Mistä sen tietää milloin kannattaa erota?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "kakkonen"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

"kakkonen"

Vieras
En tiedä kelle näitä tuntemuksia vuodattaisin niin kirjoittelen nyt tänne, koska tilanne raastaa. Jos joku jaksaa lukea ja haluaa antaa neuvoja niin oikein mukavaa. Tätä eroasiaa olen nyt muutaman vuoden pyöritellyt mielessä, mutta aina se on jotenkin menyt ohi, kun on taas jonkin aikaa mennyt paremmin suhteessa. Yhteiseloa takana 9 vuotta ja kolme lastakin meille on siunaantunut. Ongelma vaan on se, että meillä on jotenkin ajan saatossa muokkautunut niin erilaiset tarpeet, että en tiedä jaksanko kestää tätä koko loppuelämän. Haluaisin hellyyttä ja sitä, että mies osaisi aloittaa itse keskustelun ihan mistä vain. Hän ei koskaan (ihan todella ei koskaan) aloita keskustelua mistään. No saattaa toki arkipäiväiväisistä asioista kysellä kuten "missä mun housut" tai "mitä ruokaa", mutta ei mistään tärkeästä ala puhumaan. parisuhteesta ei osaa puhua, se on hänen mielestään ok ja sujuu omalla painollaan. Seksiin ei tee aloitetta, en edes tiedä kuinka kauan menisi, että oltaisiin ilman seksiä, jos minä en ehtisi tehdä aloitetta. Tästä tulee tunne, että olen vastenmielinen tai epähaluttava vaikka sanoo, etten ole. Tiedä häntä sitten. Seksi kuitenkin on todella hyvää silloin, kun sitä on. Ainakin minun mielestäni. Kahdestaan emme käy oikeastaan missään enkä minäkään ole siitä enää pitkiin aikoihin puhunut, koska mieskään ei tunnu sitä kaipaavan.
Lasten kanssa mies touhuilee välillä ja onkin ihan hyvä isä. Ongelma onkin, ettei kiinnitä minuun juuri mitään huomiota. Ei kerro minulle mitään, tekee suunnitelmia minulle kertomatta. Kun otan tämän tilanteen puheeksi niin sanoo vain, että hän nyt vain on tämmöinen eikä näe mitään ongelmaa missään.
Tiedän, että arki tulee suhteeseen aina, mutta uskon kyllä että suhteen voi pitää kunnossa jos molemmat sitä haluaa ja jos on RAKKAUTTA. Mies väittää rakastavansa, mutta en tiedä uskonko enää. Onko kellään näin kauan yhdessä olleella sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja lämpöä? Mietin oikeasti, että kannattaako lähteä, kun asiat kuitenkin ovat ihan ok eikä sinällään "isoja" ja vakavia ongelmia ole. Arki on vaan sellaista tasapaksua.. Enkä koe saavani vastarakkautta. Niin ja aina menee työt, harrastukset ja kaverien auttamiset meidän yhteisen ajan edelle..
 
[QUOTE="noo";29172377]Oottehan puhuneet tuosta?
Ootko sanonut miehellesi ihan suoraan, että hei, toivoisin, että aloittaisit keskustelun joskus jostain?[/QUOTE]

Joo ollaan puhuttu, mut ei se ymmärrä asiaa. Sanoo vaan, että eihän hän koskaan ole mikään suupaltti ollut. No, kuitenkin muiden kans juttua riittää, mun kans ei vaan vissiin keksi puheenaihetta eikä taida kiinnostaakaan.. Musta tuntuu, että mun itsetunto rapisee aivan kokonaan tuon kanssa.
 
[QUOTE="kakkonen";29172414]Joo ollaan puhuttu, mut ei se ymmärrä asiaa. Sanoo vaan, että eihän hän koskaan ole mikään suupaltti ollut. No, kuitenkin muiden kans juttua riittää, mun kans ei vaan vissiin keksi puheenaihetta eikä taida kiinnostaakaan.. Musta tuntuu, että mun itsetunto rapisee aivan kokonaan tuon kanssa.[/QUOTE]

Ootko kuvannut hälle tuota tunnettasi? Että sinusta tosiaan tuntuu, ettei hän arvosta sinua?
Jos se auttaisi ymmärtämään?
 
[QUOTE="noo";29172422]Ootko kuvannut hälle tuota tunnettasi? Että sinusta tosiaan tuntuu, ettei hän arvosta sinua?
Jos se auttaisi ymmärtämään?[/QUOTE]

oon, mut jotenkin se ei mene tajuntaan tai siiten sanoo, että mun täytyy katella semmonen mies joka osaa arvostaa ja huomioida mua. huoh.. Että pitäskö vaan luovuttaa.. Ei kai tässä yksinkään voi jatkaa parisuhdetta. Oon aina halunnu parisuhteen, jossa todella kommunikoidaan. Onkohan se liikaa toivottu?
 
[QUOTE="vieras";29172455]Meillä sama tilanne, tosin seksin suhteen päinvastoin. Ehkä vihdoin ja viimein alan ymmärtää, että en rakasta tuota miestä ja kai se on silloin erottava..[/QUOTE]

Rakastaako mies sua?
 
Öh... mun mielestä ei kyllä kuulosta niin kovin paljon tavallisesta parisuhteesta poikkeavalta tilanteelta.

Jos ette ole aikoihin tehneet mitään yhteistä kahdestaan, niin ihan se tilanne jo surkastuttaa keskustelunaiheita - ja ainakin meillä suhde aina ajautuu harmaaseen arkeen silloin kun vaan puurretaan sitä arkea päivästä toiseen. Ihan tästä syystä käydään välillä jossain pikkureissulla - yritetään saada kahden keskistä laatuaikaa ainakin parin kuukauden välein. Tällaiseksi sopii välillä ihan hyvin vaikka ruotsinristeily - jos ei rahkeet suureellisempaan riitä.

Itse en usko, että tuollaisessa tylsistymisen tilassa puolison vaihtaminen auttaa yhtään mitään, mutta aktivoituminen niin yhteisten kuin omienkin harrastusten suhteen auttaa varmasti!
 
Öh... mun mielestä ei kyllä kuulosta niin kovin paljon tavallisesta parisuhteesta poikkeavalta tilanteelta.

Jos ette ole aikoihin tehneet mitään yhteistä kahdestaan, niin ihan se tilanne jo surkastuttaa keskustelunaiheita - ja ainakin meillä suhde aina ajautuu harmaaseen arkeen silloin kun vaan puurretaan sitä arkea päivästä toiseen. Ihan tästä syystä käydään välillä jossain pikkureissulla - yritetään saada kahden keskistä laatuaikaa ainakin parin kuukauden välein. Tällaiseksi sopii välillä ihan hyvin vaikka ruotsinristeily - jos ei rahkeet suureellisempaan riitä.

Itse en usko, että tuollaisessa tylsistymisen tilassa puolison vaihtaminen auttaa yhtään mitään, mutta aktivoituminen niin yhteisten kuin omienkin harrastusten suhteen auttaa varmasti!

Oikeastiko? että näinkin surkeata on tavallinen parisuhde? Mietin tätä tilannetta ihan tosissaan ja tulin siihen tulokseen, että jos erottais niin en kyllä pitkään aikaan edes haluaisi parisuhdetta..
 
No vaikeahan sitä on muutamista riveistä päätellä millaista se arki todellisuudessa on - mutta uskon kyllä että parisuhteen eteen pitää/kannattaa tehdä hiukan myös töitä. Jos viettää suunnilleen kaiken vapaa-aikansa saman ihmisen seurassa, ei niitä uusia puheenaiheita voi aina niin paljoa olla. Ja jos omakin arki pyörii vaan siinä kotikuviossa, sitä toisen keskustelu panosta kaipaa enemmän (tähän voisi auttaa myös ne omat harrastukset - joilla toisi samalla niitä uusia asioita kotiinkin). Lisäksi yhteiset harrastukset voivat auttaa tilannetta (esim. jos miehesi tykkää esim. kuntosalista tai hölkästä, miksi et alkaisi harrastaa samaa?).

Mutta jos keskustelu tyrehtyy, voi sitä uutta aiheistoa koittaa etsiä ihan tarkoituksellakin. Sehän on vaan parisuhteen ja omankin hyvinvoinnin hoitoa.

Meillä mies juttelee minulle pääasiassa vain päivän uutisotsikoista, omista harrastuksistaan ja tekniikasta. Omat mielenkiinnon kohteeni ovat hiukan toisenlaisia... Silti viihdyn mieheni seurassa - ja yhteiset arki-illalliset, TV:n katselu yhdessä ja nukkuminen vierekkäin ovat sitä parasta aikaa elämässäni joka päivä. Ja kun en ole kotona, niin ikävä vaivaa.

Meillä haaveillaan parisuhdekursseista, käydään yhteisellä lomalla 2-3 kertaa vuodessa + ruotsin ja tallinnan reissuja. Lisäksi meillä on yhteisiä harrastuksia (aloin juosta koska se oli myös mieheni harrastus) + itselläni on myös muita harrastuksia. Itse haluaisin viettä enemmän aikaa oman tuppisuuni seurassa :D

Jokainen tilanne on yksilöllinen - jostain syystä kuvailemasi ei vaan kuitenkaan kuulostanut niin kovin paljon erilaselta kuin oma onnellinen liittoni.
 
Teillä ilmeisesti molemmat ovat tyytyväisiä. :) Mua tämä tilanne kaihertaa aika usein ja koen olevani näkymätön.. :/ On kai sitä välittämistä ja aika vahva side, kun ei olla erottu. Mut en tiedä onko tämä oikein kun säännöllisin väliajoin tuntuu niin pahalta, että voisin oksentaa. Siis kysehän ei ole siitä ettenkö minä rakastaisi, tahtoisin vain tuntea sitä vastarakkautta.
 
No totta helvetissä kannattaa erota pelkästään sen takia ettei mies aloita keskustelua ja koska arki tuntuu arjelta.

TAATUSTI löydät heti unelmien prinssin joka keskustelee sinut pyörryksiin aamusta iltaan vuosikymmenien ajan ja saa arjen tuntumaan juhlalta joka päivä!






















































HUOH
 
Minä en jaksaisi tuollaisessa suhteessa. Arki ei tarkoita sitä, että kommunikaatio, huomionosoitukset, yhteinen tekeminen, huumori ja yhteisöllisyys loppuu.

En ylipäätään voisi olla suhteessa, jossa kommunikaatio ei pelaa. Aikalailla oleellinen juttu parisuhteessa.
 
Siis puhutko mun elämästä? Ihan kuin meillä! Ollaan oltu yhdessä 12 vuotta, kolme lasta. Ihan samat jutut kun sulla. Ollaan vähän yli 30v, on iso talo, autot ym, molemmat hyvännäköisiä ja itsestään huolta pitäviä, moni varmaan luulee, että meillä on kaikki ihan tosi hyvin. Mutta. Ihan eri elämät. Meiltä puuttuu juuri tuo kaikki mistä kirjoititkin. Ei keskustella, mies tekee suynnitelmat yksin, menee ja tekee ne yksin, ei huomioi millään tavalla, ei kehu, ei osta ikinä esim kukkia, ei muista nimppareita/synttäreitä...listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Seksiä ei ole, mies ei tee ikinä aloitetta, pisin tauko varmaan vuoden. Sanoo ettei vika ole minussa ja että olen haluttava... Vaikea uskoa.

Mitä helvettiä tämä on? Ei ainakaan mun unelmien perhe-elämää. Jos uskaltaisin ja olisi taloudellisesti mahdollisuus lähteä, niin olisin varmaan jo lähtenyt. Enkä tajua miksi olen enää tässä. Ei mies siitä mihinkään muutu. Ei koe tärkeäksi huomioida minua, se ei tule koskaan muuttumaan.
 
Ja meillä tästä asiasta on tosiaan puhuttu. Tai siis minä olen puhunut. Ei auta. Sovitaan että mennään treffeille, tehdään jotain yhdessä, harrastetaan seksiä useammin...mies sanoo joojop ja siihen se jää. Mun itsetunto on aika pohjilla, olen usein surullinen ja huomaan olevani kateellinen muille, joiden suhteet ovat toisenlaisia. Kaipaan rakkautta ihan valtavasti. Itse olen yrittänyt ihan kaikkea. Huomioin miestä paljon, olen antanut mennä kavereiden kanssa niin paljon kun haluaa, olen mielestäni ollut ymmärtäväinen ja joustava, järjestän romanttisia illallisia, vaahtokylpyjä shampanjan ja kynttilöiden kanssa, ostelen miehelle yllätyksiä...kaikki on yksipuolista. Koska kannattaa jo luovuttaa?
 
[QUOTE="Vieras";29173014]Ja meillä tästä asiasta on tosiaan puhuttu. Tai siis minä olen puhunut. Ei auta. Sovitaan että mennään treffeille, tehdään jotain yhdessä, harrastetaan seksiä useammin...mies sanoo joojop ja siihen se jää. Mun itsetunto on aika pohjilla, olen usein surullinen ja huomaan olevani kateellinen muille, joiden suhteet ovat toisenlaisia. Kaipaan rakkautta ihan valtavasti. Itse olen yrittänyt ihan kaikkea. Huomioin miestä paljon, olen antanut mennä kavereiden kanssa niin paljon kun haluaa, olen mielestäni ollut ymmärtäväinen ja joustava, järjestän romanttisia illallisia, vaahtokylpyjä shampanjan ja kynttilöiden kanssa, ostelen miehelle yllätyksiä...kaikki on yksipuolista. Koska kannattaa jo luovuttaa?[/QUOTE]

Yleisesti ottaen silloin saa luovuttaa kun yrittää vain yksin. Kun toinen ei yritä yhtään eikä suostu hakemaan apua ulkopuoleltakaan. Ei yksin voi suhdetta korjata.

Ap:lle sitten. Toi ei todellakaan ole mitään normaalia parisuhdetta niin kuin jotkut kommentoivat. Sääli niitä joiden mielestä toi on normaalia. Kuulostaa siltä että mies ei edes välitä oletteko yhdessä kun kehottaa sua etsimään uuden miehen?
Sinuna eroaisin jos koet että olet yrittänyt kaikkesi. Tai ainakin ottaisin asumuseron jotta kumpikin voisitte miettiä mitä haluatte.
 
ja olisipa voinut olla myös minun elämästäni tämä kirjoitus..muutamalla poikkeuksella ja muutamalla lisäongelmalla...huokaus. tiedän jo että haluan asumuseron. mutten saa sitä vielä sanottua. vaikeaa on. koko ajan ahdistaa vain entistä enemmän. enkä osaa esittää mitään teatteria enää...
 
Ai täällä oli kuin olikin muitakin saman kohtalon omaavia.. Tuntuu vain niin kamalan pahalta rikkoa tämä kaikki, mun pitää miettiä varmasti vielä monelta kantilta ja useaan kertaan. Todella ahdistavaa!
 
Eroa. Tai siis niin mä sanoisin. Mulla oli samanlainen suhde joskus. Tein eroa vuosia. Arki oli ihan ok ja mies olo hyvä isä ja sinänsä turvallinen puoliso. Suhde ei vaan tarjonnut sitä, mitä kaipasin.

Nyt mulla on uuden kumppanin kanssa yhteiseloa takana 8 vuotta. Toki arki on tullut suhteeseen, mutta tämä suhde tarjoaa mulle sitä, mitä suhteelta haluankin.
 
Olette epäsopiva pari. Jos lapsia ei ois kuviossa, ois helppo sanoa, että eroa heti.

Minusta jokaisen tulisi saada valita jaksaako elää puolison huonojen puolien kanssa vai ei. Toiselle tasainen arki on niin tärkeää, että.miehen tylsyys on kelvollinen vika sietää, joku muu kokee, että voi ummistaa silmänsä miehen hairahduksilta, koska mies on eloisa, viriili ja urheilullinen tms. Yhteensopivuus tulee samankaltaisista haaveista.

Jaksatko olla onneton lopouikäsi? Ja tuleeko sinusta onnellinen ilman miestäsi?
 

Yhteistyössä