E
en ole kertonut ennen
Vieras
Tästä on jo aikaa, mutta on jäänyt vaivaamaan asia ja haluaisinkin kuulla teidän arvon naisten mielipidettä.
Synnytin siis esikoisen. Synnytys oli pitkä ja rankka, alkoi vesien menolla mutta menikin se 2-3 päivää ennenkuin vauva oli sylissä. Synnytys eteni hitaasti, sitä vauhditeltiin tipoilla ja lopulta kun pääsin ponnistamaan, niin sekin kesti ja kesti yli tunnin. Kaikki meni lopulta hyvin, sain terveen vauvan ja itselleni joitakin tikkejä. Olin tietysti poikki ja väsynyt, menettänyt verta ja heikossa kunnossa.
Se siis taustoista.
Asuimme kaukana sukulaisista, omani asuivat niin kaukana etteivät olisi kelien puolestakaan lähteneet ajamaan pitkää matkaa esim. sairaalaan katsomaan. Omien vanhempieni kanssa sovittiin että tulevat sitten vähän keväämmällä katsomaan.
No, kun vihdoin kotiuduttiin, minulle nousi kuume. En tiedä edes miksi? En muista enää miten asia hoidettiin, soitettiinko edes laitokselle että voiko olla esim. kohtutulehdus. Ei ollut sellaisia vaivoja joten kai se oli vain joku flunssa tai sitten kuumeilua synnytyksen jälkeen. Joka tapauksessa olin kuumeessa ja heikkona.
Mies oli sitten sopinut veljensä kanssa että he tulisivat katsomaan vauvaamme ja veljen lapset serkkuaan. Olivat sen siis sopineet jo. Minä sitten illalla taisin itkeä tihrustaa että en mä ainakaan jaksa täällä siivota tai laittaa mitään että vieraat tulis. En jaksaisi ketään ottaa edes vastaan. Mies meinas ettei mitään tartte muka tehdä vieraiden eteen (ne ei olleet ennen edes meillä käyneet!). Mä olen kuitenkin sellainen ihminen, että pitää nyt sentään jotain vieraillekin laittaa ja olla koti suhteellisen siistissä kunnossa. Mies ei tehnyt mitään sen eteen et olis siivonnut ja sanoi että hänen veljensähän se on. (Joo, plus veljen vaimo ja niiden lapset ekan kerran meille). Ok, mut koti on myös mun ja tietysti tän uuden vauvan,
Sanoin miehelle että kyllä se kannattais nyt perua, kun mulla on kuumetta ja oon ihan dead. Että siirretään sitä käyntiä. Mies ei sit perunu.
Seuraavana päivänä sanoin, etten todellakaan jaksa vieraita (mulla oli edelleen kuumetta ja olin sängyn pohjalla ja hoitelin vauvaa).
Siinä kävi sit niin (kuten pelkäsin) että mies joutui mun painostuksesta perumaan veljensä perheen tulon. Miehen mielestä ne olis ihan hyvin voineet tulla.
No, kaikki kääntyikin sitten mun syyksi, että perutetaan viime tipassa. Miehen veli suuttui että hän ei tule sitten koskaan käymään ja mies suuttui minulle että nyt se veli sit suuttu ja sanoi ettei tartte enää pyytää käymään. Muistan vieläkin kun mies huusi mulle siitä
Kukaan ei siis tajunnut eikä ymmärtänyt eikä edes välittänyt missä kunnossa äiti on! Mä olinkin nyt se petturi. Tuntu niin pahalta silloin, tuntuu vieläkin pahalta kun muistan kuinka yksin mä olin ja oma mieskin kääntyi mua vastaan. Tuosta lähtien mä jouduin tarttumaan taas rauhottaviin, koska mulla alkoi taas ahdistuneisuusoireet. Ja se tarkoitti sitä että hyvin alkanut imetys alkoi takkuilemaan, koska en voinut imettää silloin kun olin ottanut rauhoittavaa jne. Harmitti, masensi ja suututti.
Kyllä mä ajattelin että on lapsellista sakkia kun tuollaisesta suuttuvat, jos ei voi tajuta että vastasynnyttänyt äiti ei ole vierailukunnossa. Ja sit kuitenkin se että se kaadettiin mun niskaan, et se oli mun vika, tuntuu epäoikeudenmukaiselta.
Tuli pitkä sepustus, mutta mua on painanut tää juttu jo vuosia. Haluisin kuulla teidän mielipidettä että minäkö tosiaan se dorka tässä jutussa olin????
Kiitos jos jaksoit lukea!
Synnytin siis esikoisen. Synnytys oli pitkä ja rankka, alkoi vesien menolla mutta menikin se 2-3 päivää ennenkuin vauva oli sylissä. Synnytys eteni hitaasti, sitä vauhditeltiin tipoilla ja lopulta kun pääsin ponnistamaan, niin sekin kesti ja kesti yli tunnin. Kaikki meni lopulta hyvin, sain terveen vauvan ja itselleni joitakin tikkejä. Olin tietysti poikki ja väsynyt, menettänyt verta ja heikossa kunnossa.
Se siis taustoista.
Asuimme kaukana sukulaisista, omani asuivat niin kaukana etteivät olisi kelien puolestakaan lähteneet ajamaan pitkää matkaa esim. sairaalaan katsomaan. Omien vanhempieni kanssa sovittiin että tulevat sitten vähän keväämmällä katsomaan.
No, kun vihdoin kotiuduttiin, minulle nousi kuume. En tiedä edes miksi? En muista enää miten asia hoidettiin, soitettiinko edes laitokselle että voiko olla esim. kohtutulehdus. Ei ollut sellaisia vaivoja joten kai se oli vain joku flunssa tai sitten kuumeilua synnytyksen jälkeen. Joka tapauksessa olin kuumeessa ja heikkona.
Mies oli sitten sopinut veljensä kanssa että he tulisivat katsomaan vauvaamme ja veljen lapset serkkuaan. Olivat sen siis sopineet jo. Minä sitten illalla taisin itkeä tihrustaa että en mä ainakaan jaksa täällä siivota tai laittaa mitään että vieraat tulis. En jaksaisi ketään ottaa edes vastaan. Mies meinas ettei mitään tartte muka tehdä vieraiden eteen (ne ei olleet ennen edes meillä käyneet!). Mä olen kuitenkin sellainen ihminen, että pitää nyt sentään jotain vieraillekin laittaa ja olla koti suhteellisen siistissä kunnossa. Mies ei tehnyt mitään sen eteen et olis siivonnut ja sanoi että hänen veljensähän se on. (Joo, plus veljen vaimo ja niiden lapset ekan kerran meille). Ok, mut koti on myös mun ja tietysti tän uuden vauvan,
Sanoin miehelle että kyllä se kannattais nyt perua, kun mulla on kuumetta ja oon ihan dead. Että siirretään sitä käyntiä. Mies ei sit perunu.
Seuraavana päivänä sanoin, etten todellakaan jaksa vieraita (mulla oli edelleen kuumetta ja olin sängyn pohjalla ja hoitelin vauvaa).
Siinä kävi sit niin (kuten pelkäsin) että mies joutui mun painostuksesta perumaan veljensä perheen tulon. Miehen mielestä ne olis ihan hyvin voineet tulla.
No, kaikki kääntyikin sitten mun syyksi, että perutetaan viime tipassa. Miehen veli suuttui että hän ei tule sitten koskaan käymään ja mies suuttui minulle että nyt se veli sit suuttu ja sanoi ettei tartte enää pyytää käymään. Muistan vieläkin kun mies huusi mulle siitä
Kukaan ei siis tajunnut eikä ymmärtänyt eikä edes välittänyt missä kunnossa äiti on!
Mä olinkin nyt se petturi. Tuntu niin pahalta silloin, tuntuu vieläkin pahalta kun muistan kuinka yksin mä olin ja oma mieskin kääntyi mua vastaan. Tuosta lähtien mä jouduin tarttumaan taas rauhottaviin, koska mulla alkoi taas ahdistuneisuusoireet. Ja se tarkoitti sitä että hyvin alkanut imetys alkoi takkuilemaan, koska en voinut imettää silloin kun olin ottanut rauhoittavaa jne. Harmitti, masensi ja suututti. Kyllä mä ajattelin että on lapsellista sakkia kun tuollaisesta suuttuvat, jos ei voi tajuta että vastasynnyttänyt äiti ei ole vierailukunnossa. Ja sit kuitenkin se että se kaadettiin mun niskaan, et se oli mun vika, tuntuu epäoikeudenmukaiselta.
Tuli pitkä sepustus, mutta mua on painanut tää juttu jo vuosia. Haluisin kuulla teidän mielipidettä että minäkö tosiaan se dorka tässä jutussa olin????
Kiitos jos jaksoit lukea!
