En sitten tullut tänne kirjoittamaan siksi, että saisin arvosteluja, haukkuja, tai muutakaan sen tapaista. Eli te ihmiset jotka haluatte vain saarnata, menkää pois ennenkuin luettekaan.
Eli siis otin töistä viikonlopun "omaa lomaa" (huono omatunto on juu..). Teen töitä keikkarina eli jokainen sopimus tehdään aina yhdestä päivästä kerrallaan. esim 2.4.2012 oma sopimus, ja 3.4.2012 oma. Torstaina sitten tuli sietämätön halu päästä sukuloimaan pohjoseen ja niimpä otin auton alleni ja lähdin. Perjantaina olisi ollut ilta vuoro ja lauantaina ilta, mutta ilmoitin pomolle tekstiviestillä rikkoneeni nilkkani, ja käyväni lääkärissä, ja että ilmoitan kun tiedän kuinka paljon sairaslomaa tulee. Pohjoisessa sitten en saanutkaan aikaiseksi mennä lääkäriin, ja ilmoitin pomolle sairasloman kestävän sunnuntaihin, siinä luulossa että saisin lääkärin todistuksen omalta paikkakunnaltani. Vaan eivätpä voineetkaan näin jälkikäteen kirjoittaa.
Mulla on siis edellisen 2kk aikana ollut yht. 5pv poissaoloa töistä, joista kahdesta olen vienyt todistuksen, plus niiden viiden lisäksi nyt nämä kaksi iltavuoroa. Pomo sitten soitti äsken, ja haluaa toisen pomon kanssa yhdessä keskustella kanssani. Nyt sitten mahdolliset potkut pelottaa. Viikon päästä mulla pitäisi alkaa määräaikainen sopimus koko kesäksi.. En tiedä yhtään millä selittäisin, että miksi minulla ei ole lääkärin todistusta, vaikka olen sanonut että on. Ja en todellakaan aio mennä myöntämään että valehtelin.