Miehet ovat älykkäämpiä kuin naiset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tiedemies
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kyllä mä voin ihan reilusti myöntää, että joku on minua älykkäämpi.
Esim. MacGyver :heart:

Se ongelma on vaan siinä, että se oikeasti älykäs ihminen tekee hommiaan ja saa jotain aikaan. Ja samaan aikaan se vähälahjaisempi lajitoveri kirjoittelee mammapalstoille ja tahtoo ratsastaa toisten menestyksellä. Tai istuu lähiöräkälässä ja nauttii pubiruusujen hallinnoimisesta. Kuka on KOSKAAN nähnyt MacGyveria lähiöräkälässä?!

Esitän seuraavan empiirisiin tutkimuksiini perustuvan väittämän:

Mitä isompaa meteliä mies pitää itsestään, sitä pienemmäksi se itsensä oikeasti tuntee.

Tutkimus on 100% puolueellinen ja subjektiivinen, eikä sitä voida kumota. Millään.

p.s Misseistä valtaosa on naisia, joten naisena odotan jatkossa sokeaa palvontaa jokaiselta tapaamaltani henkilöltä. Kauneuttani tulee ylistää ja jalkojani suudella.
 
Ajattelen tämän niin, että kummallakin sukupuolella on vahvuutensa ja heikkoutensa, eikä kumpikaan ole toistaan parempi. Eikä erilainen ole sama, kuin huono.

Jos miehet ovat älykkäämiä niin sitten ovat. Maailmassa silti riittää niitä älykkäitä naisiakin. Ja jos jotain naisiltä ehkä enemmän puuttuu niin se on rohkeus yrittää ja heittäytyä. Kyllä uskalletaan mollata toisia naisia, mutta uskaletaanko asttua esim toisen mollatun naisen puolelle? Harvemmin.


Ehkä maailma tosiaan on miesten, koska ne pitää enemmän yhtä. Hyvässä ja pahassa.
 
Allekirjoittaisin väitteen, mikäli olisi nähtävissä, etteivät naiset ole osanneet hyödyntää mahdollisuuksiaan yhteiskunnassa ja miehet hallitsisivat edelleen lähestulkoon täydellisesti eri tieteenaloja.

Jos miesten joukosta löytyy yleisesti ottaen enemmän hajontaa erittäin älykkäiden ja erittäin heikkolahjaisten välillä naisten ollessa joukkona yleisemmin "tasaälykkäitä", tästäkö on vedettävissä johtopäätös, että miehet ovat naisia älykkäämpiä? Onko mies kaikkialla älykkäämpi, myös siellä missä esim. fysiikan merkittäviä keksintöjä on syntynyt hyvin vähän?
 
Onko mies kaikkialla älykkäämpi, myös siellä missä esim. fysiikan merkittäviä keksintöjä on syntynyt hyvin vähän?

Kyllä. Kannattaa sinunkin alamaisen muistaa, että ihan jokainen mies on ansainnut palvontaa, koska joku mies jossain on saanut aikaan hienon keksinnön. Mutta kuulemma Aristoteleen logiikan mukaan sama ei toimi naisilla, just kuulin.
 
Ajattelen tämän niin, että kummallakin sukupuolella on vahvuutensa ja heikkoutensa, eikä kumpikaan ole toistaan parempi. Eikä erilainen ole sama, kuin huono.

Jos miehet ovat älykkäämiä niin sitten ovat. Maailmassa silti riittää niitä älykkäitä naisiakin. Ja jos jotain naisiltä ehkä enemmän puuttuu niin se on rohkeus yrittää ja heittäytyä. Kyllä uskalletaan mollata toisia naisia, mutta uskaletaanko asttua esim toisen mollatun naisen puolelle? Harvemmin.


Ehkä maailma tosiaan on miesten, koska ne pitää enemmän yhtä. Hyvässä ja pahassa.

Naisilta tosiaankin puuttuu rohkeus yrittää vaikka rahkeita saattaisi olla vaikka mihin. Miehet yrittävät vaikka heti näkee ettei tuosta tule mitään.
 
Tutkimustiedon lisäksi kaikki maailman tapahtumat huutavat miesten suurempaa älykkyyttä. Miehet ovat voittaneet 95% Nobel-palkinnoista. Vain neljä naista on voittanut fyysikassa, kemiassa tai taloustieteissä. Kaikki se, mitä olemme saaneet fysiikalta, kemialta ja matematiikalta on miesten ansiota.

Ja kuinka monen nobelistin tutkimusten takana onkaan ollut nainen. Monella etenkin ns. entisajan huippunimellä se naisten osuus on mennyt miehen nimen alle.
 
[QUOTE="vieras";28098396]Ja kuinka monen nobelistin tutkimusten takana onkaan ollut nainen. Monella etenkin ns. entisajan huippunimellä se naisten osuus on mennyt miehen nimen alle.[/QUOTE]

Kerro esimerkkejä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön;28098317:
Mahtavuutta, täällä perjantai jatkuu heti lauantaiaamuna.

Mistä te oikeastaan keskustelette? Kun aihe sinänsä on ihan selkeä ja asia on pihvi.

Perinteinen peesi. 10 sivua hauskaa viihdettä.
Minä olen palstan älykkäin, tokihan sen täytyy kaikkien tietää ja myöntää ja se johtuu vaan siitä että päätän sanoa niin.
Tosin säkkiä ja tuhkaa taitaa olla verbaalisesti lahjakkaampi.
 
Huippuälykkäät ovat etupäässä miehiä

original.jpg
 
  • Tykkää
Reactions: Moraalinvartija
[QUOTE="älypää";28098405]Perinteinen peesi. 10 sivua hauskaa viihdettä.
Minä olen palstan älykkäin, tokihan sen täytyy kaikkien tietää ja myöntää ja se johtuu vaan siitä että päätän sanoa niin.
Tosin säkkiä ja tuhkaa taitaa olla verbaalisesti lahjakkaampi.[/QUOTE]

Tietysti olet, koska nimimerkki. Ja perinteet kunniaan.
 
Mikähän siinä muuten on, että supersankareilla on aina kalsarit trikoiden päällä?!
Onko se joku vahvuuden ja rohkeuden symboli? Että kun esim. itse ei kehtaisi mennä S-markettiin kalsarit housujen päällä, niin se joka uskaltaa on tosi kova tyyppi?

Vai onko se joku aerodynaaminen juttu, jota en tajua (olenhan nainen)?
 
Alkuperäinen kirjoittaja tää on totta;28098361:
Naisilta tosiaankin puuttuu rohkeus yrittää vaikka rahkeita saattaisi olla vaikka mihin. Miehet yrittävät vaikka heti näkee ettei tuosta tule mitään.

Ja ehkä meillä myös naiset yksilöinä tavallaan lyödään maahan, turpeen ja funktionaalisuuden välimaastoon. Kaupalliset trendit ja imagot ovat enemmän tähän päälle liimattuja.

Suomessa moni este on naisten kokonaisvaltaisempaa vapautta vastaan - joista kuitenkin käytännössä kaikki ihmiset ovat tietämättömiä, koska tietomäärä niiden huomaamiseksi pitää olla vielä laajempi kuin yliopistotutkinnon edellyttämä taso. Vähän kuin tänä päivänä Ford Escort -kuski olisi tyytyväinen autoonsa, koska sillä pääsee sentään eteenpäin.
 
Mikähän siinä muuten on, että supersankareilla on aina kalsarit trikoiden päällä?!
Onko se joku vahvuuden ja rohkeuden symboli? Että kun esim. itse ei kehtaisi mennä S-markettiin kalsarit housujen päällä, niin se joka uskaltaa on tosi kova tyyppi?

Vai onko se joku aerodynaaminen juttu, jota en tajua (olenhan nainen)?

Siveys pitää muistaa supersankarinkin. USA:n kulttuurin seksuaalisuus on erittäin kieroutunutta ja sitä on tutkittu ihmeen vähän siihen nähden. En itse asiassa tunne ainoatakaan laajempaa tutkimusta teemasta kansainvälisestikään (suosituksia otetaan vastaan :))
 
Tämä kalsari juttu- siveys? Itsestä ainakin näyttää että pikemminkin korostetaan, ehkä myös suojataan ja onko ihan käytännällisesti myös niin että tukee- ei pussit roiku valtoimenaan.
 

Yhteistyössä