Seksiaddikti?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Olivia
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Aivan ihanaa lukea tätä keskusteluketjua! Vihdoinkin tunnen itseni normaaliksi, ja luulen että tämän jälkeen voin vapauttaa itseni ""patriarkaalisen"" maailman mustavalkoisilta mielipiteiltä.

Olen hieman alle 30v. nainen, ja elämäntapani ja -arvoni ovat pitkälti samanlaiset kuin alkuperäisellä kirjoittajalla. Olen korkeastikoulutettu, esimiesasemassa oleva, itsestään ja naisellisuudestaan huoltapitävä... Siis kaikilla tavoin elämässään vähintäänkin kohtuullisesti menestyvä ihminen.

Rehellisyys, niin itseni kuin kumppanienkin osalta, on minulle ensiarvoisen tärkeää. Kaikki toimintani perustuu ""selkärangan"" suoruuteen. Olivian kuvaus avaamattomasta lahjapaketista ja sen suomasta nautinnosta osuu kohdallani täysin nappiin.

Muutamien ""rinkiläisteni"" kanssa tulee keskusteltua paljonkin elämäntavastani/-mme. Heidän kanssaan olen ollut jopa vuosia läheisellä ystävyys&seksi -linjalla. Heiltä saan sen hellyyden ja välittämisen, jota emotionaalinen nainen minussa kaipaa. Joskus olen jäänyt jonkun valloitukseni kainaloon pariksi viikoksi tai kuukaudeksi, mutta kertonut aina kun minun on taas aika mennä.

Ainoa asia, joka minua huolettaa on se, että biologinen kelloni tikittää eli haluaisin lapsen/lapsia. Kuitenkaan monikaan mies, jonka kanssa olen keskustellut asiasta, ei olisi halukas niitä kanssani hankkimaan ellen suostu rauhoittumaan ja vakiintumaan. Surullista kyllä, minusta tuntuu että olen tuomittu lapsettomuuteen libidoni ja vankan rehellisyyteni takia...

Toivottavasti joku näistä läheisimmistä ""kiertolaisista"" suostuu tähän joskus. Rahaa (elatusmaksuja) en kaipaa, jos mies ei halua lapsensa elämään osallistua. Kuitenkin lapsen elämään osallistuminen olisi enemmän kuin suotavaa, vaikka ""vain"" läsnäolona jos ei rahallisesti.

Älkääkä nyt sanoko, että eihän sinusta äidiksi ole kun miehiä vilisisi nurkissa. Olen kyllä tarpeeksi fiksu ja kypsä hoitaakseni seikkailuni lapsilta sivussa. Ja tahtikin varmasti tahtikin rauhoittuisi (vaikkei kokonaan loppuisi) kun tämän haaveeni saisin toteen =)

Kaikkea hyvää Olivialle ja muille kaltaisillemme naisille, pidetään leuka pystyssä ja lippukorkealla. Ja kiitokset miehille, jotka ymmärtävät että meitä naisiakin on moneen junaan!!
 
hyvät seksi-intoijilijat naiset,

olen varakas mies ja etsin seksihullua ja hyvännäköistä naista, joka haluaa lapsia. Edellinen vaimoni on kaunis, mutta haluan kyltymättömän naisen, jonka libido vastaa omaani.

Onko teistä kukaan hyvännäköinen?
 
taisi paljastua, että kaikki nuo seksiaddiktit naiset, jotka tähän keskusteluun ovat osallistunneet, ovat rumia!!! Kyllä kai ilmainen pillu maistuu kelle hyvänsä miehille, vai mitä?
 
hei

Luin juttusi ja silmääni osui lause""sitten kun olen 50,niin en kelpaa kenelekkään""voi sua tyttönen.
Itse olen 50,hyvässä kunnosa oleva,nuorekas,kauniskin.
Ja arvaappa mitä?minulla sattuu olemaan 35v.sulhanen.
Että,odota vaan kun tulet tähän ikään,silloin se elämä vasta alkaakin.
Oikein kaunista syksyä sinulle!

T:aikuinen nainen
 
Hei. En minä sanonut ruma olevani. Kai naista voi kuvailla muillakin adjektiiveilla kuin kaunis tai ruma? Tähän ketjuun osallistunut ""Tomjones"" on nähnyt kuviani, eikä hän ainakaan sanonut minua rumaksi, ehkä sun pitäisi kysyä hänen mielipidettään?
Makuja on tietysti monia, mulla ei ole mitään ulkonäkökomplekseja, joten voin kyllä lähettää kuvani jos se jotakuta sattuu kiinnostamaan, meiliosoitetta vaan kehiin...

PS. Tietysti ilmainen hyvä pillu kelpaa, miksei kelpais? Eihän kukaan ole valittanutkaan, ettei kelpais. Onhan se nyt jo tullut tämän ketjun myötä selväksi että kelpaa, kuin myös se, että aivan samalla lailla se ""ilmainen kulli"" kelpaa meille naisille...Siitähän tässä kyse olikin, ei tää alunperin ollutkaan mikään ulkonäkökeskustelu, enkä minäkään muista, että olisin missään vaiheessa ketjua maininnut mitään ulkonäöstäni vai olenko?
 
Aake, eihän tuo nyt mitenkään kummallista ole. Itsellänikin on useita rakastajia, jotka ovat paljon minua nuorempia. Eihän tuo nyt mikään uusia asia ole, että nuoret miehet hinkuvat meidän ""aikuisten naisten"" perään. Suopursulle kiitos osallistumisesta keskusteluun ja kaikkea hyvää myös sinulle ja sulhasellesi :-).
 
hei

Näin se asia vaan kuule on.

En kylläkään ole yhtään viiskymppisen näköinenkään....
Vaikka,en ikääni salannut koskaan.
Kun pitää itsestään huolta niin fyysisesti kuin henkisestikkin.
On positiivinen ja suu hymyssä.
Ja eihän se rakkaus ikää katso,kun löytää sen vastakappaleen niin se on menoa.
Sellast se elämä on :)
 
Kyllä hänellä on lapsia,tyttö ja poika.Joten lasten hankinta ei kuulu suunnitelmiin enää :)Tietty olemme siitäkin asiasta keskustelleet ennen yhteen muuttoa.Kuten myös kaikista asioista.
Mutta,kun löytää sen sukulais-sielun.Jonka kanssa saa olla ihan oma itsensä.Ja se luottamus toiseen.
Jos näkisit meidät yhdessä,et yhtään ihmettelisi et..miksi?
Et edes sitä ikäeroa huomaisi,usko vaan.
 
olivia
minä olen panomies
olen pannut melkein (tekisi mieleni sanoa yli...) tuhatta naista

haluan panna sinua
ilman kumia
Tero
asun ulkomailla, mutta tulen kyllä suomeen
 
Tero, kiitos tarjouksesta, mutta mitäköhän ""tuliaisia"" mahtaisinkaan saada sinulta, jos olet pannut yli tuhatta naista ilman kumia ja vielä ulkomailla :-). Eiköhän ne ulkomaiden kaunottaret riitä sinulle, tuskin kaipaat yhtä ""Oliviaa"" kokoelmaasi :-). Jospa minä pelehdin vain näiden kotimaan poikien kanssa :-).
 
700 tai 1000 - noissa lukemissa ei ole mielestäni kovinkaan iso ero :-). Mistä tiedän, että olet terve??? Ymmärrät varmasti huoleni asiasta. Ja miksi sinä haluaisit minut tavata?
 
Enpä ole ainakaan itse tietoinen, että sellaista olisi tapahtunut, joten huolesi on kyllä aivan turha. Osaan kyllä pitää huolen itsestäni, enkä taatusti tee pahaa kenellekään. Ehkä Sinun mielestäsi seksi kuuluu vain avioliittoon kahden toisiaan rakastavan ihmisen välille, mutta muista, että meitä on niin moneksi. En minäkään tuomitse ketään.
 

Similar threads

V
Viestiä
7
Luettu
1K
Seksi
vierailija
V
T
Viestiä
7
Luettu
481
Seksi
Jannu1
J
O
Viestiä
22
Luettu
520
Seksi
Lotta-Mari
L
K
Viestiä
44
Luettu
11K
Seksi
Master
M
B
Viestiä
45
Luettu
2K
Seksi
Suomityttö
S

Yhteistyössä