Terkkarien tapa puuttua ylipainoon on naurettava. Mitä mieltä olette?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nooris
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

Nooris

Vieras
Olen vuorotellen diabeteshoitajalla ja terveydenhoitajalla. Onkohan muuallakin tämä motivointi ja terveistä elämäntavoista puhuminen näin täyttä sontaa, vai ovatko vain poikkeuksia.
Etenkin diabeteshoitajalla. En tiedä itkenkö vai nauranko..

A. Hän puhuu aikuisille ihmisille kuin lapsille.
B. Hän pitää ihmisiä tyhminä. Tottakai suurin osa ihmisistä tietää, että pizza ei ole terveellistä ja suklaa lihottaa. Hänen tapansa kertoa asiasta on "Voi tuitui kuule Pentti. Kuule Pentti kun.. porkkana on pizzaa terveellisempää" Voi ziisus.. Pentti ei varmaankaan tiennyt?
C. Hän olettaa jo etukäteen tietävänsä tasan tarkkaan mitä joku syö. Vaikka joku painaa 120kg, niin hän voi inhota pizzaa, hän voi olla absolutisti ja hän ei vehnäallergian takia edes syö pullaa. Hän voi olla läski vain, koska syö kotiruokaa valtavia annoksia ja esimerkiksi irtokarkki on ainut herkku mistä pitää.
D. Ihminen voi kyllä liikkua. Itse nimittäin olen myös liikunnanohjaaja. Joskus saatan tunnistaa jonkun asiakkaan, joka on käynyt jo pari vuotta säännöllisesti mun jumpissa pari kertaa viikossa ja tulee sinne kävellen. Joten on aikamoinen pudotus, kun terkkari neuvoo häntä "kävele aluksi 15min päivässä jos pystyt", jos tähän asti on juossut jo sen 1h päivässä.


Mä itse pidän tärkeänä sitä, että ensin tavallaan kysytään lupa asiakkaalta siihen, että voi neuvoja antaa. Mä itse lähestyn asiaa aina näin:
"No niin Pirjo. Sun pituus on 168cm ja painat 110kg. Nämä taulukot ovat toki vain viitteellisiä, mutta tämän mukaan sinun normaalipainon yläraja on 72kg".
"Oletko sä itse koskaan ajattelut painon pudottamista?" Vielä IKINÄ ei ole kukaan vastannut mulle, että en ole. Kun asiakas vastaa jollain tapaa myöntyvästi, on paljon mukavampi alkaa puhua laihduttamisesta, kun asiakas on tavallaan siihen ensin itse myöntynyt. Asiakas on paljon vastaanottavaisempi ja motivoituneempi.

Mun mielestä pitää ensin kysyä asiakkaalta tämän liikuntatottumuksista. Miten paljon liikut? Kuinka usein? Miten pitkän lenkin teet? Sen jälkeen esimerkiksi kehua. Hyvä juttu, kun kuljet pyörällä töihin.
Sitten yhdessä aletaan miettimään mahdollista liikunnan lisäämistä.

Ravitsemuksessakin kysyn ensin asiakkaalta. Hän saa omin sanoin kertoa mitä syö. Mä teen lisäkysymyksiä. Yhdessä suunnitellaan jatko.

Mun tapa on kuitenkin ohjaajieni mielestä huono.

Mitä mieltä olette?
 
Olet oikeassa. Kerroinkin jo toisessa ketjussa, että olen laihduttanut 30kg.
Mä olen aina tiennyt poikkeuksellisen hyvin, jopa paremmin, kuin se terkkari, miten syödä terveellisesti. Osaan lautasmallin unissanikin, tiedän erityisen hyvin monen ruuan energiamäärät, mitä vitamiinia on missäkin ja mitä kaikkea ihminen tarvitsee.
Kyse oli vaan siitä, ettei ollut motivaatiota ja kiinnostusta.

Oli suorastaan loukkaavaa, kun joskus joku terveydenhoitaja alkoi juurikin sössöttää minulle siitä, että "Voi kuule tiedätkö kun makaronia myydään myös tummana". ÄLÄ NYT! Tiedoksi vaan, että meillä on syöty AINA täysjyväpastaa, tummaa riisiä jne.
Ei ihmiset ole tyhmiä. ETENKÄÄN naiset ja nuoremmat (alle 45vuotiaat).
 
Olen vuorotellen diabeteshoitajalla ja terveydenhoitajalla. Onkohan muuallakin tämä motivointi ja terveistä elämäntavoista puhuminen näin täyttä sontaa, vai ovatko vain poikkeuksia.
Etenkin diabeteshoitajalla. En tiedä itkenkö vai nauranko..

A. Hän puhuu aikuisille ihmisille kuin lapsille.
B. Hän pitää ihmisiä tyhminä. Tottakai suurin osa ihmisistä tietää, että pizza ei ole terveellistä ja suklaa lihottaa. Hänen tapansa kertoa asiasta on "Voi tuitui kuule Pentti. Kuule Pentti kun.. porkkana on pizzaa terveellisempää" Voi ziisus.. Pentti ei varmaankaan tiennyt?
C. Hän olettaa jo etukäteen tietävänsä tasan tarkkaan mitä joku syö. Vaikka joku painaa 120kg, niin hän voi inhota pizzaa, hän voi olla absolutisti ja hän ei vehnäallergian takia edes syö pullaa. Hän voi olla läski vain, koska syö kotiruokaa valtavia annoksia ja esimerkiksi irtokarkki on ainut herkku mistä pitää.
D. Ihminen voi kyllä liikkua. Itse nimittäin olen myös liikunnanohjaaja. Joskus saatan tunnistaa jonkun asiakkaan, joka on käynyt jo pari vuotta säännöllisesti mun jumpissa pari kertaa viikossa ja tulee sinne kävellen. Joten on aikamoinen pudotus, kun terkkari neuvoo häntä "kävele aluksi 15min päivässä jos pystyt", jos tähän asti on juossut jo sen 1h päivässä.


Mä itse pidän tärkeänä sitä, että ensin tavallaan kysytään lupa asiakkaalta siihen, että voi neuvoja antaa. Mä itse lähestyn asiaa aina näin:
"No niin Pirjo. Sun pituus on 168cm ja painat 110kg. Nämä taulukot ovat toki vain viitteellisiä, mutta tämän mukaan sinun normaalipainon yläraja on 72kg".
"Oletko sä itse koskaan ajattelut painon pudottamista?" Vielä IKINÄ ei ole kukaan vastannut mulle, että en ole. Kun asiakas vastaa jollain tapaa myöntyvästi, on paljon mukavampi alkaa puhua laihduttamisesta, kun asiakas on tavallaan siihen ensin itse myöntynyt. Asiakas on paljon vastaanottavaisempi ja motivoituneempi.

Mun mielestä pitää ensin kysyä asiakkaalta tämän liikuntatottumuksista. Miten paljon liikut? Kuinka usein? Miten pitkän lenkin teet? Sen jälkeen esimerkiksi kehua. Hyvä juttu, kun kuljet pyörällä töihin.
Sitten yhdessä aletaan miettimään mahdollista liikunnan lisäämistä.

Ravitsemuksessakin kysyn ensin asiakkaalta. Hän saa omin sanoin kertoa mitä syö. Mä teen lisäkysymyksiä. Yhdessä suunnitellaan jatko.

Mun tapa on kuitenkin ohjaajieni mielestä huono.

Mitä mieltä olette?

Sitä että siun tyyli menee paremmin perille. Mulla on nykyään tollanen työterveysterkka ja varmaan eka jonka kanssa jopa tuli puhuttua painosta jne. En määkää tykkää niistä "kyl mää tierän"-tyypeistä jotka vaa paapattaa ja tuputtaa.
 
Opiskelen itse lääkäriksi ja tämä asia kiinnostaa minua. AP:n tapa on tottakai parempi.

Ruokavalioneuvonta ja painonhallintaan puuttuminen on kyllä suuri epäkohta. Mä uskon, että ihan erilaisilla asenteilla saavutettaisiin paljon enemmän.
Valitettavasti lääkäreiden ja hoitajien asenne on liian usein todella ennakkoluuloinen ja syyllistävä. Lääkäri on tehnyt päätelmiä potilaasta jo ennen, kuin on edes tavannut tätä.
Esim. jalkavaivojen takia lääkäriin tuleva on yleensä automaattisesti patalaiska, vaikka olisikin hoikka.
Monista näkee päällekin jo, että ovat todella kovia urhelijoita, joilla on siitä huolimatta polvi kipeä. Vai jollain voiteellako ne mielettömät lihakset on hankittu? Silti lääkäri neuvoo vaan aloittamaan sauvakävelyn ja huutaa ovesta "seuraava potilas".

Välttämättä iäkkäämmillä ja etenkin miehillä ei ole terveystieto kovin vahva. Mutta sanotaanko, että 20-40v naisista kyllä lähes jokainen tietää uskomattoman hyvin liki kaiken terveellisestä ruuasta, liikunnasta yms.

Mä pidän ÄÄRETTÖMÄN tärkeänä tapana sitä, että asiakkaalta tai potilaalta kysytään AINA ensin suostumus siihen, mistä aletaan puhua. Sä teet AP juuri oikein, kun kysyt "oletko koskaan miettinyt painon pudotusta?" Juuri näin!!
Olkoot asia kuin asia, kunhan potilas/asiakas on itse ensin tavallaan suostunut siihen, niin suhtautumistapa on heti toinen.
 
Onneksi nykyinen neuvolan terkka lähestyy asiaa niin kuin sinä, ja on jopa ymmärtänyt yskän kun olen todennut ettei multa ihan juuri nyt tässä elämäntilanteessa löydy aikaa, energiaa tai edes mielenkiintoa tiputtaa niitä muutamaa edellisistä lapsista jäänyttä kiloa. On siis antanut asian olla.

Edellinen terkka oli juurikin näitä tapauksia jonka melkein odotin käskevän istumaan hänen polvelleen niin voimme yhdessä piirtää sen uskomattoman terveellisen porkkanan ja puhua siitä kuinka pizza on saatanasta.... ja kun vihdoin sait äänesi kuuluville ja totesit että meillä lähimmät pikaruokapaikat ovat 30km:n päässä, eikä niissä siis tule kovin usein vierailtua, ja että ongelmana on ennemminkin ajan ja tukiverkoston täydellinen puute, eikä väsymyskään ole varsinaisesti omiaan ainakaan lisäämään mielenkiintoani itseäni, tai sitä kohtaan mitä suuhuni tungen kunhan sinne jotain saan... "joo, mutta ihan väin roskaruokaa vähentämällä voisit saada jo tosi hyviä tuloksia" Aha, jep... Nousi niin niskakarvat pystyyn että loput menikin sitten lähinnä vittuilufiltterin kautta, argh
 
  • Tykkää
Reactions: Marakatti
Miten ne perustelevat, että sun tapas on huono? Kiinnostaisi kuulla perustelut, koska just tohon tyyliin mun mielestä pitäisi edetä. Ja tohon tapaan ainakin mun diabeteshoitaja toimi. Ensin hän kuulosteli syömisiäni. Vasta sen kuultuaan hän kertoi, mitä hyvää ruokavaliossani on, mihin voisi kiinnittää huomiota ja mitä voisi parantaa. Kyllähän asioiden ja kaikkien muutosten pitää lähteä liikkeelle asiakkaan omasta tilanteesta eikä jostain yleispätevistä suosituksista.
 
No mun mielestäni asiaan puuttuminen ylipäänsä on naurettavaa.
Kaikki tosiaan tietää miten pitäisi syödä ja liikkua ja millaisia valintoja tehdä.
Jos läskiä ei kiinnosta niin turha siihen on tuhlata kenenkään resursseja.
Terveisin entinen ylipainoinen.
 
Tapani on kuulemma liian lepsu. Asiassa pitää heidän mukaan olla hyökkäävä.
Eikä auta se, että minun tapani todellakin saa asiakkaat yleensä kuuntelemaan ja lähtemään hyvällä mielellä pois huoneesta.
 
Mun mielestä sä toimit ihan oikein. Eihän tuollasessa hakuammunnassa oo mitään järkeä. Ei voi neuvoa, että vaihda pizza porkkanaan jos ei edes tiedä, syökö asiakas pizzaa ylipäätään..

Itse olen hammashuollossa töissä. Tupakointi vaikuttaa suun terveyteen tosi paljon, siispä kysyn yleensä potilaalta tupakoinnista. Seuraavaksi kysyn, onko koskaan ajatellut/yrittänyt lopettaa. IHAN VARMASTI kaikki tietää, että tupakointi on haitallista muutenkin kun suun terveyden kannalta. Jos asiakas sanoo heti, että on ajatellut, eikä aio lopettaa niin en jankkaa aiheesta sen enempää. Ei kannata ihan hedelmättömään maaperään yrittääkään. Saatan silti kertoa, mitä tupakka aiheuttaa suussa, koska usein suun terveyden kannalta tupakasta ei niin paljon tiedetäkään.
 
Minäkin mietin millä tavoin ajattelevat tuon lähestymistavan olevan nimenomaisesti huono. Asiakkaan aliarviointi on huono tapa lähteä liikkelle. Samoin ennakko-oletusten latominen eteen ensin kartoittamatta asiakkaan omaa kokemusta, näkemystä, tapoja ja tottumuksia. "Miksi et tai miksi olet" kysymykset ja piiloarvoasetelmia sisältävät kysymykset, jotka jättävät asiakkaalle vain mahdollisuuden puolustautua tai selitellä eivät motivoi tai auta asiakasta vaan kertovat mitä mieltä kysymysten asettaja on. Valtasuhteet näissä asiakastilanteissa on aina otettava huomioon.

Sanoillahan ja sanojen asettelulla kuin sillä mitä sanoo on valtava merkitys sille miten asiakas kokee tulleensa tuetuksi, kuulluksi ja miten asiakassuhde etenee. Samoin kuin sillä, että oikeasti kuuntelee sen asiakkaan näkökulmat asiasta ja yhdessä asiakkaan kanssa luodaan sitä suunnitelmaa miten tilanteessa edetään. Ei se monologilla etene, jos dialogisuuden perään kuitenkin kaikenlaisessa työssä sosiaali- ja terveydenhoitoalalla huudellaan.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä ohjaajasi tarkemmin ottaen sanoivat, ja mistä sinua kritisoivat? Tuohan kuulostaa juuri hyvältä :).

Yleensä tosiaan ylipainon taustalla ei ole tietämättömyys (heeei, onko pizzassa tosiaan paljon kaloreita? Mää kun ihan ajattelin että se ois terveellistä kun siinä on tomaattiakin. Jätänpä pizzat pois, problem solved!"), vaan syyt mahdolliselle liikasyömiselle ovat monimutkaisempia. Esimerkkiruokavalion osaa jokainen normaaliälyinen koneelle päästessään googlata netistä. Neuvonnan pitäisi olla nimenomaan asiakaslähtöistä - harva jaksaa kärsiä terkkarin toiveiden toteuttamiseksi, omiensa kyllä. Ja asiakasta pitäisi ohjata tunnistamaan omia kompastuskiviään, ei niitä yleisimpiä muilla.

Joskus myös neuvot ovat naurettavia, tyyliin "jätä kahvista sokeri pois". Jos se yksi sokeripala, parikymmentä kilokaloria, saa kahvin ja elämän maistumaan niin paljon paremmalta, että siitä saa voimaa jättää wienerin tai iltaisen megasipsipussin syömättä, sokerin lisääminen todellakin kannattaa. Uskon, että helpointa on laihtua, kun itse toisen rohkaisemana hoksaa turhat sudenkuopat ja keksii niihin ratkaisuja.

Ihmisillä on myös luontainen tarve ohjata elämäänsä itse. Jos painoasioissa aletaan jankata ja ohjata pyytämättä, se voi jopa lisätä vastustusta. Yksikään ihminen ei halua laihduttaa, koska terkkari on sitä mieltä että pitää, vaan laihtua, koska haluaa laihtua.
 
Mä työskentelen mielenterveyskuntoutujien parissa, joista osalla esim. diabetes. Joskus menen mukaan esimerkiksi vuosikontrolliin diabeteshoitajalle, jos asiakas ei pysty yksin menemään.
Diabeteshoitajien suhtautuminen asiakkaaseen on kyllä naurettava. Mielenterveyskuntoutuja ei ole mikään täyshullu, joka ei tiedä mikä se porkkana on. Yleensähän hoitaja kyselee minulta, mitä asiakas syö. Kun vastaan, että "kysypä Erkiltä. Hän asuu yksin ja päättää itse syömisistään ja käy itse kaupassa". Hoitaja yleensä on hetken suu aamollaan ja joko luulee minun vittuilevan tai sitten ihmettelee sitä, eikö mun työ olekaan valmistaan Erkin ruokia. En ole kokki. Sosiaalivirasto on työnantajani.

Aikamoista lässytystä se saarna yleensä on. Asiakkaalta ei kysytä syökö hän edes pullaa, vaan aletaan vaan naama punaisena saarnaamaan miten pulla on hirveä piru.

Syömishäiriöinen ei myöskään aina ole langanlaiha teinityttö. Syömishäiriöinen voi olla myös ylipainoinen keski-ikäinen nainen. Mutta tällaisia asioitahan ei kukaan halua ottaa huomioon.
 
Isälläni oli kerran lääkäri joka totesi että isän pitäisi lopettaa juominen. Isäni yritti että kun hän ei juo ollenkaan. Ja lääkäri vaan jankkasi että kyllä nyt olisi parasta pistää pullo kiinni. No isä ei oikeasti juonut ja lääkäri ei suostunut kuuntelemaan. Mitä tällaisella hoitosuhteella tekee? Ei mitään.
 
[QUOTE="MoM";27843464]Onneksi nykyinen neuvolan terkka lähestyy asiaa niin kuin sinä, ja on jopa ymmärtänyt yskän kun olen todennut ettei multa ihan juuri nyt tässä elämäntilanteessa löydy aikaa, energiaa tai edes mielenkiintoa tiputtaa niitä muutamaa edellisistä lapsista jäänyttä kiloa. On siis antanut asian olla.

Edellinen terkka oli juurikin näitä tapauksia jonka melkein odotin käskevän istumaan hänen polvelleen niin voimme yhdessä piirtää sen uskomattoman terveellisen porkkanan ja puhua siitä kuinka pizza on saatanasta.... ja kun vihdoin sait äänesi kuuluville ja totesit että meillä lähimmät pikaruokapaikat ovat 30km:n päässä, eikä niissä siis tule kovin usein vierailtua, ja että ongelmana on ennemminkin ajan ja tukiverkoston täydellinen puute, eikä väsymyskään ole varsinaisesti omiaan ainakaan lisäämään mielenkiintoani itseäni, tai sitä kohtaan mitä suuhuni tungen kunhan sinne jotain saan... "joo, mutta ihan väin roskaruokaa vähentämällä voisit saada jo tosi hyviä tuloksia" Aha, jep... Nousi niin niskakarvat pystyyn että loput menikin sitten lähinnä vittuilufiltterin kautta, argh[/QUOTE]



:laugh:
 
Kumma jos hyökkäävyyttä suorastaan suositellaan. Hyökkäyshän tunnetusti herättää ihmisessä joko pakoreaktion (tuossa tapauksessa esim. "unohdetaan" varata aikoja jne., osin ehkä tiedostamattakin) tai vastahyökkäyksen (aletaan ladella argumentteja vastaan ja takertua yksityiskohtiin toisen kaatamiseksi). Äärimmäisen huono vuorovaikutusstrategia.

Ainoa, missä ymmärrän "hyökkäävyyden" on yleisesti (ei kohdistetusti) jaettava informaatio, esim. esitteet ja valistusiskut vaikkapa tupakoinnin haitallisuudesta sikiölle. Joskus sokkihoito tehoaa, kun esim. konkreettisesti kerrotaan, mitä sikiön verenkierrolle äidin tupakoinnin jälkeen tapahtuu jne. Mutta siinäkin asiassa noin voi vain herättää muutoksenhalun, kahdenkeskisessä kontaktissa sitten miettiä keinoja asiakaslähtöisesti.
 
Juuri siksi en käy terkkareilla, koska en pidä heidän moralisoivasta ja yksipuolisesta asenteestaan. Tuijotetaan käppyröitä, tilastoja ja kohdistetaan sanat oletuksiin minusta kuin mitä oikeasti olen. Tosin niin moni on tietoinen suomalaisen terveydenhuollon syyllistävästä ja natsimaisesta asenteellisuudesta, minkä vuoksi suosittelen ap:lle jatkamaan omalla tyylillään.

Lepsuutta ei ole huomioida asiakasta. Lepsuutta on se, ettei huomioi asiakasta ja pääsee siten vetäytymään vastuustaan paasaamalla vain samaa mantraansa. Minä voisin kuristaa sen tohelon terkkarin, joka päättäväisesti ajoi minulle kolestrolilääkkeet ja lopulta menetin siitä johtuvista sivuoiresta lihaskunnon jaloistani. Nakkasin pilsut lepikkoon, marssin yksityiselle sydänlekurille (joka oli tehnyt väittärin kolsterolista) ja jälleen kerran sain tuta, miten julkisessa terveydenhuollossa ei ole minkäänlaista johdonmukaisuutta ja kaikenlaiset puolitekoiset torvelot luulevat osaavana asiansa. Joten eikö minunkin tapauksessasi olisi ollut hienoa, jos terkkarilla olisi ollut kuuloelimet aktiivikäytössä?

Terveydenhoidossa kokonaisvaltainen hoitaminen on juuri sitä, mitä ap pyrkii nyt tavoittelemaan. Se on työläämpää, vie aikaa ja syntyy jonoja. Kuitenkin se voi myös tietää vähemmän käyntejä ja parempia tuloksia. Toivotan siis onnea työssäsi. Älä anna periksi ja anna niiden rakkien räkyttää. Kateellisia ovat! Jos uskallat palata ns. vanhan kansan terkkarityyliseksi on se vaan hienoa asia. Niistä legendaarisista osaajista puhutaan monta sukupolvea eteenpäin :)
 
Heidän mukaan tapani on liian lepsu. Ei kuulemma mene perille ja asiakaalle pitää riittävän painavasti puhua asiasta.
En tiedä sitten onko osittain kyse siitä, että olen nuori opiskelija ja nämä muut pitkään uralla olleita ja kokevat ehkä uhkana mun tapani?
 
Me just terkkarin kanssa puhuttiin tuosta, hän oikeasti kysyi multa neuvoa koska olen pudottanut 50 kiloa omin avuin.

En toki osannut kertoa kuin oman kokemukseni siitä miten koin aikoinaan sen hoitohenkilökunnan puuttumisen ylipainooni. Ei mulle ainakaan mikään puhe tehonnut. Ihan sama mitä sanoi, kun ei ollut mielenkiintoa niin ei ollut. Toki ystävällisesti kuuntelin ja myötäilin mutta siinä se. He saavat kuulemma ihan kaikenlaista reaktiota aikaiseksi kun yrittäävät ylipainoiselle puhua laihduttamisesta. Tulee luuria korvaan ja jotkut lähtee ovet paukkuen, valehtelusta puhumattakaan.

Mun mielestä riittäisi se että kysytään haluatko tukea jos olet tälläistä asiaa miettinyt. Mä oisin ollut tosi otettu jos olisi tarjottu mahdollisuutta laihduttaa ns valvonnan alaisena, säännöllisiä tapaamisia kera joidenkin perustutkimuksien. Siitä olisin saanut hurjasti hyötyä ja tukea.
 
Asiakasta ja potilasta on kuunneltava. Jos asiakas/potilas sanoo päättäisenä, että ei aio lopettaa tupakointia ja tietää kyllä haitat, mutta päättää itse elämästään. Se on asiakkaan päätös. Mä voin tottakai antaa jotakin lippusia ja lappusia vielä kotiin luettavaksi ja sanoa, että minuun voi ottaa yhteyttä, jos joskus tulee toisiin ajatuksiin.
Asiakkaan syyt siihen, miksi ei lopeta tupakointia, ei kuulu mulle.
Tottakai tilanne on vähän eri, jos tilanne on täysin uhkaava ja vaurioittava asiakkaan terveyttä ja jo olemassa olevaa sairautta kohtaan, tai jos kyseessä on tupakoiva odottava äiti jne..

Itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava ja ennenkaikkea ihmisarvoa on kunnioitettava.

Painoasioiden kanssa on otettava tilanne kokonaisuuten huomioon. Vanha isäntä, joka on elämänsä syönyt kunnon soosia, makkaraa ja emännän tekemiä rinkeleitä joka päivä, ei varmaankaan yhtäkkiä ala elää porkkanalla.
Eihän siinä olisi mitään järkeä. Enemminkin puuttuisin annoskokoihin ja siihen, voisiko aluksi syödä rinkelin vaikka vain joka toinen päivä.
 
Heidän mukaan tapani on liian lepsu. Ei kuulemma mene perille ja asiakaalle pitää riittävän painavasti puhua asiasta.
En tiedä sitten onko osittain kyse siitä, että olen nuori opiskelija ja nämä muut pitkään uralla olleita ja kokevat ehkä uhkana mun tapani?

Juuri tätä en ymmärrä. Millä tapaa se sen terkan peräreikää kutittaa jos asiakkaalla on ylipainoa? Varsinkaan kun eivät ne terkatkaan aina niin mallin mitoissa ole.... Itseäni kaiken eniten kismitti kun totesin, että tiedän olevani ylipainoinen, mutta tiedän myös että tässä elämäntilanteessa laihdutus ei tule onnistumaan, kaikki liikenevä energiani menee nyt ihan muualle. Nyt keskityn vain siihen etten liho enempää ja laihtumiseen keskityn sitten vuoden päästä kun siitä voi jotain jopa tullakin. "Niin niin, mutta kun, katsos kun....."

Jatka vain omalla linjallasi, muutos on aina pelottava, mutta useimmiten tarpeellinen ;)
 

Yhteistyössä