A
aina niin masentunut
Vieras
Taustani masennusta sairastaneena on ollut pitkä ja kivinen, mt-ongelmia on ollut paljon. Masennus muuttui vuosien myötä lievästä lähes psykoottiseksi, lääkityksellä se muuttui vähitellen vaikeaksi ja sen kautta keskivaikeaksi. Olotiloistani varmaan kertoo paljon se, että kun masennus lieventyi keskivaikeaksi, tunsin itseni jo lähes terveeksi ja elämäkin hymyil. Monien vuosien sairaastelun myötä mustikapasiteetti on olematon, eikä pää aina oiken toimi, tämän kanssa on jotenkin oppinut elämään, vaikka tuntuukin pahalta muuttua älykkäästä ihmisestä lähes yksinkertaiseksi.
Kaiken "onnen huuman" keskellä tulin raskaaksi ja lääkitys jouduttiin lopettamaan. Hampaat irvessä päätin sinnitellä ilman lääkkeitä, että vauva ei altistuisi lääkeaineille, ja aluksi kaikki tuntuikin menevän hyvin. Mutta yllättävän nopeasti tilani on alkanut romahtamaan: itkuisuutta, tyhjyyden tunnetta, välinpitämättömyyttä, loputonta väsymystä, pahenevia muistongelmia, aikaansaamattomuutta, kiukkua, unihäiriöitä... lista lienee loputon.
Syön vitamiineja, rautaa ja kalaöljy-kapseleita. Minulla on hoitokontakti, jossa käyn säännöllisesti keskustelemassa. Neuvolassa pystyn puhumaan asioistani. Mieheni tukee ja osallistuu lastenhoitoon ja kotitöihin. Ei taloudellisia huolia, töissä käyn, vaikka en enää jaksaisi.
Raskaus on vasta alussa, mutta voimat ovat jo loppu. Olen tämän tilanteen elänyt jo niin usein, että tiedän olevani pian todelliasissa ongelmissa mielenterveyteni kanssa.
Aina joka paikassa hehkutetaan, kuinka on tärkeää saada apua ja hoitoa raskaudenaikaiseen masennukseen ajoissa. Hoidoksi nähdään mm. se keskusteluapu. Lääkkeitä ei suositella, enkä niitä toki tässä tilanteessa haluaisikaan. Mutta kun olo koko ajan heikkenee, mikä tässä nyt sitten auttaa? Sikiö kärsii odotusaikana äidin masennuksesta, mutta miksi ei ole olemassa oikeaa hoitoa, joka voisi tilanteessa auttaa?
Eli kertokaa nyt, miten raskaudenaikaista masennusta oikeasti hoidetaan? En minä keskustelusta hyödy, turhaudun ja ahdiastun vain, ja olo vain jatkaa pahentumista. Tätä vauhtia olen pian taas itsemurhaa suunnittelemassa, ja silloin on jo tilanne viimeistään liian paha.
Kaiken "onnen huuman" keskellä tulin raskaaksi ja lääkitys jouduttiin lopettamaan. Hampaat irvessä päätin sinnitellä ilman lääkkeitä, että vauva ei altistuisi lääkeaineille, ja aluksi kaikki tuntuikin menevän hyvin. Mutta yllättävän nopeasti tilani on alkanut romahtamaan: itkuisuutta, tyhjyyden tunnetta, välinpitämättömyyttä, loputonta väsymystä, pahenevia muistongelmia, aikaansaamattomuutta, kiukkua, unihäiriöitä... lista lienee loputon.
Syön vitamiineja, rautaa ja kalaöljy-kapseleita. Minulla on hoitokontakti, jossa käyn säännöllisesti keskustelemassa. Neuvolassa pystyn puhumaan asioistani. Mieheni tukee ja osallistuu lastenhoitoon ja kotitöihin. Ei taloudellisia huolia, töissä käyn, vaikka en enää jaksaisi.
Raskaus on vasta alussa, mutta voimat ovat jo loppu. Olen tämän tilanteen elänyt jo niin usein, että tiedän olevani pian todelliasissa ongelmissa mielenterveyteni kanssa.
Aina joka paikassa hehkutetaan, kuinka on tärkeää saada apua ja hoitoa raskaudenaikaiseen masennukseen ajoissa. Hoidoksi nähdään mm. se keskusteluapu. Lääkkeitä ei suositella, enkä niitä toki tässä tilanteessa haluaisikaan. Mutta kun olo koko ajan heikkenee, mikä tässä nyt sitten auttaa? Sikiö kärsii odotusaikana äidin masennuksesta, mutta miksi ei ole olemassa oikeaa hoitoa, joka voisi tilanteessa auttaa?
Eli kertokaa nyt, miten raskaudenaikaista masennusta oikeasti hoidetaan? En minä keskustelusta hyödy, turhaudun ja ahdiastun vain, ja olo vain jatkaa pahentumista. Tätä vauhtia olen pian taas itsemurhaa suunnittelemassa, ja silloin on jo tilanne viimeistään liian paha.