P
pääpää
Vieras
Niin miksi?
Olen nähnyt ihan näitä tapauksia, kun äidit hyysäävät niitä vauvojaa ja isät eivät saa eivätkä sitten osaa edes osallistua; äiti kylvettää, äiti syöttää, äiti nukuttaa, äiti pukee jne. Sitten lapsia tehdään heti pari ja lapset täyttävät sen 3 vuotta niin äidit alkavat ihmetellä kun ei isä osallistu, se isä tarttis ottaa siihen lapsen elämään minun mielestä vauvasta asti mukaan, aivan kuin äitikin.
Jos äiti lähtee kauppaan yksin kun vauva on viikon vanha, niin ei se äidistä pahaa tee vaan se tekee hyvää isälle ja vauvalle, isä oppii luottamaan itseensä ja omiin kykyihinsä. Ei tarvitse olla mikään marttyyri äiti isolla ÄÄÄllä että olisi hyvä äiti, lapsen ja isän suhteen kannalta tärkeää heille on sellainen rauhallinen yhdessä olo myös, ilman että äiti sotkee siinä välissä koko ajan.
Toinen juttu onkin sitten nämä eronneet pariskunnat, jotkut äidit pitävät kynsin hampain kiinni lapsistaan ja kyttäävät etävanhemman jokaista liikettä.
Tässäkin pitäisi vaan luottaa siihen toiseen ja miettiä asia niin että pahin ikävä on aina sillä vanhemmalla jolla sillä hetkellä ei lapsia ole, mutta mikä tärkeintä normaali tilanteessa lapset eivät kärsi tästä ollenkaan vaan he nauttivat elämästään olivat sitten kumman vanhemman kanssa vain, ja tämä pitäisi sen lähivanhemman ymmärtää.
Sitten on nämä lapsensa omivat, eli ei lapsia isovanhemmille eikä kellekkään muullekkaan koska vain äiti osaa hoitaa.
Toki kukin tyylillään, tämä vain minun mielipide. Enkä nyt kaipaa mitään "mitä jos etävanhempi onkin alkoholisti" tai "isovanhempia ei lapset kiinnosta" -tyylisiä vastauksia, koska kyse on normaali tilanteista ja ihmisistä. Mutta miksi ihmeessä osa äideistä kuvittelee olevansa lapsille täysin korvaamattomia kapistuksia? Itsellä on helpompi ainakin olla, kun tiedän että jos minulle tapahtuu jotain niin on lapsilla ihmisiä joihin luottavat ja joihin turvaavat.
Olen nähnyt ihan näitä tapauksia, kun äidit hyysäävät niitä vauvojaa ja isät eivät saa eivätkä sitten osaa edes osallistua; äiti kylvettää, äiti syöttää, äiti nukuttaa, äiti pukee jne. Sitten lapsia tehdään heti pari ja lapset täyttävät sen 3 vuotta niin äidit alkavat ihmetellä kun ei isä osallistu, se isä tarttis ottaa siihen lapsen elämään minun mielestä vauvasta asti mukaan, aivan kuin äitikin.
Jos äiti lähtee kauppaan yksin kun vauva on viikon vanha, niin ei se äidistä pahaa tee vaan se tekee hyvää isälle ja vauvalle, isä oppii luottamaan itseensä ja omiin kykyihinsä. Ei tarvitse olla mikään marttyyri äiti isolla ÄÄÄllä että olisi hyvä äiti, lapsen ja isän suhteen kannalta tärkeää heille on sellainen rauhallinen yhdessä olo myös, ilman että äiti sotkee siinä välissä koko ajan.
Toinen juttu onkin sitten nämä eronneet pariskunnat, jotkut äidit pitävät kynsin hampain kiinni lapsistaan ja kyttäävät etävanhemman jokaista liikettä.
Tässäkin pitäisi vaan luottaa siihen toiseen ja miettiä asia niin että pahin ikävä on aina sillä vanhemmalla jolla sillä hetkellä ei lapsia ole, mutta mikä tärkeintä normaali tilanteessa lapset eivät kärsi tästä ollenkaan vaan he nauttivat elämästään olivat sitten kumman vanhemman kanssa vain, ja tämä pitäisi sen lähivanhemman ymmärtää.
Sitten on nämä lapsensa omivat, eli ei lapsia isovanhemmille eikä kellekkään muullekkaan koska vain äiti osaa hoitaa.
Toki kukin tyylillään, tämä vain minun mielipide. Enkä nyt kaipaa mitään "mitä jos etävanhempi onkin alkoholisti" tai "isovanhempia ei lapset kiinnosta" -tyylisiä vastauksia, koska kyse on normaali tilanteista ja ihmisistä. Mutta miksi ihmeessä osa äideistä kuvittelee olevansa lapsille täysin korvaamattomia kapistuksia? Itsellä on helpompi ainakin olla, kun tiedän että jos minulle tapahtuu jotain niin on lapsilla ihmisiä joihin luottavat ja joihin turvaavat.
.
