1 v 8 kk nukkuu vain 9 h yössä, onko muita samanlaisia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "a.p."
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"a.p."

Vieras
Meidän 1 v 8 kk lapsi nukkuu vain 9 h yössä, mikä tuntuu todella vähäiseltä. Herää aamuisin klo 5.30, mikä on yhtä tuskaa minulle vaikka kiirehdin nukkumaan iltaisin pian lapsen mentyä nukkumaan. Lapsi herää yössä 1-2 kertaa. Lapsen päiväunet on rajoitettu 1,5 tuntiin jo pidemmän aikaa, mutta se ei ole pidentänyt yöunta. Lasta ei yrityksistä huolimatta saa nukahtamaan aamulla uudestaan tuon klo 5.30 jälkeen. Unen määrä tuntuu hänelle jotenkuten riittävän. Toki hän meinaa aamupäivisin nukahtaa vaunuihin, jos lähdemme johonkin yhdeksän jälkeen. Tilanne on jatkuntu pitkään ja hän on ollut aina todella vähäuninen kavereiden lapsiin verrattuna.

Onko muita näin vähäunisia lapsia?
 
Meidän esikoinen on. Nyt yläasteella ja 8-9 tunnin unet riittää mainiosti (menee jopa 21.30 nukkumaan ja herää itsestään kuudelta)

Meille syntyi tuossa vaiheessa toinen lapsi, ja esikoinen lopetti siinä vaiheessa päiväunet ja yöunet piteni noin 11 tuntiin, josta sitten edelleen kouluikään mennessä väheni 10 tuntiin.
 
Meidän kaikki kolme ovat olleet kovin vähäunisia yöaikaan, varsinkin esikoinen ja kuopus.

Kuopus on nyt kyllä vasta 14 kuukautta vanha mutta hän nukkuu yössä 8-9 tuntia, ottaa kahdet päiväunet. Ensimmäiset 13-14.30 ja toiset 19.30-20.00. Tuostahan tulee ihan hieno määrä nukkumistunteja vuorokautta kohti joten olemme tähän tyytyväisiä.

Yöunille meillä mennään 23.00 ja aamuherääminen tapahtuu sitten 7 tai 8 aikaan.

Herää kahdesti yössä pissahätään ja varsinkin aamulla silloin 5.30-6.00 välillä tapahtuvassa pissatuksessa on oltava tosi skarppina; jos yhtään liikaa puhuu tai viivyttelee niin tyttö herää kokonaan. Mutta jos tuon pissatuksen saa hoidettua hienovaraisesti niin sitten vielä onnistuu nukahtaminen.

Olisiko teidän pienellä pissahätä tai märkä vaippa se syy miksi uni ei enää jatku, entäs jos kokeilisit sellaista että kun aamulla alkaa osoittamaan ensimmäisiä "pyörivä pylly" oireita niin vaihtaisit vaipan ja sitten yrittäisitte saada unta vielä kiinni ?
 
Onko ketään muita vähäunisia? Vertaistukea kaivataan. Voisin tosiaan koittaa vaihtaa vaipan vaikka keskellä yötä. Jos sen tekee tuolloin 5.30, se aktivoi liikaa.
 
Meillä on 2 vähäunista lasta, toinen myös heräili öisin lähes nelivuotiaaksi. Ei auta ku kestää vaan... oli neuvolan unikouluttajan vinkki :D 9h on meilläkin sellainen normaali unimäärä per yö.
 
Mahtaako aloittajan lapsi olla tyttö ? Meillä nimittäin noiden poikien kanssa oli helpompaa kun heidät pystyi käyttämään aamuyöllä pissalla ja jatkoivat samantien uniaan.

Tyttö, tämä nuorimmainen, taas herää herkemmin ihan kokonaan joten minun on oltava tarkkana että osaan alkaa pissattamaan häntä yöllä juuri oikeassa vaiheessa.

Isänsä on, mies kun on ; ), sikeämpiuninen eikä huomaa laisinkaan kun tyttö alkaa pyörimään levottomasti merkkinä siitä että pissahätä on ihan kohta.

Jos siinä vaiheessa miettii pitkään niin sitten tyttö nousee istumaan, mönkii pois patjalta (nukumme lattialla koko porukka isolla patjalla) ja kipittää vessaa kohti ja sitten on turha kuvitella että hän nukahtaisi enää.

Onneksti tätä yöpissatus tarvetta kestää enää korkeintaan vuoden...tai ainakin pojilla niin meni, toivottavasti tyttö on samanlainen !
 
Miten käy jos annat nukkua pidemmät päiväunet? Tulisi vuorokauteen enemmän unta? Meillä tyttö nukkunut aina huonosti, heräilee paljon öisin. Vaikka nyt jo isompi, ei voi antaa valvoa pitkään kun herää aamulla joka tapauksessa samoihin aikoihin...
 
Meillä on tuo 5.30 herätys ihan yleinen. Tosin kyse lapsesta joka on vasta 1v2kk. Meillä nukkumaanmenoaika ei vaikuta mitenkään heräämisaikaan. Unikoulussa ohje olikin, että lapsen unen pituutta kuuluisi venyttää illasta, ei aamusta. Eli lapsi laitetaan aikaisin nukkumaan, jotta kerkeää nukkua tarpeeksi kun herää aikaisin. Meillä siis käydään nukkumaan 17.30 - 19 väsmyksestä ja menoista riippuen. Nyt on alkanut vähän pidentää yöunia kun toiset päiväunet jäi pois.

Ennenkuin tajuttiin laittaa lapsi tarpeeksi ajoissa nukkumaan, niin yöunet jäi usein alle 10h. Meilllä tosin muutenkin oli pahoja uniongelmia, mutta hyvinäkin öinä yö jäi aivan liian lyhyeksi lapsen ikään nähden. Onneksi saatiin unikoulusta hyvät ohjeet ja aikaistettiin nukkumaanmenoaikaa.
 
Mekin saatiin tää vinkki... väkisin ku sai tenavan tainnutettua esim. klo 19.30, se heräs klo 21.00 täysin pirteänä ja valvoi sitten semmoset 3-4h. Kolme viikkoa jaksettiin sitä kokeilua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja neljäs_tulossa;29656844:
Anna nukkua päivällä niin paljon kuin nukkuu, saa lisää unta vuorokauteen..

Tääkin vinkki me saatiin :D Siinä vaiheessa kun perheessä on 5 hlöä joista yksi valvoo yöt ja vaatii aikuisen vahtimaan sitä valvomista, ei paljoa huvita totuttaa lasta 4-5 h päikkäreihin. Joillakin se unentarve vain on tosi vähäinen, ja jos 9 tunnista nukutaan puolet päivällä, kusessa ollaan. Pardon my French.
 
Oon nyt kokeeksi antanut lapsen nukkua päikkäreitä niin pitkään kuin unta riittää eli 2,5 h ja kappas, samalla on yöuni pidentyneet 20-30 min! Eli näin lyhyellä jaksolla voisi sanoa, että mitä paremmat päikkärit, sitä paremmat yöunet. Mutta lapsethan on kaikki erilaisia ja se, mikä pätee yhteen ei välttämättä päde toiseen.
 
Täältä löytyy 4 kk ikäinen vauva, joka nukkuu yöllä yhteensä 6 tuntia. Päiväunia nukkuu vain vaunulenkillä, joten vuorokaudessa unet jäävät vähiksi. Ja tietysti sitten itkee, kun on jatkuvasti väsynyt. Ja niin on äitikin.
 
Meillä samanlainen lapsi kuin Jeniksellä. Kaikki samat jutut kokeiltu, mutta vuorokauden unimäärä on ja pysyy vähäisenä. Nyt viisi vuotiaana vuorokauden unimäärä on 9-10 tuntia, vaikka miten jakaisi unta ja saisi nukkumaan milloin vaan, yhteismäärä unta on aina sama. Pari vuotiaana nukkui vuorokaudessa vain noin tunnin enemmän kuin nyt. Ei pysty mitään.
 
Lohduttavaa kuulla.

Kaverilla on lapset, jotka vaatii vielä kouluiässäkin 12h unta... joskus olen vähän kateellinen heidän rauhallisista aamuistaan ja illoistaan ;)
 
[QUOTE="Jenis";29681449]Lohduttavaa kuulla.

Kaverilla on lapset, jotka vaatii vielä kouluiässäkin 12h unta... joskus olen vähän kateellinen heidän rauhallisista aamuistaan ja illoistaan ;)[/QUOTE]

Tuttu tunne. Mä olen lapsen syntymästä lähtien kateellisena ja hämmästyneenä kuunnellut kun muut vanhemmat kertovat kuinka lasten nukkumaan mentyä on vanhempien yhteistä aikaa/omaa aikaa/aikaa tehdä ties mitä. Siis mitä??? Ei meillä ole koskaan ollut tuollaista, yleensä vähintään toinen vanhemmista nukahtaa yhtä aikaa lapsen kanssa tai jopa ennen lasta. Täysin utopistinen ajatus, että lapsi nukkuisi 12 tuntia vuorokaudessa, saati kerralla. Koko elämänsä aikana on nukkunut noin pitkät yöunet noin kahdesti. Joskus kaipaisi tähän "vertaistukea", tuntee oman arjen olevan eri planeetalta kuin lähes kaikkien muiden perheiden. Positiivisena puolena on, että ainakin jää hereilläoloaikaa lapsen kanssa vaikka kävisi töissä, mutta joskus kaipaisi niitä rauhallisia iltoja kaksistaan miehen kanssa.
 
Meidän 10kk vetää nukyään yöunta 8.5-9h. Menee nukkumaan klo 21 ja heräily alkaa 5.30. Saan hieman pidäteltyä sitä täydellistä heräämistä tutilla ja tissillä mut viimeistään 6.30 noustaan väkisinkin seisomaan. Ei kiva. Varsinkin kun pitäisi työt alottaa 3 viikon päästä.
 
Tuttu tunne. Mä olen lapsen syntymästä lähtien kateellisena ja hämmästyneenä kuunnellut kun muut vanhemmat kertovat kuinka lasten nukkumaan mentyä on vanhempien yhteistä aikaa/omaa aikaa/aikaa tehdä ties mitä. Siis mitä??? Ei meillä ole koskaan ollut tuollaista, yleensä vähintään toinen vanhemmista nukahtaa yhtä aikaa lapsen kanssa tai jopa ennen lasta. Täysin utopistinen ajatus, että lapsi nukkuisi 12 tuntia vuorokaudessa, saati kerralla. Koko elämänsä aikana on nukkunut noin pitkät yöunet noin kahdesti. Joskus kaipaisi tähän "vertaistukea", tuntee oman arjen olevan eri planeetalta kuin lähes kaikkien muiden perheiden. Positiivisena puolena on, että ainakin jää hereilläoloaikaa lapsen kanssa vaikka kävisi töissä, mutta joskus kaipaisi niitä rauhallisia iltoja kaksistaan miehen kanssa.

Just näin! Mä oon monesti miettinyt, miten paljon rennompi mutsi sitä oiskaan, kun ois omaa rauhaa ees joskus, saati että joka ilta ja aamu... nyt meillä tosin on lapset sen verran isompia, että illat ei oo ihan tajutonta härdelliä enää. Aamuisin ei edelleenkään ole mahdollista herätä ennen lapsia tai pitäis nousta viideltä, mutta iltaisin saadaan hetki istahtaa jo.
 
... ja meillä siis 2 lasta, joista toinen on illanvirkku, toinen aamuvirkku. Illanvirkku osaa onneksi nykyään jo leikkiä/lueskella rauhassa sängyssään siihen asti että uni tulee, eikä häiritse muita.
 
[QUOTE="Jenis";29681592]... ja meillä siis 2 lasta, joista toinen on illanvirkku, toinen aamuvirkku. Illanvirkku osaa onneksi nykyään jo leikkiä/lueskella rauhassa sängyssään siihen asti että uni tulee, eikä häiritse muita.[/QUOTE]

Voi kauhea! Minä odotan juuri toista lasta, eikä ole edes tullut mieleen, että toisesta voikin tulla yhtä vähäuninen JA aamuvirkku. Onneksi on iso ikäero, jos tuo esikoinen oppisi nukahtamaan rauhassa itsekseen ilman seuraa.
 
Pahimpina aikoina laskettiin miehen kanssa, että meidän taloudessa oli 5-6h sellaista aikaa yöllä, että kaikki nukkui :D Yks valvoi illasta tuntikausia, toinen heräs aamulla klo 05.30. Silloin ei kyllä naurattanut, nyt voi jo vähän hymähdellä ;)
 
Yhteistyössä