun toinen esim. sairastuu tai esim. synnytyksen jälkeen, kun seksin harrastaminen on monelle mahdotonta pitkään aikaan. Mielestäni ei ole kovin järkevää perustaa suhdetta pelkän seksin ja romantiikan varaan, vaan kyllä sillä pitää olla muutakin, jos aikoo oikeasti pitkäaikaista suhdetta rakentaa.

Miksi sinä hyvä ihminen et kykene ymmärtämään ettei meidän suhde perustu pelkälle seksille vaikka se tärkeä osa suhdettamme onkin? Enkö minä lukuisissa kommenteissani ole tässä painottanut sitä keskustelua ja henkistä läheisyyttä, toisen tuntemista? Kuten joku kirjoittikin että ihminen muuttuu koko ajan, eikä taatusti vähiten silloin kun elämä muuttuu niinkin mullistavalla tavalla kuin sillä että pieni ihminen syntyy! Ja miksi koetat vihjailla että suhdetta hoidetaan hampaat irvessä, väkisin? Meillä kyllä ei kukaan ole hampaat irvessä kun mies vaivihkaa käy laittamassa saunan tulille ja laittaa saunakaljat kylmään, tai jos yhteistuumin ryhdytään kokkailemaan tai unohdutaan tupakalla istumaan terassille tuntikausiksi juttelemaan syntyjä syviä? Tuota minä kutsuin väärällä sanalla "suhteen eteen pitää tehdä töitä", eli tarkoitin ajan antamista, kuuntelemista! Sitä ettei sivuuteta niitä hetkiä kun voidaan puida omia ja toisen ajatuksia tai ettei väistetä niitä hetkiä kun on mahdollista koskettaa! Jos sinä saat tällaisen kuulostamaan hampaat irvessä yrittämiselle, niin olkoot, et tiedä läheisestö suhteesta silloin yhtään mitään.
 
Väännetään nyt rautalangasta, kun siellä on ilmeiseseti joku apukoulun juuri ja juuri läpäissyt mamma kirjoittelemassa.
Eli en käsittääkseni missään kirjoittanut, että suhteemme olisi vähiten tärkeä, vai kirjoitinko? Kirjoitin toki, että vauva-aikana se vauva on tärkein, tämä ei tarkoita sitä, että kaikki muu menisi parisuhteen edelle.

Älä nyt suutu :) Ei mua kiinnosta sun koulutustasosi,tässähän vaihdetaan vain mielipiteitä :) Kyllä se on ihan ymmärrettävää,että toiset kokee sen vauva-ajan rankempana kuin toiset,ei silloin paukut riitä kahteen asiaan yhtäaikaa. Mutta onneksi sun miehesi tuntuu ymmärtäväiseltä ja varmasti saatte suhteen taas kukoistukseen tulevina vuosina. Tsemppiä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys;23154107:
Miksi sinä hyvä ihminen et kykene ymmärtämään ettei meidän suhde perustu pelkälle seksille vaikka se tärkeä osa suhdettamme onkin? Enkö minä lukuisissa kommenteissani ole tässä painottanut sitä keskustelua ja henkistä läheisyyttä, toisen tuntemista? Kuten joku kirjoittikin että ihminen muuttuu koko ajan, eikä taatusti vähiten silloin kun elämä muuttuu niinkin mullistavalla tavalla kuin sillä että pieni ihminen syntyy! Ja miksi koetat vihjailla että suhdetta hoidetaan hampaat irvessä, väkisin? Meillä kyllä ei kukaan ole hampaat irvessä kun mies vaivihkaa käy laittamassa saunan tulille ja laittaa saunakaljat kylmään, tai jos yhteistuumin ryhdytään kokkailemaan tai unohdutaan tupakalla istumaan terassille tuntikausiksi juttelemaan syntyjä syviä? Tuota minä kutsuin väärällä sanalla "suhteen eteen pitää tehdä töitä", eli tarkoitin ajan antamista, kuuntelemista! Sitä ettei sivuuteta niitä hetkiä kun voidaan puida omia ja toisen ajatuksia tai ettei väistetä niitä hetkiä kun on mahdollista koskettaa! Jos sinä saat tällaisen kuulostamaan hampaat irvessä yrittämiselle, niin olkoot, et tiedä läheisestö suhteesta silloin yhtään mitään.

Kaljaa ja tupakkia, sitäkö teidän hengähdystauot on?
 
[QUOTE="vieras";23154059]Toki. Mutta onko sun mielestä ihan oikeasti verrattavissa,että toisella on alapää riekaleina tai toisella joku hermostosairaus eikä siksi ota eteen,kuin että jos nyt vaan laiskottaa eikä huvita tai kiinnosta? Kuka tässä on perustanut suhdetta seksin ja romantiikan varaan? Mutta onhan se nyt ihan fakta että seksi erottaa parisuhteen muista suhteista. Jotkut voi toki ottaa itselleen ns. yhtiökumppanin,joka maksaa puolet laskuista,hoitaa osaltaan lapsia ja imuroi kun sinä luuttuat,tuntematta sen enempää vetoa tai romanttisia tunteita toista kohtaan. Sehän on itseasiassa mitä mukavin ratkaisu. Arkihuolet voi jakaa jonkun kanssa,mutta silti voi elää "itsekseen". En tiedä muista,mutta rakastan miestäni ja haluan sen hänelle myös osoittaa hellyydellä ja kosketuksilla. Mulla oli kämppis amk-aikoina,nyt mulla on aviomies.[/QUOTE]

Mielestäni jos tilanne on se, että toinen ei fyysisistä tai psyykkisistä tai vaikka ihan järjestelykysymyksistä riippuen voida harrastaa seksiä, niin on se aika surkeaa, jos suhde kaatuu siihen heti. Itse toivon ja olen onneksi saanut suhteeltani enemmän. Suhteemme ei ole kaatunut siihen, että esim. ensimmäisen raskauden ja synnytykseni aikana/jälkeen emme harrastaneet seksiä yhteensä lähes vuoteen.

Jos sinä haluat suhteen, jossa yhdessäpysymiselle riittää se, että naidaan säännöllisesti, niin hyvä niin. Meidän suhteessa on aika paljon muutakin, ja olemme siihen tyytyväisiä. Ihmiset nyt vain ovat erilaisia ja haluavat eri asioita.
 
Mielestäni jos tilanne on se, että toinen ei fyysisistä tai psyykkisistä tai vaikka ihan järjestelykysymyksistä riippuen voida harrastaa seksiä, niin on se aika surkeaa, jos suhde kaatuu siihen heti. Itse toivon ja olen onneksi saanut suhteeltani enemmän. Suhteemme ei ole kaatunut siihen, että esim. ensimmäisen raskauden ja synnytykseni aikana/jälkeen emme harrastaneet seksiä yhteensä lähes vuoteen.

Jos sinä haluat suhteen, jossa yhdessäpysymiselle riittää se, että naidaan säännöllisesti, niin hyvä niin. Meidän suhteessa on aika paljon muutakin, ja olemme siihen tyytyväisiä. Ihmiset nyt vain ovat erilaisia ja haluavat eri asioita.

Kerrotko mikä juttu raskaudessa/synnytyksessä aiheutti sen ettei mitään seksiä voinut harrastaa? Yhdyntä tietysti ei ole aina mahdollista.
 
Mielestäni jos tilanne on se, että toinen ei fyysisistä tai psyykkisistä tai vaikka ihan järjestelykysymyksistä riippuen voida harrastaa seksiä, niin on se aika surkeaa, jos suhde kaatuu siihen heti. Itse toivon ja olen onneksi saanut suhteeltani enemmän. Suhteemme ei ole kaatunut siihen, että esim. ensimmäisen raskauden ja synnytykseni aikana/jälkeen emme harrastaneet seksiä yhteensä lähes vuoteen.

Jos sinä haluat suhteen, jossa yhdessäpysymiselle riittää se, että naidaan säännöllisesti, niin hyvä niin. Meidän suhteessa on aika paljon muutakin, ja olemme siihen tyytyväisiä. Ihmiset nyt vain ovat erilaisia ja haluavat eri asioita.

ÖÖ..tuota :D Kirjoituksessani yritin ilmaista,että mun mielestä on kaksi aivan eri asiaa jos toinen ei PYSTY kuin että jos ei vain HALUA. Ei tietenkään suhde saa kaatua siihen jos seksin harrastaminen on mahdotonta terveydentilan vuoksi,mutta ihmettelen miksi joku ei haluaisi läheisyyttä rakkaan ihmisen kanssa jos siihen ei ole mitään estettä? Ymmärsitkö nyt ihan tahallasi väärin jotta voit vinoilla? Et tuntunut lainkaan edes käsittävän mitä kirjoitin. Onko sun mielestä muka jotenkin tuulesta temmattua,että ihmiset joiden fyysinen läheisyys loppuu tai hiipuu,kadottavat lopulta sen henkisenkin yhteyden? Se on PARISUHDE,ei KAVERISUHDE. Ja vielä kerran kiskosta kiinni ja täysväännös: Seksi ei ole parisuhteen ainoa perusta. Mutta se on tärkeä ja luonnollinen osa sitä.
 
[QUOTE="vieras";23154111]Älä nyt suutu :) Ei mua kiinnosta sun koulutustasosi,tässähän vaihdetaan vain mielipiteitä :) Kyllä se on ihan ymmärrettävää,että toiset kokee sen vauva-ajan rankempana kuin toiset,ei silloin paukut riitä kahteen asiaan yhtäaikaa. Mutta onneksi sun miehesi tuntuu ymmärtäväiseltä ja varmasti saatte suhteen taas kukoistukseen tulevina vuosina. Tsemppiä![/QUOTE]

Veikkaan että suurin ongelma monella on tuossa, että mies pitäisi saada jotenkin ymmärtämään. Meillä tilanne ei ole koskaan ollut sellainen, että minun olisi jotenkin erityisesti pitänyt saada mies ymmärtämään tilannetta, vaan molemmat ovat halunneet samaa ja olleet muuten samoilla linjoilla.

Mieheni on halunnut ihan omatoimisesti halunnut ottaa itsenäisesti vastuuta lastenhoidosta, ja hän on halunnut pitää vanhempainvapaasta puolet jokaisen lapsen kohdalla. Hän on itsekin ollut ihan omatoimisesti sitä mieltä, että lapsen hoitaminen vie kyllä veronsa, onhan hän sen itse kokenut.

Tilanne on varmasti eri, jos äiti ottaa/joutuu ottamaan pääasiassa yksin vastuun lastenhoidosta. Tällöin varmasti tulee tarvetta selitellä miehelle sitä, millaista se on ja miten rankkaa se on ja yrittää saada mies ymmärtämään sitä tilannetta. Ja ymmärrän hyvin, että esim. aloittajan tapauksessa tuo on varmasti todella vaikeaa. Itse en olisi halunnut enkä varmasti jaksanut täyspäisenä hoitaa yksin lapsiamme ja jäädä vuosiksi kotiin ihan vain heidän kanssaan, joten ymmärrän hyvin, että hän on tilanteeseensa turhautunut. Ja voin hyvin kuvitella, että tuollaisessa tilanteessa jotkut typerät naistenlehti-vinkit siitä, miten parisudetta tulee hoitaa unohtamalla se äidin rooli ja ottamalla se vaimon rooli vain aiheuttavat lisää ahdistusta.
 
[QUOTE="vieras";23154186]ÖÖ..tuota :D Kirjoituksessani yritin ilmaista,että mun mielestä on kaksi aivan eri asiaa jos toinen ei PYSTY kuin että jos ei vain HALUA. Ei tietenkään suhde saa kaatua siihen jos seksin harrastaminen on mahdotonta terveydentilan vuoksi,mutta ihmettelen miksi joku ei haluaisi läheisyyttä rakkaan ihmisen kanssa jos siihen ei ole mitään estettä? Ymmärsitkö nyt ihan tahallasi väärin jotta voit vinoilla? Et tuntunut lainkaan edes käsittävän mitä kirjoitin. Onko sun mielestä muka jotenkin tuulesta temmattua,että ihmiset joiden fyysinen läheisyys loppuu tai hiipuu,kadottavat lopulta sen henkisenkin yhteyden? Se on PARISUHDE,ei KAVERISUHDE. Ja vielä kerran kiskosta kiinni ja täysväännös: Seksi ei ole parisuhteen ainoa perusta. Mutta se on tärkeä ja luonnollinen osa sitä.[/QUOTE]

Ei tämä "..." tätä voi tajuta. Kun ne jotka pitää suhdetta normaaliin tapaan yllä lasten synnyttyä, ovat vain niitä joiden suhde PERUSTUU seksille. No, mutta minä voin sanoa että olen kanssas just samoilla linjoilla ja tiedän että ainakin yksi ketjussa ymmärtää asian samoin kuin minä.
 

Similar threads

Yhteistyössä