Loputon pelko suhteen loppumisesta

[Kokemus]

Unohda väljähtynyt suhde ja hanki terapeutti.

 

[neuvoton]

Nyt mies sitten sanoi rakastavansa entistään.
Ei kuulemma niin kuin minua, vain niin kuin entistä rakastetaan ihmisenä. Mutta en minä kyllä voisi sanoa rakastavani eksiäni. Hän sanoo, että rakastaa eksäänsä niin kuin minä omaani. Miten hitossa se nyt voi yhtäkkiä mun puolestanikin puhua, kun en ole koskaan sanonut rakastani entistäni.
Miten helvetissä kukaan voi olla ihmisen kanssa, joka rakastaa kahta ihmistä?
Olenkin tainnut olla koko ajan oikeassa "pelkojeni" kanssa.

 

[Liisa]

Mies on kanssasi suurissa vaikeuksissa. Anna hänen menn'. Etkö puhetta ymmärrä?. Minäkin rakastan afrikkalaisia, entisiä työtovereita, paria muuta kaveria jne. Ei mieheni silti minua kiusaa ja valvota. Te puhutte ihan eri kieltäkin. Ei tule mitään.

 

[Liisa vaan]

Ap vaikuttaa ihan sellaiselta neuroottiselta paskanjauhajalta joka sopisi siihen doku-ohjelmaan missä narisevaääniset ämmät vinkui omaa elämäänsä. en muista mikä sen nimi oli. Tuliko niiden ukoista tuon narinan takia hulluja, en tiedä, mutta jos oma broidini seurustelisi tuollaisen kanssa, niin voisin sanoa aika kovasti.

 

[Hmmmmhmmm]

Tunnustan lukeeneni tämän hieman harppoen, joten ehkä mainitsen sellaista, joka on jo käsitelty.

Itsestä tuntuu vieraalta, että olet(te) jo sitä mieltä, että rakastatte toisianne hurjasti, jos kuitenkin vajaan vuoden - siis todella lyhyen ajan - aikana olette ehtineet riidellä kymmeniä tai ehkä satoja kertoja ja ilmeisesti erotakin. Useimmiten ensimmäinen puoli vuotta - vuosi sujuu rakastumisen huumassa, jolloin toinen ei omasta mielestä voi tehdä mitään väärää. Sen jälkeen rakastuminen voi muuttuu rakkaudeksi, jolloin huomaa ympärillä muutakin elämää kuin rakastettunsa ja alkaa tajuta, ettei kumppanikaan ole täydellinen, joskaan kumppanin viat eivät häiritse.

En ole psykologi, en edes keittiösellainen, mutta tiedän joidenkin ihmisten nauttivan siitä, että elämä - ja parisuhde - on jatkuvaa suurta draamaa. Oletko, aloittaja, kenties sellainen? Jos sinä nautit draamasta ja miehesi ei, voivat luonteenpiirteenne olla niin erilaiset, ettei suhteenne tosiaan kestäkään.

 

[Mies ottaa kantaa]

Elän vaimon kanssa joka on mustasukkainen. Välillä enemmän välillä vähemmän. En siitä huolimatta halua hänestä eroon. Olen onnellinen hänen kanssaan. Koska meidän hyvät hetket ovat niin ihania ja niitä on enemmän kuin niitä huonoja. Olemme päättäneet jaksaa yhdessä myös ne vaikeat hetket.

Tällä palstalla Tinka ym. pyysitte mustasukkaisia ihmisiä jättämään puolisonsa rauhaan, koska he siitä niin kärsivät. Miten helvetissä te sellaista ohjetta voitte mennä antamaan. Mustasukkaisuutta kun on niin moneen junaan. Minä en koskaan haluaisi elää Teidän kaltaisten tunteettomien paskojen kanssa! Luuletteko, että me miehet olemme niin tyhmiä, että ei osata itse lähteä huonosta suhteesta. Osataan kyllä, jos halutaan.

Kyllä jouduin itsekkin muuttamaan asennettani roimasti, ennenkuin tämän tajusin. Omalla käytökselläni aluksi tosiaan ruokin toisen mustasukkaisuutta. Enkä joudu elämään missään umpiossa, laput silmillä, ilman ystäviä ja tuttuja. Itse olen joskus ollut aiheuttamassa vaimoni epäluuloja... ja aion ne myös itse korjata!

Vaikka vaimoni olisikin mustasukkainen, hän on myös ihana ja rakastettava ihminen. Juuri se ihminen jonka haluan tehdä onnellisiksi.

 

[Hehe]

Tällä palstalla Tinka ym. pyysitte mustasukkaisia ihmisiä jättämään puolisonsa rauhaan, koska he siitä niin kärsivät. Miten helvetissä te sellaista ohjetta voitte mennä antamaan. Mustasukkaisuutta kun on niin moneen junaan. Minä en koskaan haluaisi elää Teidän kaltaisten tunteettomien paskojen kanssa! Luuletteko, että me miehet olemme niin tyhmiä, että ei osata itse lähteä huonosta suhteesta. Osataan kyllä, jos halutaan.

.

Sä mikään mies olet, vaan joku skitsoämmä.

 

[Mies ottaa kantaa]

"Hehe" tosiaan. Siellä joku muija joka päsmäröi kotiaan. Haluaa olla mies talossa! Ei kestä että miehet puhuu tunteistaan.

Munat kuule löytyy! Niin taitaa löytyä sinultakin, kun omaltasi on surkastuneet.

 

[Tinka jatkaa]

Elän vaimon kanssa joka on mustasukkainen. Välillä enemmän välillä vähemmän. En siitä huolimatta halua hänestä eroon. Olen onnellinen hänen kanssaan. Koska meidän hyvät hetket ovat niin ihania ja niitä on enemmän kuin niitä huonoja. Olemme päättäneet jaksaa yhdessä myös ne vaikeat hetket.

Tällä palstalla Tinka ym. pyysitte mustasukkaisia ihmisiä jättämään puolisonsa rauhaan, koska he siitä niin kärsivät. Miten helvetissä te sellaista ohjetta voitte mennä antamaan. Mustasukkaisuutta kun on niin moneen junaan. Minä en koskaan haluaisi elää Teidän kaltaisten tunteettomien paskojen kanssa! Luuletteko, että me miehet olemme niin tyhmiä, että ei osata itse lähteä huonosta suhteesta. Osataan kyllä, jos halutaan.

Kyllä jouduin itsekkin muuttamaan asennettani roimasti, ennenkuin tämän tajusin. Omalla käytökselläni aluksi tosiaan ruokin toisen mustasukkaisuutta. Enkä joudu elämään missään umpiossa, laput silmillä, ilman ystäviä ja tuttuja. Itse olen joskus ollut aiheuttamassa vaimoni epäluuloja... ja aion ne myös itse korjata!

Vaikka vaimoni olisikin mustasukkainen, hän on myös ihana ja rakastettava ihminen. Juuri se ihminen jonka haluan tehdä onnellisiksi.

Toivotaan, että onnea piisaa. Jos on masokisti luonteeltaan ja lisäksi tykkää kiduttamisesta, tehän olette kuin vakka ja kansi. Mitä sitä suremaan. Jos nautit tuollaisesta että sinua epäillään, antaa palaa vaan. Tuntuu varmaan ihanalta kun niin rakastetaan, että oikein tapella pitää siitä menettämisen pelosta. Anna mennä vaan kun on alamäki.Kyllä meitä tänne maailmaan mahtuu ja A,erikass on kuulemma joku samanlainen kuin vaimosi.

 

[Mies82]

En edes jaksanut lukea koko AP sepostusta loppuun, vaan asia on selvä kuin pläntti - jos suhteen alku on jo vaikeaa, niin miksi se piti edes aloittaa? Ei tuossa ole mitään järkeä, poikki vaan ja uutta kehiin.

 

[neuvoton]

En minä haluaisi tätä poikki laittaa. En. En vaikka nykyään se käy kyllä kieltämättä mielessä aika useinkin ja tottakai mietin, että onko tässä enää mitään järkeä. Omalta osaltani ainakin on kuitenkin ne tunteet. Hyvin vahvat tunteet ja rakkaus tätä ihmistä kohtaan, jota ilman en osaa elämääni kuvitella. Enkä todella kenenkään toisen kanssa olevani. Ja kun ne onnen tunteet meillä ovat olleet suurempia - kummallekin meistä - kuin kenenkään muun kanssa koskaan. Toisaalta niin ovat myös nämä pahat olot.
Kai tuo nimimerkkini kuvaa tilannetta vain vähän turhankin hyvin... Sydän sanoo toista, pää toista.
Onhan se ero tässä ollut pinnalla paljonkin viime aikoina. Molempien toimesta. Kuitenkin lopulta päädytään aina siihen, että halutaan olla yhdessä. Mies on erittäin tyytyväinen hyvinä hetkinä, mutta silloin kun on vaikeaa, hän on todella väsynyt ja loppu. Hän on kyllästynyt minun pahaan olooni. Ja mä kun taas tietysti kaipaisin lohdutusta ja lämpöä, jotta pääsisin siitä pahasta olosta eroon. Hän ei vain enää esimerkiksi kestä ollenkaan kuulla itkuani. Se tuntuu ihan hirveän pahalta... Sanoo, ettei sen ainaisen itkun kuuntelu kauheasti herätä hänessä lämpimiä tunteita ja halua olla jotenkin "rakastava". En tiedä onko tuo ihan ymmärrettävää vaiko merkki siitä, ettei hän vain oikein enää rakasta...
En tiedä.
Itse en kuitenkaan ihan oikeasti haluaisi erota. Haluaisin saada tämän toimimaan. Yhdessä.

 

[itkuiikalle]

Mieti asiaa niin päin, että mies käyttäytyisi kuin sinä. Itkeä vollottaisi kurjuuttaan koko ajan, eikä mikään ole koskaan hyvin, teet sitten niin tai näin. Jaksaisitko katsella kuinka kauan? Mies on ahdistunut, kun sinulle ei mikään riitä. Tunnut, vähän neuroottiselta. En usko, että mies jaksaa enää pitkään. Siinä sulle sitten uusi itkun aihe.

 

[neuvoton]

Mieti asiaa niin päin, että mies käyttäytyisi kuin sinä. Itkeä vollottaisi kurjuuttaan koko ajan, eikä mikään ole koskaan hyvin, teet sitten niin tai näin. Jaksaisitko katsella kuinka kauan? Mies on ahdistunut, kun sinulle ei mikään riitä. Tunnut, vähän neuroottiselta. En usko, että mies jaksaa enää pitkään. Siinä sulle sitten uusi itkun aihe.

Tiedän. Ja siis näin olenkin yrittänyt asiaa ajatella. Laittaa itseni hänen asemaansa, ja toisin päin. Jotenkin itse vain koen, että jos hän itkisi, tekisin kyllä kaikkeni saadakseni hänelle hyvän olon... Ehkä en näe sitä, että onhan hän varmasti parhaansa yrittänyt. Ja on varmaan nyt itsekin sitten neuvoton. En tiedä voiko kyse olla siitäkin, että haluaa eroa siksi, että ajettelee mun olevan niin onneton hänen kanssaan... En tiedä.
Haluaisin vain kerrankin puhua nämä asiat hänen kanssaan ihan rauhassa. Niin, että molemmat saisivat sanotuksi ihan kaiken mitä todellisuudessa tuntevat ja ajattelevat. Rauhassa. Ei sitä huutoa, ei itkua, ei suuttumista. Mutta ei myöskään valehtelua. Mä kun pelkään sitä, että silloin kun kaikki on ns. hyvin ja jutellaan rauhassa, niin mies vain sanoo, että haluaa olla kanssani ja että ei hän mitään eroja oikeasti ole ajatellut tai halunnut. Kuitenkin riitatilanteissa sanoo, että haluaa. Mistä minä sitten taas tiedän, kumpi on totta.

 

[Itkuiikalle]

" Jotenkin itse vain koen, että jos hän itkisi, tekisin kyllä kaikkeni saadakseni hänelle hyvän olon"

Kyllä varmasti, joo, jaksaisit kerran tai kaksi, mutta sanojesi mukaan itkusi on jatkuvaa.

Kirjoittakaa toisillenne kirjeet. Olkaa erossa vaikka viikko ja pohtikaa mitä haluatte toisillenne sanoa. Lukekaa ajatuksella toistenne mietteet -olkaa taas viikko erossa, miettikää lukemaanne. Jos suhde ei tuonkaan jälkeen toimi, niin eiköhän konstit ole käytetty. Jos sovun ja harmonian saatte aikaan, niin kumpikaan ei palaa enää noihin ikäviin muistoihin, eikä kaiveluihin, ei edes ajatuksissaan. Jos ajatus putkahtaa sinulle päähän, opi ajattelemaan heti aktiivisesti jotain aivan muuta, ei mieheen liittyvää. Kuvittele vaikka mielessäsi mieltä näyttää loppuun kaluttu luu, maatuneet roskat, joista versoo jotain elinvoimaista, jne. Itsesuggestiolla voi päästä eroon huonoista tavoista. Googleta ohjeita! Nauti elämästäsi juuri nyt, itkun aika on sitten, jos elämä kolhii oikeasti! Positiivisuutta Sinulle!

 

[neuvoton]

Ja tässä ollaan taas. Tai en tiedä, onko mies vielä ikinä ollut ihan näin varma. Tänään siis sanoi, että ei halua olla kanssani enää. Johtuen siitä, että uhkasin jälleen erolla. Tai en uhannut, vaan lähdin ja palautin hänen avaimensa. Sitten heti, kun sen jälkeen sitten käskikin minun mennä ja sanoi, että tämä on nyt sitten ero, menin aivan paskaksi, aloin itkemään ja hokemaan, etten halua erota. Mies sanoi olevansa aivan varma, ettei halua olla kanssani enää, koska ei usko että lopetan erolla uhkailua koskaan.
Aikani kinuttuani olemme nyt siinä tilanteessa, että hän suostui vielä "yhteen kertaan", mutta jos vielä uhkaan erolla niin se on siinä sitten. Tuonkin tilaisuuden myöntyi antamaan varmaan lähinnä siksi, että minä olin niin hysteerinen ja surullinen.
En tiedä vittuako tehdä. Rakastan häntä ja ihan oikeasti haluan olla hänen kanssaan, vaikka sillä erolla uhkailenkin. En nyt tiedä yhtään miten suhtautua tähän "viimeiseen mahdollisuuteen". Hän nyt sanoo, että kyllä haluaisi olla kanssani jos tämä voisi toimia ja haluaisi toki nähdä, että minä onnistun ja että lopettaisin erolla uhkailun, mutta ei usko siihen. Mitäköhän tässä nyt sitten kuuluisi tehdä. Pelkkä ajatuskin erosta ja elämästä ilman häntä sattuu aivan jumalattomasti.

 

[Ei oo tod.]

. Mitäköhän tässä nyt sitten kuuluisi tehdä. Pelkkä ajatuskin erosta ja elämästä ilman häntä sattuu aivan jumalattomasti.

No prkl Mitäkö kuuluis tehdä? Elät sovitun mukaisesti, jos suhdetta haluat jatkaa. Aikamoinen draamaqueen tunnut olevan.

 

[Kuivin silmin]

Juu, draamaprinsessa tuo tytteli ainakin on. Läheisriippuvainen ja rasittava kumppani. Itku ja parku keinoina, voihan nenä! Säälistäkö sen kaverin pitäisi tuossa pysyä?

Luettuani ketjun en todellakaan ymmärrä, miten se kaveri jaksaa vielä olla mukana kuviossa. Ei kukaan jaksa alituista epäilyä, riitaa ja syyttelyä aiheettomasti. Siihen kun tytteli vielä paukasee erouhkauksen päälle, niin vaikka olisi millainen lapatossu tahansa, saa kyllikseen.

Erokorttia ei koskaan pidä käyttää aiheettomasti. Sillä uhkailu on raukkamaista. Jos sen kerran sanoo, miksi kerjätä toista vielä sen jälkeen jäämään? Ristiriita on niin suuri, jotta kuinka toinen ikinä voi tietää, mitä siellä päässä oikeasti liikkuu? Lisäksi se todistaa sitä, jotta sanoja yrittää pakottaa toisen tahtoonsa, eikä sellainen voi koskaan johda tasapainoiseen suhteeseen.

Kuule tytteli, sinun pitää kasvattaa itseäsi, miettiä, millä keinoin saatat itsetuntosi terveeksi. Et voi luottaa itseesi, kun et kerran luota toiseen. Toisen tehtävä ei ole tehdä sinua onnelliseksi, vaan onnen avaimet ovat omien korviesi välissä. Siellä täytyy olla tasapaino ja luottamus omiin voimiin, silloin voi ja uskaltaa luottaa myös toiseen.

 

[Tätiihminen]

Kuule, neuvoton tytteli.
Joidenkin ihmisten sydämet vain ovat kuin ketunpesä. Ovet auki joka suuntaan.
Kerjääminen ja syyttely ei johda mihinkään, mahtaako nuo kyetä edes rakastamaan oikeasti. Kaivavat muka "poteron", mutta niilla on jo seuraava, tai pari seuraavaa kiikarissa.

Karmanlain mukaan saavat näpeilleen silloin kun panostavat kerrankin itse kaikkensa.
Toivottavaa mielestäni olisi etteivät esittäisi olevansa täysillä mukana suhteessa, jos sitä eivät ole.
Ja ei. Ei sitä tavallinen rehellinen ihminen huomaa toisen epärehellisyyttä, ainakaan heti.

 

[Tätiihminen]

Tulipa mieleen, kun luin enemmän noita viestejä.
Ei mikään suhde jatku kauaa vain yhden ihmisen halulla. Siihen tarvitaan molempien tahto.

Parempi olla yksin, kuin tuollaisessa repivässä suhteessa?
Ei tuo kuullosta rakkaus-, vaan riippuvuussuhteelta :/

 

[neuvoton]

Kuule, neuvoton tytteli.
Joidenkin ihmisten sydämet vain ovat kuin ketunpesä. Ovet auki joka suuntaan.
Kerjääminen ja syyttely ei johda mihinkään, mahtaako nuo kyetä edes rakastamaan oikeasti. Kaivavat muka "poteron", mutta niilla on jo seuraava, tai pari seuraavaa kiikarissa.

Karmanlain mukaan saavat näpeilleen silloin kun panostavat kerrankin itse kaikkensa.
Toivottavaa mielestäni olisi etteivät esittäisi olevansa täysillä mukana suhteessa, jos sitä eivät ole.
Ja ei. Ei sitä tavallinen rehellinen ihminen huomaa toisen epärehellisyyttä, ainakaan heti.

Joku roti näissä solvauksissakin.
Kyllä, kykenen rakastamaan ja rakastan oikeasti - minua on elämässäni sattunut paljon sen takia, mutta sitä en tule ikinä katumaan, että rakastan. Tuskin olisin näin suurissa kivuissa nytkään, ellen rakastaisi.
Äärimmäisen loukkaava kommentti sinulta.

Kyllä minä ihan todella rakastan tätä ihmistä ja haluan aidosti hänen kanssaan olla. En osaa antaa yhtä tai kahta selkeää syytä sille, miksi käyttäydyn ahdistavissa ja painostavissa tilanteissa kuten käyttäydyn. Osasyy on varmasti lapsuudessani, osasyy omissa psyykkisissä ongelmissa. Kärsin - ja olen aina kärsinyt - todella kovasta menettämisen pelosta, joka todennäköisesti juontaa juurensa lapsuuteeni ja hylätyksitulemiseen silloin. Tavoittelen aina varmuutta, kaikessa. Kaiken on oltava 100% varmaa, jotta uskallan antautua täysin.
Tässä suhteessa olen saanut ajoittain nauttia siitä varmuudesta, aina se on kuitenkin kadonnut. Ja nyt se tuntuu olevan täysin poissa.
Päädyimme taas "yrittämään", jatkamaan. Emme ole enää tänään pahemmin keskustelleen asiasta. Tai mistään. Sen verran, että sain kysytyksi haluaako hän kuitenkin vielä olla kanssani ja hän sanoi, että haluaa. En tiedä sitten, haluaako todella. Onko sydän enää mukana. En tiedä. Enkä tiedä, kuinka nyt olla.
Joo, tiedän, että minun tulisi juurikin nyt todistaa hänelle rakkauttani ja pysyvyttääni ja sitä, että olen luottamuksen arvoinen. Mutta ei tunnu hyvältä antaa itsestään kaikkea toiselle, jos ei tämä enää olekaan varma tai täysillä mukana tässä. Ja en enää tiedä, mistä voisin löytää sen "varmuuden" tähän asiaan.
Vaikuttaa aika vahvasti siltä, että kaikki täälläkin ovat jo niin kyllästyneet minuun, että turhaan kai puran tätä enää tännekään. Sama se kai.

 

[neuvoton]

Tulipa mieleen, kun luin enemmän noita viestejä.
Ei mikään suhde jatku kauaa vain yhden ihmisen halulla. Siihen tarvitaan molempien tahto.

Parempi olla yksin, kuin tuollaisessa repivässä suhteessa?
Ei tuo kuullosta rakkaus-, vaan riippuvuussuhteelta :/

Ja kummallakohan meistä - minulla vai miehellä - nyt viittaat tässä kommentissa olevan todellisuudessa se halu ja tahto olla yhdessä? Minulla ilmeisesti, koska kai minä sitten olen pakottanut tämän toisen ihmisen olemaan kanssani vuoden päivät. Kai se sitten on niin.

 

[Been there]

Ei tuosta tule mitään. Et voi vastustaa erokortin läväyttämistä pöytään kun sisälläsi alkaa kuohua. Saat siitä ilmeisesti jotain huumeen vertaista tyydytystä kun hajotat pakan taas kerran, olet kertakaikkiaan koukussa tähän vuoristorataelämään. Olet englaninkielistä termiä käyttäen needy. Osaat ajatella vain että rakastaako tuo mies minua tarpeeksi, saanko minä tarpeeksi hellyyttä ja tukea, minä minä minä....... Osaat olla vain vastaanottavassa asemassa suhteessasi, kuin pikkulapsi. Epäilen että suhteesi on jo niin korjaamattomasti pilalla kaiken kehittämäsi draaman jälkeen ettei sillä ole edellytyksiä onnistua enää. Jos jo alle vuodessa ollaan tuossa jamassa, niin miten tuosta eteenpäin. Ja miksi edes vaivautua. Mieti.

Erotkaa ystävinä kun vielä voitte. Kerää itsekunnioituksesi rippeet, sano ystävälliset hyvastit ja selvitä ongelmasi ennenkuin ajatteletkaan uuteen suhteeseen ryhtymistä. En yritä olla julma mutta tuollainen kaytös torpedoi mahdollisuutesi onnelliseen parisuhteeseen jos et ota niskalenkkiä neurooseistasi ja pääse tunne-elämäsi herraksi.

 

[minä myös]

Olen jo yli 50 vuotias ja kärsin samasta ongelmasta nykysuhteessani.Käyttäydyn lähes tulkoon samoin tai käyttäydyin.Alku alkoi meillä hankalasti kun miesystäväni vanha suhde "eli" jollakin lailla suhteemme alussa, enkä ollut tietoinen asiasta.Joskus se vieläkin painaa ja mietityttää, onko suhde olemassa.
Aloin kuitenkin miettimään, että mies on todellinen helmi, kiltti , ahkera ja kaikin puolin kunnollinen, rakastan häntä. Jossakin vaiheessa tajusin, että suhde loppuu vääjäämättömästi jos en muuta käytöstäni ja olen sen tehnyt. Vaikeaa on, mutta asia ei muutu miksikään vaikka sitä kuinka vatvoisi. Mies on hyvä ja hellä minua kohtaan, se riittää. Jos hän jotakin vehkeilee selkäni takana omaksi synnikseen sen tekee.
On aikoja kun haluaisin taas kysyä jotakin, mutta olen oppinut pitämään suuni kiinni, vaikka se vaikeaa aina välillä onkin. Käännän mietteeni muualle, se unohtuu.
Mitään varmuutta ei saa kenestäkään, monen ihmisen elämä on murtunut kun on silittömästi luottanut ja eräänä aamuna kaikki kuitenkin voi olla toisin.
Nauti rakkaudestasi ja ole onnellinen siitä mitä sinulla tällä hetkellä on.Kukaan ei voi varmistaa huomistaan, tapahtua voi mitä tahansa.

 

[Kuivin silmin]

Olen jo yli 50 vuotias ja kärsin samasta ongelmasta nykysuhteessani.Käyttäydyn lähes tulkoon samoin tai käyttäydyin.Alku alkoi meillä hankalasti kun miesystäväni vanha suhde "eli" jollakin lailla suhteemme alussa, enkä ollut tietoinen asiasta.Joskus se vieläkin painaa ja mietityttää, onko suhde olemassa.
Aloin kuitenkin miettimään, että mies on todellinen helmi, kiltti , ahkera ja kaikin puolin kunnollinen, rakastan häntä. Jossakin vaiheessa tajusin, että suhde loppuu vääjäämättömästi jos en muuta käytöstäni ja olen sen tehnyt. Vaikeaa on, mutta asia ei muutu miksikään vaikka sitä kuinka vatvoisi. Mies on hyvä ja hellä minua kohtaan, se riittää. Jos hän jotakin vehkeilee selkäni takana omaksi synnikseen sen tekee.
On aikoja kun haluaisin taas kysyä jotakin, mutta olen oppinut pitämään suuni kiinni, vaikka se vaikeaa aina välillä onkin. Käännän mietteeni muualle, se unohtuu.
Mitään varmuutta ei saa kenestäkään, monen ihmisen elämä on murtunut kun on silittömästi luottanut ja eräänä aamuna kaikki kuitenkin voi olla toisin.
Nauti rakkaudestasi ja ole onnellinen siitä mitä sinulla tällä hetkellä on.Kukaan ei voi varmistaa huomistaan, tapahtua voi mitä tahansa.

Näinpä juuri! Kukin meistä voi muuttaa ja kasvattaa vain itseään, ei toista.
Elämässä tulee vastaaan kaikennäköistä kasvamisen paikkaa ja jollei siihen pysty, on aina kurjaa.
Mustasukkaisuus ja epäileväisyys lähtee omasta sisimmästä, epävarmuudesta ja itseluottamuksen puutteesta ja sille pitää ITSE tehdä jotakin. Toisen syyttely, kohtausten järjestäminen ja itku-parkuraivarit vain häätävät toisen pois ja tappavat rakkauden.

 

[Itkuiikalle]

Joku roti näissä solvauksissakin.

Taisi tuo täti-ihminen jutuillaan tarkoittaa miestäsi -ei sinua?