Oma sukunimeni

[Avovaimo]

Hmmm... En nyt voi varmaksi sanoa onko ketjuun kirjoittaneista miten monta miehen ja miten monta naisen kirjoittamaa kommenttia koska ihan kaikista kirjoitetuista teksteistä se ei käy selväksi. Mutta näitä viestejä lukiessani ihmetyttää kyllä suuresti se, että (oletettavasti suurin osa naisten kirjoittamia) naiset vieläkin hyväksyvät maailman miesvaltaisuuden ja sen, että nainen on miehen omaisuutta. Ja kyllä ajatusmaailma asian tiimoilta saattaisi jopa joskus muuttuakin jos vain arvon daamit pitäisivät oikeuksistaan kiinni ja käyttäisivät heille myönnettyä oikeutta. Fifi

 

[Miuske]

Ehkä suurimalle osalle ihmisistä kukaan ei ole yhtään kenenkään omaisuutta nimen perusteella. En minäkään ole isäni omaisuutta, vaikka hänen sukunimensä minulla onkin. Eikä minusta tule sen enempää miehen omaisuutta jos hänen nimensä otan avioliiton solmiessa. Identiteettini tai itsenäisyyteni ei (onneksi!) ole kiinni sukunimestä tai siitä lukeeko se joulukortissa.

Sukunimeni on harvinainen ja saan jatkuvasti postia joissa nimeni on väännetty vahingossa ties millaiseen muotoon. Olisi elämä aika vaikeaa jos identiteetti siitä horjuisi.

 

[Anni62]

Mulla sellainen sukunimi, että ihan luonnostaan otin miehen sukunimen. Ja onhan tuo ollut jo 26-vuotta.
Ei tullut mielenkään, et olisin jättänyt oman sukunimeni.
Tyttäreni sen sijaan jätti oman sukunimensä eli hällä kaksiosainen sukunimi. Vanhin tytär taas sitten otti miehensä sukunimen.

 

[älä itke.]

Hmmm... En nyt voi varmaksi sanoa onko ketjuun kirjoittaneista miten monta miehen ja miten monta naisen kirjoittamaa kommenttia koska ihan kaikista kirjoitetuista teksteistä se ei käy selväksi. Mutta näitä viestejä lukiessani ihmetyttää kyllä suuresti se, että (oletettavasti suurin osa naisten kirjoittamia) naiset vieläkin hyväksyvät maailman miesvaltaisuuden ja sen, että nainen on miehen omaisuutta. Ja kyllä ajatusmaailma asian tiimoilta saattaisi jopa joskus muuttuakin jos vain arvon daamit pitäisivät oikeuksistaan kiinni ja käyttäisivät heille myönnettyä oikeutta. Fifi

Sori nyt vaan mutta en voi kuin nauraa ootko joku 18-vuotias vai miksi nuo juttusi kuulostavat niin lapsellisilta? "Naiset hyväksyvät miesvaltaisuuden ja sen että nainen on miehen omaisuutta". Ei se tee minusta ainakaan poikaystäväni omaisuutta, vaikka mun sukunimi ei jossain kortissa seisoisikaan.

Höpötät kyllä ihan omituisia, miten se, että joulukortti tulee miehesi sukunimellä, ja sinun sukunimeä ei ole mainittu, vaikuttaa johonkin naisten oikeuksiin?
Sinun ajatusmaailmasi on kyllä nyt jotenkin ihan kierossa. Jos käyttäydyt noin tympeästi aina, niin ihmettelen miten miehesi jaksaa sinua.

Aikuinen ihminen ei itke tommosista asioista. Ota sitten ero ja elä keskenäs, jos joku joulukorttien oikea lähetysmuoto on sinulle henki ja elämä. Silloin ne postit tulee vain ja pelkästään sulle.

Vauhkoat täällä ihan turhista. Tuolla menolla tuskin kauaa pysyt edes avovaimona. Hyi.

Ja ihan tiedoksi: Kortteihin ja kirjeisiin voi merkata sen "läheisimmän" vastaanottajan nimen, joka on esim. oma lapsi, sukulainen tms, niin että lukee etunimi ja sukunimi, ja hänen kumppaninsa nimen vain pelkällä etunimellä. Tuohan on jo vanha käytäntö, enkä minä ole sitä koskaan jeesustellut.

Pienet on murheet joillakin!

 

[nomen est omen]

Ottamatta kantaa korttiasiaan (minä ja mieheni saamme postia omalta perheeltäni minun nimelläni + miehen etunimi), niin minäkin kyllä pidän ehdottomasti oman sukunimeni jos naimisiin menemme. Hassulta tuntuu vaihtaa nimi itselle "outoon" nimeen, sen lisäksi että siitä tulisi paljon vaivaa (ajokorttien yms uusinnat). Minä olen minä, nimineni kaikkineni, en ymmärrä mitä järkeä on muutta nimeään naimisiin mennessään?

 

[N50*]

Mulla sellainen sukunimi, että ihan luonnostaan otin miehen sukunimen. Ja onhan tuo ollut jo 26-vuotta.
Ei tullut mielenkään, et olisin jättänyt oman sukunimeni.
Tyttäreni sen sijaan jätti oman sukunimensä eli hällä kaksiosainen sukunimi. Vanhin tytär taas sitten otti miehensä sukunimen.

Hei Anni. 26 vuotta sitten ei meillä naisilla ollut vaihtoehtoa.

Toki olisin siltikin ottanut mieheni sukunimen naimisiin mentäessä. Minulla on sama sukunimi edelleen vaikka olen eronnut jo 15 vuotta sitten.

Minusta on yksi hailee minkälainen sukunimi minulla on enkä koe olevani exäni omaisuutta etenkin kun en ole häntä nähnytkään moneen vuoteen edes vahingossa. En viitsi sitä uudestaan vaihtaa ja tämän niminen olen ollut yli puolet elämästäni niin että kai se loppukin menee samalla.

 

[eräs nainen]

Miksi aviomiehen sukunimen ottaminen on helvetistä, mutta isän nimen kantaminen on kunniakasta? Minusta molemmat tavat ovat aivan yhtä sovinistisia ja korostavat miehen merkitystä yhteiskunnassa + suvun jatkajana ja päämiehenä.

Identiteettini ei ole kiinni yhdestä sukunimestä, eli en minä ihmisenä muutu, vaikka naimisiin mennessä nimi muuttuisikin. Tasa-arvon nimissä avokin kanssa pohdimme, että otamme molemmat uuden yhteisen nimen, jos ja kun avioidumme. Näin nimenmuutos tulee kummankin kohtaloksi. Sukunimien keksiminen on sitä paitsi ollut yleinen tapa vielä 1900-luvun alussa, kun monilla ei ollut virallista sukunimeä (sukunimethän ovat tavallisesti kotitalon nimiä alkujaan).

Ap.lle. Jos asia niin kovasti stressaa, sano anopille asiasta, mutta kauniisti. Tuskin hän on tarkoittanut pahaa, eikä edes todennäköisesti tajunnut, että sinua haittaa. Itse ainakin laitan sukunimen korttiin vain siksi, että postinkantaja osaa tuoda sen perille. Muuten laittaisin postinsaajien etunimet pelkästään.

 

[GSP]

No, eikös se isä ole lapsensa siittänyt? Tavallaan me kaikki (tytöt ja pojat) olemme isiemme omaisuutta, itse ainakin kannan ylpeänä isäni sukunimeä enkä mistään hinnasta vaihtaisi sitä.

 

[pilkkua viilaten]

Joo, kyllä se olis paljon parempi kaikille kun ap:n avoanoppi jättäisi ap:nnimen pois kokonaan korteista., kun ei kerran kelpaa.

 

[vain dna on varma]

No, eikös se isä ole lapsensa siittänyt? Tavallaan me kaikki (tytöt ja pojat) olemme isiemme omaisuutta, itse ainakin kannan ylpeänä isäni sukunimeä enkä mistään hinnasta vaihtaisi sitä.

Luulemasi isän

 

[Avovaimo]

Tämähän on se tyypillisin vastaus minkä aina saa, että sinullakin on isäsi sukunimi. En miellä sitä mitenkään isäni sukunimeksi vaan se on minun sukunimeni mikä on ollut syntymästäni saakka ja haluan pitää sen, nimi on mielestäni muutenkin kaunis ja sopii minulle. Joillekin ei näytä nimi olevan tärkeä mutta minulle se on ja se ei sinänsä haittaa vaikka korteissa ei lue sukunimeäni vaan se kirjoitustapa. Silloin kun emme asuneet yhdessä vielä nykyisen avomieheni kanssa niin anoppi lähetti kortteja silloinkin mitkä olivat myös osoitettu minulle ja niissä luki nimet tyyliin Matti Meikäläinen ja Maija. Mutta sen jälkeen kun muutimme yhteen hän on kirjoittanut nimet Meikäläinen Matti ja Maija. Ja näillä kirjoitustavoilla on vissi ero. Jonkun mielestä saattaa olla pilkun viilaamista, mutta kyllä minun mielestäni tässä yritetään tehdä omavaltaista ja epävirallista nimimuutosta kun juuri yhteen muuton jälkeen on tämä alkanut. Ei pitäisi olettaa automaattisesti että nainen ottaa aina miehen nimen naimisiin mennessään ja kun me emme ole edes naimisissa ainakaan vielä.

 

[miesvalta alas]

Miksi aviomiehen sukunimen ottaminen on helvetistä, mutta isän nimen kantaminen on kunniakasta? Minusta molemmat tavat ovat aivan yhtä sovinistisia ja korostavat miehen merkitystä yhteiskunnassa + suvun jatkajana ja päämiehenä.

No kun on vähän vaikea yrittää ottaa esim. äidin nimeä, koska se on sitten isoisän nimi... Aina löytyy taustalta joku mies jolle nimi kuului. Itse pidän oman nimeni ja toivottavasti tyttäreni sen pitää myös, ja pitää perinteen elossa siirtää äidin sukunimi lapsille ja lapsenlapsille. Näin saadaan siitä vähitellen tehtyä äidin sukunimi eikä tarvi sovinistisia asioita siihen sotkea.

 

[nimen]

miten monta miehen ja miten monta naisen kirjoittamaa

Ikäänkuin kaikki puolustaisivat automaatisesti omaa sukupuoltaan… (oletus)

Olisihan se pitänyt arvata. Kyse ei ole nimestä, ei liioin arvostakaan. Arvovaltakiistahan tämä on aivan selvästi, tuttavallisemmin sanottuna valtataistelua.

"jos vain arvon daamit pitäisivät oikeuksistaan kiinni"
Sillätavoin "pitämällä kiinni" kuin ap ajattelee, menettää arvostuksensa täysin toisten silmissä (niinkuin vastauksista voi nähdä).

"ja käyttäisivät heille myönnettyä oikeutta."
Oikeus on siinä että nimen voi valita!
Sitä jokainen käyttää niin kuin haluaa, kuten on tarkoituskin. Ei siis ole kysymys siitä ettekö oikeutta käytettäisi, vaan siitä ettei käytetä enemmän valtaa "tasa/arvo" -kamppailuun.

Ap haluaisi näköjään useammille sen nimen minkä ap haluaa, eikä antaa yksilön päättää eli rajoittaa toisten oikeuksia, koska he valitsevat ap:n mielestä väärin (yllätyskö; jatkuvaa automaattista olettelua). Muut eivät osaa käyttää ap:n mielestä oikeuksiaan oikein, kun he eivät käytä oikeuden mukana tulevaa valtaa sukupuolten väliseen taisteluun.


Minusta ainoa järkevä peruste sukunimelle olisi biologinen, koska sitä suvunjatkaminen on. Kun naiselta tulee perintötekijöistä yli puolet, lähinnä lääketieteelliseltä kannalta katsottuna, olisi esim. sairauksien päättely jotenkin kätevämpää (joskin haittojakin voi olla), jos sukunimikin tulisi äidiltä.

Kuvaavin ja naurettavin (lue: arvottomin) ratkaisu:
Puolet kirjaimista kummaltakin ja naiselta joku ekstra vielä. Senkaltaisen muodon se tasa-arvon tavoittelu usein saa. Itsestä ja toisesta tehdään pelkkä narri, kun nallekarkkeja jaetaan.

Suomessa naisillakin on miesten nimet käytössä, mutta toisin on Islannissa ("-dottir" päätteekin). Onko siellä miehet naisen omaisuutta?

"nainen on miehen omaisuutta."
Kiinteää- (vaimot) tai vaihto-omaisuutta (tyttäret), se oli sitä hienoa ritariaikaa se.

Kun vaikka aatelisella oli henkensä pitimiksi ritari mm. palkkatappajana, pystyi elämään jokseenkin suojattua elämää.
Ritareille syntyi kuitenkin tapettujen läheisistä armottomia kostajia, ja näinollen naisille tuli taas käyttöä. Heitä oli hyvä lähettää edeltä linnan hämärille käytäville. He ehkä huomaisivat väijyjän ja ilmiantaisivat (kirkuisivat), sekä olisivat mahdollisen vihamiehen ja ritarin välissä. Näinollen olisi enemmän aikaa pötkiä puukottajaa pakoon ja pysyä hengissä. Ritarillinen hyvä tapa!

Nolompi juttu että – naiset ensin, vaikka heikoille jäille – ei ole kaukaa haettu. Glorifioituneena se on nykyään naisille kunnia. Yhä sitä voi käyttää hyväkseen. Pelimiehet, aikamme ritarit, lähettävät naiset ensin, jotta lohkeaisi paremmin.

Nainen voi valita, esim. mielistelläkseen miestä, tämän nimen ja taas viedään pässiä narussa. Se on sitä ylistämällä alistamista.

Kun muodollinen arvovalta on pääasia, jäävät motiivit huomaamatta ja arvo saamatta.


Ylivaltataistelu naamioidaan tasa-arvotaisteluksi:
"naiset vieläkin hyväksyvät maailman miesvaltaisuuden"

Elämänlaatumitttarin mukaan suomamalaisnaiset ovat maailman kakkosia (ja elävät pitempään), miehet jossain kaukana takana. Hormonitutkimukset osoittavat nekin naiset onnellisemmiksi. Hyvä olis jos vähän jeesais heikompaa niin kumpikin voisi paremmin.

Meneehän se elämä tapellessakin.

 

[N50*]

Luin kerran lehdestä kun avioliittoon menevä pari valitsi sukunimensä aika hauskalla tavalla. Sukunimi oli kummallakin tavanomainen ja samantapainenkin tyyliin Koskinen/Koivunen.

Häät oli paikkakunnalla seuraavana päivänä ja edellisenä päivänä oli sukujen välinen jalkapallo-ottelu, voittajasuvun sukunimi sitten otettiin yhteiseksi nimeksi.

Myös muutamat tuttavat ovat ottaneet kokonaan uuden sukunimen molemmille jomman kumman suvusta. Hyvä kun nykyään voi valita, annetaan kaikille mahdollisuus.

Hyvä kun tuli luettua tämäkin ketju, näin poikien äitinä. Eipä ikinä tulisi mieleen, että miniä moisesta pahoittaisi mielensä, etenkin ellei hän sitä sano. Tuntuu minusta aika lapselliselta, ei minua haittaisi jos poikani ottaisi tulevan vaimonsa nimen, mitäs se minulle kuuluu tai vaikka ottaisivat ihan uuden tai tekisivät ratkaisunsa vaikka pitkää tikkua vetämällä. Tuskin ap:n avoppi tarkoittaa asialla yhtään mitään.

 

[Tuula--]

Hyvä kun tuli luettua tämäkin ketju, näin poikien äitinä. Eipä ikinä tulisi mieleen, että miniä moisesta pahoittaisi mielensä, etenkin ellei hän sitä sano. Tuntuu minusta aika lapselliselta, ei minua haittaisi jos poikani ottaisi tulevan vaimonsa nimen, mitäs se minulle kuuluu tai vaikka ottaisivat ihan uuden tai tekisivät ratkaisunsa vaikka pitkää tikkua vetämällä. Tuskin ap:n avoppi tarkoittaa asialla yhtään mitään.

Olen samaa mieltä, viiskymppisenä on jo elämässä tullut vastaan suurempiakin murheita. Minulle on pääasia, että lapseni on onnellinen ja terve. Muuttakoon nimensä vaikka Mohammed Joulupukiksi. Hänen vaimonsa nykyinen tai tuleva sukunimi on minulle vielä enempi yksilysti, mitähän merkitystä sillä minulle on? Tai pitäisi olla?

 

[Mari]

Kyse on nimenomaan siis siitä, että kun oletetaan automaattisesti että nainen ottaa miehen nimen naimisiin mentäessä. Niin, kirjoitit että nykyään on edelleekin yleistä vaihtaa nimi miehen nimeen. Valitettavasti on, ja valitettavan moni vielä nykypäivänäkin suostuu olemaan nyrkin ja hellan välissä ja luopumaan omasta identiteetistään. Niin kauan kuin näinkin moni nainen suostuu vaihtamaan nimensä miehen nimeen mitä nyt nykypäivänä se prontuaalinen osuus on pareista jotka ottavat miehen nimen ei tämä ajatusmaailma asian tiimoilta miksikään muutukaan. Ja kun itse en aio niin tehdä, niin se häiritsee kyllä kun minut leimataan väärälle nimelle. Ja ei siinä mitään sinänsä vaikka mieheni ystävät kutsuvatkin miehen nimellä, mutta ongelma ja asia mikä tuossa häiritsi oli se, että kun sanoin että en ole YYYY (YYYY=mieheni sukunimi) niin kommenttina tuli, "niin, et ole vielä". Siis oletetaan automaattisesti että nainen ottaa miehen nimen.

Ja minulla on oikeus loukkaantua jos minua kutsutaan väärällä nimellä. Kyllä, jokaisella on oikeus kutsua minua vaikka piruksi, mutta minulla on myös oikeus loukkaantua jos en pidä siitä ja oikeus kyllä myös sanoa miltä se minusta tuntuu.

Olen samaa mieltä. Tuo oletus, että nainen vaihtaa nimensä naimisiin mennessään on naurettava. Sitä paitsi, jos halutaan noudattaa perinteitä, niin siinä tapauksessa varsinkin pitäisi säilyttää oma nimi. Laissa oli vuodesta 1930-1986 pykälä, jonka mukaan naisen piti ottaa avioituessaan miehen nimi. Vielä 1800-luvulla miehen nimen ottivat lähinnä aateliset ja muut "hienoksi" itsensä luokittelevat, rahvaan naiset pitivät oman nimensä. Että se siitä "perinteisyydestä".

Sitä paitsi tuo, että perheellä pitää olla yhteinen nimi on ihan älytön. Kun erotaan ja hankitaan uusia kumppaneita, niin siinä se vasta sekasotku on. Ulko-ovessa 4-5 eri sukunimeä. Yhteinen nimi ei muutenkaan pidä perhettä kasassa, katsokaa vain avioerotilastoja.

 

[Velma.]

Ja ei siinä mitään sinänsä vaikka mieheni ystävät kutsuvatkin miehen nimellä, mutta ongelma ja asia mikä tuossa häiritsi oli se, että kun sanoin että en ole YYYY (YYYY=mieheni sukunimi) niin kommenttina tuli, "niin, et ole vielä". Siis oletetaan automaattisesti että nainen ottaa miehen nimen.

En todellakaan jaksa uskoa, että miehen ystävällä (varsinkaan muutaman oluen jälkeen) olisi niin monimutkainen ajatuksen kulku, että hän olisi nimenomaan ajatellut sitä, kuka kenenkin nimen ottaa. "Niin, et ole vielä" mielestäni viittaa lähinnä siihen, että "niin, ette ole vielä naimisissa, mutta varmasti jonakin päivänä olette". Eikö ole kuitenkin mukavaa, että ystävä on sitä mieltä, että olette hyvä pari ja teillä on tulevaisuus avioparina edessä.

Keskustelussa on tuotu esille, että monilla on harvinaisia etu- ja sukunimiä jotka kuullaan ja kirjoitetaan johdonmukaisesti väärin ja jos oma identiteetti siitä kärsisi, identiteettikriisissä saisi olla harva se päivä. Jos identiteetti on vahva, se ei kärsi ulkopuolisista asioista.

Minä olisin nimen sijaan enemmän loukkaantunut, jos avoppi ei haluaisi toivottaa minulle hyvää joulua ollenkaan.

 

[Voi apua... :D]

Kyse on nimenomaan siis siitä, että kun oletetaan automaattisesti että nainen ottaa miehen nimen naimisiin mentäessä. Niin, kirjoitit että nykyään on edelleekin yleistä vaihtaa nimi miehen nimeen. Valitettavasti on, ja valitettavan moni vielä nykypäivänäkin suostuu olemaan nyrkin ja hellan välissä ja luopumaan omasta identiteetistään. Niin kauan kuin näinkin moni nainen suostuu vaihtamaan nimensä miehen nimeen mitä nyt nykypäivänä se prontuaalinen osuus on pareista jotka ottavat miehen nimen ei tämä ajatusmaailma asian tiimoilta miksikään muutukaan.

No entä jos haluaa? Minä en ainakaan ole sen enemmän nyrkin ja hellan välissä olin minkä niminen tahansa. Miehen nimen otan, koska se on yksinkertaisesti hienompi ja harvinaisempi kun omani, joka on eräs Suomen yleisimpiä sukunimiä. Omalta paikkakunnaltani löytyy finderillä 6 täyskaimaa vaikka etunimeni onkin jo hieman harvinaisempi. Ei superharvinainen sekään.

Mitä ihmeellistä on ottaa miehen nimi? Minä otan miehen nimen, paistan jouluna kinkun ja teen pääsiäisenä rairuohoa. Ne ovat tapoja ja jokainen saa noudattaa vanhoja tapoja. Pakko ei ole, ja vapauttahan on se että on vaihtoehto. Ei sekään ole vaihtoehto jos kaikkien on pakko pitää oma nimi. N. 20% pitää jo omat nimet, joten harvinaista se ei enää ole.

 

[Avovaimo]

En todellakaan jaksa uskoa, että miehen ystävällä (varsinkaan muutaman oluen jälkeen) olisi niin monimutkainen ajatuksen kulku, että hän olisi nimenomaan ajatellut sitä, kuka kenenkin nimen ottaa. "Niin, et ole vielä" mielestäni viittaa lähinnä siihen, että "niin, ette ole vielä naimisissa, mutta varmasti jonakin päivänä olette". Eikö ole kuitenkin mukavaa, että ystävä on sitä mieltä, että olette hyvä pari ja teillä on tulevaisuus avioparina edessä.

Keskustelussa on tuotu esille, että monilla on harvinaisia etu- ja sukunimiä jotka kuullaan ja kirjoitetaan johdonmukaisesti väärin ja jos oma identiteetti siitä kärsisi, identiteettikriisissä saisi olla harva se päivä. Jos identiteetti on vahva, se ei kärsi ulkopuolisista asioista.

Minä olisin nimen sijaan enemmän loukkaantunut, jos avoppi ei haluaisi toivottaa minulle hyvää joulua ollenkaan.

Ainakin minua se loukkasi enkä kyllä jaksa uskoa siihen että hän olisi ajatellut asiaa siten, että joku päivä olette naimisissa.. Vaan nimenomaan sitä että nainen on miehen omaisuutta ja nyrkin ja hellan välissä, sekä oletetaan automaattisesti että nainen ottaa miehen nimen.

Minulla ei ole todellakaan mikään vaikea nimi, suku- ja etunimi ovat molemmat helppoja ja sukunimeni täysin supisuomalainen sekä helppo muistaa, eikä sitä ole kyllä väärin missään sanottukaan, ainoastaan tämä että minut leimataan väärälle nimelle.

 

[nimen]

enkä kyllä jaksa uskoa siihen että hän olisi ajatellut asiaa siten, että joku päivä olette naimisissa..

Tuota, tuota! Minkä muun takia sukunimi voisi vaihtua?

a) nyrkin
b) hellan
c) miehen omaisuuden
d) automaattisen oletuksen
e) leimaamisen

En ymmärrä enää lukemaani.

 

[nimen]

on vähän vaikea

Jaa miksi? Siksi että, jos miehillä jotain valtaa on, miehet eivät sitä osaa käyttää oikein? Naiset osaisivat käyttää paremmin?

Kirjoituksesi vaikuttaa lähinnä kostonhimolta ja tietysti vallanhimoltakin. Sellaisenko olisi hyvä päättää yhteisistä asioista. Öh!

"ottaa esim. äidin nimeä, koska se on sitten isoisän nimi... "
Silloin olisit yhden sukupolven lähempänä tavoitettasi. Häiritsee kuitenkin ettei se ole OMA nimesi?

"Itse pidän oman… tyttäreni sen pitää… äidin sukunimi lapsille ja lapsenlapsille. "saadaan siitä… äidin sukunimi…"
Että sitten, sen vuoksi, on naisvalta ylempänä, niinkö? Tai pääasia että miesvalta alempana? Naisten arvokin nousee tekemättä mitään muuta? Tämä kaikki vouhottamalla? Eh!

"eikä tarvi sovinistisia asioita siihen"
Vaan antisovinistisia, feministisiä? Mikähän sen nimi olisi? Tasa-arvoahan ei ole tarkoituskaan ajaa, tai oikeastaan mitään arvoa. Jonkinlainen fiksaatio, nimifetissi, mitä lie.

Täytyy vähentää tämmöisen agitaation lueskelua.
Aika tympeitä suita ja kuuroja korvia!

 

[Tavis-Taina]

Onpas yksinkertaisesta joulukortista saatu monimutkainen soppa aikaiseksi!
Onhan meillä jokaisella ihan ikioma henkilötunnus, joka ei vaihdu nimen mukana.
Minusta on melko sama mitä sukunimeä kannan, etunimet ja sotu pysyy.
Isän nimen vaihdoin aviomiehen nimeen ja kun erosin ja avioiduin uudestaan, otin nykyisen mieheni nimen.

Identiteetti on ihan jostain muusta kuin nimestä kiinni. Sinä luot sen ihan itse. Ja jos oma identiteetti on sellainen kuin näillä pahimmilla vouhkaajilla, niin haluaako kukaan mies sellaista naista nimiinsäkään, edes isä?

Minä laitoin pojalleni ja hänen lapselleen ja lapsen äidille ennen heidän avioitumistaan joulukortin tyyliin: Pekka ja Maija Nieminen + Liisa (Maija se lapsi ja Liisa avopuoliso)
Ei niissä korteissa ole tilaa kikkailla nimillä ja oletan, että tarkoitus on tärkein. Jos joku lukee joulukorttejakin kuin piru raamattua, niin paree olla lähettämättä sellaisille mitään.
Eli ap, kerro anoppikokelaallesi, että voi työntää korttinsa hanuriinsa, sä et niitä halua, kun ei osaa nimeä oikein kirjoittaa.

 

[Velma.]

Ainakin minua se loukkasi enkä kyllä jaksa uskoa siihen että hän olisi ajatellut asiaa siten, että joku päivä olette naimisissa...

En ala vänkäämään, mutta aika hankala sitä on miehen sukunimeä muuten ottaa, ellei ole naimisiin menossa.

 

[Tästä keskustelusta]

muistui mieleeni häät n. kymmenen vuotta sitten. Siellä juuri vihitty nuorikko joutui selittelemään suvulleen, miksi hän otti miehensä nimen. Oman nimensä on suhteellisen harvinainen suomalainen nimi ja niin on miehelläänkin. Hän jouti melkeinpä pyytämään sitä anteeksi isältään.

Fiksu morsian oli ajatellut, että heidän perheensä ei ole vielä tässä, vaan toiveissa on lapsia. Hän halusi, jotta koko perhe on saman nimisiä ilman väliviivoja. He olivat harkinneet vaimon nimeä yhteiseksi, mutta päätyneet lopulta kuitenkin tähän perinteiseen, koska se on helpompaa ja aiheuttaa vähemmän ihmettelyä. Ei hän ole kertaakaan sanonut, että olisi pitänyt menetellä toisin. Nyt kaikki tietävät, että kenen poikia ja tyttöjä nämä lapset ovat ja kenen vaimo tämä ihminen on. Yksinkertaista ja selkeää.
Ei nimi ihmistä pahenna, jos ei ihminen nimeä - vanha sananlasku sovellettuna.

 

[posti kulkee kun itse vie]

Itse ainakin laitan sukunimen korttiin vain siksi, että postinkantaja osaa tuoda sen perille. Muuten laittaisin postinsaajien etunimet pelkästään.

Nykyisin postikin lajitellaan vain osoitteen perusteella, eivät katso nimeä. Meille tulee as.oy:n hallituksen ex-puheenjohtajan ominaisuudessa postia, jossa on nykyisen hallituksen puheenjohtajan sukunimi mutta meidän osoitteemme, eihän siinä ole suurta eroa, ja rivissä laatikoiden välissä on vain yksi laatikko mutta silti, osoite merkkaa, ei nimi.