K
"Kristiina"
Vieras
Kerroin raskaudesta useita kuukausia sitten kolmelle pitkäaikaiselle ystävälle (nyt rv:lla 29) sillä seurauksella, että kaksi heistä lopetti kaiken yhteydenpidon minuun. Ensin ajattelin, että kyseessä täytyy olla jokin väärinkäsitys, mutta kun heistä ei kuulunut mitään kysyin sitten tältä yhdeltä, joka edelleen piti yhteyttä, että mikä mahtaa olla syynä moiseen. Hän vastasi erittäin vaivautuneena ettei tiedä. No, yritin vielä muutamaan otteeseen kysellä kuulumisia ym. normaalia kanssakäymistä - ei vastakaikua.
Sitten kysyin suoraan toiselta heistä, että olenko tehnyt jotain tai pitäisikö minun tietää mistä on kyse. Sain vastauksen, että yhteydenpito ei huvita. Ei mitään selitystä. Yritin kysyä tarkennusta, mutta sellaista ei koskaan tullut. Tämä joka edelleen vastaa yhteydenottoihin kierteli vaivaantuneena kun kerroin asaista ja nauroi kun sanoin miten pahalta tuntuu.
Tiedän että nämä kaksi yhteyden katkaissutta haluaisivat olla samassa tilanteessa kuin itse nyt olen -raskaana, naimisissa, jne. Olemme kaikki aikuisia yli 3-kymppisiä joten käytös tuntuu todella absurdilta. En tiedä miten tällaiseen pitäisi suhtautua tai onko ylipäätään mitään tehtävissä, on vain aika loukattu olo.
Muilla vastaavia kokemuksia?