Alkuperäinen kirjoittaja säpäle;23590363:
Tuohan on kyllä kannaltasi ihanteellinen tilanne, että kaverisi ovat myös myöhästelevää sorttia.
Saanko kysyä olivatko nuo ongelmat peräisin ainoastaan aikatauluista aiheutuvasta stressistä, vai oliko takana jotain muutakin elämäntilanteeseen liittyvää? Kuulostaa kyllä aika hurjalta, että pelkästään elämän aikatauluttaminen aiheuttaa tuollaisia oireita.
Kai sitä viihtyy kaltaistensa kanssa? On helppoa mennä sellaisille kylään jotka eivät istu kello kädessä odottamassa, on helppoa kutsua sellaisia tänne kylään, jotka eivät tule ajoissa jotta ehdin saada paikat kuntoon ja itseni edustuskelpoiseksi...
Jossakin vaiheessa diagnoosiksi tuli masennus, mutta itse epäilen syvästi kumpi tuli ensin. Mulla on tälläkin hetkellä niitä samoja oireita joita vastaan taistelin jo 14-15 vuotiaana. Murrosikäisenä kun koulussa sai kuulla viikottain, lähes joka päivä, että tulisit ajoissa, älä myöhästele, käy hakemassa kansliasta lappu yms niin alkoi ahdistamaan. Sitä ajatteli, että helpommalla pääsee kun ei vaan mene sinne kouluun jos on jo myöhässä. Sitten en mennyt. Sitten sain kuulla lintsaavani. Koulukaverit kyselivät, että missä olet ollut, miksi olet aina poissa. Enkä mä osannut vastata. "Mua väsytti" kun ei ihan mennyt läpi. Saatoin aamuisin herätä herätyskelloon ja pukea päälle ja lähteä... Ja sitten herätä oikeasti ja tajuta, että olin nähnyt unta ja nyt olin tunnin myöhässä. Tosikivaa.
Nyt kun olen jo aikuinen niin kukaan ei enää säti samalla tapaa. Uskotaan kun sanon, että mä yritän parhaani enkä lintsaile. Koulussa opettaja kiittää kun pääsin paikalle
sen sijaan, että käskee kansliaan hakemaan jotain lippulappusta. Työpaikallakin ilmeisesti aistitaan, että parhaani mä teen. Jos siellä alettaisiin asiasta huomauttelemaan niin mä sanoisin, että mä yritän parhaani ja jos en kelpaa, niin pliis antakaa vaa potkut nyt, en jaksa sitä sättimistä joka kerta.
Jos vaatimukset olisi yhä samat kun silloin aikoinaan niin tuskin kykenisin mitään järkevää nytkään tekemään. Onneksi aikuisilta ei vaadita yhtä paljon ku teineiltä niin saan tehtyä työtä josta maksaa veroja, saan opiskeltua tulevaisuutta varten jne. Muuten varmaan elisin sossun rahoilla aika pitkälti.
Raskausaikana ja ekan vuoden, kaksi synnytyksen jälkeen oli helpompaa. Hormonit ilmeisesti pistivät virkeämmäksi ja skarpimmaksi, en stressannut yhtä paljon. Pysyin aikatauluissa ja jaksoin aamuherätyksiä tosi hyvin. Nyt se on loppunut vaikken edes ole imetystä lopettanut :headwall:
:ashamed: 
vaikka on niitä alojakin mietitty, mutta eiköhän siitä liukuvasta työajasta päätä työpaikka, eikä ala. Ja ei tietenkään koulutusta valitessani liukuva työaika ollut mikään määräävä tekijä, tässä on vain ajan myötä huomannut kuinka paljon sellainen helpottaisi elämääni.