V
"vieras"
Vieras
Torstai 10.11.2011 klo 20.36
- Olen pyörätuolissa, ja tuntuu kauhealta, miten hävyttömiä ihmiset ovat, Pikon emäntä kertoo.
Labradorinnoutaja Pikon ja emännän käynti espoolaisessa kauppakeskuksessa sai tänään surullisen päätöksen.
- Olin mieheni kanssa asioilla Isossa Omenassa kello 15 jälkeen. Kytkin Pikon kiinni pääovien eteen, kuten olen ennenkin tehnyt. Kävin kampaajalla ja Prismassa. Aikaa meni noin tunti. Kun tulimme takaisin, koiraa ei ollut enää missään, espoolainen Taina kertoo Iltalehdelle.
Taina kyseli koirasta ovien lähistöllä olleilta ihmisiltä, mutta kukaan ei ollut nähnyt mitään. Sitten hän teki ilmoituksen poliisille. Partio saapui paikalle kymmenessä minuutissa.
- Se oli hirveä sokki, itkin ja vapisin. Olen pyörätuolissa, ja tuntuu kauhealta, miten hävyttömiä ihmiset ovat.
Poliisi kävi katsomassa vartijoiden kanssa valvontanauhat, joille oli tallentunut koiran varastaminen. Poliisit kertoivat Tainalle, että tummiin vaatteisiin pukeutunut nainen oli kävellyt Pikon luo ja ottanut tämän mukaansa.
- Nainen varasti koiran 15.29 ja lähti kävelemään Matinkylän suuntaan vanhalle ostarille päin. Nainen on iältään 30 vuodesta ylöspäin, ja hänellä on olkapäille ulottuvat harmaat hiukset. Hänellä oli musta pipo, musta polvipituinen takki, mustat housut ja kaksi Citymarketin ruokakassia, Taina kertoo Iltalehdelle.
Piko on 8-vuotias, suurikokoinen uroskoira ja väriltään musta. Sillä oli yllään ruskeat käärmeennahkakuosiset valjaat.
Länsi-Uudenmaan poliisista kerrotaan, että tapausta tutkitaan varkautena.
- Piko on ollut meillä toukokuusta asti. Se on seurakoirani, jonka kanssa olen päivisin, kun mieheni käy töissä. Nyt on hirveä huoli, saanko Pikoa enää koskaan takaisin, Taina huokaa.
Iltalehti
Valitettavasti tuossa voi syyttää vain itseään