Elänkö narsistin kanssa?

[Piipe]

Ihan ensiksi haluan sanoa että kaikissa ihmisissä on vikoja, niin myös minussakin useita. Olen parisuhteessa jossa mietin että onko puolisossani narsistin piirteitä???

Kun hän ei ole tyytyväinen johonkin parisuhteemme asiaan, hän uhkaa jättämisellä. Tavallaan kiristää minua. Hänestä tulee todella kylmä ja tunteeton. Hän haukkuu minua huoraksi (vaikka ongelma ei tosiaan ole pettäminen tms.) ja itsekkääksi (vaikka juuri yritän miettiä asioita uusioperheemme kaikkien osapuolten kannalta). Hänessä itsessään ei ole koskaan vikaa ja hänen käytös johtuu kuulemma vain minusta. Ei siis anteeksipyyntöjä hänen puolelta.

Hän ei lepy kovin nopeasti pienestäkään riidasta. Minä olen aina se joka yritän hieroa sopua vaikka minua on loukattu haukkumisilla ja ikävillä puheilla. Pyytelen anteeksi omaa osuuttani riitaan, yritän ymmärtää mistä hän on loukkaantunut. Hänellä menee vuorokausia joskus viikkokin päästä murjotuksesta eroon. Sen jälkeen hän kertoo rakastavansa mutta ei pyydä omaa käytöstään anteeksi vaan on ollut edelleen omasta mielestään siihen oikeutettu.

Hän kaipaa tulla huomioiduksi, mutta kukapa ihminen ei sitä kaipaisi. Hän kuitenkin väittää että huomioin hänet aina viimeisenä vaikka asia ei ole niin.

Hän on todella mustasukkainen. Harvoin käymme ravintolassa, olemme käyneet yhdessä ehkä noin 4 kertaa. Siinä on myös minun kaikki käyntini, en ole siis käynyt itsekseni ollenkaan, hän kylläkin monesti. Tässä yksi esimerkki ravintolaillasta. Hän väitti että vessassa käyntisä aikana minä yritin vikitellä hänen kaverinsa koska puhuimme hänen tullessa takaisin minun työstäni. Hän alkoi suputella korvaani todella ikäviä asioita, se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta ja iski taas minun sydämmeen. En tajua yhtään mistä kaikkki aina kumpuaa. Hiljaako meidän olisi pitänyt istua pöydässä ja odottaa milloin hän palaa, eikö nyt ole normaalia jutella samassa seurueessa olevan ihmisen kanssa.

Aina riidan tullen hän sanoo että... panen kaikkia vastaantulevia, olen huora, lumppu, itsekkäin hänen tuntema ihminen, kieroileva... jne. Onko tämä normaalia puhetta parisuhteessa? Ymmärtäisin tuollaiset puheet jos toinen pettäisi tms. mutta kun sellaisesta ei ole kyse vaikka hän sitä väittääkin. Onko hänellä vain huono itsetunto? Onko narsistisia piirteitä? En enää tiedä jatkanko suhdetta vai lähtisinkö pois. Joudun miettimään paljon sanojani kun kaikki sanani käännetään tarkoittamaan toista mitä olin tarkoittanut...

Rakastan häntä paljon ja siksi olen tätä jaksanut, mutta tämä syö sisintäni
Ja nyt mietin vielä että millaisen ihmisen olen tuonut lasteni elämään. Heitä hän on kohdellut hyvin mutta minua on alkanut pelottaa että jos tämä käytös joskus siirtyy myös lapsia kohtaan

 

[Stop]

Ihan yksinkertainen kysymys: MIKSI sinä rakastat tuota ihmistä? Vai rakastatko sitä, mitä haluaisit hänen olevan?

Ei muutamien lauseiden perusteella voi sanoa onko joku narsistinen, hullu, tms. Mutta kyllähän tuo kaikkine mustasukkaisuuspuuskineen ja ilkeilyineen vaikuttaa ainakin erittäin huonoitsetuntoiselta mieheltä. Huono itsetunto taasen laittaa hänet pätemään ainoalla (?) hallitsemallaan tavalla: sinua alistamalla. Ja milläkö sen saat loppumaan? Sanomalla ja osoittamalla ettet hyväksy hänen käytöstään. Ethän tahdo tuollaista mihen mallia lapsillesi!

Puhu hänelle, että seuraavan kerran kun jotain vastaavaa tapahtuu, niin sinä lähdet kotiin, jo olette sinun luonasi, niin hän saa lähteä. ja puhut hänelle vasta anteeksipyynnön jälkeen. Jos tilanne toistuu taajaan, niin SINÄ jätät hänet. Se ei ole itsekästä, vaan itsestä huolehtimista mikä kuuluu jokaiselle kasvattajalle. Et sinä ahdistuneena ja ongelmaisena jaksa huolehtia lapsistasi, joka on kuitenkin sinun ensisijainen velvollisuutesi. Ymmärsin, että he ovat vielä pieniä? Teet nyt pohjatyötä heidän tulevaisuudelleen. Ihminenkin tarvitsee vahvan kasvualustan kasvaakseen tasapainoiseksi. Vain sinä itse voit laittaa stopin tuolle miehelle!

 

[Piipe]

Ihan yksinkertainen kysymys: MIKSI sinä rakastat tuota ihmistä? Vai rakastatko sitä, mitä haluaisit hänen olevan?

Ei muutamien lauseiden perusteella voi sanoa onko joku narsistinen, hullu, tms. Mutta kyllähän tuo kaikkine mustasukkaisuuspuuskineen ja ilkeilyineen vaikuttaa ainakin erittäin huonoitsetuntoiselta mieheltä. Huono itsetunto taasen laittaa hänet pätemään ainoalla (?) hallitsemallaan tavalla: sinua alistamalla. Ja milläkö sen saat loppumaan? Sanomalla ja osoittamalla ettet hyväksy hänen käytöstään. Ethän tahdo tuollaista mihen mallia lapsillesi!

Puhu hänelle, että seuraavan kerran kun jotain vastaavaa tapahtuu, niin sinä lähdet kotiin, jo olette sinun luonasi, niin hän saa lähteä. ja puhut hänelle vasta anteeksipyynnön jälkeen. Jos tilanne toistuu taajaan, niin SINÄ jätät hänet. Se ei ole itsekästä, vaan itsestä huolehtimista mikä kuuluu jokaiselle kasvattajalle. Et sinä ahdistuneena ja ongelmaisena jaksa huolehtia lapsistasi, joka on kuitenkin sinun ensisijainen velvollisuutesi. Ymmärsin, että he ovat vielä pieniä? Teet nyt pohjatyötä heidän tulevaisuudelleen. Ihminenkin tarvitsee vahvan kasvualustan kasvaakseen tasapainoiseksi. Vain sinä itse voit laittaa stopin tuolle miehelle!

En tiedä miksi rakastan häntä, välillä mietin että kestän ja rakastan häntä ihanien muistojen takia, sitä kuinka ihanaa meillä oli. Hän vei multa todella jalat alta ja sukat pyöri jaloissa. Ne on niin ihania muistoja jotka on auttanut jaksamaan tätä paskaa. En ole eläessäni vastaavaa koskaan kokenut.
Mies haluaisi edetä suhteessamme nopeammin kuin minä. Minulla on on lapset joiden mukaan minä elän. Lapset on myös "valmisteltava" siihen että mies joka ei ole heidän isänsä muuttaa meidän kanssa asumaan jne. En halua hätiköidä. Mutta miehen mielestä tälläinen on teiniseurustelua.

Eli muistot ja toive paremmasta on antanut voimaa. Olen ajatellut että kaikki johtuu tästä tilanteesta kun mies on epävarma suhteestamme... kun mulla ei ole kiire muuttamaan yhteen. Olen miettinyt että korjaantuisiko hänen käytös jos asuisimme yhdessä?

Viime riidan yhteydessä sanoin että minä en siedä tuollaista käytöstä ja puhetta. Että lupaako hän kohdella minua paremmin? Hän vastasi että jos hän kokee että häntä loukataan eikä kunnioitetta niin hän ei pysty/eikä halua pitää tunteita sisällään.

 

[Piipe]

En tiedä miksi rakastan häntä, välillä mietin että kestän ja rakastan häntä ihanien muistojen takia, sitä kuinka ihanaa meillä oli. Hän vei multa todella jalat alta ja sukat pyöri jaloissa. Ne on niin ihania muistoja jotka on auttanut jaksamaan tätä paskaa. En ole eläessäni vastaavaa koskaan kokenut.
Mies haluaisi edetä suhteessamme nopeammin kuin minä. Minulla on on lapset joiden mukaan minä elän. Lapset on myös "valmisteltava" siihen että mies joka ei ole heidän isänsä muuttaa meidän kanssa asumaan jne. En halua hätiköidä. Mutta miehen mielestä tälläinen on teiniseurustelua.

Eli muistot ja toive paremmasta on antanut voimaa. Olen ajatellut että kaikki johtuu tästä tilanteesta kun mies on epävarma suhteestamme... kun mulla ei ole kiire muuttamaan yhteen. Olen miettinyt että korjaantuisiko hänen käytös jos asuisimme yhdessä?

Viime riidan yhteydessä sanoin että minä en siedä tuollaista käytöstä ja puhetta. Että lupaako hän kohdella minua paremmin? Hän vastasi että jos hän kokee että häntä loukataan eikä kunnioitetta niin hän ei pysty/eikä halua pitää tunteita sisällään.

Ja toki ihania hetkiä on vieläkin joskus. Kun mies jaksaa olla iloinen eikä mökötä. Silloin meillä on todella ihanaa ja muistan miksi rakastuin häneen. Mutta näitä hetkiä on TODELLA harvoin nykyään.

 

[Ohhoh]

Aika vaarallista raahata tuollaista tyyppiä kotiinsa. Kohta alkaa valtataistelu, jossa toinen osapuoli on lapsesi. Rakastaako hän todella, vai käyttääkö sitä vain vallankäyttön välineenä?. Jotkut osaa kusettaa, onko exät myös olleet yksinhuoltajia?Narsisti ei muuten heti paljasta tuota negatiivista puolta itsestään, vaan vasta kun on saanut vakaan jalansijan elämässäsi. Veikkaan huonoa itsetuntoa, mustasukkaisuus taas hipoo jo hoidon tarvetta.

 

[looginen]

Ihan ensiksi haluan sanoa että kaikissa ihmisissä on vikoja, niin myös minussakin useita. Olen parisuhteessa jossa mietin että onko puolisossani narsistin piirteitä???

Ymmärrän tämän niin että mietit onko hän narsisti, kun hänen käytöksessään on narsistisia piirteitä. Sitä kysymystä ei tarvitse onneksi miettiä sen enempää, koska tuo käyttäytyminenen on ihmissuhteille, mm. parisuhteille ja perhesuhteille vahingollista, ei se minkänimiseksi jonkun luonnetta voidaan sanoa.

Kyllä, hän käyttäytyy samalla tavalla kuin narsistikin käyttäytyisi. Se yksistään riittää tiedoksi jonka perusteella toimia, mutta palaan vielä muutamiin yksityiskohtiin myöhemmin…

 

[no]

Oikeastaan sinä saat vastauksen kysymyksiisi itseltäsi. Niin juuri, ajattele miltä sinusta tuntuu. Voitko olla oma itsesi? Voitko tehdä kaikkea normaalia, kuten käydä ravintolan WC:ssä normaalisti. Voitko pysähtyä juttelemaan vieraan ihmisen kanssa. Pitääkö sinun varoa sanojasi. Pitääkö sinun pelätä lastesi puolesta. Tuntuuko tämä oikealta elämältä. Nautitko parisuhteestasi. Mieti miltä sinusta tuntuu; ei uusiosuhde ole enää sellainen suhde, jossa lapset menettävät välittömän yhteyden toiseen vanhempaan eron tullessa. Ei uusiosuhde ole edes välttämätön vaihe lasten elämässä; usein se on jopa rasite lapsille. Mielestäni huonoa uusiosuhdetta ei ole järkevää yrittää väkisin kuljettaa. Uusiosuhteen pitää olla satama, jossa kaikki elämän varrella koetut vääryydet voidaan unohtaa.

 

[puolukka]

Minusta monet asiat sopivat kuvaan, jos ajatellaan, että kyseessä on narsisti. Eksäni käytti myös näitä samoja:

-voimakas haukkuminen, huorittelu ja syyllistäminen siitä, että olisi pannut puolta maailmaa ihan tavalliset "arkiriidat" voivat mennä tällaiselle tasolle, ts. tällainen on "normaali" tapa riidellä

-kun lähtee ulos niin juuri tuollainen syyllistäminen, jos juttelee tai edes vilkaisee jotakin muuta miestä, joutuu epäilemään onko todella itse antanut aihetta asiaan. Ja narsisti käyttää hyväkseen tuota heikkoa kohtaa, että jospa kuitenkin tilanne olisi näyttänyt siltä, että sen voisi ymmärtää väärin

-riitojen yhteydessä hän ei "opi" mitään riidoista, suhde ei mene ikään kuin "seuraavalle tasolle", jossa tunnetaan paremmin yhteyttä johonkin ihmiseen. Vaan juuri tuo että ko. henkilö ei pyydä anteeksi mitään asiaa. Mutta esittää jonkun 'anteeksipyyntöpuheen', jonka tarkoitus on pehmittää minut, eli puheen sisältö on valittu siten, että se täyttää tarkoituksensa eikä liity varsinaiseen riidan aiheeseen

-jos ollaan eri mieltä asioista, henkilö uhkaa heti jättämisellä. Halusin esimerkiksi itse lähteä rokkifestareille, josta poikaystävä oli sitä mieltä, että "panen siellä kaikkia miehiä". Asiaa jankattiin ja jättämisellä uhkattiin sitten tosi nopeasti. Tokaisin tietysti, että "erotaan sitten". Ei siitä mitään eroa tullut kuitenkaan, mutta myöhemmin sain kuulla, että hänellä oli "hyvä syy" pettää, kun meillä "meni huonosti".

-mies haluaa edetä suhteessa nopeasti eli hynttyyt nopeasti yhteen, ei mitään tapailua vaan mies haluaa sitoa sinut itseensä niin että omat suojamuurit menevät alas. Eksäni halusi nukkua yhdessä heti suhteen alusta saakka. Eli oli tosi vaikeaa tuon jatkuvan läheisyydenkin takia päästää lopulta irti suhteesta, joka ei ollut terveellä pohjalla. Myös jos sinulla on läheisiä ystäviä, mies yrittää saada sinua ottamaan etäisyyttä heihin. Hän laittaa kovia ehtoja ja siinä vaiheessa kun on itse rakastunut/rakastumassa haluaa itse joustaa niiden mukaan ja maalailee ruusunpunaisia kuvia parisuhteesta jossa ollaan "vain me kahdestaan", eli uhraukset parisuhteen onnistumiselle olisi välttämätöntä tehdä. (Ja sitten voikin kysyä, mikä se sellainen suhde on, jossa ei saa olla läheisiä ystäviä tai sukulaisia..)

-suhteeseen kuuluu juuri edellämainitun kaltainen pelien pelaaminen, "sä olit mulle niin kylmä/ilkeä silloin (=syyllistäminen), joten sitten mä saan laittaa tilit tasan tekemällä näin (=oikeutetaan kaikenlainen käytös tällaisella ajattelulla)

Kannattaa ymmärtää, että olet tekemisissä ihmisen kanssa, joka pelaa tuota peliä. Jos jätät hänet, hän voi levittää sinusta ilkeitä juttuja tai yrittää muuten kostaa, joudut pohtimaan ennen jättämistä sitä, ettei hänelle jää hyviä mahdollisuuksia siihen.

 

[Jansku]

Ja toki ihania hetkiä on vieläkin joskus. Kun mies jaksaa olla iloinen eikä mökötä. Silloin meillä on todella ihanaa ja muistan miksi rakastuin häneen. Mutta näitä hetkiä on TODELLA harvoin nykyään.

Kuten itsekin totesit, hetkiä on todella vähän. Päinvastoin, pahenee vaan jos yhteen muutatte. Kyse ei ole sinusta tai sinun tekemisistä, ongelma on hänen. Syitä tällaiselle käytökselle on monia.
Vaan oletko sinä ansainnut tällaista kohtelua, tuntuu niinkuin hyvittelisit jotain? Sinussa on kuitenkin herännyt epäilys, jatka epäilyä. Elä anna kenenkään viedä omaa arvoasi, itsetuntoasi, naiseuttasi. Vaikka nyt tuntuisikin siltä, että kestät. Huono käytös sinua kohtaan tappaa lopulta rakkauden, tilalle tulee inho, viha ja/tai masennus.
Kaiken lisäksi lapset saavat mallin. Toivotko heidän tekevän aikuisena samalla tavalla kumppania kohtaan?
Ajatus siitä, että hän lopulta näkisi sinut 'sinun silmin', muuttuisi, ymmärtäisi tekevänsä väärin, ei toteudu. Hänen pitäisi itse havaita ongelmansa, myöntää se ja hakea apua. Mikäli näin tapahtuisi, vaatii se kuitenkin pitkää työstämistä.
Olen vastaavaa kokenut ja siksi näin kirjoitan. Itsestäsi voisit välittää enemmän, siitä se lähtee
Hyvää joulun aikaa jansku

 

[Kaksi puolta]

Miksi jatkat parisuhteessasi? Missä itsekunnioituksesi on?

Hieman asiaa sivuten: Narsismi tuntuu olevan suosikki-ilmaisu ihmiselle, jonka kanssa parisuhde ei onnistu. Tunteita voi olla paljonkin, mutta rakastavaan parisuhteeseen on ainekset vähissä. Jostain syystä epäonnisen suhteen toinen osapuoli haluaisi jatkaa suhdetta ja takertuu toiseen kaikin keinoin. Olen alkanut keittiöpsykologioida, että "narsistien" lisäksi pitäisi alkaa puhua yhtä paljon "takertujista" tai "marttyyreista".

 

[Piipe]

Puolukka, tosiaan saan varautua kaikkeen jos katkaisen suhteemme. Kun hän on uhkaillut jättämisellä, hän on sanonut, että jos joku kysyy niin hän tulee kertomaan kaikille että millainen itsekäs ym. ihminen olen.

Kaksi puolta: Kuten aluksi kirjoitin, myös minussa on vikani ja en halua syyttää/tuomita ihmisiä. On totta että olen ns. takertunut häneen... moni olisi varmasti laittanut miehen kävelemään jo aikoja sitten. Kuitenkin jostain syystä rakastan ja ikävöin häntä.

Minua pelottaa tuleva Joulu, pelkään että taas tulee joku riita ja saan kuulla kunniani. En todellakaan pysty olla oma itseni vaan olen alkanut varoa ja miellyttämään jotta tuleva Joulu menisi ilman välikohtauksia.

Kiitos kaikille tuesta ja omien kokomusten kertomisista.

Ihanaa Joulua teille kaikille!!!

 

[no]

Miksi jatkat parisuhteessasi? Missä itsekunnioituksesi on?

Hieman asiaa sivuten: Narsismi tuntuu olevan suosikki-ilmaisu ihmiselle, jonka kanssa parisuhde ei onnistu. Tunteita voi olla paljonkin, mutta rakastavaan parisuhteeseen on ainekset vähissä. Jostain syystä epäonnisen suhteen toinen osapuoli haluaisi jatkaa suhdetta ja takertuu toiseen kaikin keinoin. Olen alkanut keittiöpsykologioida, että "narsistien" lisäksi pitäisi alkaa puhua yhtä paljon "takertujista" tai "marttyyreista".

Tuota minäkin ajattelen, miksi edes hakee toiselle diagnoosia, kun paras ohje on omat tunteet.

Tämä seuraava ei ole ap:lle: Tilanne parisuhteessa voi olla myös sellainen, että oikea narsisti voi syyttää puolisoaan "narsistiksi", koska hän ei tottele häntä ja on omapäinen. Siksi nämä asiat voivat olla todella vaikeita tulkita ja tarvitaan aina tällaisia oikeita esimerkkejä tilanteista, eikä mitään oletuksia. ja peruskysymys on edelleen: saanko elää normaalia elämää, ilman tunnetta, että teenkö jotakin väärin. Eli puututaanko minun oikeuteeni tehdä ja sanoa asioita.

 

[Piipe]

Tuota minäkin ajattelen, miksi edes hakee toiselle diagnoosia, kun paras ohje on omat tunteet.

Tämä seuraava ei ole ap:lle: Tilanne parisuhteessa voi olla myös sellainen, että oikea narsisti voi syyttää puolisoaan "narsistiksi", koska hän ei tottele häntä ja on omapäinen. Siksi nämä asiat voivat olla todella vaikeita tulkita ja tarvitaan aina tällaisia oikeita esimerkkejä tilanteista, eikä mitään oletuksia. ja peruskysymys on edelleen: saanko elää normaalia elämää, ilman tunnetta, että teenkö jotakin väärin. Eli puututaanko minun oikeuteeni tehdä ja sanoa asioita.

Tiedän että asiat on vaikeita tulkita. Ja olen kovasti yrittänyt myös miettiä omaa käytöstäni. Olen myös löytänyt asioita joita voisin tehdä toisin ja itsestäni vikaa. Olen aina ollut se ns. kiltti puoliso (edellisessä pitkässä suhteessani josta myös lapseni ovat). Nyt tässä uudessa suhteessa olen yrittänyt, että en ole VAIN se joka tekee toisille mieliksi, kaiken puolison ja lasten puolesta, ajattelisi itseään aina viimeisenä. Olen yrittänyt opetella arvostamaan itseäni, tuoda omia mielipiteitä enemmän julki ym. Paljon on opeteltavaa minulla minusta itsestäni ja puoleni pitämisestä. En ole kovin hyvä riitelemään, mulla menee usein ns. jauhot suuhun ja en osaa oikein sanoa mitään. Jälkeenpäin sitten mietin että olisin voinut sanoa näin ja näin.

Mutta olette oikeassa ettei ole tarvetta määritellä onko miehen käytös narsistista vai mitä. Vaan tärkeintä on miltä tuntuu elää tämän ihmisen kanssa. Jos elämä on vaikeaa koko ajan niin silloin pitää osata lähteä.

 

[no]

Tiedän että asiat on vaikeita tulkita. Ja olen kovasti yrittänyt myös miettiä omaa käytöstäni. Olen myös löytänyt asioita joita voisin tehdä toisin ja itsestäni vikaa. Olen aina ollut se ns. kiltti puoliso (edellisessä pitkässä suhteessani josta myös lapseni ovat). Nyt tässä uudessa suhteessa olen yrittänyt, että en ole VAIN se joka tekee toisille mieliksi, kaiken puolison ja lasten puolesta, ajattelisi itseään aina viimeisenä. Olen yrittänyt opetella arvostamaan itseäni, tuoda omia mielipiteitä enemmän julki ym. Paljon on opeteltavaa minulla minusta itsestäni ja puoleni pitämisestä. En ole kovin hyvä riitelemään, mulla menee usein ns. jauhot suuhun ja en osaa oikein sanoa mitään. Jälkeenpäin sitten mietin että olisin voinut sanoa näin ja näin.

Mutta olette oikeassa ettei ole tarvetta määritellä onko miehen käytös narsistista vai mitä. Vaan tärkeintä on miltä tuntuu elää tämän ihmisen kanssa. Jos elämä on vaikeaa koko ajan niin silloin pitää osata lähteä.

Juuri niin, olet tehnyt ihan oikein tässä uudessa suhteessa, kun olet ajatellut, että et ole se kynnysmatto, joka aina tekee niin kuin muut sanoo. Tilanteesi räjähti silmillesi siitä syystä, että huonoksi onneksesi törmäsit ihmiseen, jolle ei sovikaan, että hänen käskyjään ei totella. Sinun kumppanillesi ei sovi, että hän ei saa määrätä sinua. Eli ristiriita on yksityisyydessä ja itsemääräämisoikeudessa, joita sinulla ei nyt saakaan hänen mielestään olla. Mutta niin se narsisti osaa koukuttaa, ala nyt elämään omaa elämääsi ja anna hänen sanojensa mennä korviesi lävitse, voit tietysti sovinnon vuoksi miellyttää häntä, niin säilyy rauha maassa, mutta hae samaan aikaan salaisesti itsellesi pakotietä ja paikkaa sopivana ajankohtana kaikkia ajatellen.

Voimia sinulle ja Hyvää Joulua myös.

 

[puolukka]

Saman tien voi luetteloida, miksi kuvaillunkaltaisesta miehestä eroaminen on vaikeaa:
-kokee putoavansa tyhjän päälle (koska miehen kanssa vietetty aika on niin intensiivistä, miehen kanssa oleminen on miehen huomion alla olemista koska osa siitä ajasta on mustasukkaista kyttäämistä)
-pelkää seurauksia (mies voi mustamaalata tai kostaa jotenkin muuten)
-häpeä, kokemus omasta epäonnistumisesta ja ehkä se, että monillekaan ei voi kertoa suhteesta tuon häpeän takia
-häpeä ja syyllisyys - eli alkaa uskoa olevansa juuri niin huono kuin mies sanoo
-dramaattiset riidat - riitely on kamalaa ja sopiminen tuntuu sitten niin hyvältä että haluaa sitoutua entistä enemmän siihen rakkaaseen, olla tyytyväinen että on taas "selätetty ongelma" vaikka se on vain näennäistä, riitelyn ja sopimisen kierre on kaavamaista, jossain vaiheessa ymmärtää, ettei elämän tarvitse oikeasti olla draamaa joka pikkuasiasta

Olen todella kiitollinen omille ystävilleni, jotka eivät syyllistäneet minua liikaa (nämä "missä itsetuntosi on" -kysymykset osuvat arkaan kohtaan, kun on jo valmiiksi epävarma olo niin ei välttämättä tule parempi olo). Loppujen lopuksi mies käyttäytyi niin kauhealla tavalla (oli väkivaltainen yms.) että päätös erosta alkoi kypsyä päässäni. En suinkaan pystynyt laittamaan "kerrasta poikki" mutta siinä vaiheessa kun olin itse valmis lähtemään niin asiat oli mietitty eikä ollut mitään haikailua takaisin "rakkauden perään".

 

[Toivo]

Miksi jatkat parisuhteessasi? Missä itsekunnioituksesi on?

Hieman asiaa sivuten: Narsismi tuntuu olevan suosikki-ilmaisu ihmiselle, jonka kanssa parisuhde ei onnistu. Tunteita voi olla paljonkin, mutta rakastavaan parisuhteeseen on ainekset vähissä. Jostain syystä epäonnisen suhteen toinen osapuoli haluaisi jatkaa suhdetta ja takertuu toiseen kaikin keinoin. Olen alkanut keittiöpsykologioida, että "narsistien" lisäksi pitäisi alkaa puhua yhtä paljon "takertujista" tai "marttyyreista".

Harva haluaa epäonnistua tai kokea epäonnea aina uudelleen. Siksi on niitä, jotka panevat kaiken toivonsa aina uuteen mahdollisuuteen, uuteen suhteeseen. He haluavat vielä katsoa huomisen, uskoa muutokseen ja parempaan. Samalla takertuu yhä syvemmälle kiduttavaan ansaan. Vaikka jossain vaiheessa huomaa, ettei räpiköinti auta, olisi saatava jostain voimaa repäistä itsensä irti suhteesta ja pahasta olosta, niin sitä tarvittavaa voimaa ei löydy itsestä.

Itsekästä itsekunnioitusta ja itsetuntoa silloin tarvittaisiin. Kiltteys itsearvostuksena ei tuo näissä tapauksissa itselle hyvää. Siten vain syyllistää itsensä epäonnistumisesta antaen toiselle avoimen väylän loukata lisää juuri sillä samalla aseella - heikolla itsetunnolla ja sillä, ettei tunne olevansa riittävän hyvä onnistumaan.

 

[looginen]

Hieman asiaa sivuten: Narsismi tuntuu olevan suosikki-ilmaisu ihmiselle, jonka kanssa parisuhde ei onnistu. Tunteita voi olla paljonkin, mutta rakastavaan parisuhteeseen on ainekset vähissä. Jostain syystä epäonnisen suhteen toinen osapuoli haluaisi jatkaa suhdetta ja takertuu toiseen kaikin keinoin.

Rakastuminen koukuttaa. Koukku on kaksipuolinen, vaikka rakastuminen olisi yksipuolistakin. Narsisti ei koskaan rakastu keneenkään, mutta 'ristiriipunta' perustuu tiettyihin ylikorostuneisiin tarpeisiin, jotka ovat kummallakin samat. Erityisen vahvoja tunnetekijöitä mm. ihastuminen ja ihailu sekä elämänhalu symbioosin kaltaisessa olotilassa, jossa toinen on mahdollista nähdä vain itseä varten olemassaolevana, kokea oman minän jatkeena.

Olen alkanut keittiöpsykologioida, että "narsistien" lisäksi pitäisi alkaa puhua yhtä paljon "takertujista" tai "marttyyreista".

Rakastunut takertuu siihen yhteen 'ainoaan oikeaan' siksi, että ei kykene vaihtamaan eikä korvaamaan tunnekohdettaan millään muulla keinolla (takiaisena). Hän pitää kohdettaan itseäänkin tärkeämpänä ja on valmis uhrautumaan ja unohtamaan omat tarpeensa (kynnysmattona) yhteiselämän vuoksi (pyrkiessään symbioosiin kohteensa kanssa). Marttyyri tarkoittaa ihmistä joka uhraa itsensä (henkensä) uskonsa mukaan (tuttua hengellistä sanastoa). Äärimmäistä uskollisuutta siis (vrt. ääriuskonnollinen, fundamentaali), ts. jumaloi yhtä kohdetta yli kaiken.

Kynnyskysymykset muodostavat loogisen kehäpäätelmän, silmukan - 'koukun':

1. Missä itsekunnioituksesi on?
Rakastunut kokee saavansa itsellensä arvon (kunnianarvoisa) ainulaatuiselta ihanteeltaan eli ihanteellisen ihmisen arvostuksen omalle minälleen (rakastumisen kohteelta).

2. Miksi jatkat parisuhteessasi?
Itsearvostuksen takia. Suhteen jatkaminen on keino tuntea itsensä arvokkaaksi, jopa ihailemalleen henkilölle (vrt. idoli, id, ego, superego - mm. psykoanalyysin termeinä: minä ja yliminä jne.)

 

[Kaksi puolta]

Jos jätät hänet, hän voi levittää sinusta ilkeitä juttuja tai yrittää muuten kostaa, joudut pohtimaan ennen jättämistä sitä, ettei hänelle jää hyviä mahdollisuuksia siihen.

Kuinka ulkopuolisten pitäisi suhtautua, jotta se olisi avuksi?

Seurasin pitkään erästä epäonnista suhdetta, jonka aikana ystäväni pyysi "turvakseen". Hänen väkivaltainen miehensä soitteli myös minulle uhkauksiaan. Lakkasin vastaamasta öisiin puheluihin tai lopetin puhelun heti, kun selvisi kuka soitti. Ystäväni pyysi minua mukaansa, kun lähti viemään avioerohakemustaan. Matkalla selvisi, että mies oli taas pahoinpidellyt hänet. Kaikki ehdotukseni poliisille ilmoittamisesta tai lääkärillä käynnistä ystäväni tyrmäsi. Yhdellä kerralla tulin "hätäapuna" käymään, kun mies oli taas riehumassa. Ystäväni ei lähtenyt kotiini yöksi ja seuraavana päivänä kuulin taas pahoinpitelystä. Heidän suhteensa kuitenkin jatkui ja kohta taas oli sovittu...

Luultavasti en toiminut näissä tilanteissa oikein. Varmasti syyllistin. Osaltaan ajattelin, että ulkopuolisena "mahdollistin" tämän suhteen jatkumisen, kun ystäväni tiesi minun olevan tarvittaessa turvanaan tai muuten olkapäänä. Suutuin ystävälleni useita kertoja, kun kuulin heidän on/off-suhteensa taas jatkuvan. Onneksi ystäväni lopulta lakkasi vastaamasta mihinkään nyttemmin exänsä yhteydenottoon.

Myöhemmin minulle tuli vastaan samankaltainen tilanne. Eräs toinen naispuolinen ystäväni alkoi kertoa miehensä mustasukkaisesta ja uhkailevasta käyttäytymistä. Silloin totesin, että uskon hänen tietävän, mitä pitää tehdä ja etten ala pelkäämään hänen puolestaan. Kenties tämäkään ei ole oikea tapa suhtautua.

Voiko ulkopuolinen ihminen edes osata tehdä näissä tilanteissa oikein?

 

[Kaksi puolta]

Itsekästä itsekunnioitusta ja itsetuntoa silloin tarvittaisiin. Kiltteys itsearvostuksena ei tuo näissä tapauksissa itselle hyvää.

Ajattelen samoin. Monilla naisilla - ja ehkä miehilläkin on voi olla vilpitön usko siihen, että suhde muuttuu paremmaksi mikäli olen _riittävän_ kiltti toiselle.

 

[looginen]

Kuinka ulkopuolisten pitäisi suhtautua, jotta se olisi avuksi?

Tuhannen taalan kysymys. Kerroit tyypillisen tarinan missä rakastunut ei tunnu käyttäytyvän kenenkään etujen mukaisesti. Näyttää ajelehtivan vain avuttomasti olosuhteiden viemänä tilanteesta toiseen, kuin ympäripäissään ojasta allikkoon. Jokseenkin järjetöntä hötkyilyä ei meinaa saada millään neuvolla loppumaan.
Järkipuhe ei auta sen enempää kuin hyvät neuvot juopuneelle hortoilijalle. Turhautumisen tunne kasvaa sietämättömäksi, mutta suuttuminenkin on täysin tehotonta, ikävää kärsimysnäytelmää ja turhurhuuksien turuutta kaikki tyyni.

Rakastunut on mielentilansa vankina, eikä hänen tahdonvoimansa riitä hallitsemaan ajattelua ja siitä kumpuavaa sisäistä tunne-elämän ailahtelua ja siitä johtuvaa sekavan ajelehtivaa kaavakäyttäytymistä.

Voiko ulkopuolinen ihminen edes osata tehdä näissä tilanteissa oikein?

Mielestäni ei voi sanoa että olisit kummassakaan tapauksessa tehnyt mitään väärin. Odotettua vaikutusta ei ollut koska rakastunut ei ymmärrä omaa tilaansa (eikä narsu). Rakastumista, alitajuisen prosessin synnyttämää tahdosta riippumatonta emotionaalista tunne-elämän mullistusta, ei kansan keskuudessa yleisesti tunneta kunnolla, siitä ei tiedetä riittävästi.

Rakastunut voi järjellään tajuta oman tilansa ja hyväksyä vallitsevan asiaintilan, mutta luultavasti vain jos saa asiallisesti uskottavaa tietoa ja onnistuu siten tiedostamaan omasta mielestään luotettavan kokonaiskuvan asemastaan häneen vaikuttavissa olosuhteissa (uuteen uskoon). Silloin hänen toimintamotiivinsa voivat muuttua, mistä johtuen hänen käyttäytymisensäkin muuttuu.

 

[Kaksi puolta]

Rakastunut voi järjellään tajuta oman tilansa ja hyväksyä vallitsevan asiaintilan, mutta luultavasti vain jos saa asiallisesti uskottavaa tietoa ja onnistuu siten tiedostamaan omasta mielestään luotettavan kokonaiskuvan asemastaan häneen vaikuttavissa olosuhteissa (uuteen uskoon). Silloin hänen toimintamotiivinsa voivat muuttua, mistä johtuen hänen käyttäytymisensäkin muuttuu.

Voi olla, että nämä kaksi tuntemaani naista olivat rakastuneita mieheensä. Ja voi olla että miehensä olivat niitä paljon puhuttuja narsisteja. Tai sitten kyseessä olivat vain täydellisen epäsopivat ihmiset, jotka ajautuivat piinaamaan toisiaan.

Ensimmäisen suhteen nainen löysikin itselleen myöhemmin uuden miehen, joka ikävä kyllä oli lähes edellisen kaltainen. Siihen tarinaan en itse enää jäänyt osallistumaan, sillä olin muuttanut jo eri paikkakunnalle.

Näistä suhteista ei kylläkään tapahtumia puuttunut. Toinen daameista totesikin, ettei miehensä kanssa ole ainakaan koskaan tylsää... Olin täysin samaa mieltä! Romanttisen komedian aineksia ei juurikaan ollut, mutta psykologisen thrillerin käänteitä sitäkin enemmän.

 

[puolukka]

Olen myös samaa mieltä, että järjen puhuminen ei olisi auttanut. Olen iloinen siitä, että kukaan ei silloin alkanut kovaan ääneen tiukkaamaan, että minun olisi jätettävä mies, kun en olisi siihen kuitenkaan pystynyt. En kyllä käyttänyt ystäviäni hyväksi tuolla tavalla, pakopaikkana.

On helppo olla jälkiviisas ja sanoa, että ystävän pitää asettaa rajat hyysäämiselle, niinhän se tietysti on, mutta harvemmin nuo tilanteet, että väkivaltainen mies soittelee perään, ovat odotettuja. Niiden tilanteiden kulkuun voi olla ystävänä todella valmistautumaton. Eksäni sai kovat mustasukkaisuusraivarit, kun ystäväni oli miespuolinen, hänet onneksi poistettiin ravintolasta putkaan. Monet tapahtumat, jotka silloin tapahtuivat tulivat itselleni yllättäen eikä moralisointi tai jälkiviisastelu olisi auttanut pätkän vertaa. Nyt sitä tietysti ajattelee asiat eri tavoin. Jos mies hakkaa, ei voi itse paljon muuta kuin soittaa poliisit. Kiteytetysti voi olla mielestäni lempeä ystävä mutta asettaa rajat mitä on itse valmis sietämään.

Olin tekemisissä poliisinkin kanssa väkivallan takia, ehkä sitä itse ymmärtää tilanteen vakavuuden kun on selittämässä ulkopuoliselle mistä on kyse.

 

[Kaksi puolta]

Olen myös samaa mieltä, että järjen puhuminen ei olisi auttanut.

Kiitos kommentistasi. Onneksi elät nyt toisenlaisessa tilanteessa!

Itseänikin näiden parin naisen suhteen käänteet yllättivät - ja kauhistuttivat. Kun asia ei kuitenkaan sattunut täysin omalle kohdalleni, oli välillä mahdotonta ymmärtää, mitä nämä ihmiset näkivät toisissaan. Kuitenkin he - ja myös miehensä saattoivat toimia täysin normaalisti tilanteissa, joissa oli muita ihmisiä.

 

[Kaksi puolta]

Kaksi puolta: Kuten aluksi kirjoitin, myös minussa on vikani ja en halua syyttää/tuomita ihmisiä. On totta että olen ns. takertunut häneen... moni olisi varmasti laittanut miehen kävelemään jo aikoja sitten. Kuitenkin jostain syystä rakastan ja ikävöin häntä.

Haluan uskoa, että pääset tästä suhteesta vielä pois omin voimin. Kurjalta tuntuu, että syyllistät itseäsi! Ajattelet kuitenkin muista hyvää. Ehkäpä tämä keskustelun avauksesi on askel erilaiseen elämään.

 

[Stop]

Kauanko olette olleet yhdessä? Jos olette olleet alle vuoden, niin veikkaanpa, ettei suhde tuosta parane -päinvastoin. Jos yli vuoden, niin siinäkin tapauksessa uskon, että aina vaan huonompaan suuntaan muuttuu. Se on tuon miehen luonne se mikä on. Omaa epävarmuutta ja ilkeyttä on vaikea kitkeä pois. Ei hän siihen ainakaan itse pysty ja apua tuskin hakee, koska eihän hänellä ole ongelmaa, vaan sinulla, joka käytökselläsi ärsytät hänet raivoon.

Sano hänelle (ja tee myös niin), ettet missään nimessä muuta yhteen niin kauan kun suhteessanne on enemmän huonoja kuin hyviä hetkiä. Kerro, että se on vain hänestä itsestään kiinni milloinka yhteen muutosta tulee ajankohtaista.

Ja tuo huorittelu. Suhteessa luottamuksen pitäisi olla sataprosenttista, tai ainakin lähes. Jos hän ei luota, niin miksi hän haluaa jatkaa suhdetta ja jopa muuttaa yhteen? Kysy häneltä! Jos hän luottaa ja siitä huolimatta huorittelee, niin opetelkoot laskemaan kymmeneen ennen kuin avaa suutansa.

Kaiken lukemani jälkeen, uskon, että noin vuoden-parin kuluttua olet tilanteessa, jossa itsekin ihmettelet sietokykyäsi ja hulluuttasi, kun olit niinkin kauan kuin olit yhdessä tuon miehen kanssa. Viimeistään siinä vaiheessa kun löydät oikeasti ihanan, kunnollisen miehen alat liki häpeämään sitä, että annoit itseäsi kohdella rakkauden varjolla noin. Usko vaan, tiedän kokemuksesta mistä puhun. Minulla vaan meni useampi vuosi ja nuoruus. Nyt 37-vuotiaana uutta liittoa takana viisi vuotta ja voin tuntea mitä onni ja rakkaus oikeasti on.
Toivottavasti sinäkin ne löydät! Hyvää joulua Sinulle. Uskon, että olet joulun jälkeen tietäväisemmässä tilassa.