C
coru
Vieras
Miten paljon opetatte vuorovaikutusta ja toisen huomioonottamista kun lapset leikkivät keskenään? Jos lapset, sanotaan nyt vaikka 10 ja 6 vuotiaat, leikkivät ja isompi määrää leikin kulkua koko ajan, puututtekko siihen vai annatteko leikin jatkua niin? Isommalla on se tyyli että kysyy pienemmältä miten haluat tehdä ja kun toinen sanoo mielipiteensä, niin isompi kysyy heti perään että käviskö kuitenkin näin tai näin...joskus hyvällä tuurilla suostuu mutta melko pian taivuttelee leikin taas omanmielenmukaiseksi. Mies on sitä mieltä että nipotan jos puutun tuollaiseen vaikka toista ei toistuvasti kuunnella. Haluaisin opettaa lapsille hyviä vuorovaikutustaitoja ja toisten huomioonottamista. Miehen mielestä on normaalia että isomman kanssa leikit menee noin. Jos joskus sanoo ja opettaa niin sanoo vain eikä lapsi tosiasiassa opi mitään. Nuorempi lapsikin on sanonut useasti, että hänellä on tympeä leikkiä kun ei saa päättää ja tuntuu ettei nyt edes kerro meille kun näkee isänsä hermostuvan kun juttelen asiasta. En ymmärrä miksi isoimmalta ei ikänsä puolesta odoteta toisten huomioon ottamista, isoimmaltahan niitä nimenomaan pitäisi pystyä odottamaan.
Mutta kertokaa toki olenko kuitenkin väärässä?
Mutta kertokaa toki olenko kuitenkin väärässä?