[QUOTE="Piika-äiti";26042914]Olen 92,94, 96 ja 07 syntyneiden poikien äiti. Kun totuin poikamaailmaan, dinosauruksiin, hämähäkkeihin, lenkkarivuoriin, marmorikuuliin ja jouskarin jousiin, niin ensimmäinen reaktio 09 syntyneen tyttölapsemme jälkeen oli hämmennys ja se, että miten kestän noin 1460 miniatyyrikokoisen vaaleanpunaisen muoviesineen vyöryn meille.
Hyvin olen kestänyt. Uusin tulokas on pinkki nukkekodin nukkejen potta.
Tytön synnyttyä minulle tapahtui jotain muutakin, jotain hyvin yllättävää. Näin sukupolvienketjun uudessa valossa kun tyttären äitinä aloin siirtää sukuni ja esiäitieni äitieyden ja naiseuden mallia omalleni.
Samaa toistuvuuden tuntua en tavoittanut poikien äitinä. Asiaan saattoi toki liittyä 40-ikäkriisi tai 38-vuoden ikä, jossa kuulema näkee yhtäkkiä elämänsä uudessa valossa, ja jos tätä ei tapahdu, seuraava mahdollisuus on 56-vuotiaana.[/QUOTE]
Itseasiassa mä vähän kammoksun just tuota naiseuden mallia, mitä ehkä tyttöjen äitinä joutuisin siirtämään. Tyttöjen äitiys voi jollain tavalla olla monimutkaisempaa, tai ainakin jossain vaiheessa. Entä jos se tyttö ei halua sitä naiseuden mallia siirrettäväksi? Jos se onkin täysin erilainen kuin sinä? Jos ettsä e tulekaan yhtään toimeen? Jos sinä petytkin, kun hän ei täytäkään sinun odotuksiasi? Jos se tyttö kokeekin liiaksi paineita kun siirrät hänelle omia odotuksiasi alitajuntaisesti?