L
looginen
Vieras
Rakastuminen selittäisi sen 'kaikenkestävän' tunnesiteen, ylivoimaisen riippuvuuden mikä saa palaamaan 'ikuisesti' takaisin, näkemään 'sokeana' pahoinpitelijän hyväntekijänä ja neuvojen 'kaikumisen avunhuutajan kuuroille korville'. Todellisuudesta ällistyttävästi irrallaan elävä henkilöilmiö.Voi olla, että nämä kaksi tuntemaani naista olivat rakastuneita mieheensä. Ja voi olla että miehensä olivat niitä paljon puhuttuja narsisteja.
Muuta erikoista siihen ei toiseksi tarvita, mutta huomattavasti lisää poweria siitä voi tulla. Narsua koukuttaa puolestaan ylistys, ihailu, rakkaus ilman ehtoja. Niin kauan kun narsisti uskoo saavansa ne rakastuneelta, hänkin sokeutuu kaikelle muulle.
Narsku ei kykene kiintymään ja voi siksi vaihtaa kohteensa hetkessä parempaan, mutta rakastunut ei pysty siihen pitkään aikaan (täyskiintymys).
Mitä lopulta onkaan epäsopivuus? Rakastumisen edellytys on jokin vastakohtaisuus, mistä voi riittää kaikkiin tapauksiin tukeva annos kärvisteltävää, ilman vastuksen täydellisyyttäkin.Tai sitten kyseessä olivat vain täydellisen epäsopivat ihmiset, jotka ajautuivat piinaamaan toisiaan. Ensimmäisen suhteen nainen löysikin itselleen myöhemmin uuden miehen, joka ikävä kyllä oli lähes edellisen kaltainen.
Tuttu vanha juttu 'vakka kantensa valitsee', saman valinnan toistaminen, niiden jatkuvasti väärien 'oikeiden' löytyminen. Myös tiettyjen kauan kaivattujen ja ehkäpä yliarvostettujen luonteenpiirteiden hurmaavuus.
Viimeksi muokattu: