Alkoholi lapsiperheessä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Yhane
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Sinun ikäiselle lapsettomalle 2-3krt/kk on ihan ok frekvenssi käyttää alkoholia. Tai siis joku voi olla eri mieltä toki, mutta minä itse aikalailla join saman verran ja useimmat ystävänikin. Uskon että voit luottaa aikalailla siihenkin, että vauvakuume ja raskaus vievät juomahaluja. Näin ainakin itselleni kävi. Myös mitä vanhemmaksi tulet, sitä vähemmän kiinnostaa käydä baareissa ja juoda (ainakin näin useimmilla). Esim itse 26-vuotiaana kävin max kerran kuussa ulkona, vaikka nuorempana menojalka vipatti kovastikkin. Jos ette siis ole ihan tässä parin vuoden sisään yrittämässä lasta, niin ei kannata murehtia turhaan etukäteen asiaa, vaan mennä nyt vielä kun menot maistuu ja niihin pystyy. Jos taas aiotte yrittää jo ihan vuoden sisään, niin sitten kyllä kannattaisi yrittää jo etukäteen kokeilla miltä tuntuu olla ilman alkoholia vaikka kaksikin kuukautta.

Yleensä ottaen tuohon lapsiperheet ja alkoholinkäyttö on montaa mielipidettä. Joillain on täysi nollatoleranssi, ja jotkut taas ovat sitä mieltä että on ihan ok juoda muutama vaikka illalla. Esimerkiksi meillä ei juoda lasten ollessa kotona yhtä saunakaljaa enempää. Siitä varmaan kaikki ovat samaa mieltä, että lapsilla on oikeus elää ilman humalaista vanhempaa. Sinun pitää varautua siihen, että pikkulapsiaikana ei välttämättä onnistu 2x/kk humala, ja vaikka onnistuisikin, niin se ei ole useinkaan perheen kannalta parasta. Uskon kyllä, että lapsen myötä sinulla ei enää samalla tavalla riitä ensinnäkään energiaa käydä ulkona, ja toisekseen siinä vaiheessa se ulkona käynti ei vain kiinnosta niin paljon, että kokisi jotenkin hankalaksi olonsa kotona.
 
kuka tahansa meistä voi koska tahansa alkogholisoitua, toisilla se käy helpommin toisilla taas ei niin helposti. Itse olen alkkisperheen kasvatti ja juon todella harvoin n. 1-2kertaa vuodessa, tiedostan että mulla on suuri riski sairastua alkoholismiin, koska suvussani on paljon alkoholisteja, siksi käytänkin alkoa niukasti. Minulla on myös alkoon ristiriitaisia tunteita, toisaalta hyväksyn sen, että monet ystäväpiirissänikin käyttävät alkoa useamman kerran vuodessa, mutta toisaalta taas paheksun sitä, kun tiedän miten pieni matka siitä kohtuukäytöstä on muuttua liikakäyttöön.
 
Niin, koska tarkoitat kohtuukäyttäjällä lasi viiniä kaksi kertaa kuussa -tyyppejä ja alkoholisteilla rapajuoppoja. Laajenna skaalaa niihin, joille alkoholi kuuluu arkeen ja juhlaan itsestäänselvyytenä ja mieti niitä ihmisiä, jotka eivät ilmesty aina viikonloppujen ja lomien jälkeen töihin. Saattaa tulla mieleen jokunen.

Kohtuukäyttäjällä tarkoitan myös niitä, jotka jotkut voi kiskaista kännin. Itsekin teen niin, ehkä kerran kahteen kuukauteen. Kukaan ystävistäni ei ole koskaan joutunut olemaan töistä pois viinan takia, enkä minäkään. Se ei olis enää kohtuukäyttöä, se olis alkoholismin puolelle lipsahtamista jos viinan käyttö alkaa vaikuttaa radikaalisti muuhun elämään.
 
Miten usein juotte alkoholia kun on lapsia yksi tai enemmän? Voiko kerran kuussa hyvin vielä mennä baariin jos silloinkin vielä haluaa? Tai kotona juoda kerran kuussa kun lapsi on mennyt nukkumaan? Itse olen 23v eikä ole lapsia. Juon alkoholia kaksi kertaa kuussa, toinen kerta kotona ja toinen baarikäynnillä. Ongelmana on ollut, että se kerran kuussa menen baariin vaikka rahat olisi kuinka lopussa, se 2 kertaa kuussa juominen on jonkinlainen pakkomielle.. välillä juon kolmekin kertaa kuussa. Toinen ongelma onkin että silloin kun juon yleensä sen 2 kertaa niin juon paljon, aina humalaan asti. En ole välittänyt koskaan että on vain pikku hiprakka tai ottamalla vaan pari siideriä. Olen aina juonut alkoholia baarissakin samallailla ihan alusta lähtien. Olemme puhuneet asiasta kihlatun kanssa muutaman kerran, että miten se onnistuisi kun on lapsia ja kun ne on isompia, sillain ettei ne kuitenkaan näkisi minun juovan. Miten te olette järjestäneet asian kun menette baariin tai juotte kotona, varsinkin kun lapset ovat isompia? Lasten hankinta ei meillä ole vielä ajankohtaista, on vaan mietitty jos silloinkin haluan juoda samallailla. Eihän alkoholin tarvitse olla poissuljettu asia elämästä silloin kun on lapsia? Tai pieneen humalaankaan tuleminen?

Vai vielä baariin, sullahan on mies. Vittu, mikä wt-pelle.
 
Kohtuukäyttäjällä tarkoitan myös niitä, jotka jotkut voi kiskaista kännin. Itsekin teen niin, ehkä kerran kahteen kuukauteen. Kukaan ystävistäni ei ole koskaan joutunut olemaan töistä pois viinan takia, enkä minäkään. Se ei olis enää kohtuukäyttöä, se olis alkoholismin puolelle lipsahtamista jos viinan käyttö alkaa vaikuttaa radikaalisti muuhun elämään.
Eli perustelet omilla ystävilläsi sitä, ettei kohtuullinen alkoholinkäyttö johda alkoholismiin, koska sittenhän se ei olisi enää kohtuukäyttöä :D. Logiikka hieman ontuu..
 
Ei Absolutistilabella ollut edes tarkoitus keskustella alkoholista vaan kiillottaa kruunua. Alkoholimyönteisyys on paha, jyrkkä vastaisuus on jotain paljon enemmän ja paljon arvostettavampaa, ihailtavaa. Vaikka kuinka olisi pipo kireällä ja tietämys = 0 niin aina parempi vastustaa! Näin myös oma olo paranee kun on parempi kuin muut!

[QUOTE="Realisti";29322826]Älä yleistä vaikka oletkin alkoholia täysin vastaan. Mä tunnen kahden perheen lapset joissa toinen vanhemmista tai molemmat vanhemmat ovat juoneet reippaasti. Lapset halusivat elämältään aivan muuta eivätkä todellakaan ole mitään alkkiksia. He näkivät jo lapsena mihin tuhon tielle viina voi viedä joten ei tehnyt mieli lähteä pelleilemään viinan kanssa. Absolutisteja eivät ole, mutta osaavat ottaa kohtuudella.[/QUOTE]
 
Eli perustelet omilla ystävilläsi sitä, ettei kohtuullinen alkoholinkäyttö johda alkoholismiin, koska sittenhän se ei olisi enää kohtuukäyttöä :D. Logiikka hieman ontuu..

En perustele vain omilla ystävilläni, en tiedä muita alkoholisteja kuin sellaisia jotka tulevat alkoholistiperheestä/-suvusta tai sellaisia, joilla vanhemmat ovat absolutisteja (yleensä uskovaisia). Enkä sano, että mun otos peittoaa oikeat tieteelliset tutkimukset, pointtini on se että itselleni on muodostunut alkoholiin ns. normaali suhde koska vanhempani ovat suhtautuneet siihen normaalisti. Kohtuukäyttöä you know. Saman esimerkin aion antaa lapsilleni ja toivoa parasta :)
 
Aloittaja tekisi viisaasti, jos ei hankkisi lapsia. Paitsi, jos nuo mielipiteet muuttuvat aikuistuessa. Todellisuudessa aikuiset, äidit ja isät, jotka menevät baariin ovat naurettavia teiniasteelle tai muuten vammaisen ihmisen asteelle jääneitä. Älykkyyttä on tuskin nimeksikään.
 
Uskoisin, että ne asenteet ja tavat melkein jokaisella muuttuvat, kun se lasten hankkiminen oikeasti on käsillä. Ja voihan siellä baarissa olla selvinkin päin. Kannattaa toki suhtautua varauksella, koska monelta voi tulla inhottavia kommentteja, kun niin moni olettaa baarissa käyvien juovan alkoholia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pöpöpö;29323573:
Aloittaja tekisi viisaasti, jos ei hankkisi lapsia. Paitsi, jos nuo mielipiteet muuttuvat aikuistuessa. Todellisuudessa aikuiset, äidit ja isät, jotka menevät baariin ovat naurettavia teiniasteelle tai muuten vammaisen ihmisen asteelle jääneitä. Älykkyyttä on tuskin nimeksikään.

Härregyys, ootko ihan kartalla? Minä olen 37-vuotias, FM ja asiantuntijatehtävissä vakitöissä. Kaksi lasta löytyy ja mies, asutaan okt:ssa ja elämä hymyilee. Baarissa käyn ehkä kerran parissa kuukaudessa.

En ole koskaan ajatellut olevani teini tai vammainen, mutta sä sitten kai tunnet mut paremmin kuin muut... :D
 
:laugh: aha

melkoisen outoa jos ihmisen pitäisi niin paljon muuttua ihmisenä, ettei voi perheellisenä käydä viihteellä, ystävien kanssa jne.
Minne perheelliset menevät ystävien kanssa jollein raflaan/baariin? Jonkun kotiin juomaan iltateet huutavien kakaroiden keskelle ja sit 19.30 kotiin iltatoimille? Aina, jokapäivä ja iankaikkisesti.

Alkuperäinen kirjoittaja pöpöpö;29323573:
Aloittaja tekisi viisaasti, jos ei hankkisi lapsia. Paitsi, jos nuo mielipiteet muuttuvat aikuistuessa. Todellisuudessa aikuiset, äidit ja isät, jotka menevät baariin ovat naurettavia teiniasteelle tai muuten vammaisen ihmisen asteelle jääneitä. Älykkyyttä on tuskin nimeksikään.
 
en ole kokenut tarvetta puuttua tilanteeseen.
=)

Ja vaikka siihen puuttuisikin niin ne teinit ryyppää jos on ryypätäkseen. Ja jos teillä lapset käyttää jopa enemmän kuin vanhemmat, niin ei siihen paljoa vaadita jos juotte vaan harvoin pari saunakaljaa.

Mutta AP:lle, jos juominen edes noinkin harvoin on pakkomielle niin sulla on kyllä tässä joku ongelma. Siis jos se oikeasti on pakkomielle, eikä vain sellainen että menojalka vipattaa parin viikon välein.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Humalahakuinen juomisesi todennäköisesti lisääntyy vuosien varrella. Koita hoitaa itsesi kuntoon, jos jo tuossa iässä olen noin addiktoitunut. Vaikka on lapsia, niin voi sitä ottaa lasillisen ruuan kanssa. Ei se ole vaarallista, vaikka lapset näkevät. Mutta tuo humalahakuinen juominen on ongelma.
 
Kyllä mustat tuntuu että parempi odottaa pari vuotta, jos sua nyt eniten lasten saamisessa huolettaa se, saatko enää ottaa alkoholia/pääsetkö baariin. Tottakai varmasti suurin osa äideistä joskus jossain käy, mutta kuinka moni murehtii sitä siinä vaiheessa kun vasta mietitään lapsentekoa.
Mä olen kohta 4kk:n ikäisen vauvan äippä, myöskin 23 vuotta ja aikoinaan otin paljonkin alkoholia. Pari vuotta oli kuitenkin jo rauhallisempaa ja otin enää "silloin tällöin". En kaivannut baareja, vaan nimenomaan halusin saada lapsen ja paneutua äidin rooliin täysillä. Enemmänkin mietin, olinko valmis siihen, että mahdollisesti ei pääse juuri mihinkään enää samalla tavalla kuin ennen (shoppailu, kahvittelut kavereiden kanssa, harrastukset). Ainakin kaikesta tulee aina sopia kumppanin kanssa tai ottaa lapsi mukaan. Mutta kyllä mä valmis olin, ja edelleenkään ei tee mieli lähteä mihinkään baareilemaan. Minulle riittää se, että pääsen kerran pari viikossa käymään kaupassa rauhassa itsekseni :) Äkkiä sitä sitten jo kaipaakin perheen luokse. Kyllä se musta aika paljon on, jos äiti 3 kertaa kuussa käy baarissa/ottaa kotona alkoholia. Ja mielestäni aina täytyy toisen vanhemmista olla ajokunnossa, ja toinenkaan ei saa kännissä olla.
 
Humalahakuinen juomisesi todennäköisesti lisääntyy vuosien varrella. Koita hoitaa itsesi kuntoon, jos jo tuossa iässä olen noin addiktoitunut. Vaikka on lapsia, niin voi sitä ottaa lasillisen ruuan kanssa. Ei se ole vaarallista, vaikka lapset näkevät. Mutta tuo humalahakuinen juominen on ongelma.

Eipä se humalahakuinen juominen ole ongelma, kun on nuori ja vapaa, mulla se ainakin kuului asiaan. Silti ihan kelpo kansalainen musta on tullut. 23-vuotias on vielä nuori, itse rilluttelin kolmekymppiseksi asti ennen kuin halusin perheen ja luonnollisesti menot vähentyi :)
 
Voi kiesus teidän kanssa! Ei ole ap. huonoa/vaarallista alkoholin käyttöä, ihan tyypillistä ikäisellesi lapsettomalle ihmiselle. Ja sittenkin kun saat lapsia ja perheen on ihan sallittua viettää vapaa-aikaansa muuallakin kun kotona, kunhan huolehdit, että lapsellasi on vastuullinen hoitaja. Sitten vaan vapaaillallasi baariin, tai miten ikinä haluatkaan vapaasi käyttää, tosin ihan pikkuisen tietenkin voi sitä juomista "himailla" ettei ainakaan joka kerta ihan sammumispisteessä ole. Enkä näe mitään syytä, miksi ap:n "pitäisi hoitaa itsensä kuntoon".Kotona juomista en kyllä pidä hyvänä ideana jos lapsi on kotona. Jos lapsi on hoidossa, niin sitäkään ei mikään estä.
 
Voi kiesus teidän kanssa! Ei ole ap. huonoa/vaarallista alkoholin käyttöä, ihan tyypillistä ikäisellesi lapsettomalle ihmiselle. Ja sittenkin kun saat lapsia ja perheen on ihan sallittua viettää vapaa-aikaansa muuallakin kun kotona, kunhan huolehdit, että lapsellasi on vastuullinen hoitaja. Sitten vaan vapaaillallasi baariin, tai miten ikinä haluatkaan vapaasi käyttää, tosin ihan pikkuisen tietenkin voi sitä juomista "himmailla" ettei ainakaan joka kerta ihan sammumispisteessä ole. Enkä näe mitään syytä, miksi ap:n "pitäisi hoitaa itsensä kuntoon".Kotona juomista en kyllä pidä hyvänä ideana jos lapsi on kotona. Jos lapsi on hoidossa, niin sitäkään ei mikään estä.
 
Sanoo alkkismutsi.
 
Voi elämä. Kyllä mä vedin 23-vuotiaana viinaa aika reippaasti. Baareissa varmaan joka viikonloppu, tai ainakin 2 krt kk. Ja joka kerta päädyt tai lähes perseet. Eikä ollut lastenhankinta mielessäkään! Nyt Yli 30-vuotiaana oon viimeksi ollut baarissa 1,5 vuotta sitten. Kännissä yli 3 vuotta sitten. Eli aika korjas tuonkin ongelman!
 
Miksi muuten tosi moni oletti, että aloittaja on nainen? Minä veikkaan, että hän on mies. Naisenhan pitää kuitenkin tuollaisesta 2 krt/kk tavasta hankkiutua raskausaikana eroon.
 
Yhteistyössä