Miten reagoisitte, jos miesystävän lapsi sanoisi teille näin?

[riioraa]

Olet tavannut lapsen kolme kertaa. Minusta on liioiteltua puhua uusperheestä. Et sinä ole vielä sen lapsen perhettä.

 

["huhhuh"]

Totta, mies haluaisi meistä uusperheen. Tässä olen jarrua lyönyt jo aiemmin ja tuntuu, että kannattaa jo heti alkuun lopettaa tämä homma. Säästänpähän tuonkin lapsen elämän. Ja omieni.

Ei tämä eropäätös toki just napin painalluksella tapahtunut. Itsestänikin on tuntunut, että minusta ei ole uusperheeseen. Säälittää jo valmiiksi omatkin lapseni. Helpommalla elämme kolmestaan. Hekin saavat elää omaa elämäänsä just niin kuin haluavat. Minua ei kiinnosta olla kenenkään reviirillä.

Omituista, että omat lapseni eivät ole kokeneet miestä uhkaksi. Hän on nähnyt lapseni about 100 kertaa. Ehkäpä se kertoo, että on olemassa perheitä ja lapsia, jotka eivät koe aikuisen tulemista uhkaksi. Meillä tosin oli ns. hyvä ero. Ei tapeltu tms. Rakkaus vaan loppui 20 v liiton jälkeen. Miesystäväni ero taas oli kaikkea muuta. Ehkä nuo lapset reagoivat siihen. Mutta ei kai se tarkoita, että minun pitäisi alkaa korjata heidän aiheuttamia ongelmia. Mieluummin pakenen ja haluan helpomman elämän. Enkä nyt ole muutenkaan miehen perään. Ehdin olla lasten kanssa eron jälkeen ja pidän kolmistaan olostamme.

Mies varmasti löytää naisen joka suostuu sylkykupiksi, eriarvoiseen uusperhe-elämään. Minä olen siihen ehkä sitten liian herkkähipiäinen, naiivi tai itseäni arvostava. Parisuhderakkaus ei ilmeisesti ole minulle niin tärkeää kuin rakkaus lapsiini ja ristiriidaton elämä. Kaipä niitä ongelmia riittää ihan tässäkin elämässä lasten murrosikineen jne.

 

["huhhuh"]

Siis tarkoitan, etten yleensäkään ole miehen perään, että mun mielestä yksin voi olla onnellinen.

Tähän mieheen olen kyllä siis todella rakastunut. Mutta en kai sitten tarpeeksi.

 

[Huspati Huta]

Minusta tuo sylkykuppi oli vähän liioittelua, jos tosiaan kyse oli edelleen siitä yhdestä "älä puutu tähän"-lausahduksesta.

 

[carelia]

[QUOTE="elli";23260442]mun näkökohdasta tosi turhamaista ja lapsellista suuttua noin olemattomasta asiasta. jos oot valmis laittamaan hanskat tiskiin NOIN pienestä niin on kyllä hataralla pohjalla suhde..
Meillä on uusperhe,mun kaksi lasta ja miehellä ei omia. mutta vaikka onkin itselle tärkeää että saan huomiota mieheltä, niin lapset on meille etusijalla.
Lapset ei ole eroa halunneet, niille on sopeutuminen vaikeinta.. siinä vaiheessa kun aikuisella on jo uusi niin lapsi saattaa olla vielä eron käsittelyvaiheessaan AIVAN keskeneräinen, ja tunnekuohuja tulee.
Meillä edetty todella varovasti, vasta vuoden seurustelun jälkeen muutimme miehen luokse,mutta sekin vasta siinä vaiheessa,kun lapset siihen olivat valmiit. eikä mitään mullitteluja mies ole saanut.
Hän haluaa olla lapsille hyvä kaveri,vaikka mun mies onkin. Ei mikään isä-hahmo, mutta sellainen tärkeä kuitenkin. Auktoriteettia löytyy,ja komentaa jos vaikka lapset riitelee keskenään tai muuta.

Kehottaisin ottamaan mietintäaikaa jos et kestä sitä että miehellesi nuo lapset tulevat AINA ensin. ja lapselle se isä on aina ensin.[/QUOTE]

Viimeiseen kappaleeseen kommentoisin, että ei se aina mene niin. Meidän uusperheessä minä (inhottava äitipuoli) oon yhdelle lapsista huomattavasti läheisempi ja tärkeämpi kuin isä tai äiti. Tärkeitä nekin on mut minä olen sen elämän tärkein. Ja toiselle olen yhtä tärkeä kuin isä. Poikkeus vahvistaa säännön.

 

["vieras"]

Tuon ikäisen suusta voi tulla tuollaista ihan oman perheenkin sisällä jossain tilanteessa.

 

[näin]

Tytölle on sopeutuminen uuteen vaikeaa ja isä tuntee ilmeisesti syyllisyyttä siitä, että hänellä on uusi nainen. Voi myös olla mahdollista, että tytön äiti tai aikaisemmassa tilanteessa perhe on näyttänyt tuollaista käyttäytymismallia, jos siellä on puhuttu noin toisille. Voi myös olla, ettei tytön äiti hyväksy sinua vaan haukkuu sinua tytön kuullen ja se heijastuu lapsen kautta.

 

[ddddd]

[QUOTE="huhhuh";23263013]Totta, mies haluaisi meistä uusperheen. Tässä olen jarrua lyönyt jo aiemmin ja tuntuu, että kannattaa jo heti alkuun lopettaa tämä homma.

. Parisuhderakkaus ei ilmeisesti ole minulle niin tärkeää kuin rakkaus lapsiini ja ristiriidaton elämä.[/QUOTE]

Kuulostaa siltä, että mitään rakkautta sun puolelta ei ole ollutkaan. Leimaat sen oman tulisen fiiliksen puuttumisen sillä, että uusperhekuvio ei nyt oikein natsaa.

 

["huhhuh"]

Tytölle on sopeutuminen uuteen vaikeaa ja isä tuntee ilmeisesti syyllisyyttä siitä, että hänellä on uusi nainen. Voi myös olla mahdollista, että tytön äiti tai aikaisemmassa tilanteessa perhe on näyttänyt tuollaista käyttäytymismallia, jos siellä on puhuttu noin toisille. Voi myös olla, ettei tytön äiti hyväksy sinua vaan haukkuu sinua tytön kuullen ja se heijastuu lapsen kautta.

Olen tätä mieltä. Minäkin ajattelen asiat näin. Todennäköisesti miehen ex puhuu pahaa nyt ja aina exästä ja varsinkin minusta, vaikka ei tunne minua, ei ole ikinä nähnytkään. Mutta ei se silti tarkoita, että pitäisi tai voisi toimia jollakin tavalla, kun tietää syyt. Itse asiassa ajattelen, ettei tilanne tule helpottammaan - päinvastoin. Miksi jäisin tällaiseen perheeseen. Ajattelen, että kannattaa paeta ajoissa, ennen kuin pilaamme toistemme elämät. Minä annan ihan mieluusti periksi hankalalle miehen exälle. Lapsethan siinä kärsivät, jos pahaa puhutaan. Toisaalta aika hyvä kosto ex-miehelle, jääpä ilman hyvää naista.

Ottaa ens kerralla selville, että alkaa seukkaa miehen kans, jolla on hyvät välit exään. Semmosilla lienee tasapainoisia lapsia ja elämä sujuu mutkattomimmin.

 

["huhhuh"]

Kuulostaa siltä, että mitään rakkautta sun puolelta ei ole ollutkaan. Leimaat sen oman tulisen fiiliksen puuttumisen sillä, että uusperhekuvio ei nyt oikein natsaa.

Siis itse asiassa on ihan mieletön tulinen fiilis. Ikinä en ole ketään kohtaan tuntenut näin. Mut kuten totesin, olen mieluummin luovuttaja ja seinäruusu kuin aggressiivinen puhtaasti oman edun tavoittelija. Tulen kärsimään tästä aivan järjettömästi, mutta yritän sit lohduttautua sillä, että tämä ratkaisu on kaikille lapsille hyvä.

 

[kokemus]

Olen itse avioero/uusperheestä. Uudet kumppanit otettiin heti eron jälkeen. En saanut hengähtää yhtään erosta, vaan taas olin psykologisen haasteen edessä. Vanhemmat ajattelivat, että koska olin jo niin iso (9-vuotias) enkä enää mikään vauva, niin voivat elää itselleen. Tunteista ei saanut puhua. Jos joku kysyi, miten olen ottanut eron ja uudet kumppanit vastaan, niin vastattiin puolesta, että "tosi hyvin, hän on niin fiksu lapsi".

Ja koska halusin olla fiksu, aloin tukahduttamaan tunteitani. Nyt 30-vuotiaana minulla on vaikeuksia puolustaa itseäni, koska minun pitää aina olla se kiltti tyttö. Myöskin on vaikeaa ottaa onnea ja hyvää vastaan, koska en ole mukamas ansainnut tätä. Olen kulkenut usein kakkosreittiä elämässä, sillä en muka ansaitse tätä ykkösreittiä. Nyt olen alkanut tiedostamaan nämä asiat ja päättänyt tehdä muutoksen.

Tarkoituksena on vain kertoa, että miettikää tarkkaan tätä, kannattaako uusperhe muodostaa?? Onko parempi sittenkin elää muutama vuosi ilman sitä uutta liittoa, kun lapset ovat pieniä. Saahan sitä tietty elää ja rakastua uudelleen, ja jotkuthan eivät selviä yksin.. mutta kuuluuko lapsen edun jäädä aikuisen edun alle. Miettikää tarkkaan??

 

["huhhuh"]

Olen itse avioero/uusperheestä. Uudet kumppanit otettiin heti eron jälkeen. En saanut hengähtää yhtään erosta, vaan taas olin psykologisen haasteen edessä. Vanhemmat ajattelivat, että koska olin jo niin iso (9-vuotias) enkä enää mikään vauva, niin voivat elää itselleen. Tunteista ei saanut puhua. Jos joku kysyi, miten olen ottanut eron ja uudet kumppanit vastaan, niin vastattiin puolesta, että "tosi hyvin, hän on niin fiksu lapsi".

Ja koska halusin olla fiksu, aloin tukahduttamaan tunteitani. Nyt 30-vuotiaana minulla on vaikeuksia puolustaa itseäni, koska minun pitää aina olla se kiltti tyttö. Myöskin on vaikeaa ottaa onnea ja hyvää vastaan, koska en ole mukamas ansainnut tätä. Olen kulkenut usein kakkosreittiä elämässä, sillä en muka ansaitse tätä ykkösreittiä. Nyt olen alkanut tiedostamaan nämä asiat ja päättänyt tehdä muutoksen.

Tarkoituksena on vain kertoa, että miettikää tarkkaan tätä, kannattaako uusperhe muodostaa?? Onko parempi sittenkin elää muutama vuosi ilman sitä uutta liittoa, kun lapset ovat pieniä. Saahan sitä tietty elää ja rakastua uudelleen, ja jotkuthan eivät selviä yksin.. mutta kuuluuko lapsen edun jäädä aikuisen edun alle. Miettikää tarkkaan??

Toisaalta minusta on kasvanut samanlainen kiltti tyttö, joka ei vaadi itselleen mitään ihan ydinperheessä. Ja vielä ns. tavallisessa hyvässä ydinperheessä. Olen se kai vieläkin, kun en uskalla vaatia onnea itselleni.

 

[sama ku edellä]

[QUOTE="huhhuh";23263296]Toisaalta minusta on kasvanut samanlainen kiltti tyttö, joka ei vaadi itselleen mitään ihan ydinperheessä. Ja vielä ns. tavallisessa hyvässä ydinperheessä. Olen se kai vieläkin, kun en uskalla vaatia onnea itselleni.[/QUOTE]

Huomasin kirjoituksesta, että olet myös kilttityttö. Joskus tässä elämässä on edettävä kyynärpää taktiikalla. Onnensa puolesta on taisteltava! Olen sitä mieltä, että olen ansainnut onnesi, mutta koska et halua tehdä sitä lasten kustannuksella, niin joku kompromissiratkaisu voisi olla hyvä. Ota mies ja säästä lapset, äläkä välitä ex-rouvan naljailusta, sehän vaan lähentää sinua ja miestä.

 

["huhhuh"]

Huomasin kirjoituksesta, että olet myös kilttityttö. Joskus tässä elämässä on edettävä kyynärpää taktiikalla. Onnensa puolesta on taisteltava! Olen sitä mieltä, että olen ansainnut onnesi, mutta koska et halua tehdä sitä lasten kustannuksella, niin joku kompromissiratkaisu voisi olla hyvä. Ota mies ja säästä lapset, äläkä välitä ex-rouvan naljailusta, sehän vaan lähentää sinua ja miestä.

Juu, kiitos Ehkä minä olen kuitenkin niin vetämätön ja kiltti että tämmönenkin maailma on mulle liian paha. Halluan säästää itseni. En uskalla ottaa riskiä, just kun elämäni on hyvää lasteni kanssa. Kyynärpäitä ei siis löydy. Minusta tuntuisi, että petän miesystävän lapsenkin sillä, että tungen hänen reviirilleen. Pitäköön elämänsä. Ilkeän äitipuolen rooli on minulle jotakin kammottavaa. Ehkä minua varten on jossakin mies, joka sitoutuu minuun kyynärpäätaktiikalla ja jolla on samanmoiset lapset kuin minulle. Ja kuten sanoin, yksinkin on hyvä olla.

 

[asgnrjka.,s]

Tämä palsta on täynnä exiä. Heiltä on ihan turha odottaa mitään ymmärrystä. Minä olisin tehnyt selväksi miten aikuisille puhutaan. Tai sitten isänsä olisi tehnyt.

Minäkin olen äitipuoli ja itse lapseton... tosin mun miehen ihanat lapset on alusta pitäen ottaneet mut hyvin elämäänsä. Kiitos siitä kuuluu heidän vanhemmilleen.

 

["noh"]

ootko niin kiltti, että annat miehen kuitenkin taivutella itsesi jatkamaan suhteessa? kuulostat kirjoituksesi pohjalta juurikin niin vässykältä.

 

["huhhuh"]

[QUOTE="noh";23263497]ootko niin kiltti, että annat miehen kuitenkin taivutella itsesi jatkamaan suhteessa? kuulostat kirjoituksesi pohjalta juurikin niin vässykältä.[/QUOTE]


En tiedä, toivottavasti en. En vaan jotenkin viitsi alkaa opettaa miestä, että hänen olisi pitänyt puuttua lapsensa käytökseen jne. Ja saarnaamaan, miten tärkeää uusperheessä lasten tasa-arvoinen kohtelu on jo heti alkuunsa. Mun mielestä tämmöisten asioiden tulisi olla itsestään selvyyksiä. Jää paska maku, ettei hän osannut arvostaa minua ja tunteitani ilman neuvomista. Vielä pahempaa on, että jos hän vastaisi, kuten moni tässä ketjussa: anna mennä toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään. En anna. Mun mielestä ihmiset ovat mitä ovat, en koe, että toista voisi neuvoa, tai ainakaan en halua itseäni siihen rooliin.

 

[hoya bella]

Olen tytön kanssa samaa mieltä. Sinun ei liiaksi kannata puuttua tytön asioihin ainakaan alkuvaiheessa. Positiivisella asenteella saat paljon parempia tuloksia aikaan kuin olemalla loukkaantumisherkkä.

Samaa mieltä.

 

["Piika-äiti"]

Sinä olet kilpailija pienen 9-vuotiaan tytön tontilla. Sinä olet viemässä hänen isänsä ja isänsä ajan, hänen näkökulmastaan.

Odotatko sinä, aikuisena naisena, että 9-vuotias tyttö on kovin ystävällinen jollekulle vieraalle naikkoselle? Ties kuinka monta vastaavaa äitipuoli-kanditaattia hänen isänsä on jo aikaisemmin hänelle esitellyt. Ei siinä jaksa kovin kiva olla.

Se ei sitten suinkaan tarkoita, ettei hän joskus, kun olette tutustuneet, luottamuksen ilmapiiri on syntynyt ja olet vakiintunut osaksi elämää, olisi sinulle kiva ja ystävällinen.

Mutta se vaatii työtä ja itsensä peliin panemista. Niin kuin elämän isot ja hienot asiat yleensäkin.

 

[Peppari]

Jos minulle sanoisi joku nokkava 9v tuolla tavalla niin en jatkossa noteeraisi häntä ja hänen sanomisiaan millään tavalla.

 

["kyynel"]

Minä perustin perheen miehen kanssa jolla oli tuolloin 10v pilalle hemmoteltu tytär. Kuutisen vuotta vierähti yhdessä. Minä en voi mitään sille, että en pitänyt tuosta tytöstä koskaan. Enkä myöskään kyennyt peittämään sitä tunnetta mieheltä. Tämä on ollut minulle todella vaikea asia. En vain voinut sille mitään. Yritin kyllä olla tytölle ystävällinen ja touhuta hänen kanssaan. Menin ja tein tytön kanssa juttuja paljon enemmän kuin isänsä. Ja tyttö ymmärtääkseni jopa piti minusta. En käsitä miten..ehkä hän ei sitten kuitenkaan aistinut sitä etten hänestä pitänyt. Yritin, kyllä yritin kovasti oppia pitämään hänestä. Ja tyttö kyllä muuttui iän karttuessa ja hänestä on tullut herttainen nuori naisen alku. Näen häntä silloin tällöin. Ovathan lapsemme hänen sisarpuoliaan. Meidän perheemme päätyi eroon. Yksi iso ristiriitojen aiheuttaja miehen ja minun välillä oli tuo lapsi ja nimenomaan se, etten minä koskaan oppinut hänestä pitämään. Miehelle se oli myös vaikea paikka. Ikinä enää en sekaannu mieheen jolla on alaikäisiä lapsia.

 

["huhhuh"]

[QUOTE="Piika-äiti";23263624]Sinä olet kilpailija pienen 9-vuotiaan tytön tontilla. Sinä olet viemässä hänen isänsä ja isänsä ajan, hänen näkökulmastaan.

Odotatko sinä, aikuisena naisena, että 9-vuotias tyttö on kovin ystävällinen jollekulle vieraalle naikkoselle? Ties kuinka monta vastaavaa äitipuoli-kanditaattia hänen isänsä on jo aikaisemmin hänelle esitellyt. Ei siinä jaksa kovin kiva olla.

Se ei sitten suinkaan tarkoita, ettei hän joskus, kun olette tutustuneet, luottamuksen ilmapiiri on syntynyt ja olet vakiintunut osaksi elämää, olisi sinulle kiva ja ystävällinen.

Mutta se vaatii työtä ja itsensä peliin panemista. Niin kuin elämän isot ja hienot asiat yleensäkin.[/QUOTE]

Miehellä ei ole ollut muita, joten ei ole esitellyt ketään. Ja tässäkin meni 8 kk ennen kuin esitteli minut, erosivat jo aiemmin. Olis pitänyt tajuta perääntyä jo aiemmin, mutta enähän rakastuneena tajunnut.

Totta, viisaita sanoja. Minusta ei vaan ole panemaan itseäni peliin. Kaikista meistä ei ole uusperheeseen. Täytyy keskittyä tähän omaan. Alkaa seurustella sit joskus paaailjon myöhemmin.

 

["myö"]

Miten ihmeessä se on niin, että aikuinen ei osaa olla aikuinen muiden kuin omien lastensa kanssa? Miten on niin vaikeaa asettua lapsen asemaan? Totta kai erolapsi on hankala - kyllä hänellä on siihen oikeus. Sinullakin on oikeus omaan onneesi, mutta et kertakaikkiaan voi kuvitella, että lapsen pitäisi heti hyväksyä sinut. Ottaisit tilanteen haasteena: miten tutustua lapseen, voittaa hänen luottamuksensa vähitellen. On hyvä, että lapsi näyttää tunteitaan. Sinäkin voit näyttää, mutta muistaen koko ajan, että olet aikuinen.

 

["hih"]

Se on hassua, kuinka ihminen joka omasta mielestään on aivan liian kiltti ja nöyrä, möksähtää esimurkun yhdestä lauseesta niin kovasti että pistää bänät suuren rakkautensa kanssa

No, jokainen selittäköön oman elämänsä ja persoonansa itselleen niin kuin haluaa. Sitenhän me elämästä selviämme.

 

["huhhuh"]

[QUOTE="myö";23263672]Miten ihmeessä se on niin, että aikuinen ei osaa olla aikuinen muiden kuin omien lastensa kanssa? Miten on niin vaikeaa asettua lapsen asemaan? Totta kai erolapsi on hankala - kyllä hänellä on siihen oikeus. Sinullakin on oikeus omaan onneesi, mutta et kertakaikkiaan voi kuvitella, että lapsen pitäisi heti hyväksyä sinut. Ottaisit tilanteen haasteena: miten tutustua lapseen, voittaa hänen luottamuksensa vähitellen. On hyvä, että lapsi näyttää tunteitaan. Sinäkin voit näyttää, mutta muistaen koko ajan, että olet aikuinen.[/QUOTE]

Siis kysehän ei ole lapsesta tai hänen tunteistaan. Tuolla taustalla on ihan selvää, ettei hän pidä minusta eikä varmaan tulisi koskaan pitämäänkään. Kyse on siitä, kuinka miesystävä tähän suhtautui. Jos minulla olisi ollut ja olisi miesystäväni tuki, luottamus ja rakkaus, ei tämä olisi ongelma. Lapsihan on lapsi. Mutta kai tässä aikuisellakin pitäisi olla vastuuu. Muillakin kuin minulla. Ainakin minun arvomaailmani mukaan. Ihmiset ovat juu erilaisia, mutta ei kai parisuhdetta kannata muodostaa, jos arvomaailmat eivät kohtaa. Eikö ole aika viisastakin häippästä ajoissa. Minä en kaipaa mitään projektia, kuinka muutan miehen ja saan lapsen luottamuksen. Jotkut asiat vaan ovat niin kuin ne ovat. Ihmiset ovat mitä ovat.