Ilkeä mies loukkaa

[vierailija]

20 vuotta naimisissa, kolme lasta. Matkan varrelle on mahtunut monenlaista: ylä- ja alamäkiä, kivoja aikoja, raha- ja työhuolia, rakkauttakin - kai.

En tiedä, missä vaiheessa muutos tapahtui, mutta nykyisin minusta tuntuu, että en voi hengittää vapaasti miehen ollessa kotona. Kun tulen töistä, toivon, ettei hänen autoaan olisi parkkipaikalla. Kamalaa sanoa, tämä kauhistuttaa itseänikin.

Pidän mielestäni lapsista, kodista ja perheestä huolta, mutta pelkään jatkuvasti, milloin saan mistäkin asiasta arvostelua - tuliko taas ostettua kaupasta väärää ruokaa tai kestikö paidan pesu liian kauan. Ihmettelen itsekin, miten heikoksi muutun miehen kanssa. Kun olen lasten kanssa vaikkapa uimassa, takaraivossa jyskyttää koko ajan, pitäisikö jo lähteä kotiin, ettei vaan mies ole tyytymätön. Kotiin tullessani kuulostelen jo ovella hermostuneena hänen mielialaansa.

Kaikkein kipeimmin loukkaavat kommentit, joissa hän arvostelee äitiyttäni, persoonaani ja ulkomuotoani. Myönnän, olen lihonut reippaasti parin viimeisen aikana - en itsekään oikein ymmärrä, miten se pääsi tapahtumaan. Edellinen työpaikkani oli stressaava ja samaan aikaan oli miehen kanssa hankalaa. Kai sitten söin suruuni. Kärsin kiloista itsekin ja yritän pitkäjänteisellä työllä saada kiloja pois. Eilen sitten ihan mitättömän pienen erimielisyyden päätteeksi mieheni alkoi huomautella "isosta mahastani" ja miten "kannan mahaani". Pahoitin mieleni todella pahasti. Siinä missä ennen olisin itkeä pillittänyt, huomaan nyt haluavani vain olla rauhassa. Mietin usein, millaista elämä olisi ilman miestä. Toisaalta tunnen siinä mahdollisuuden vapauteen - ja ironista ehkä, tilaisuuden myös huolehtia itsestäni paremmin, mutta toisaalta ajatus on todella kauhistuttava. Jotain tunteita on vielä jäljellä. Pohdin myös, miten mies pärjäisi yksin (tiedän, naurettavaa) enkä toivo lapsille rikkinäistä kotia.

Mitä (asiallisia) neuvoja antaisitte tilanteeseen?

 

[vierailija]

Onpas ikävän kuuloista. Tuo on varmaan sitä klassista erilleen kasvamista. Eipä siinä auta kuin puhua asiat läpi. Jos ei mies ole täysi idiootti, niin täytyy sen ymmärtää se ettei kukaan halua kuulla vittuilua omasta läskimahastaan varsinkaan kotona, jonka pitäisi olla turvasatama. Ja jos saatte oikean aidon dialogin käyntiin, sinunkin pitää olla valmis ottamaan vastaan kritiikkiä. Luultavasti miehelläsi on hampaankolossa myös yhtä sun toista.

 

[vierailija]

Ihan varmasti onkin, en tosiaan ole täydellinen. Itse yritän olla rakentava ja myös jättää sanomatta sellaiset lähtemättömät loukkaukset, joita ei voi unohtaa.

Minusta tuntuu, ettö mieheni taas sallii itsensä sanoa mitä tahansa. Se ei kauheasti edistä avointa ja rehellistä keskustelua. Menen vaan täysin lukkoon. -AP

 

[vierailija]

Niinhän se menee, että kun rakkaus alkaa rapistua, niin toisen tunteista välittäminen hiipuu siinä samalla. Sitten se itsesensuuri ja ylipäätään ihmisiksi oleminen alkaa kadota. Pahimmillaan siitä sitten syntyy kierre kohti suoranaista vihaa toista kohtaan. Kun ollaan jatkuvasti toisissa kiinni ja vankeina parisuhteessa, joka ei enää tunnu hyvältä. Sellainen pitää estää tai sitten pitää tunnustaa tappio ja erota ennen kuin katkeruus tuhoaa kaiken. Joka tapauksessa puhuminen suoraan ja rehellisesti on se tapa, jolla ilma putsataan.

 

[vierailija]

Ja kuten perinteiseen palstakonseptiin kuuluu, sinussa itsessäsi ei ole mitään vikaa, olet viaton uhri ja mies on tarinan ilkeä roisto. Niin tavallista, niin tavallista.

Ihan oikeana inhorealistisena lähimmäisen vinkkinä suosittelen sinulle lämpimästi, että katsot peiliin ja mietit syvään ja hartaasti. Enkä todellakaan puhu nyt ainostaan ulkonäöstä. Kysy itseltäsi mikä SINUSSA voisi olla vikana ja mitä SINÄ voisit tehdä toisin tai jättää tekemättä. Ja jos olet aivan helvetin rohkea, siis poikkeuksellisen rohkea nainen, niin kysyt ne samat kysymykset mieheltäsi. Et uhriutuvaan etkä syyttävään sävyyn, vaan aidosti ja rakastavasti. Jos olet tyytymätön elämääsi tai parisuhteeseesi, niin muutos lähtee sinusta itsestäsi ja omista tekemisistäsi, ei miehestäsi tai trolleja ja miesvihaajia kuhisevalta nettifoorumilta jossa näihin samanlaisiin väritettyihin valitusvirsiin on aina sama resepti: ero. Sekin voi olla vaihtoehto, mutta ei ikinä ensimmäinen eikä toinen, toivottavasti.

Onnea matkaan ja tsemppiä.

 

[vierailija]

En ole täydellinen, enkä ole niin väittänytkään.

Pointti on se, että keskustelu tuntuu aina olevan yksipuolista syyttämistä. En selvästi osaa hoitaa tilannetta. Joko hermostun tai sulkeudun, koska tilanteessa päädytään listaamaan minun vikojani ja kaikki vanhatkin jutut kaivetaan pöydälle.

Miehellä on paljon työstressiä eikä juurikaan kavereita. Ymmärrän. Yritän olla kärsivällinen, yritän auttaa. Jos palaute on kuitenkin jatkuvasti negatiivista, pitääkö sitten vetää sellainen johtopäätös, että olen tosiaankin ihan paska ihminen, jota saakin haukkua?

 

[vierailija]

En ole täydellinen, enkä ole niin väittänytkään.

Pointti on se, että keskustelu tuntuu aina olevan yksipuolista syyttämistä. En selvästi osaa hoitaa tilannetta. Joko hermostun tai sulkeudun, koska tilanteessa päädytään listaamaan minun vikojani ja kaikki vanhatkin jutut kaivetaan pöydälle.

Miehellä on paljon työstressiä eikä juurikaan kavereita. Ymmärrän. Yritän olla kärsivällinen, yritän auttaa. Jos palaute on kuitenkin jatkuvasti negatiivista, pitääkö sitten vetää sellainen johtopäätös, että olen tosiaankin ihan paska ihminen, jota saakin haukkua?

Kukaan tällä foorumilla ei tunne teitä kumpaakaan eikä teidän yhteistä historiaanne eikä siksi voi analysoida objektiivisesti tilannetta pelkästään sinun yksipuolisten, surumielisten ja uhriutumissävytteisten tarinoidesi pohjalta. Nämä keskinäiset ongelmanne teidän on viime kädessä ratkottava kahden kesken. Puhu sille miehelle silloinkin kun ei ole riitelystä kyse. Älä aloita keskustelua painostavan naismaisesti haastaen ”voitaisko me jutella”, vaan yritä ikäänkuin vaivihkaa ja kautta rantain selvittää mikä häntä oikeasti riivaa. Ja pidä sitä äijää hyvänä, jos haluat pitää sen. Parisuhde vaatii joskus riski-investointeja ilman takuuta tuotosta.

 

[vierailija]

Kukaan tällä foorumilla ei tunne teitä kumpaakaan eikä teidän yhteistä historiaanne eikä siksi voi analysoida objektiivisesti tilannetta pelkästään sinun yksipuolisten, surumielisten ja uhriutumissävytteisten tarinoidesi pohjalta. Nämä keskinäiset ongelmanne teidän on viime kädessä ratkottava kahden kesken. Puhu sille miehelle silloinkin kun ei ole riitelystä kyse. Älä aloita keskustelua painostavan naismaisesti haastaen ”voitaisko me jutella”, vaan yritä ikäänkuin vaivihkaa ja kautta rantain selvittää mikä häntä oikeasti riivaa. Ja pidä sitä äijää hyvänä, jos haluat pitää sen. Parisuhde vaatii joskus riski-investointeja ilman takuuta tuotosta.

Totta, ei tunnekaan. Tunsin vain tarvetta avautua.

 

[vierailija]

Oletko joskus huorannut eli pettänyt miestäsi?

En ole. Enkä tehnyt muutakaan ”epäilyttävää”.

Syytökset koskevat lähinnä sitä, että en ole auttanut miestä riittävästi hänen yritystoiminnassaan (käyn myös itse töissä). Hän on myös mustasukkainen ajastani - olen antanut hänen mielestään liian paljon aikaa mm. ystäville (jotka eivät hänen mukaansa ole oikeita ystäviä) tai vapaaehtoishommille lasten koulun ja harrastusten parissa. Lisäksi hän saattaa kaivaa (kuten nyt) jonkun monta vuotta vanhan täysin irrallisen kommentin peliin.

 

[vierailija]

En ole. Enkä tehnyt muutakaan ”epäilyttävää”.

Syytökset koskevat lähinnä sitä, että en ole auttanut miestä riittävästi hänen yritystoiminnassaan (käyn myös itse töissä). Hän on myös mustasukkainen ajastani - olen antanut hänen mielestään liian paljon aikaa mm. ystäville (jotka eivät hänen mukaansa ole oikeita ystäviä) tai vapaaehtoishommille lasten koulun ja harrastusten parissa. Lisäksi hän saattaa kaivaa (kuten nyt) jonkun monta vuotta vanhan täysin irrallisen kommentin peliin.

Jos olisin miehesi, niin tämä kaikista kommenteistasi läpi paistava vekkuli tapa uhriutua vituttaisi kaikkein eniten.

M39

 

[vierailija]

Jos olisin miehesi, niin tämä kaikista kommenteistasi läpi paistava vekkuli tapa uhriutua vituttaisi kaikkein eniten.

M39

Olen kyllä ”normaalissa elämässä” iloinen, energinen ja pärjäävä ihminen. Enkä halua uhriutua. Mutta en selvästikään osaa toimia tässä tilanteessa.

Eivät asiat ole aina olleet näin. Kuten jo aluksi kirjoitin, en tiedä, milloin ja miten tämä alkoi. Kirjoitan tässä asioita siten kuin ne tunnen ja koen. Minusta jokaisen pitäisi tuntea olevansa turvassa ja hyväksytty omassa kodissaan.

 

[vierailija]

Ota ero sitten. Hittojako tässä enempää spekuloimaan. Miehen syytähän kaikki aina oletusarvoisesti näillä foorumeilla on, ja nainen menee aina täysin ymmälleen jos annetaan ymmärtää tai edes vihjataan että vika saattaisikin mahdollisesti olla ainakin osin hänessä itsessään. Eihän sellainen voi uusfeminismin kulta-aikana olla mahdollista. Suomalainen nainen ei peiliin katso eikä nöyrry. Jätä se sika!

 

[vierailija]

En käsitä, miksi parisuhteessa oleva haluaa loukata kumppaniaan puhumalla tälle rumasti ja törkeästi. Miksi loukata?!? Miksei mies voi puhua asioista asioina.

Hän ei kai enää rakasta sinua. Selvästi ei ainakaan kunnioita.

En osaa neuvoa sinua ap. Minusta tilanne on jo niin pitkällä, että itse en voisi sinuna enää motivoitua ymmärtämään miestä ja auttamaan tätä kommunikoinnissa. Enkä unohtaisi hänen käytöstään milloinkaan enkä varsinkaan rakastaisi.

 

[vierailija]

Ota ero sitten. Hittojako tässä enempää spekuloimaan. Miehen syytähän kaikki aina oletusarvoisesti näillä foorumeilla on, ja nainen menee aina täysin ymmälleen jos annetaan ymmärtää tai edes vihjataan että vika saattaisikin mahdollisesti olla ainakin osin hänessä itsessään. Eihän sellainen voi uusfeminismin kulta-aikana olla mahdollista. Suomalainen nainen ei peiliin katso eikä nöyrry. Jätä se sika!

Sanoinko jossain vaiheessa, että kaikki on hänen vikansa? En. Myönnän omat virheeni ja puutteeni. En voisi kuitenkaan koskaan puhua hänelle noin rumasti.

 

[vierailija]

En käsitä, miksi parisuhteessa oleva haluaa loukata kumppaniaan puhumalla tälle rumasti ja törkeästi. Miksi loukata?!? Miksei mies voi puhua asioista asioina.

Hän ei kai enää rakasta sinua. Selvästi ei ainakaan kunnioita.

En osaa neuvoa sinua ap. Minusta tilanne on jo niin pitkällä, että itse en voisi sinuna enää motivoitua ymmärtämään miestä ja auttamaan tätä kommunikoinnissa. Enkä unohtaisi hänen käytöstään milloinkaan enkä varsinkaan rakastaisi.

Samaa mieltä. Erimielisyyksiä tulee, kriisejä tulee, virheitä tehdään. Mutta mikään ei mielestäni oikeuta lyttäämään toisen persoonaa tai ulkonäköä.

Olen kritisoinut mieheni käytöstä, mutta en ole nyt enkä muuallakaan ikinä mollannut hänen ulkonäköään, luonnettaan, miehisyyttään tai isyyttääm.