Kuinka yhdistää parisuhde äitinä olemiseen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "apua"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
se yksinäisyys tappaa parisuhteen.ja helposti kaikenmuunkin.just kun olet vaan ÄITI 24/7/365.
kannattaa koittaa alkaa rakentamaan sitä tukiverkkoa ja ihmisiä ympärille. omakin mieli varmasti piristyy ja sen myötä kaikki muukin.
 
Ja kyllä se monesti menee niin että kun antaa suhteen kuukahtaa vedoten pieniin lapsiin niin se niille talviteloilleen sitten jää. Eikä kumppani saa olla mikään itsestäänselvyys. Toki siinä määrin että vaikeista ajoista yhdessä selvitään jne, mutta ei niin että kyllä se tuossa rinnalla pysyy vaikka en hänen silmiinsä edes ole katsonut puoleen vuoteen, en ole istunut juttelemaan saatika koskettanut, kun on näitä pieniä lapsia ja väsyttää. Molemminpuolinen kiinnostus ja välittäminen, sanoin ja ennen kaikkea teoin välittämisen ja rakkauden osoittaminen ovat aika tärkeitä asioita parisuhteen pysyvyyden kannalta, jopa silloin kun kehdossa nukkuu vauva ja lastenhuoneessa riehuu uhmaikäinen.
 
No jos kirjoitat koko ajan vain fyysisestä syystä, niin kyllä siitä lukija aika pian vetää sen johtopäätöksen, että todellakin tarkoitat vain sitä fyysistä syytä...
harva täällä(kään) mitään ajatuksenlukijoita on.

Joo,no tolla fyysisellä syyllä viittasin siihen sun kertomaasi tilanteeseen. Että semmoisessa tilanteessa on ihan eri asia olla ilman seksiä,kuin ihan silkasta viitsimättömyydestä. Sori,unohdin että joillekin pitää kaikki terävät kulmat viilata pyöreiksi.
 
[QUOTE="vieras";23154740]Täällä saa bannia jos kirjoittaa eri nimimerkeillä samaan ketjuun ;) Ja varmaan Rytkäätys seisoo omien sanojensa takana,kuten minäkin. Ilman tarvetta tekeytyä välillä joksikin toiseksi.[/QUOTE]

Mennee kato sekasin kun kaks tolokun immeistä puhuu samaa asiaa ;D
 
Kehottaisin aloittajaa kyllä menemään töihin heti kun mahdollista ja saat vain lapsille hoitopaikan. Oikeasti ei ole kenellekään hyväksi viettää kaikkea aikaansa vain lasten seuraan eristettynä. Veikkaan että parisuhdeasiatkin ihan luonnostaan paranevat, kun vain saat muuten elämäsi järjestykseen. Kuka tahansa sekoaa siitä, että ei juuri ole aikuiskontakteja tai muuta tekemistä kuin lasten hoitaminen ja kodin siivoaminen.
 
[QUOTE="vieras";23154783]Joo,no tolla fyysisellä syyllä viittasin siihen sun kertomaasi tilanteeseen. Että semmoisessa tilanteessa on ihan eri asia olla ilman seksiä,kuin ihan silkasta viitsimättömyydestä. Sori,unohdin että joillekin pitää kaikki terävät kulmat viilata pyöreiksi.[/QUOTE]

Jos nyt pilkkuja viilataan, niin et viitannut minun tilanteeseen, vaan puhuit kyllä noista fyysisistä vaivoista pätevänä syynä täysin yleisellä tasolla, tyyliin että "ymmärrät jos jollain on joku fyysinen este, mutta et ymmärrä jos kyse on vain siitä ettei haluta".
Eli sen sijaan että jälkikäteen yrität "pyöristellä" sanomisiasi muuksi, niin voit tarkistaa omat tekstisi tuolta ketjun alkupäästä, ja todeta, että olen oikeassa... ainakin tässä asiassa ;)
 
Jos nyt pilkkuja viilataan, niin et viitannut minun tilanteeseen, vaan puhuit kyllä noista fyysisistä vaivoista pätevänä syynä täysin yleisellä tasolla, tyyliin että "ymmärrät jos jollain on joku fyysinen este, mutta et ymmärrä jos kyse on vain siitä ettei haluta".
Eli sen sijaan että jälkikäteen yrität "pyöristellä" sanomisiasi muuksi, niin voit tarkistaa omat tekstisi tuolta ketjun alkupäästä, ja todeta, että olen oikeassa... ainakin tässä asiassa ;)

Okei,sovitaan että olet :) Korjaan,siis fyysiset JA henkiset sairaudet. Mutta eihän se silloin oo sairaus jos ei vaan huvita? Tai jos väsyttää? Jos on masentunut,niin se pitää sit hoitaa. Enkä tarkoita että pitäisi aina väsyneenäkin "maata haarat levällään kuksittavana",mut että jos oikeesti haluaa toista,niin joskus se väsymys jää vaan kakkoseksi. Näin ainakin meillä.
 
Mielenkiintoinen keskustelu ollut kaikkinensa, ja pakkaspäivänä kiva ollu istua "luvan kanssa" tässä koneella. Minä edelleen AP:lle vielä painotan että rohkeasti vain puhumaan tuntemukset ja ahdistukset julki miehelle, kerrot kaiken mikä mieltä painaa. Sitten seuraava askel varmaan on opetella uudelleen se kosketus, ei nyt tarvitse suoraan hypätä naimaan, mutta aloittakaa vaikka ihan toisen silittelyllä ja ohimennen kosketelkaa vaikka keittiöpuuhissa. Kyllä te saatte asiat vielä korjaantumaan, mutta nyt on lujasti tehtävä niitä töitä suhteen eteen, puhuminen ja avoimuus kaiken a ja o.
 
No minulle on tärkeää saada hoitaa lapset kotona sen 3 vuotta minkä voi. Ei sen pitäisi vaikuttaa, kun siellä työelämässä ollessakaan ei nyt sosiaaliset kontaktit ole yhtään sen parempia kuin nytkään. Eli en työkavereiden kanssa vietä vapaa-ajalla aikaa tms vaan hoidan vain työni niin kuin kuuluu.

Ja miten ihmeessä tukiverkkoa voi alkaa rakentamaan kun ei ole mitään mistä rakentaa????????
Eikä seksin pitäisi olla niin tärkeä osa tätä keskustelua kenelläkään, kun se on jokaisen parisuhteen sisäinen asia kuuluuko se siihen parisuhteeseen vai ei ja minkä verran.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys;23154781:
Ja kyllä se monesti menee niin että kun antaa suhteen kuukahtaa vedoten pieniin lapsiin niin se niille talviteloilleen sitten jää. Eikä kumppani saa olla mikään itsestäänselvyys.

Ja moni nainen tuntuu päättävän tämän miehensä puolesta, että nyt on suhde tauolla kunnes lapset taas kasvaa. Ja sitten ihmetellään ja ollaan marttyyreja, kun mies on jo etäytynyt ja poissa.

Näissä keskusteluissa häiritsee se, ettei miehen mielipiteestä sanota mitään. Joko sillä ei ole väliä, tai sitä ei edes tiedetä. Että miltä miehestä tuntuu, kun nainen on vain äiti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys;23155022:
Mielenkiintoinen keskustelu ollut kaikkinensa, ja pakkaspäivänä kiva ollu istua "luvan kanssa" tässä koneella. Minä edelleen AP:lle vielä painotan että rohkeasti vain puhumaan tuntemukset ja ahdistukset julki miehelle, kerrot kaiken mikä mieltä painaa. Sitten seuraava askel varmaan on opetella uudelleen se kosketus, ei nyt tarvitse suoraan hypätä naimaan, mutta aloittakaa vaikka ihan toisen silittelyllä ja ohimennen kosketelkaa vaikka keittiöpuuhissa. Kyllä te saatte asiat vielä korjaantumaan, mutta nyt on lujasti tehtävä niitä töitä suhteen eteen, puhuminen ja avoimuus kaiken a ja o.

Mitä sää nyt tommosia naistenlehtien shaissee tänne suollat ;) Tosin varmaan pitää ite olla lukenu ne samat lehdet että tietää mitä ne sisältää =)
 
Ja moni nainen tuntuu päättävän tämän miehensä puolesta, että nyt on suhde tauolla kunnes lapset taas kasvaa. Ja sitten ihmetellään ja ollaan marttyyreja, kun mies on jo etäytynyt ja poissa.

Näissä keskusteluissa häiritsee se, ettei miehen mielipiteestä sanota mitään. Joko sillä ei ole väliä, tai sitä ei edes tiedetä. Että miltä miehestä tuntuu, kun nainen on vain äiti.

Joku täällä sanoi että mies ihan omasta aloitteestaan tämmöstä on ehdottanut ja että ymmärtää jo sanomattakin miten rankkaa on lapsien kanssa. Mä jäin vaan semmosta ihmettelemään,että miten joku voi ottaa sen positiivisena asiana,jos oma kumppani ehdottaa pientä hajurakoa,kun ei mielenkiinto riitä omaan puolisoon enää lapsien lisäksi :/
 
No minulle on tärkeää saada hoitaa lapset kotona sen 3 vuotta minkä voi. Ei sen pitäisi vaikuttaa, kun siellä työelämässä ollessakaan ei nyt sosiaaliset kontaktit ole yhtään sen parempia kuin nytkään. Eli en työkavereiden kanssa vietä vapaa-ajalla aikaa tms vaan hoidan vain työni niin kuin kuuluu.

Ja miten ihmeessä tukiverkkoa voi alkaa rakentamaan kun ei ole mitään mistä rakentaa????????
Eikä seksin pitäisi olla niin tärkeä osa tätä keskustelua kenelläkään, kun se on jokaisen parisuhteen sisäinen asia kuuluuko se siihen parisuhteeseen vai ei ja minkä verran.

tukiverkkoa voi alkaa rakentaa menemällä kerhoihin tms lasten kanssa, aloittamalla harrastuksen itselleen, etsimällä netistä äitikavereita tai ottaa vanhoihin kavereihin uudelleen yhteyttä ( jos niitä on ).
ei koskaan ole liian myöhästä sen alkaminen!jos siis vaan haluaa.tietty eriasia, jos on omaehtoisesti aina yksin ja se on ok, mutta sellainen kai aika harvinaista kuitenkin.
 
[QUOTE="vieras";23155088]Joku täällä sanoi että mies ihan omasta aloitteestaan tämmöstä on ehdottanut ja että ymmärtää jo sanomattakin miten rankkaa on lapsien kanssa. Mä jäin vaan semmosta ihmettelemään,että miten joku voi ottaa sen positiivisena asiana,jos oma kumppani ehdottaa pientä hajurakoa,kun ei mielenkiinto riitä omaan puolisoon enää lapsien lisäksi :/[/QUOTE]

Luin ketjun kyllä, mutta näköjään aika hajamielisesti. Kyllä minustakin kuulostaisi pahalta, jos mies sanoisi että nyt kun meillä on tuo kaksivuotias ja toinen syntyy pian, niin pidetään vähän etäisyyttä jooko? Kun on niin rankkaa.

Jaan monta mielipidettä Rytkäätyksen kanssa (niin kuin usein muulloinkin :D) ja tässäkin olen hänen kanssaan samaa mieltä. Ja tuli mieleeni ketjua lukiessa, että mies on tänä päivänä vähän kuin se tasapainottava tekijä minun kotonaolossa, joka joskus toistaa samaa kaavaa kauankin. Tosin meillä molemmilla on myös taito katsoa eteenpäin, ja tämän hetken ja tulevankin kestää paremmin, kun tietää että elämä aina muuttuu. Eli siis lapset kasvaa, palaan töihin, tulee uusia juttuja jne.

Mutta tosiaan mietin, missä se toisen osapuolen eli miehen ajatteleminen näissä keskusteluissa on? Vaikka minä olen nyt kotona, ja mies välillä töissä koko päivän aamusta iltaan, silti hänelläkin on sanottavansa meidän elämässä, suhteessa, arjessa, kaikessa. Ja hänen mielipidettään kunnioitan enkä sitä lyttää olemalla vain äiti.
 
tukiverkkoa voi alkaa rakentaa menemällä kerhoihin tms lasten kanssa, aloittamalla harrastuksen itselleen, etsimällä netistä äitikavereita tai ottaa vanhoihin kavereihin uudelleen yhteyttä ( jos niitä on ).
ei koskaan ole liian myöhästä sen alkaminen!jos siis vaan haluaa.tietty eriasia, jos on omaehtoisesti aina yksin ja se on ok, mutta sellainen kai aika harvinaista kuitenkin.


Mitäs jos kerhot on kokeiltu?Mitä jos netistä on yritetty kavereita etsiä?Mitä jos ei ole vanhoja kavereita? Ja kaikki päättynyt tuloksettomana? Ja ongelmani ei ole se sosiaalisen elämän puute vaan se että olen kadottanut äitiyden myötä naisen itsessäni. Kerhossa se äitinä oleminen vain vahvistuu kun siellä ei todellakaan puhuttu kuin lasten kestovaipoista ja kripparilöydöistä lapselle yms yms.

Miehelle olen puhunut asiasta ja en ole saanut juuta enkä jaata vastaukseksi. On kuulemma minun asiani ylittää ongelma kun hän ei siinä pysty auttamaan. Että näin.
 
[QUOTE="vieras";23155052]Mitä sää nyt tommosia naistenlehtien shaissee tänne suollat ;) Tosin varmaan pitää ite olla lukenu ne samat lehdet että tietää mitä ne sisältää =)[/QUOTE]

Ja kun tässä nyt mättää sekin että en lue muuta kuin Seiskaa, joten en tiedä mistä minä näitä keksin!:kiss:
 
Mitäs jos kerhot on kokeiltu?Mitä jos netistä on yritetty kavereita etsiä?Mitä jos ei ole vanhoja kavereita? Ja kaikki päättynyt tuloksettomana? Ja ongelmani ei ole se sosiaalisen elämän puute vaan se että olen kadottanut äitiyden myötä naisen itsessäni. Kerhossa se äitinä oleminen vain vahvistuu kun siellä ei todellakaan puhuttu kuin lasten kestovaipoista ja kripparilöydöistä lapselle yms yms.

Miehelle olen puhunut asiasta ja en ole saanut juuta enkä jaata vastaukseksi. On kuulemma minun asiani ylittää ongelma kun hän ei siinä pysty auttamaan. Että näin.

Pidätkö sä itsestäs huolta?Siis hellitteletkö ittees?Teetkö välillä niitä "tyttö" juttuja itekses?

Mä joka olen aina ollut poikatyttö, oon löytäny ihan uuden maailman lapsen jälkeen kun saatoin yhtäkkiä laittaa meikkiä, ilman mitään syytä, ilman että lähden mihinkään, tuli vaan niin kiva olo siitä, mun uusin pahe on korkokengät joita metsästän alemyynneistä ja saatan köpöstellä ne jalassa täällä itekseni.. :D Illalla kun muksu nukkuu, saatan tehdä jotain jalkahoitoo yms. Näin mä tunnen oloni naiseksi. Ja mitä tulee seksiin parisuhteessa lasten aikana, ymmärrän hyvin sen että väsyttää ja ei ole aikaa, ei tahdo olla meilläkään, mutta huomasin että jos sitä aikaa vaan jostain kaivettiin siihen rakasteluun, mun oma mieleni ja itsetuntoni parani! Taas huomaan olevani enemmän nainen..

Tilanteena tuo on varmasti rankkaa, mut jostain se naiseuden kaivelu on aloitettava..Koita jaksaa.. :hug:
 
Mitäs jos kerhot on kokeiltu?Mitä jos netistä on yritetty kavereita etsiä?Mitä jos ei ole vanhoja kavereita? Ja kaikki päättynyt tuloksettomana? Ja ongelmani ei ole se sosiaalisen elämän puute vaan se että olen kadottanut äitiyden myötä naisen itsessäni. Kerhossa se äitinä oleminen vain vahvistuu kun siellä ei todellakaan puhuttu kuin lasten kestovaipoista ja kripparilöydöistä lapselle yms yms.

Miehelle olen puhunut asiasta ja en ole saanut juuta enkä jaata vastaukseksi. On kuulemma minun asiani ylittää ongelma kun hän ei siinä pysty auttamaan. Että näin.

no, sitten ei voi mitään.
olet sitten varmasti ikuisesti tuomittu siihen että et ystäviä mistään löydä tai tapaa. minä kun ajattelin tyhmänä,että esim niistä kerhonaisista vois löytyä se jonka kanssa puhua muustakin kuin lapsista.et taatusti ole ainoa sosiaalisesti köyhä pienten lasten äiti.se vain on asia josta ei juurikaan puhuta -kaikki kun julkisesti haluaa olla menestyviä,meneviä ja kiireisiä äippiä.
mä kun edelleen liputan sen puolesta, että se yksinäisyys on yksi suurin syy, miksi olet kadottanut itsesi.ja olet vain äiti.
voinhan mä olla ihan väärässäkin.
 
Löytyiskö se naiseus uudelleen jonkun harrastuksen myötä? Itse harrastan striptease aeropicia, ja se on antanut entistä enemmän minulle itsevarmuutta ja kohottanut naiseuttani. Ja sieltä olen saanut uusia kavereita myös :) Eikö myös seksuaalinen halu heräilisi jos hieroisitte miehesi kanssa toisianne kauttaaltaan, siis ihan joka paikasta ja leikillisesti sopisitte että ette saa päätyä harrastamaan seksiä? Jotain pientä kivaa? Vaikka se kuinka nyt tuntuisi naurettavalta ja EVVK-osastolta niin se voi siinä tilanteessa herätä! Ota härkää sarvista nyt!
 
Mitä mieltä olette muuten siitä, että saako mies olla väsynyt ja pelkkä isä? Tai siis jos omaksuu vain isän roolin, tuntuisi että kotona ollessa on vain kiinnostunut lapsesta eikä haluaisi kosketusta tai muutenkaan kontaktia vaimoonsa? Jos vaimo haluaisi kuitenkin?

Usein mietitään sitä äitiyttä ja äitinä oloa, mutta unohtuuko se mies? Saako se olla väsynyt arkeen ja elämään?

Meillä ei ole näin, mutta lähellä on pariskunta jossa mies ei ole (tai ei oikein taida saada olla) muuta kuin isä lapselle ja se perheen elättäjä. Sitten vaimo ihmettelee, kun työpäivän jälkeen mies ensin hoitaa lapsen (vaimo luovuttaa ohjat heti kun avain käy lukossa) ja sitten ei jaksa muuta kuin lösähtää passiivisena sohvalle ja levätä. Vaimo on se jolla on harrastuksia ja kavereita...

taitaa mennä asian ohi...
 
Mitäs jos kerhot on kokeiltu?Mitä jos netistä on yritetty kavereita etsiä?Mitä jos ei ole vanhoja kavereita? Ja kaikki päättynyt tuloksettomana? Ja ongelmani ei ole se sosiaalisen elämän puute vaan se että olen kadottanut äitiyden myötä naisen itsessäni. Kerhossa se äitinä oleminen vain vahvistuu kun siellä ei todellakaan puhuttu kuin lasten kestovaipoista ja kripparilöydöistä lapselle yms yms.

Miehelle olen puhunut asiasta ja en ole saanut juuta enkä jaata vastaukseksi. On kuulemma minun asiani ylittää ongelma kun hän ei siinä pysty auttamaan. Että näin.

Hmm..oiskos ihan mahdoton idea,että varaisit itsellesi ajan psykiatriselle polille? Ei todellakaan tarvitse olla täysin repeämisvaiheessa,että voi hankkia itselleen apua. Mä itse kävin siellä muutamia kertoja,kun menetin yllättäen erään läheisen. Siellä sairaanhoitaja sanoi,että parempi tulla pienessäkin hädässä,kuin odottaa siihen asti kun lasi on täynnä ja kaikki leviää käsiin. Ja toi on mun mielestä ihan hyvä syy,että sä olet aika totaalisen yksin.

Me keskusteltiin siellä ihan elämästä yleensä ja hoitaja oli tosi kannustava tapaus,aidosti kiinnostunut ja halukas auttamaan. Psykiatrille asti en edes päässyt,mutta sain keskusteluapua ammattitaitoiselta hoitajalta ja sain ihan hyviä näkökulmia elämään ja olemiseen :)

Joskus se apu voi löytyä yllättävästäkin paikasta. Siihen saattaa mennä jonkunverran aikaa,ennen kuin saat sinne ajan,sillä tää ei varmaan oo se akuutein tarve,mutta sen ajan jaksaa tsempata ja vaikka laittaa ylös ne kaikki asiat jotka vaivaa ja johon haluaisit ratkaisun.
 
Meillä mies on taipuvainen alakuloisuuteen aina syksyn pimetessä, ja silloin hän on väsynyt töistä tullessaan. Jo kävelytyylistä osaan kertoa, milloin hän tarvitsee omaa rauhaa ja lepoa. Niihin aikoihin minä sitten keksin lapsille ja itselleni ajanvietettä ja annan miehelle rauhan puuhailla omiaan tai ihan vetäytyä nukkumaan jos siltä tuntuu. Alakuloisina päivinä mies ei ole juttutuulella ja olen kääntänyt sen itsellenikin eduksi, teen silloin omia juttujani ja illalla katson sellaisia ohjelmia tallennukselta joista mies ei tykkää=) Eli ihan ehdottomasti miehellä on lupa olla väsynyt ja turhautunut ja oikeus on myös harrastuksiin ja omaan aikaan kavereiden kanssa. Monesti näiden alavireisten päivien jälkeen mies kuitenkin taas saa potkua lepäiltyään ja oltuaan vähän hengittelemässä ilman vaimoa ja lapsia ja silloin hän itse sitten taas hakeutuu seuraani :) Ja tuntee usein myös vilpitöntä kiitollisuutta ymmärtäväistä vaimoa kohtaan. :) Mitä pidempi parisuhde takana, sitä paremmin kumppanin ajatukset tuntee, tietää milloin toinen tarvitsee lepoa ja omaa tilaa. Eikä silti ole mihinkään karkaamassa :)
 
Naiseuden etsiminen.. en ole tykännyt meikata ikinä enkä nytkään sitä tee. Olen myös poikatyttö joka ei tykkää "ämmien jutuista" ( :D ) ja silti ihan fiksun näköinen olen vaikka en työelämässä olekaan.

Niistä kerhoista vielä, että en tyssännyt siellä käymistä heti yhteen tai kahteen kertaan vaan todellakin siellä puhuttiin vain ympäripyöreitä. Ei löytynyt muita kaveriksi.

Miehen kanssa ollaan hierottu toisiamme ja se hieronta on vain hierontaa, ei siihen seksiä ole ikinä liittynyt.Kun uskoisitte nyt että meillä seksi ei ole ikinä ollut pääasiassa tässä suhteessa ja se sopii meille. Nyt ei paljon kiinnostakaan aloitetta tehdä, kun en saa enää nautintoa seksistä. Se ei vain yksinkertaisesti tunnu enää miltään. Huokailen vaan nautinnollisen oloisesti ja esitän saavani jotta mies antaa olla. Karulta kuulostaa, mutta mies ansaitsee saamisensa silloin kun haluttaa kun minua ei vaan kiinnosta.
Uusia harrastuksia on vaikea etsiä nyt ainakin kun en ole kiinnostunut oikein mistään. Kotiasiat vain ovat niin päällimmäisenä etten edes mieti päivän aikana mikä voisi kiinnostaa.Koskaan en ole ollut mikään suuri harrastusihminen, edes lapsena.

Enkä tällä kirjoituksella teidän vinkkejä lyttää, tässä on vain faktaa. Olen kai sitten niin helvetin tyhmä kotiäiti jonka elämä pyörii lasten ja vaippojen ympärillä.
 
Pidätkö sä itsestäs huolta?Siis hellitteletkö ittees?Teetkö välillä niitä "tyttö" juttuja itekses?

Mä joka olen aina ollut poikatyttö, oon löytäny ihan uuden maailman lapsen jälkeen kun saatoin yhtäkkiä laittaa meikkiä, ilman mitään syytä, ilman että lähden mihinkään, tuli vaan niin kiva olo siitä, mun uusin pahe on korkokengät joita metsästän alemyynneistä ja saatan köpöstellä ne jalassa täällä itekseni.. :D Illalla kun muksu nukkuu, saatan tehdä jotain jalkahoitoo yms. Näin mä tunnen oloni naiseksi. Ja mitä tulee seksiin parisuhteessa lasten aikana, ymmärrän hyvin sen että väsyttää ja ei ole aikaa, ei tahdo olla meilläkään, mutta huomasin että jos sitä aikaa vaan jostain kaivettiin siihen rakasteluun, mun oma mieleni ja itsetuntoni parani! Taas huomaan olevani enemmän nainen..

Tilanteena tuo on varmasti rankkaa, mut jostain se naiseuden kaivelu on aloitettava..Koita jaksaa.. :hug:

Peeeeeesi :) Niinä päivinä,kun jalat on sheivaamatta,tukka roikkuu likasena,silmäpussit pullottaa ja reikäset verkkarit on kääritty polviin asti kun vauva on just pulauttanu jalalle,niin ei tosiaan kiinnosta MIKÄÄN :D Omatkin halut herää paremmin,kun tuntee ittensä viehättäväksi :) Veikkaan että monille miehille on todellakin sama onko naisella ne rumat verkkarit vai minihame,mutta tää on semmonen juttu mikä onkin mun oman pään sisällä :)
 
[QUOTE="vieras";23155291]Hmm..oiskos ihan mahdoton idea,että varaisit itsellesi ajan psykiatriselle polille? Ei todellakaan tarvitse olla täysin repeämisvaiheessa,että voi hankkia itselleen apua. Mä itse kävin siellä muutamia kertoja,kun menetin yllättäen erään läheisen. Siellä sairaanhoitaja sanoi,että parempi tulla pienessäkin hädässä,kuin odottaa siihen asti kun lasi on täynnä ja kaikki leviää käsiin. Ja toi on mun mielestä ihan hyvä syy,että sä olet aika totaalisen yksin.

Me keskusteltiin siellä ihan elämästä yleensä ja hoitaja oli tosi kannustava tapaus,aidosti kiinnostunut ja halukas auttamaan. Psykiatrille asti en edes päässyt,mutta sain keskusteluapua ammattitaitoiselta hoitajalta ja sain ihan hyviä näkökulmia elämään ja olemiseen :)

Joskus se apu voi löytyä yllättävästäkin paikasta. Siihen saattaa mennä jonkunverran aikaa,ennen kuin saat sinne ajan,sillä tää ei varmaan oo se akuutein tarve,mutta sen ajan jaksaa tsempata ja vaikka laittaa ylös ne kaikki asiat jotka vaivaa ja johon haluaisit ratkaisun.[/QUOTE]

Hyvä jos sinä sait apua. Minä en kumminkaan ole masentunut enkä aio julkisen puolen paikkoja viedä sen vuoksi ettei ole kavereita ja koen olevani vain äiti. :D
 

Similar threads

Yhteistyössä