O
oho
Vieras
Musta tää on äärimmäisen epäreilu taktiikka. Mitä jos toisella on pölyallergia ja toinen on tottunut imuroimaan kerran kuussa? Pitääkö sen pölyallergisen aoina siivota? Eikä olis reilumpaa sopia vuoroista, siitä että se toinen imuroi edes sen kerran kuussa?
Ehkäpä onkin epäreilua, mutta minusta on myös hiukka epäreilua pakottaa toinen siivoamaan. Toisaalta taas en ole koskaan vielä joutunut asumaan semmoisen ihmisen kanssa, jolle siivoaminen olisi mitenkään äärettömän vastenmielistä. Eli siis näissä minun kimppakämpissänikin siivoaminen on jakautunut kuitenkin melko tasaisesti, ja välillä jopa ihan yhdessäkin. Mutta pointtina on vain ollut se, että kenenkään ei ole pakko jos ei tahdo.
Ehkä tämä johtuu vain siitä, että minä inhoan kaikkea pakkoa. Isäni oli lapsuudessani hyvinkin hanakka antamaan käskyjä (joita oli myös toteltava), joten nyt kun olen "aikuinen" en siedä käskyjä enää ollenkaan, enkä oleta toistenkaan sietävän.