Odotan esikoistani. Paino nousi ekan 3 kk aikana huimat 5 kg pahoinvoinnin takia: oli pakko syödä koko ajan jotain!
On turha sanoa, että oma vika, jos syö epäterveellisesti. Kyllä paino nousee, vaikka syö ihan terveellisestikin, kun syö enemmän kuin yleensä, eikä liiku niin paljon kuin yleensä. Ja vaikka liikkuisikin reippaasti, niin on vaikea ylläpitää samaa intensiteettiä kuin ennen.
Itse söin huonoon oloon vedellä laimennettua tuoremehua, suolakurkkuja, avomaan kurkkuja, voileipiä, jogurttia, salaattia, pastaa jne. Minulla oli myös himo suolakekseihin, ja vaikka yritin valita mahdollisimman vähärasvaisia keksejä, onhan niissä kaloreita.
Karkkia, jätskiä ja limsaa ei tehnyt mieli yhtään. Roskaruokaa en syö muutenkaan koskaan. Pähkinät ja mysli ovat muuten pahimpia, niissähän niitä kaloreita vasta onkin!
Nyt olen viikolla 20 ja painonnousu on vähän tasoittunut, nyt noin +6 kg. Veikkaan kuitenkin, että + 12 kg paukkuu yli vielä.