Poikaystäväni rikkoo tavaroitani

[näin meillä]

En ihmettele miksi poikaystäväsi ei kerro rikkomisiaan! Sinä olet niin pelottava tuollaisena hienojen tavaroiden kerääjänä! Se on maailmanloppu mielestäsi jos joku kupponen menee rikki, eihän sellaista uskalla edes mainita.

Etkö voisi pitää astioinasi halvimpia mahdollisia kuppeja ja lautasia? Ei tarvisi vahtia ja pelätä rikkomista. Jos vahdit että poika pesee liian kuumalla vedellä astiat, se kalskahti jo että toimintasi ei ole ihan tervettä! Onko tuollainen käytös perinnöllistä? Onko lapsuudenkodissasi vahdittu samalla lailla? Viittaa vähän siihen että olet tuon oppinut sieltä.

Nauti elämästä, äläkä vahdi turhia, et saa niitä kippoja ja kuppeja mukaasi täältä kun kuolet. Vaikutat vielä nuorelta, tuollainen pahenee vanhemmiten. Sitten kun lapsia tulee, ei voisi ajatellakaaan pitävänsä mitään tuollaisia kalleuksia näkyvillä. No, ehkä sinunlaisesi ei voi ajatellakaan tekevänsä lapsia, nehän rikkovat tavaroita.

Älä liioittele, ei puhuttu maailmanlopusta mitään, mutta tottakai se kyrsii jos itselle tärkeä tavara rikotaan. Aloittaja sanoi myös olevansa opiskelija, eli rahaa ei ole ostaa koko ajan lisää edes niiitä halvimpia kuppeja.

Oma mieheni (asumme siis yhdessä) ei ole kovin kova rikkomaan astioita (jokunen kuppi silloin tällöin, olen itsekin rikkonut), mutta hän rikkoo jatkuvasti aurinkolasinsa sekä vaatteensa. En ymmärrä sitä, koska itsellä sekä vaatteet että muut tavarat kestää ja kestää. Hirvittävä menoerä on ostaa miehelle kuukauden välein uusia laseja ja vaatteita, yhdessä kun asutaan niin on rahatkin yhteiset. Ja vaatteensa mies siis riikko niin, ettei vaihda niitä työvaatteisiin (siis ihan vaan johonkin vanhoihin kuteisiin), vaan korjaa esim. ykköset päällä autoa. Sitten on öljyssä ja reikäiset vaatteet. Eikun ostamaan uusia, ja taas autotalliin ne uudet päällä... Ihan käsittämätöntä. En itse pidä edes kotona samoja vaatteita kuin töissä, vaikken mitään kovin "likaista" touhuaisikaan. Okei, ei ihan sama asia kuin ap:llä, mutta silti rasittava ja rahaa kuluttava.

Ja ne lapset tosiaan opetetaan olemaan kunnolla, eikä anneta elää kuin pellossa. Toki pienille vahinkoja sattuu, mutta jatkuva kaiken mahdollisen rikkominen ei ole normaalia.

 

[Lillukka.]

Vahinkoja sattuu ihan kaikille, mutta jos niitä sattuu yhdelle ihan koko ajan, niin kyllä se sieppaa!

näin meillä. Sinun miehesi on siis vain saamaton tms vaihtamaan vaatteitansa ja varmasti periaatteessa tietää, kuinka aurinkolaseja käsitellään niin, etteivät ne mene rikki. Kun kyseessä on yhteistalous, rasittaa tämä huolimattomuus molempia. Ala tekemään niin, että aina kun mies rikko saamattomuuttansa joain, osta itsellesi samalla rahalla esim. koru tai laita sivuun se summa mikä menee esim. laseihin tai pyhäverkkareihin. Jospa se mies oppisi, kun rahat kuluvat tuplavauhdilla. Kurjaa sinällänmsä, että aikuista ihmistä täytyy 'kouluttaa'.

 

[plaazaaa]

Ex-mieheni oli sellainen, että hän hajoitti kännipäissään vahingossa tavaroita. Kun hän tuli baarista kotiin valomerkin jälkeen, hänen kenkänsä olivat täynnä kiviä ja hiekkaa, housunpolvissa saattoi olla koiranpaskaa ja mies kaatui nukkumaan sänkyyn tai sohvalle vaatteet päällä. Jouduin hommaamaan upouuden sohvani päälle paksusta kankaasta tehdyn sohvanpeiton, koska hänen vaatteensa olivat baarireissujen jälkeen usein likaiset (esim. tupakan tuhkaa, päälle kaatunut tuoppi ja isompaakin likaa, jos oli kaatunut juovuspäissään matkalla).

Keittiön pöytä on myös baarireissujen jäljiltä kauheassa kunnossa. Humalassa on moukaroitu pöytää enemmän ja vähemmän eikä mikään pöydän pinta kestä sitä, että kebab-ateria lojuu kaatuneena pöydällä 10-12 tuntia (minähän en siis miehen sotkuja siivonnut, vaan sai itse ne siivota). Tuolit kolhiintuivat, wc:n lattiamatto oli virtsassa, kun miehen "suihku" ei osunut pönttöön jne. Tuntuikin, että koti olisi pitänyt olla pomminkestävä à la vankityrmä.

Alussa yritin suhtautua asiaan vähättelevästi ("no tavaraahan se vain on"), mutta kun se oli viikottaista, että vähintään kukka putosi ruukkuineen ikkunalaudalta tai Iittalan juomalasi meni rikki, niin sitä alkoi ärsyyntymään toden teolla. Miehellä oli oma muovimuki, mutta eihän hän tietenkään sitä kännipäissään huomannut.

Sympatiani ovat täysin alkuperäisen kirjoittajan puolella. Tiedän tunteen, kun näkee, että itselle tärkeä tavara on rikki. Esim. omalta mummoltani jäi minulle vain yksi astia, jota en lopulta uskaltanut ottaa lainkaan kaapista käyttöön, kun tiesin, että mies sen saattaa rikkoa. Tuo arvoltaan vähäinen, mutta tunnearvoltaan suuri esine otettiin vaatekaapin ylähyllyltä vasta sitten, kun mies muutti minun luotani pois.

Mies kyllä osti sitten rikkoutuneiden lasien tilalle uusia, mutta ei hän tietenkään mitään uutta sohvaa tai lattiamattoa ostanut. Lopulta sainkin tarpeeksi siitä, että mies turmeli omaisuuttani ja pistin miehen pihalle. En omasta mielestäni ole tavarafriikki, mutta en halunnut sitäkään, että olisi pitänyt elää siihen tyyliin, että lattialla on vain pelkät patjat, kaikki astiat muovia jne. Minä tykkään olla kotona ja sisustaa kotiani makuni mukaiseksi enkä niin, että kodin pitää olla känninkestävä.

 

[särki]

Myös mulla on kokemusta tavaroita rikkovasta kumppanista. Ex rikkoi mm. työtuolini, pesukoneeni ja vieraili netissä sellaisilla sivuilla, joilta "tilasi" koneelleni vakoiluohjelmia ja viruksia niin paljon, että virustorjuntaohjelmat eivät enää auttaneet, vaan kone oli pakko formatoida. Samalla katosivat kaikki koneelle tallennetut valokuvat. Muuten mukava mies ja väleissä ollaan edelleen. Tuli vain aika kalliiksi.

 

[.-oOo-.]

Kyllä mun mielestä tavaroitaan saa rakastaa! Ja tarkoitan tällä rakastamisella sitä suurempaa sitoutumista; hankkii jotain tiettyä astiasarjaa pitkäjänteisesti, säästää sitä varten. Tai tekee työtä ja etsii löytöjä kirpputorilta.

Tavaranrakastajalla vaan on sanana huono maine. Mutta toistan vielä, minä en tarkoita sillä tyyppiä, joka rakastaa tavaran hankkimista vaan hankkii sen verran tavaroita, että pystyy kertomaan jokaisen historian. Ihminen, joka osaa antaa arvoa asioille ympärillään osaa nähdä arvon myös ei-materiaalisissa arvoissa (no, siis, parhaassa tapauksessa...)

Onko muoviastioita käyttävä jotenkin parempi ihminen, koska niillä ei ole sitä samaa rahallista arvoa? Muoviastiat ovat lisäksi käteviä ja värikkäitä ja niistä voi luopua ilman suurta mielipahaa.

Alkuperäisen fiilikset ymmärrän. Samaten sen, jonka mies oli kuin elefantti posliinikaupassa.

Minulla on poika. Yhdessä vaiheessa harmitti ja turhautti todella paljon, kun kaikki tuntui olevan "pikkuisen rikki". Rakas kesäautoni takapenkki oli oksennettu, kylkeen sohaistu kolmipyörällä. Vaatteet olivat jatkuvasta pesusta nyppyyntyneet. Seinät täynnä pieniä kämmenenjälkiä, ruokaa sohvalla (tarkennus: syömme pöydän ääressä, mutta sitä ruokaa oli pudonnut syliin, jäänyt sukanpohjaan...) Ihanat ruokapöydän tuolit alkoivat nitkua (se yksi varsinkin)...

Lapsestaan ei pääse niin vaan eroon

Osa hänen tekemistään vahingoista on kultaantunut muistoiksi. Viillot ruokapöydässä, kun opetteli itse leikkaamaan kurkkua (ilman leikkuulautaa) haljennut laatta kylpyhuoneessa, kun piti pestä kivikokoelma. Hänen tulevassa kodissaan ehkä tullaan käyttämään muoviastioita...

Naista ja sen kotia pitää kohdella tietyllä kunnioituksella. Jollei hän tajua, niin tavaroiden rikkominen on vaan rikka rokassa. Joskus ihmiset eivät vaan sovi pariksi, vaikka muuten asiat kohtaisivatkin.

 

[rva Autisti-Alzheimer]

Eikö meistä useimmista ole kivaa kun vanhoja huonekaluja, esineitä ja esim. Arabian astioita on säilynyt muistoksi jälkipolville muuallakin kuin museoissa? Ettei vaarivainaa miehekkyyksissään pannut tuhannen p....n päreiksi kaikkea.

Ilmeisesti siis ap:n tulisi ostaa Tarjoustalosta kerta toisensa jälkeen halpoja astioita poikafrendin rikottavaksi ettei olisi tavarafriikki. Kyllä nekin maksavat.

Joku jo mietiskelikin, että olisiko jostain sairaudesta kysymys, jos on noin tavattoman kömpelö. Kun näitä kirjainyhdistelmäsairauksia löytyy mitä omituisimmin oirein. Vaiko - miettii tämä - tahattomasta halusta tuhota jotain toiselle tunnepuolella arvokasta.

Entä poitsun oma koti - kuin tuhoalue? Kodintekniikkaa sentään on säilynyt ihan lainaamiseen asti. Siis rikkoisin jonkun tuttavan TV:n ja tarjoutuisin lainaamaan epämääräiseksi ajaksi omaani? Siksi ajaksi kun voisin katsoa tuttavan luona asustellessani sitä.

Kannattaisi tiskata itse siltä varalta, että kumppanilla on päällä fiilis "vittu siis tiskaan joo ja vähän välii näist kamoist". Niin ja pestä pyykkinsäkin kun ne tuntuvat myös menevän pilalle hänen käsittelyssään.

Ja kenties hoitaa muutkin naiselliset asiat toistaiseksi itsensä kanssa ellei kumppani ole asiasta puhuttaessa tietä pannakseen. EI ole normaalia tuhota toisen omaisuutta vaikka kuinka olisi uros, kyllä heillä motoriikka pelaa aivan kuten naaraillakin.

 

[pelastusarmeja]

Anna se kaverisi joulumuori %%:lle siinä olisi mainio pari. Kaikki tavarat pelastusarmejasta. Yhdessa antimaterialisteina viskoisivat esineitä. Ja uutta vaan rälläkästä tilalle. Joulumuori on pikkutonttuna aina rikkonut muiden tonttujen tavarat ja sanonut että,ei väliä joulupukki tuo uusia.Inhottaa ihmiset, jotka eivät voi kunnioittaa toisen omaisuutta.

 

[no jaa...]

Te jotka väitätte ettei omilla tavaroilla ole merkitystä: tämä menee ehkä vähän off topic, mutta kuvitelkaa seuraava tilanne:

Löydät uuden kumppanin jonka kanssa muutat yhteen. Kumppani vaati sinua heittämään pois kaikki tavarasi, koska hän haluaa sisustaa kämpän kokonaan oman makunsa mukaan, eikä sinun krääsäsi sovi hänen tyyliin. Väittäisitkö yhä ettei tavaroillasi ole merkitystä?

 

[kahvikuppineuroosi]

Poikaystävä voi olla kuin naapurin rouva Pokka pitää -ohjelmassa. Muualla osaa toimia, mutta emäntä hienoine tavaroineen on niin pelottava, että mitä enemmän pingottaa, sitä varmemmin tavarat tippuvat hyppysistä.

ps. pyydän jo etukäteen anteeksi, ettei ole tullut pantua merkille hyasintin oikeaa kirjoitusasua

 

[(ISO)]

Mitä suotta anteeksipyytelet. Hyvin tuosta selviää, kenestä on kysymys.

 

[suu ratkeaa]

hänen vaatteensa olivat baarireissujen jälkeen usein likaiset (esim. tupakan tuhkaa, päälle kaatunut tuoppi ja isompaakin likaa, jos oli kaatunut juovuspäissään matkalla).

Keittiön pöytä on myös baarireissujen jäljiltä kauheassa kunnossa. Humalassa on moukaroitu pöytää enemmän ja vähemmän eikä mikään pöydän pinta kestä sitä, että kebab-ateria lojuu kaatuneena pöydällä 10-12 tuntia (minähän en siis miehen sotkuja siivonnut, vaan sai itse ne siivota). Tuolit kolhiintuivat, wc:n lattiamatto oli virtsassa, kun miehen "suihku" ei osunut pönttöön jne. Tuntuikin, että koti olisi pitänyt olla pomminkestävä à la vankityrmä.

Alussa yritin suhtautua asiaan vähättelevästi ("no tavaraahan se vain on"), mutta kun se oli viikottaista, että vähintään kukka putosi ruukkuineen ikkunalaudalta tai Iittalan juomalasi meni rikki, niin sitä alkoi ärsyyntymään toden teolla. Miehellä oli oma muovimuki, mutta eihän hän tietenkään sitä kännipäissään huomannut.

*hervotonta happinaurua*....tämä on ihan mieletön...onko tällaisia ihmisiä kuin tää jutun mies oikeesti??

 

[ei niin hauskaa]

*hervotonta happinaurua*....tämä on ihan mieletön...onko tällaisia ihmisiä kuin tää jutun mies oikeesti??

Enpä nyt tiedä, että onko tuo niin hervottoman hauskaa. Ex-mieheni sisar oli sellainen, että jos hän otti viinaa, niin häneltä meni tolkku kokonaan. Joi niin kauan, kunnes joku esti, heitettiin baarista tai rahat loppuivat. Eräänkin kerran sammui tuulikaappiin ja oksensi kaaressa perheen kenkien päälle. Löyhkä oli niin kauhea, että lähes kaikki kengät piti heittää roskiin, koska haju tarttui niin pahasti.

Eräs tuttu mies käy ahkerasti ryyppäämässä Tallinnassa tai laivalla. Hän ei ota mukaansa ollenkaan lompakkoa eikä edes päällystakkia, koska hän tietää kokemuksesta, että hän kännipäissään hävittää ne kuitenkin. Mukana on vain taskussa käteistä, passi ja hammasharja. Hänen mukaansa en lähtisi mistään hinnasta, enkä ihmettele yhtään, ettei hänen vaimonsakaan suostu lähtemään. Tuollainen törttöily voi ulkopuolisesta olla hauskaa, mutta jos se on viikottaista ja pahimmassa tapauksessa lähes päivittäistä, niin se on tuhoisaa. Jos esimerkiksi on yhteinen asuntolaina, niin törpöstä ei edes pääse eroon ihan helposti.

 

[........]

AP viestistä tulee mieleen työpaikkani pomo. On sellainen hosaaja joka tekee hommat vähän miten sattuu. Aina pitäis saada tehtyä hommat mielummin nopeasti kuin huolellisesti. Laitteita käytetään sääntöjen- tai edes maalaisjärjenvastaisesti ja mietitään vasta jälkeenpäin, että miten asiat olisi oikeasti pitänyt tehdä. On suoranainen ihme ettei mitään pahempaa vahinkoa ole päässyt käymään ja tähän asti menetykset ovat olleen kovin vähäisiä. Mutta niitä nopean hosaamisen takia sattuneita pikkumokia ja särkymisiä tulee kyllä eteen tämän tuosta.

Yleensä ei ole moksiskaan jos joku laite tai kohde hajoaa vaan se sitten kursitaan kasaan niin nopeasti (eli huolimattomasti) kasaan tai sitten ostetaan kirosanojen säestyksellä uusi (välttelee uuden ostoa viimeiseen saakka kun on vielä pihi luonteeltaan). Tämä pomo on muuten sellainen että jättää joskus sanomatta jos joku laite rikki ja siinä vaiheessa kun sitä tarvitaan niin me työtekijät huomataan että pomo on taas käynyt rikkomassa tämänkin jutun. Usein näihin rikkoontumisiin löytyy kaiken maailman selitykset ja ikinä syynä ei ole se pakonomainen "niin nopeasti kuin mahdollista" tekotapa vaan vika on usein laitteessa tai epäloogisessa käytettävyydessä. Voi vain sanoa että kyllä jos olisi tuollainen kumppani niin en kauan jaksaisi tuollaista katsella.

 

[Julmahuvi]

Enpä nyt tiedä, että onko tuo niin hervottoman hauskaa. Ex-mieheni sisar oli sellainen, että jos hän otti viinaa, niin häneltä meni tolkku kokonaan. Joi niin kauan, kunnes joku esti, heitettiin baarista tai rahat loppuivat. Eräänkin kerran sammui tuulikaappiin ja oksensi kaaressa perheen kenkien päälle. Löyhkä oli niin kauhea, että lähes kaikki kengät piti heittää roskiin, koska haju tarttui niin pahasti.

Eräs tuttu mies käy ahkerasti ryyppäämässä Tallinnassa tai laivalla. Hän ei ota mukaansa ollenkaan lompakkoa eikä edes päällystakkia, koska hän tietää kokemuksesta, että hän kännipäissään hävittää ne kuitenkin. Mukana on vain taskussa käteistä, passi ja hammasharja. Hänen mukaansa en lähtisi mistään hinnasta, enkä ihmettele yhtään, ettei hänen vaimonsakaan suostu lähtemään. Tuollainen törttöily voi ulkopuolisesta olla hauskaa, mutta jos se on viikottaista ja pahimmassa tapauksessa lähes päivittäistä, niin se on tuhoisaa. Jos esimerkiksi on yhteinen asuntolaina, niin törpöstä ei edes pääse eroon ihan helposti.

En usko, että Suu ratkeaa -nimimerkki tuon hervottoman naurukohtauksen sai siksi, että hänestä kuvailtu hemmo olisi ollut niin äärimmäisen lystikäs.

Epäuskoinen nauru tulee kun ei oikein voi itkeäkään ja hämmästys siitä miten kliinisesti ja ainakin näennäisen kiihkottomasti nainen miehen sikailua kuvaili. Tuli melkein tunne ettei hän sitä sittenkään niin kummoisena pitänyt - vai?

 

[Brezhnev]

Niin, minuakin kiinnostaa, rikkooko hän omiakin tavaroitaan vai vain sinun?

Minulla nimittäin on tässä parisuhteessa ollut kausi, että epäilin tosissani, että mies rikkoi tarkoituksella juuri hankkimiani tavaroita. Esim. erään matkoilta tuodun koriste-esineen hän huitaisi kassillaan lattialle, uusi patalappu repeytyi heti samana päivänä, kun otettiin käyttöön, kahvimuki tippui lattialle ja särkyi, ja paljon, paljon muuta pientä. En koskaan sattunut näkemään näitä tilanteita, vaan mies tuli kertomaan, mitä tapahtui.

Nyt ei ole kuitenkaan pitkään aikaan rikkoutunut mitään. Järki kyllä sanoo, että kyse oli vain sattumasta ja kömpelyydestä, eikä tahallisuudesta.

 

[Vierailija]

Oltiin tossa koulussa, niin kaveri potki minua taskuun ja kännykkäni (N78) näyttö hajosi ja se meni ns. "kahtia". En jaksanut vaivata häntä, sillä itsekkin luulin ensin, että ruutu vain "lagaa", kun oli akku tyhjä ja pakkasta. Kävelin kotiin, ja katsoin uudestaan monta kertaa, kokoajan näytössä näkyi kohta, joka näytti samalle, kun olisi siihen kivi heitetty. Kotona sitten kerroin isälle ja hän sanoi, että mene huomenna kysymään, mitä maksaa näytön korjaus. No niinkuin arvelinkin, se maksaa paljon, sillä puhelinkin on 300 euron arvoinen. Näytön korjaus maksaa paikallisessa liikkeessä n. 120-160 euroa. Käytiin toisen kaverin kanssa tämän näytön korjauksen hinta kysymässä. Seuraavana päivänä koulussa toinen kaverini kertoi, että hän oli rikkonut puhelimeni, no ensin hän sanoi "Etkös kaatunut eilen?" Vastasin vain : "En kaatunut, se meni rikki, kun potkit mua tohon taskuun." Kaveri ei sanonut mitään, koska tunti alkoi. Nyt tapahtumasta on jo n. neljä päivää, eikä kaveri ole edes anteeksi pyytänyt! Olisi mun mielestä asiallista, kun mun kännykän rikkoi, ja korjauskin noin hirvittävän hintainen, että edes olisi pahoillaan! Ja olemme siis lapsia (13-14v), joten tuo raha on iso summa, minulla on nyt rahaa ollut säästössä tietokoneeseen, enkä todellakaan halua monta vuotta säästämiäni rahoja, tai ainakin osaa laittaa hänen potkimisensa takia kännykän korjaukseen. Tuona samana päivänä, kun toinen kaveri kertoi hänen rikkoneen puhelimeni, hän "kusetti" meitä ja sanoi, että oma kännykkänsä hävisi ja lompakkonsa, jossa oli 100 euroa. No minä ja kaveri ei tätä kyllä uskottu, mutta ei sanottu mitään hänelle siitä. Seuraavana päivänä kännykkä olikin löytynyt jääkiekko kentältä, ja akku ja muistikortti oli kuulemma otettu pois, no ei hänellä ollut tietenkään kännykkään mukana ja lompakkokin oli löytynyt, ja muka mitään ei oltu viety. Aika vaikeaa uskoa, että julkisessa pukukopissa "olleen" lompakon rahat oli vielä siellä n. 8h jälkeen häviämisestä, ja kännykästä ei otettu SIM-Korttia. Tuo oli minusta vielä säälittävä teko, yrittää huijata minua ja toista kaveriani, varmasti sen takia, ettei joutuisi maksamaan kännykkäni korjausta, sillä hän joutuisi nyt ostamaan akun + muistikortin. Kertokaa, tulisiko minun vaatia rahojani takaisin, vai maksaisinko itse tämän? Tuntuu kohtuuttomalta maksaa siitä, että kaverini potkii minua, joka on minun mielestäni jo muutenkin omituista.

 

[Ope]

Lapset, teidän molempien vanhempien kuuluu selvittää asia, ei teidän. Joten kerro vanhemmallesi, että "kaverisi" ei suostu maksamaan rikkoutunutta kännykkää.