Varastettu vanhemmuus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "EEMELINÄIPPÄ"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";25145114]
Iäkkäät isovanhemmat eivät varmasti ole tahallaan tehneet mitään väärin. Eikä terveen lapsen puheen kehitys tai motorinen kehitys hidastu siksi että hän on isovanhemmilla hoidossa.[/QUOTE]
No kyllä sillä vaikutusta on, lapsenhan tulisi leikkiä ja juoksennella ym. iso osa päivästä. Ja jos tosiaan lapsella on joku sairaus tai tila, niin silloin passiivisesta hoitamisesta on todella paljon haittaa. Se on heitteillejättöä.
 
Kyllä, minäkin olen sitä mieltä, että se henkinen puoli on vielä tärkeämpi kuin se fyysinen. Mutta fyysinen ja psykkinen vaikuttavat paljon toisiinsa. Eismerkiksi fyysinen taitatavuus on tutkitusti merkittävän tärkeä tekijä lapsen itseluottamuksen kannalta.

Se, että iäkkäät isovanhemmat eivät ole tahallaan tehneet mitään väärin ei ole mikään perustelu millekään. Ihmiset ovat aina vastuussa teoistaan, myös niistä mitä he tekevät epätietoisuuttaan tai tyhmyyttään. Ja kuten sanottua, hyvillä tarkoituksilla on kivetetty tie h******n.

Nyt äidin pitää vain ottaa vankka vastuu lapsesta. Isovanhemmille ei tule ilmoittaa esim. jos lapsi ei halua syödä. Niin kauan kun ap. on itse avuton ja tarvitseva, isovanhemmat tulevat näyttelemään isoa roolia perheen elämässä.
 
Jep. noinkin voi asian nähdä.

tai niin että kun ette jaksaneet tai pystyneet fyysisesti tai psyykkisesti tekemään sitä mitä muut joutuvat tehdä, joilla apua ei ole, eli hoitaa itse lapsensa, valvomiset jne. käytitte surutta apua.

nyt kun jo pärjäätte, haluatkin olla tärkein lapsellesi. kun on helpompaa.

eiväthän he mitään varastaneet. sinä annoit heille lapsen ja hoitovastuun.
 
Olen itse kasvanut hyvin lähellä isovanhempiani (isän vanhemmat) ja he ovat aina olleet kiinteä osa elämääni. Minun on lapsuuttani ajatellessani hieman vaikea erottaa miten vanhempani, miten isovanhempani kasvatus on jakautunut tai kuka ylipäätään on minun kasvatuksessa vastannut mistäkin... enkä pidä tätä mitenkään huonona tai haitallisena. Minulle on ollut suuri rikkaus se, että olen kasvanut ns. vanhakantaisessa perheessä, jossa isovanhemmat ovat olleet kiinteästi läsnä. Tiedän, ettei tämä ole ollut äidilleni aina helppoa silloin, kun olin lapsi, kasvatusnäkemykset ja tavat jne. kolahtivat välillä yhteen. Joistakin asioista varmasti puhumalla selvittiin, mutta osa asioista oli taatusti sellaisia että puolin ja toisin hammasta purren vain sopeuduttiin tilanteeseen.
Itse nyt äitinä toivoisin, että lapsillani olisi fyysisesti ja henkisesti läheiset välit isovanhempiinsa, mutta meillä välimatkaa on valitettavan paljon eli tämä ei ole mahdollista. Minä toivoisin, että voisin tarjota lapsilleni vanhakantaisen (kuten itsekin olen saanut) kasvatuksen jossa suku (ja jopa koko kylä) kasvattavat lasta. Onneksi meillä on naapureina iäkkäitä ihmisiä, jotka välillä "sotkeutuvat" lapsemme kasvatukseen ja näin toimivat meillä "kylänä joka kasvattaa"... vaikka se välillä onkin hieman ärsyttävää.
Tässä ap:n tapauksessa pitäisin huolta siitä, että teillä kotona noudatetaan teidän kodin sääntöjä asioissa ja ne lapselle kerrotaan eikä lipsuta. Isovanhempien luona, päivähoidossa ym. kodin ulkopuolella on sitten omat sääntönsä ja tapansa joita noudatetaan siellä. Lapsi ei tästä vahingoitu. Perusteluksi lapselle riittää "meillä kotona tehdään näin". Ei ap:n vanhemmuus tuossa tilanteessa vaarannu, ei vähäne eikä hän tule lapselleen huonommaksi äidiksi, päinvastoin se osoittaa vahvuutta ja vastuuta lapsen kasvatuksesta. Isovanhempien osuutta ei mielestäni tule kuitenkaan liiaksi rajata, mutta toki lapsi tarvitsee ikäistensä seuraa yhä enemmän kasvaessaan ja siten päivähoito kodin (ja isovanhempien) ulkopuolella on perusteltua - eikä loukkaa ketään.
Voimia ap:lle ja muista, että lapsellesi tuo tilanne on omasta kokemuksestani ihanteellinen kasvuympäristö.
 
lapsi tulee viettämään jatkossakin suurimman osan aikaa mummolassa, jos on siellä 3 työpäivää vuorokaudessa, todennäköisesti muutakin aikaa. on luonnollista että mummola on hänelle tärkein, koska siellä oli vahvuus ja turva kun hän oli pieni. sinä olit liian heikko, miehesi liian heikko tai haluton hoitamaan lasta.
 
[QUOTE="vieras";25144789]En nyt näe otsikon yhteyttä tekstiin, eihän vanhemmuuttasi ole varastettu, ihan itse olet siitä luopunut isovanhempien hyväksi koska se on ollut helpompaa kuin itse kantaa vastuu lapsesta. Mielestäni jo se, että et ole ikinä kylvettänyt lastasi on aika omituista.

Mutta hyvä että heräsit asiaan nyt tässä vaiheessa. Se mitä voit tehdä on alkaa viettää enemmän aikaa lapsesi kanssa ja saada lapselle muodostumaan hyvät siteet sinun kanssasi, halit häntä ja kehut aina kun kehuttavaa on. Ja teet ihan arjen juttuja, piirtelet, teet palapelejä, kokoat legoja tms. Siitä se sitten pikkuhiljaa kehittyy se normaali äiti-lapsi -side

Tsemppiä[/QUOTE]

Ap kirjoitti, että lapsen kiintymyssuhde on väärä. Lapsen näkökulmasta katsottuna se ei suinkaan sitä ole. Lapsi on kiintynyt hänelle lähimpään aikuiseen/aikuisiin. Ei ole lapsen etu, että ensin häntä hoitaa pääosin joku toinen ensimmäiset kolme elinvuotta ja sen jälkeen äiti päättää, että nyt lapsen tuleekin muuttaa kiintymyssuhdettaan.

Apn voisi olla hyvä keskustella tuosta tilanteesta ammattilaisten kanssa. Lapsi on tosiaan kiintynyt enemmän mummoon mutta ap, mietipä tosiaan tilannetta lapsen kannalta. Lapsen ensimmäiset elinvuodet ovat juuri niitä, kun lapsi sen kiintymyssuhteen muodostaa. Et voi yhtäkkiä vaan tempaista häntä siitä pois ja ihmetellä, että hän haluaa enemmän sinne mummolaan. Siellähän hänen kotinsa on käytännössä tähän astikin ollut.
 
  • Tykkää
Reactions: teajohanna
Meillä miehen äidiltä hänen oma äitinsä "varasti" äitiyden. Kun tulin raskaaksi, oli meilläkin ilmassa merkkejä, että mummolle pitäisi vauva tehdä. Mies kuitenkin pisti stopin ja isovanhemmille pistettiin rajat. Lasta eivät saa hoitoon (eivätkä ole saaneet koskaan), vaan lapsi on tarhassa. Kyläilemässä toki käymme koko perheen voimin ja isovanhemmat saavat tulla meille aina, kun olemme kotona, kunhan vaan ilmoittavat tulostaan etukäteen. Näin meille sai syntyä ihana kiintymyssuhde, jollaista miehellä ei vanhempiinsa ole ollut koskaan.
 
Ap:lle - ei ole olemassa laatu-aikaa - lapsen kannalta.
On olemassa AIKAA.
Ja niinkuin muutkin kirjoittavat - lapsi kiintyy läsnäolevaan ja häntä hoitavaan ihmiseen , ihan normaalisti.

Tietysti tuossakin on paljonkin hyvää - että on tukiverkostoa ja noin osallistuvat isovanhemmat.
Tosin kuin esim mulla ainoana vanhempana - moista ei ole.
Eikä edes toista vanhempaa.
Monesti olen tosin todennutkin että ainakin lapseni saa olla äitinsä kanssa - tehdään monenmoiset asiat yhdessä.

Jotenkin AP:n kirjoituksesta kuultaa lähinnä huono omatunto menneestä , ei niinkään suuri huoli lapsesta ?
Edes sitä en ymmärtänyt että isovanhemmat jotenkin vastustaisivat äidin enempää osallistumista ?
Tai päivähoitoa toisten lasten seurassa ? Tai kerhoilua ?
Itse kun olen ainoa vanhempi - tästä ei oikein selviä mikä on toisen vanhemman rooli ?

Minusta on aika selvää ettei useillakaan isovanhemmilla voi olla käsitystä kaikista lapsen kehitykseen liittyvostä seikoista - eikä samanlaista 'kasvattajan' asennetta ? Elämä on jo hieman 'hidastettua' ...
 
En puutu mitenkään ap:n haluun olla äiti lapselleen, mikä on tietysti hyvä asia, mutta en ymmärrä näitä viestejä joissa paheksutaan isovanhempien hoitamia lapsia tai että se olisi peräti haitallista ja hidastaisi lapsen kehitystä yms?!

Itse asuin lapsena samassa pihapiirissä isovanhempieni kanssa ja olin siellä joko hoidossa tai muuten viettämässä aikaa JOKA PÄIVÄ. En ollut koskaan päiväkodissa tai pph:ssa, joskus kävin jossain seurakunnan kerhoissa ja siinä se. Minulla oli pari tai kolme ikäistäni kaveria, ja puuhastelin paljon isovanhempieni kanssa, jotka opettivat minut mm. tekemään käsitöitä ja leipomaan, ja isoisän kanssa hiihtäminen, metsässä lenkkeily ja puutyöt varmasti edistivät motorista kehitystä enemmän kuin barbeilla leikkiminen. Minulle myös sopi ihan hyvin lueskella rauhassa kirjaa sohvannurkassa. Ei tarvinnut olla jatkuvasti touhua ja virikkeitä.

Ihan hyvin olen pärjännyt. Kehityskään ei tainnut hidastua kun olin koko opiskelu-urani ajan luokan priimus. Ja äiti on silti ollut aina minulle oma äiti... se ei ollut koskaan minulle epäselvää.
 
Täytyy myöntää, että kirjoitin tekstini senkin takia, että olen kokenut syyllisyyttä siitä, että en pärjää kilpailussa mummun kanssa, koska en ole ollenkaan niin hyvä viihdyttämään lastani. Olen varmaan aika perusmutsi ja usein väsynytkin jo pelkästään vuorotyön takia. Tarkoituksenani oli herättää keskustelua vahvan vanhemmuuden merkityksestä.
 
Kaikelle sille sinä et voi mitään, että mitä siellä isovanhempien luona tapahtuu. Tai ainakin on kovan työn takana.

Elä ota tätä pahalla, mutta muuta asennoitumistasi hiukan. Sinun vanhemmuuttasi ei ole varastettu! Sitä on tuettu kun itse et ole jaksanut. Elä näe sitä niin negatiivisessa mielessä. Ei meijän lapsetkaan usein halua mummolastaan lähteä kotiin, koska siellä on usein niin mukavaa. Vanhempana sinä joudut ottamaan vastaan usein ne kiukuttelut ja pahat mielet. Mutta ota se siinä mielessä itseesi, että kun lapsi uhmaa sinulle, lapsi myös luottaa sinuun silloin.

Et voi olla lapsellesi pelkkä kaveri, joka tekee kaiken kivasti lapsen mielestä. Ja elä odota edistystä heti harppauksilla, vaan ole myös iloinen niistä pienistä askelista.
 
Olen mietiskellyt asioita lisää ja totesin, että tilanne, joka meillä nyt on, saattaa johtua siitäkin, että mies on ollut melkein kaksi kuukautta sairaslomalla. Hän on kaiken aikaa kotona ja en saa lainkaan kahdenkeskistä aikaa lapseni kanssa, jos en lähde jonnekin pois kotoa hänen kanssaan.

Mies on ehkä normaalia äkäisempi ja äkkipikaisempikin puuttuen tekemisiimme liikaa, koska hänellä on huoli terveydestään. Olen todella väsynyt tasapainoilemaan, että sopu säilyisi ja lapsi ottaa asian niin, että ei halua tulla harmonisesta mummulasta riitaiseen kotiinsa.
 

Similar threads

Yhteistyössä