[QUOTE="vieras";23210140]Huomaa kyllä varsin hyvin että sinun kokemuksesi mamuista on muutaman vuoden ikäisiä lapsia. Sinä yrität nostaa mamuja jalustalle, pitäen heitä uhreina. Sinulla ei ole mitään käsitystä mitä ne todelliset ongelmat ovat, mitä maahanmuuttajat tekevät yhteiskunnalle.
Luulisi poliisinkin tietävän että maahanmuuttajat aiheuttavat ison osan rikoksista jos lasketaan väestöprosentin perusteella.
mm. Turussa näin.
"Poliisi on huolestunut ulkomaalaistaustaisten henkilöiden rikollisuuden kasvusta. Turun poliisille viime vuonna ilmoitetuissa rikoksissa ulkomaalaistaustaisten osuus väkilukuun suhteutettuna oli yli kaksinkertainen suomalaisiin verrattuna. Tilastot ulottuvat joulukuun alkuun.
Turun asukkaista ulkomaalaistaustaisia on noin kuusi prosenttia, mutta heidän osuutensa poliisille viime vuonna ilmoitetuista rikoksista oli lähes 13 prosenttia.
Tilastoissa ovat mukana myös turistien tekemät rikokset.
Ulkomaalaistaustaisten epäiltyjen osuus oli erityisen korkea seksuaalirikoksissa, ryöstöissä ja pahoinpitelyissä.
Nuorten tekijöiden osalta hälyttävin tilanne on ryöstöissä ja kiristyksissä, joissa 42 prosenttia epäillyistä oli ulkomaalaistaustaisia.
Sen sijaan vahingontekoihin, kuten paikkojen töhrimiseen, ulkomaalaistaustaisten epäillään syyllistyneen huomattavasti suomalaisia harvemmin.
Turun Sanomat kävi lisäksi läpi 25 viikon ajalta viime vuonna Turun käräjäoikeuden käsiteltäviksi päätyneet syytteet. Nimeen perustuneen tarkastelun perusteella syytetyistä oli ulkomaalaistaustaisia 17 prosenttia.
Hälyttävät rikostilastot on otettu esille Turun kaupungin riskikartoituksessa, jonka tekemisessä ovat mukana kaupungin lisäksi poliisi ja pelastuslaitos.
- Erityisesti nuorten osalta jotakin on tehtävä pian. Meillä ei ole varaa menettää tätä sukupolvea, korostaa Turun poliisipäällikkö Tapio Huttunen. TS"
Lisäksi poliisin ylin johto on huolissaan ko. asiasta.
mm. Anne Holmlund on huomannut ongelman!
"Sisäministeri Holmlund huolissaan maahanmuuttajien rikollisuudesta
Suomessa on jo ministeritasolla asti huolestuttu maahanmuuttajien tekemistä rikoksista. Erityisesti seksiin liittyvän lainsäädännön noudattaminen tuntuu olevan tietyille maahanmuuttajaryhmille lähes ylivoimaista."
Ja mediassa kyllä suojellaan näitä maahanmuuttajarikollisia viimeiseen asti![/QUOTE]
Olen kyllä työssäni tekemisissä kouluikäisten-teinien kanssa, joten äläpä tee johtopäätöksiä. Voi toki olla nuorempiakin jos oireilevat pahasti mutta suurin osa on ainakin koululaisia, suurin osa yläasteikäisiä.
Ja kyllä mieheni poliisina tietää rikoksista ja rikoksen tekijöistä. Hänellä nyt sattuu olemaan ammatillinen ote ja osaa katsoa ajatella asioita hieman laajemmalla perspektiivilla. Juuri slummiutuminen on meidän yhteiskunnan suurin kompastuskivi ja se tulisi estää keinolla millä hyvänsä. Slummiutumisessa ovat vaarassa myös ihan suomalaiset ongelmanuoret. Ja kuten olen sanonut jo aiemmin; häiriökäyttäytyminen on aina seurausta jostain vakavammasta. Sama kuin terveydenhuollossa; ei kannata pistää lääkkeeksi laastaria jos valtimo on poikki. Pitää nähdä se mikä oikeasti on vialla ja pureutua siihen.