Tein elämäni suurimman mokan ja pilasin koko elämäni. Pakko avautua..

["Urpo"]

Minä olen vasta 26 vuotias..

 

[Data]

Miksi kategorisesti lämmittely olisi väärin?

Painolastia liikaa. Jos muiden mielipiteet vaikuttavat asiaan, niin silloin ei ole tarpeeksi motivaatiota palata yhteen. Paluu kannattaa vain jos sen näkee suunnilleen ainoana vaihtoehtona.

 

[vierus]

Painolastia liikaa. Jos muiden mielipiteet vaikuttavat asiaan, niin silloin ei ole tarpeeksi motivaatiota palata yhteen. Paluu kannattaa vain jos sen näkee suunnilleen ainoana vaihtoehtona.

Paluu kannattaa jos molemmat haluavat palata yhteen. Jos rakkautta on edelleen. Painolastia voi keventää esim. pariterapian kautta tai sitten ihan yhdessä keskustelemalla. Nykypäivänä parisuhteita pidetään ihan kertakäyttötavarana. Se on surullista. Kaikki parisuhteet vaativat aikaa ja panostusta. Jos se unohtuu, ajaudutaan helposti kriisiin tai eroon. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki on menetetty.

 

[storm]

Miten pitkä aika teidän erostanne on? Jos kummallakaan ei ole vielä uutta puolisoa ja haluatte molemmat palata yhteen ja olet varma, että oikeesti haluat sitä niin mikset sano miehellesi? Et voi ainakaan menettää siinä mitään

 

[ansarikukka]

Selvästikään se mies ei sitten ollutkaan juuri sinulle täydellinen kumppani. Itselläni oli aikanaan tuollainen "paperilla täydellinen" mies, mutta joku sai kuitenkaan kaipaamaan muuta. Lähdin siitä suhteesta ja mies oli murtunut ja myös itselläni kävi mielessä, että löydänköhän koskaan parempaa. Myöhemmin tämä eksäni löysi nykyisen vaimonsa ja heistä näkee heti, että ovat täydellisiä kumppaneita toisilleen. Samoin kävi minulle, nykyinen ei ehkä ole paperilla täydellinen, mutta juuri sopiva minulle. Molemmat ovat todenneet, että ero oli paras mahdollinen ratkaisu.

Parhaan ratkaisun teet, kun opettelet tekemään itsesi onnelliseksi ja annat myös miehelle tilaisuuden löytää kumppanin, joka pitää häntä täydellisenä muutenkin kuin paperilla.

 

[Echo]

Jos mä olisin tuon oman mieheni (joka on ihana, lämmin jne.) tavannut vaikkapa teininä, niin mua olisi ehkä saattanut alkaa viimeistään parinkympin jälkeen ahdistaa ja olisin tehnyt samanlaisen irtioton. Olisin halunnut katella että millaisia ne muut olisivat.

Mutta jos se mies on edelleen ihana ja teillä ei ollut isompia ongelmia, niin mun mielestä teillä voisi olla vielä tulevaisuutta.
Joskus sen oikean vaan tapaa jo nuorena.

Mutta tuleekohan se mies vielä takaisin kun on saanut irtioton eli nähnyt muutakin elämää ympärillään, eli on saattanut kasvaa tuosta seurustelusta ulos...hmmm. Se on jo sit eri asia.

 

[Echo]

Siis tarkoitan sitä, että mitä olen pitkiä teiniseurusteluja nähnyt niin usein heillä tulee parikymppisinä semmoinen kauhureaktio että "nytkö mä olenkin jo vakiintumassa tämän saman naaman kanssa".

Kun taas jos sen mussun löytää vasta esim. 25 ikävuoden jälkeen niin voi jo ajatella että "jospa mä tästä asettuisinkin aloilleni tämän kumppanin kanssa, olisikin jo aika".

 

[Echo]

Eli jos vielä jankutan niin ne suhteen osapuolet ovat tärkeimpiä ja yhteensopivuus, ei se että minkä ikäisenä on tavattu.

 

[vier]

Kauanko erost on aikaa?
Onko mies jo jatkanut elämässään, onko uutta rouvaa tai parisuhdetta tai muuttiko kauas?

Jos erosta on lyhyt aika ja miehellä ei vielä ole uudet kuviot meneillään, niin ehkä sun kannattaisi vielä yrittää saada se takas?

Mutta ei se jokatapauksessa vaan pyytämällä tule, sulla pitää olla melkoiset näytöt että se yleensäkään uskaltaisi enää luottaa suhun.

Jos mä oisin sä niin menisin itse ensin muutaman kerran johonkin "parisuhdeterapiaan", mutta YKSIN. Selvittämään päätäni ja varmistumaan miksi tein niin tyhmästi, mitkä jutut siihen johti ja miten estää sen uusiutuminen.

Ehkä se parantaisi mahkuja saada ukko takas?

Aika mäki sulla on kiivettävänä, tiedät kyllä mitä ne miehen kaverit sille sanoo kun kertoo että sä kinuat sitä takas!

 

[astrolabe]

Siis tarkoitan sitä, että mitä olen pitkiä teiniseurusteluja nähnyt niin usein heillä tulee parikymppisinä semmoinen kauhureaktio että "nytkö mä olenkin jo vakiintumassa tämän saman naaman kanssa".

Kun taas jos sen mussun löytää vasta esim. 25 ikävuoden jälkeen niin voi jo ajatella että "jospa mä tästä asettuisinkin aloilleni tämän kumppanin kanssa, olisikin jo aika".

Aivot on kypsän valmiit vasta siinä 25 ikävuoden huitteilla.

Haluaako kukaan "huvikseen" jätetty palata enää niihin kuvioihin?

 

[Echo]

Aivot on kypsän valmiit vasta siinä 25 ikävuoden huitteilla.

Haluaako kukaan "huvikseen" jätetty palata enää niihin kuvioihin?

Ei varmasti tässä vaiheessa halua. Mutta mun mielestä on hyvä että molemmat ovat pitkän aikaa omilla tahoillaan nyt, kasvavat ensin tuosta menneestä ulos, kasvavat omiksi itseikseen (itsekseen/itseikseen???) ja jos kokevat vielä sen jälkeen vielä olevansa yhteensopiva pari niin palaavat (monta välissä saatua kokemusta rikkaampina) yhteen.
Vaaranahan tuossa tietty on että se äijä löytää uuden, oli alkuperäinen pari yhteensopiva tai ei...

Tai mitä mä ajan takaa, niin mua ahdistaa joskus vakavat teiniseurustelut: siinä vaiheessa kun tullaan parinkympin tienoille on useimmille mun tutuille tulleet ne "en saa happea"-fiilikset.
Ja mun mielestä opiskeluaika on ihan mahtavaa sinkkuna! Mä itse olen kasvanut omaksi itsekseni ilman miesystävää opiskeluaikana, ja oisin tukehtunut jos olisin kasvanut aikuisuuteen jonkun käsipuolessa. Samaa toivoisin muillekin, toivoisin jokaisen löytävän sen lopullisen puolison vasta yli 25-vuotiaana... mutta EN yleistä.

(Kuulen tupen rapinaa. Teiniäidit kokoavat rivejään ja valmistautuvat hyökkäykseen)

 

[kumpula]

Itse olet onnestasi vastuussa, sitä ei muut loppuenlopuksi voi tehdä. Itse olin viisi vuotta ihanassa suhteessa, josta puuttui kuitenkin jotain. Silloinen mieheni ei halunnut lapsia, kun minä taas halusin tulla äidiksi. Kolmen vuoden jälkeen mies tämän kertoi ja kaiken sen ajan olin elänyt toivossa. Ei siinä auttanut muu kuin mittiä onko valmis uhraamaan oman onnen toisen onnen puolesta. Vaikkakin silloinen liitto oli täydellinen muuten. Lähdin kaikkien, mieheni ja myös ehkä itseni yllätykseksi pois. Nyt melkeinpä 4vuotta myöhemmin minulla on ihana mies, lapsi ja toinen tulossa. Vaikka elämä ei ole ruusuilla tanssimista, löysin oman onneni.

Kyllä se edelleen sattuu ajatella menneitä ja mitä jos-fiilis yllättää aika usein. Mutta oikean ratkaisun tein. Selvästi suhteestane on myös puuttunut jotain, joka ei ole tyydyttänyt sinua emotionaalisesti. Aina voi jossitella ja ehkäkin siinä on hyvätkin puolensa. Kaikella on siis tarkoituksensa, huomaat sen ajan kanssa. Tsemppiä, nämä tälläiset asiat eivät koskaan ole helppoja. Mutta klisee se mikä ei tapa niin vavistaa, pitää ihan paikkansa tunnepuolen jutuissa.