V
"vvieras"
Vieras
Meinaatko ettei ne lapset kärsi erosta vaikkeivat kotona enää asuisikaan? Entäs siinä kohtaa kun ne tajuaa, että vanhemmat on olleet onnettomia kaiken aikaa ja pysyneet yhdessä vain siksi että lapset on vielä kotona? Että koko perhe on ollut yhtä näytelmää ja farssia, vanhemmat on venanneet kieli pitkällä että lapset lähtee ja sit pääsee elämään omaa elämää? Se vanhemmuus ja vastuu ei pääty siihen kun lapset lähtee? Sillä tasolla mikään ei tule muuttumaan, ne lapset saattaa ottaa vielä raskaammin koko eron kun huomaavat että heitä syyllistetään siitä että jouduinpa teidän takianne katselemaan tuotakin mulkkua vuosikausia (kyllä lapsia syyllistetään vaikkei sitä koskaan ääneen sanottaisikaan)
No vaikeahan noita tilanteita on verrata, mutta kyllä noissa on mielestäni iso ero jo siinä, että lapsi muuttaa kotoa pois, niin asumiskuviot menevät uusiksi joka tapauksessa. Noin suuressa elämänmuutoksessa se vanhempien ero ei mullista niin paljon, kuin silloin, jos lapsi vielä asuu vanhempien luona. Tuossa vaiheessa lapsi on myös jo niin iso, että tajuaa jotain ihmissuhteista ja niiden pieleen menemisestä, toisin kuin esimerkiksi alakoululainen. Ja toivottavasti myös jo sen verran itsenäinen, että ymmärtää äidin ja isän elävän omaa elämäänsä.
Tuohon syyllistämisasiaan en oikein osaa sanoa mitään.