onko tukiperheet nyt muotia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "minna"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"minna"

Vieras
Kavereista useampi hankkinut tämän vuoden aikana tukiperheen lapsilleen. Ovat yksinhuoltajia ja kaikenlaista ollut elämässä. Mutta miten niitä tukiperheitä yhtäkkiä saa niin helposti? Ja mitä sellaisella tukiperheellä edes tekee, senkö että pääsee kerran kaksi kuussa juomaan ulos.
 
No villisti veikkaisin että yksinhuoltajien jaksaminen on aika kortilla eikä sitä omaa aikaa ole muuten ollenkaan. Eli tukiperhe mahdollistaa sen oman ajan ja auttaa jaksamaan ja lapset saa jaksavien aikuisten hoitoa. Se miten kukanenkin sen oman vapaa-ajan käyttää on mulle ihan sama, kutokoon sukkia tai käyköön baarissa jos siltä tuntuu.
 
No yksi kaveri ainakin hankki tasan siksi tukiperheen yhdelle lapselleen että pääsee rälläämään kaksi kertaa kuussa. Puhumattakaan siitä että lapsi on hoidossa myös muualla tukiperheen lisäksi.
 
Joskus ennen vanhaan sossun luukulla asiointi ja lastensuojelu olivat jonkinlaisia häpeän aiheita (ei sillä että pitäisi), nyt moni kuitenkin vuodattaa ihan muitta mutkitta tiedon jokaisesta toimeentulotukipennistä, sossusta saadusta imurista ja tukiperheen puutteesta esim. facebookissa.

Tuki on monesti paikallaan ja kaikilla on siihen oikeus, mutta minua kyllä vähän kylmää kuinka siitä on tehty aivan normaali, arkipäiväinen asia ja elämäntapa.
Ei näytetä lapsille minkäänlaista työnteon mallia, vaan syytetään yhteiskuntaa kun on pulaa siitä ja tästä.

Tukiperhe sinällään on hieno tukimuoto, mutta kuuluisi ennaltayehkäisevän lastensuojelun piiriin, eikä tavallisesti jaksavien ihmisten lomapalveluksi.
Jokainenhan on lähtökohtaisesti itse saanut päättää, minkä verran lapsia katsoo jaksavansa hoitaa ja elättää.
 
Me kyllä mieheni kanssa jaksamme hoitaa meidän lapset, mutta se että meillä ei ikinä olisi kahdenkeskistä aikaa kävisi jo suhteen päälle.

Tukiperhe on (jo pari vuotta) ollut meille todella tärkeä. Kerran pari vuodessa käymme kyllä juomassa, mutta sekin että saa aamulla herätä ilman lasten kinastelua, omassa rauhassa tai käydä miehen kanssa kaupassa on meille jo luksusta.

Tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus antaa erityisen paljon huomiota meidän vauvalle, joka ikävä kyllä on jäänyt aivan kokonaan isompien sisarusten varjoon.
 
En minä tiedä onko se "muotia", mutta hienoa jos yleistymässä.
Parisuhdetta ja omaa jaksamista on mielestäni fiksua hoitaa jo ennen kuin ongelmia alkaa esiintyä. Ja jos turvaverkkoa ei omasta takaa ole niin vapaaehtoinen ulkopuolinen taho voi hyvinkin olla se tekijä joka kääntää vaa'an siihen ettei ongelmia tule myöhemminkään...

:)
 
Vapaaehtoinen ulkopuolinen taho, kyllä.

Mutta jos kustannus maksetaan veronmaksajien pussista, tulee sen perustua tarpeeseen. Sosiaaliseen tai terveydelliseen.
 
Me kyllä mieheni kanssa jaksamme hoitaa meidän lapset, mutta se että meillä ei ikinä olisi kahdenkeskistä aikaa kävisi jo suhteen päälle.

Tukiperhe on (jo pari vuotta) ollut meille todella tärkeä. Kerran pari vuodessa käymme kyllä juomassa, mutta sekin että saa aamulla herätä ilman lasten kinastelua, omassa rauhassa tai käydä miehen kanssa kaupassa on meille jo luksusta.

Tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus antaa erityisen paljon huomiota meidän vauvalle, joka ikävä kyllä on jäänyt aivan kokonaan isompien sisarusten varjoon.

Miten olette saaneet tukiperheen, jos perheessä on kaksi hyvinjaksavaa aikuista?

Yhteinen aika on hyvin tärkeää ja monessa lapsiperheessä kiven alla, mutta onko yhteiskunnan tehtävä sitä järjestää sosiaalitoimen kautta? Onhan saatavilla lapsenhoitopalvelua, jonka voi maksaa omastakin pussista.

Ymmärrän hyvin, jos perhettä kohtaa kriisi, sairaus tms. tila joka heikentää jaksamista tilapäisesti.
 
Vapaaehtoinen ulkopuolinen taho, kyllä.

Mutta jos kustannus maksetaan veronmaksajien pussista, tulee sen perustua tarpeeseen. Sosiaaliseen tai terveydelliseen.

Tukiperhetoiminta perustuu vapaaehtoisuuteen.
Osa kunnista maksaa pientä kulukorvausta (joka pääsääntöisesti sitten laskutetaan tuensaajaperheiltä), mutta mikään varsinainen taloudellinen rasite se ei missään ole.

:)
 
  • Tykkää
Reactions: Lex
Mä uskoin aikanaan,kun erosin ja jäin kahden lapsen kanssa yksin,että tarvitsen lapsille tukiperhettä.
Menin sosiaalitoimistoon asiasta keskustelemaan ja mut luvattiin laittaa jonoon koska nuorin lapseni oli vasta muutaman kk ikäinen ja tukiperheisiin ainakaan silloin ei alle 2 vuotiaita otettu.
Ei ole tukiperhettä kyllä kaivattu,eikä asiasta ole kuulunut.
Nyt lapsen kuoltua tarvitsisin toisinaan aikaa jolloi istua ja tuijottaa seinää ja uppoutua omiin ajatuksiin..käsitellä lapseni poismenoa ja auttaa miestäkin käsittelemään asiaa,mutta en jaksa enää ähteä ruikuttamaan apua.
Tukiperheen saa kuitenkin joku muu..ja mä odottaisin vielä kahden vuodenkin päästä.

Helpompaa ottaa se pää,että pärjää itsekseen..jos ei hyvin niin sitten huonosti.
 
Miten olette saaneet tukiperheen, jos perheessä on kaksi hyvinjaksavaa aikuista?

Yhteinen aika on hyvin tärkeää ja monessa lapsiperheessä kiven alla, mutta onko yhteiskunnan tehtävä sitä järjestää sosiaalitoimen kautta? Onhan saatavilla lapsenhoitopalvelua, jonka voi maksaa omastakin pussista.

Ymmärrän hyvin, jos perhettä kohtaa kriisi, sairaus tms. tila joka heikentää jaksamista tilapäisesti.

Jos perheessä kaksi aikusita niin kaiken todennäköisyyden mukaan maksavatkin tukiperhekorvauksen itse. Yhteiskunta on vain välittäjän roolissa ja sitäkin monet tukiperheet ja tuensaajat kritisoivat.
Se lisää turvallisuutta, mutta toisaalta pakottaa hyvinvoiviakin perheitä sosiaalihuollon asiakkaiksi, koska muuten ei tukiperhettä saa.

:)
 
Ystäväni on yh jonka lapsen isä ei paljoa lastaan tapaa. Lapsi on välillä aika vaikea tapaus ja äidin voimat välillä vähissä. Eivät saaneet kuitenkaan tukiperhettä.
 
Miten olette saaneet tukiperheen, jos perheessä on kaksi hyvinjaksavaa aikuista?

Yhteinen aika on hyvin tärkeää ja monessa lapsiperheessä kiven alla, mutta onko yhteiskunnan tehtävä sitä järjestää sosiaalitoimen kautta? Onhan saatavilla lapsenhoitopalvelua, jonka voi maksaa omastakin pussista.

Ymmärrän hyvin, jos perhettä kohtaa kriisi, sairaus tms. tila joka heikentää jaksamista tilapäisesti.

Nimike oli joku ennaltaehkäisevä suojelutoimi.

Omakustanteista lastenhoitopalvelua olisi joo, mutta tulot ovat niin pienet, ettei ole varaa sellaiseen.
 
ottaisiko joku tuki-perheen huvikseen?? no kaiketi semmosiakin on :/ itse jonotin liki vuoden erityiselleni sopivaa hoitopaikkaa ja valveutunutta/pätevää hoitajaa.luojan kiitos semmoisen sain ihana ihminen <3 nyt saa hengähtää ja nukkua vaikkakin sen pari yötä/kk mutta kyllä kokonainen nukuttu yö on ihana :)
 
Viimeksi muokattu:
Meillä on tukiperhe, enkä tosiaankaan mene ulos juomaan tms. silloin kun lapseni on siellä. Mulle se on kyllä ollut ihan tarpeeseen. Enkä yhtään koe huono omaatuntoa siitä. :)
Esim. Pelastakaa lapset yhdistyksen kautta voi saada tukiperheen.
 
  • Tykkää
Reactions: lörppö
Alkuperäinen kirjoittaja röppö;27355350:
Mä uskoin aikanaan,kun erosin ja jäin kahden lapsen kanssa yksin,että tarvitsen lapsille tukiperhettä.
Menin sosiaalitoimistoon asiasta keskustelemaan ja mut luvattiin laittaa jonoon koska nuorin lapseni oli vasta muutaman kk ikäinen ja tukiperheisiin ainakaan silloin ei alle 2 vuotiaita otettu.
Ei ole tukiperhettä kyllä kaivattu,eikä asiasta ole kuulunut.
Nyt lapsen kuoltua tarvitsisin toisinaan aikaa jolloi istua ja tuijottaa seinää ja uppoutua omiin ajatuksiin..käsitellä lapseni poismenoa ja auttaa miestäkin käsittelemään asiaa,mutta en jaksa enää ähteä ruikuttamaan apua.
Tukiperheen saa kuitenkin joku muu..ja mä odottaisin vielä kahden vuodenkin päästä.

Helpompaa ottaa se pää,että pärjää itsekseen..jos ei hyvin niin sitten huonosti.

Ois kyllä ihan syvältä jos kaikenmaailman 'mä haluun lapsen hoitoon että pääsen dokaa'-perheet sais tukiperheen mutta tuossa tilanteessa te ette saisi.. :/ Tukiperheen saattaisi saada esim. diakoniatyön kautta myös, en ole varma mutta voisitte sieltä kysyä.. Kovasti voimia kuitenkin <3
 
Olemme odottaneet tukiperhettä kolme vuotta. Ei niitä saada niin helposti kuin annetaan ymmärtää. Pelastakaa Lapset ei auta, koska kyseessä vilkas erityislapsi.
 
no eikö ole hyvä, jos vanhemmat oli sitten pariskuntia tai sinkkuja, eivät jaksa hoitaa lapsiaan koko ajan, että on sitten näitä ihmisiä, jotka sen tekee. ei tarvii lasten kärsiä. sitä mitä lapsen vanhemmat sillä aikaa tekee, ei kuulu kenellekään. ryypätköön vaikka, mutta eivät sitten ainakaan heitä lapsiaan heitteille
 
  • Tykkää
Reactions: Mummeliisa
Mä olen ajatellut hankkia tukiperheen. Joskus kun lapsi olisi siellä, voisinkin yhtenä iltana lähteä viihteelle. Mitä kamalaa siinä? Sekin olisi eräänlaista virkistäytymistä jne. Mutta lähinnä varmaan vaan olisin yksin ja nauttisin siitä :) Mulla ei ole juuri ollenkaan omaa aikaa. Joskus tuntus että olis ihan jees olla vaikka yks päivä itekseen.
 
  • Tykkää
Reactions: Mummeliisa
Alkuperäinen kirjoittaja viisikymppinen isoäiti;27357098:
no eikö ole hyvä, jos vanhemmat oli sitten pariskuntia tai sinkkuja, eivät jaksa hoitaa lapsiaan koko ajan, että on sitten näitä ihmisiä, jotka sen tekee. ei tarvii lasten kärsiä. sitä mitä lapsen vanhemmat sillä aikaa tekee, ei kuulu kenellekään. ryypätköön vaikka, mutta eivät sitten ainakaan heitä lapsiaan heitteille

Näin minäkin sen näen.
Ei ole ikinä tullut mieleen kysellä tai edes mielessään miettiä, mitä ko. tavalla elämään tulleiden lainalasten vanhemmat sinä aikana tekevät, kun lapset meillä. Tunnen kiitollisuutta lainasta ja siitä, että moisen meille luottavat, mutta se EI oikeita minua sanelemaan heille (aikuisille, vastuullisille, täysivaltaisille ihmisille) mitä vapaa-aikanaan sopii tai ei sovi tehdä.

:)
 
Mä olen ajatellut hankkia tukiperheen. Joskus kun lapsi olisi siellä, voisinkin yhtenä iltana lähteä viihteelle. Mitä kamalaa siinä? Sekin olisi eräänlaista virkistäytymistä jne. Mutta lähinnä varmaan vaan olisin yksin ja nauttisin siitä :) Mulla ei ole juuri ollenkaan omaa aikaa. Joskus tuntus että olis ihan jees olla vaikka yks päivä itekseen.

Kuulostaa hyvälle suunnitelmalle.
Toivottavasti tukiperhe löytyy.
Nykyinen systeemi, missä tukijat ja tuentarvitsevat voivat kohdata vain sosiaalitoimen välityksellä on jotenkin lähtökohtaisesti "loukkaava". Läheskään jokainen sellainen, jolle tukiperhe olisi avuksi, ei sitä kohtaa.
Usein toki näin on nimenomaan tukiperheiden vähyyden vuoksi, mutta ihan liian usein vain sen vuoksi, että ihmisiä "pelottaa" tai "hävettää" hakuetua lastensuojelun asiakkaiksi.

:(
 
  • Tykkää
Reactions: Littledeath

Muakin hävetti aikanaan mutta kuvittelin saavani apua.
Kun en saanut..en nähnyt järkeä jatkaa kyseistä "suhdetta" kyseisen paikan kanssa.

Olen vieläkin toisinaan käynyt erään lastensuojelutyöntekijän luona juttelemassa,koska hälle n helpmpi puhua,kuin kellekkään muulle.
Häneltä tukiperhe asiasta kyselin ja hän kertoi,että ei ole tukiperheitä tarjota ja jonot aivan kamalan pitkät.
 
Mulle aivan sama miten kukakin sen ajan käyttää,kun lapset ovat poissa kotoota..olivatpa mummolassa,tukiperheessä tai missä vain hoidossa.

Uskon,ettei tukiperhettä (toivottavasti) tuosta vain myönnetä joten eiköhän vanhemmat ole syystä tai toisesta olleet sen tarpeessa jos on myönnetty.
 
  • Tykkää
Reactions: Mummeliisa
Alkuperäinen kirjoittaja röppö;27357643:
Mulle aivan sama miten kukakin sen ajan käyttää,kun lapset ovat poissa kotoota..olivatpa mummolassa,tukiperheessä tai missä vain hoidossa.

Uskon,ettei tukiperhettä (toivottavasti) tuosta vain myönnetä joten eiköhän vanhemmat ole syystä tai toisesta olleet sen tarpeessa jos on myönnetty.

Ihanne mielestäni olisi että tukiperheen saisi todellakin ENNALTA eli ihan vain itsearvioidun tarpeen tai halun perusteella ennen kuin ensimmäinenkään ongelma on havaittavissa.
Vahingon korjaaminen on aina "kalliimpaa" (niin taloudellisesti kuin ennen kaikkea niillä muilla tasoilla) kuin vahingon estäminen.

:)
 
Yhteistyössä