Andersson: Hallitus ajaa työmarkkinoita kaaokseen ja Suomen vientiä pysähdyksiin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Andersson: Hallitus ajaa työmarkkinoita kaaokseen ja Suomen vientiä pysähdyksiin
"Sosiaaliturvan leikkaukset ovat tietoinen arvovalinta eriarvoisuuden lisäämiseksi, sanoo vasemmistoliiton puheenjohtaja.

VASEMMISTOLIITON puheenjohtaja Li Andersson varoittaa, että hallituksen suunnittelemat muutokset työmarkkinalainsäädäntöön tähtäävät työntekijöiden aseman heikentämiseen, mikä lisää työelämään epävarmuutta ja eriarvoisuutta.

”Hallitus pelaa kovalla riskillä, kun se hakee näin avointa konfliktia suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen kanssa, jonka toiminta on ollut vielä viime vuosikymmeninä erittäin maltillista. Ei ole kenenkään etu, jos hallitus omalla toiminnallaan ajaa työmarkkinat kaaokseen ja Suomen viennin pysähdyksiin”, Andersson sanoi puoluevaltuustossa.

Anderssonin mukaan Petteri Orpon (kok) hallitus valmistelee lakko-oikeuden romuttamista, jotta kansalaisyhteiskunnan ja työntekijöiden mahdollisuuksia osoittaa mieltään rajattaisiin historiallisten heikennysten edessä. Samalla raivataan tietä palkkojen ja työehtojen heikennyksille.

Työelämän heikennykset kääntävät Anderssonin mukaan Suomen suuntaa entistä kauemmaksi Pohjoismaista kohti itäeurooppalaista työmarkkinamallia. Esimerkkinä Andersson mainitsi irtisanomissuojan, joka on Suomessa jo ennestään heikompi kuin muun muassa Saksassa ja Ruotsissa.

Kaavaillut sosiaaliturvan leikkaukset johtavat Anderssonin mukaan pienituloisuusasteen nousuun ja tuloerojen kasvuun. Hänen mukaansa köyhyysrajan alle putoaa 40 000 ihmistä lisää, joista suuri osa on lapsia.

”Tämä on tietoinen valinta lisätä eriarvoisuutta. Orpon hallitus jakaa suomalaisia aikana, jolloin luottamuksen rakentamiselle ja yhtenäisyydelle olisi suurempi tarve kuin koskaan”, Andersson moitti.

ANDERSSONIN mukaan suunniteltuja leikkauksia ei voida perustella työllisyydellä."

Oikeistolaista tuhopolitiikkaa nyt vain turbovaihteella.
 
Orpon ja tuonelan enkeleiden hallitus tosin ottaa ilmeisesti hallitus kautensa aikana enenmän velkaa, kuin Marinin hallitus otti koko kautensa aikana globaalin pandemian ja Euroopan laajuisen Ukrainan sodan energiakriisin takia. Budjetti on nyt yli 11,5 miljardia alijäämäinen, varmasti vielä joudutaan tekemään lisäbudjetti päätöksiä ensi vuoden aikana.
 
2017 helmikuussa julkaistiin valtiovarainministeriön yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän laaja raportti, jonka tiedote otsikoitiin: ”Työryhmä pitää Suomen yritysverotusta kilpailukykyisenä”. Samaisessa raportissa (Sipilän) hallitusta evästettiin, miten se voisi muuttaa Suomen yritysverotusta oikeudenmukaisemmaksi ja talouden toiminnan kannalta tehokkaammaksi. Pääministeri Juha Sipilä kiirehti tuolloin tyrmäämään asiantuntijoiden ehdotukset osinkoveron huojennusten leikkauksista.

Saman vuoden kesäkuussa VM julkaisi raportin, jonka mukaan suuryritysten aggressiiviseen verosuunnitteluun voidaan puuttua tehokkaasti. Myös VATT julkaisi kesäkuussa tutkimuksen, jonka mukaan aggressiivista verosuunnittelua voidaan torjua tehokkaasti korkovähennysrajoituksella.

Hallitus ei vain osoittanut minkäänlaista kiinnostusta asiantuntijoiden tuottamasta tiedosta.

Vaihtoehtoja siis on talouden tasapainottamiseen, Oikeisto on päättänyt toimia ideologia edellä, riippumattomista tutkimustuloksista piittaamatta.

Toivottavasti tämän hallituskauden jälkeen Vasemmisto ja Demarit ottavat selvän vaalivoiton jotta pääsevät korjaamaan verojärjestelmää ilman jarruttavaa kepua.
 
Ainakin VM Purra on sanonut; "arvovalinnat kuuluvat meille poliitikoille". Selkeä arvovalinta on leikata erilaisista tuista ja samaan aikaan antaa veronalennuksia hyvätuloisille. Selkeä arvovalinta on myös hyökätä AY-liikkeen kimppuun ja ruveta toteuttamaan EK:n "joululahjalistaa" lähes sellaisenaan.
 
Andersson: Hallitus ajaa työmarkkinoita kaaokseen ja Suomen vientiä pysähdyksiin
"Sosiaaliturvan leikkaukset ovat tietoinen arvovalinta eriarvoisuuden lisäämiseksi, sanoo vasemmistoliiton puheenjohtaja.

VASEMMISTOLIITON puheenjohtaja Li Andersson varoittaa, että hallituksen suunnittelemat muutokset työmarkkinalainsäädäntöön tähtäävät työntekijöiden aseman heikentämiseen, mikä lisää työelämään epävarmuutta ja eriarvoisuutta.

”Hallitus pelaa kovalla riskillä, kun se hakee näin avointa konfliktia suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen kanssa, jonka toiminta on ollut vielä viime vuosikymmeninä erittäin maltillista. Ei ole kenenkään etu, jos hallitus omalla toiminnallaan ajaa työmarkkinat kaaokseen ja Suomen viennin pysähdyksiin”, Andersson sanoi puoluevaltuustossa.

Anderssonin mukaan Petteri Orpon (kok) hallitus valmistelee lakko-oikeuden romuttamista, jotta kansalaisyhteiskunnan ja työntekijöiden mahdollisuuksia osoittaa mieltään rajattaisiin historiallisten heikennysten edessä. Samalla raivataan tietä palkkojen ja työehtojen heikennyksille.

Työelämän heikennykset kääntävät Anderssonin mukaan Suomen suuntaa entistä kauemmaksi Pohjoismaista kohti itäeurooppalaista työmarkkinamallia. Esimerkkinä Andersson mainitsi irtisanomissuojan, joka on Suomessa jo ennestään heikompi kuin muun muassa Saksassa ja Ruotsissa.

Kaavaillut sosiaaliturvan leikkaukset johtavat Anderssonin mukaan pienituloisuusasteen nousuun ja tuloerojen kasvuun. Hänen mukaansa köyhyysrajan alle putoaa 40 000 ihmistä lisää, joista suuri osa on lapsia.

”Tämä on tietoinen valinta lisätä eriarvoisuutta. Orpon hallitus jakaa suomalaisia aikana, jolloin luottamuksen rakentamiselle ja yhtenäisyydelle olisi suurempi tarve kuin koskaan”, Andersson moitti.

ANDERSSONIN mukaan suunniteltuja leikkauksia ei voida perustella työllisyydellä."

Oikeistolaista tuhopolitiikkaa nyt vain turbovaihteella.
Miten se taloudellinen perikato korjaantuu kun tämä nykyhallitus ottaa enemmän velkaa kuin edellinen? Eikä ole edes mitään kriisiä - muuta kuin se hallituksen omatekemä.
Ettekö tosiaan seuraa asioita muuten kuin kuuntelemalla hallituksen propagandaa.
 
Orpon ja tuonelan enkeleiden hallitus tosin ottaa ilmeisesti hallitus kautensa aikana enenmän velkaa, kuin Marinin hallitus otti koko kautensa aikana globaalin pandemian ja Euroopan laajuisen Ukrainan sodan energiakriisin takia. Budjetti on nyt yli 11,5 miljardia alijäämäinen, varmasti vielä joudutaan tekemään lisäbudjetti päätöksiä ensi vuoden aikana.
Haaveet 100.000 uudesta työpaikasta muuttuvat 100.000 työttömäksi, tämä on sitä Kokoomuslaista talousosaamista. 😂

Ja koska 100 000 uutta työpaikkaa on ehtona Orpon ja Purran budjetin pysymisessä 46 000 000 000 euron alijäämässä, noiden 100 000 työpaikan lisälasku on 2 000 000 000 euroa eli työpaikkojen nollakasvulla velkaa otetaankin 48 000 000 000 euroa.

Mikäli tuleekin 50 000 - 100 000 työtöntä lisää, kuten SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman eduskuntaistunnossa kertoi näyttävän jopa todennäköiseltä, budjetin alijäämä on yli 50 000 000 000 euroa ja velkaennätykset paukkuvat. Päälle vielä 4 000 000 000 euroa, jolla myydään valtion tuottavaa omaisuutta velanoton tarpeen pienentämiseksi. Superlatiivien ja ennätysten hallitus tämä KokoPers!

..no toisaalta, edellistä hallitusta voi aina syyttää omasta sysipaskasta oikeistopolitiikasta.
 
Li on jälleen oikeassa. Tämän hallituksen päätösten argumentit ovat naurettavia, takaa löytyy pelkkä paljas oikeistoideologia.
Eniten minua on lähipäivinä ihmetyttänyt opiskelijoiden kyykytys.
Hallituksen ministerireppanat eivät tajua, että tuluvaisuudessa he tulevat ehkä olemaan osaavien asiantuntijoiden varassa. Makaat pedissä ja kierrolla sänkysi päätyyn
astelee lääkäri, joka opiskeli nälkäkuurilla nykyisellä hallituskaudella.
Esimerkkitapauksia voisin keksiä loputtomiin. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää.
Ei köyhien kyykyttämisellä tienatuilla omaisuuksilla enää ole mitään merkitystä, kun elämä on täysin toisten varassa. Hyvinvointiyhteiskunta varmistaa, että kaikista huolehditaan, jos elämässä pohja pettää.
Uutisista tulkitsin, että Marinia jo kaivataan presidenttikisaan. Annetaan hallituksen möhliä perusteellisesti. Ovat sitten jatkossa nöyriä ja ehkä ottavat opikseen.
Louskutuksista olemme jo saaneet tarpeeksi. Eivät he itsekään enää niihin usko.
 
Li Andersson tyrmää hallituksen suunnittelemat leikkaukset sosiaaliturvaan – lateli tylyn listan
Li Anderssonin mukaan hallituksen leikkaukset köyhdyttävät väistämättä osaa suomalaisista, eivätkä työllisyystoimet tilannetta pelasta.
 
VASEMMISTOLIITON puheenjohtaja Li Andersson arvosteli lauantaina ankarasti Petteri Orpon (kok) hallituksen kaavailemia leikkauksia sosiaaliturvaan.
Anderssonin mielestä sosiaali- ja terveysministeriön maanantaina julkaisema vaikutusarvio kertoo karua kieltä leikkausten vaikutuksista pienituloisiin suomalaisiin.

– Pienituloisuusaste nousee, lasten pienituloisuusaste nousee ja tuloerot kasvavat, Andersson luetteli.
 
MTV Uutisextrassa Orpo pitää jääräpäisesti kiinni hallitusohjelmastaan.
Vesan kysymykseen vähätuloisten leikkauksista Petteri alkoi konemaisesti jauhaa
työllisyyden kasvusta. Hyvätuloisten verotusta hän ei ottanut puheeksi.
Kysymykseen ministerien palkkojen leikkauksista vastaus oli, että asiasta keskustellaan.
Kesän rasismikeskustelu kuulema vahvisti hallitusta.
Huolehtikaa verenpaineistanne. Lisää samanlaista puppua on runsaasti tulossa lisää.
 
Työllisyyden kasvu on hokema jota kokoomus, persut, RKP ja KD hokevat jokaiseen kysymykseen. Ylivoimaisesti Suomen huonoin ja tuhoisin hallitus joka menee ideologia edellä ja vie Suomea alas. Hyvinvointia leikataan, työntekijöiden etuja heikennetään, tuloeroja kasvatetaan ja veljaennätykset lyödään. Todennäköisesti myös työttömyys nousee reippaasti kun työnteon kannusteita huononnetaan mm. työtulojen suojaosan poistolla. 2010-luvun menetetyn vuosikymmenen taannuttavaa ja ankeuttavaa porvarien leikkauspolitiikkaa turbovaihteella.
 
Talous ainakin menee pelkkää alamäkeä ja Orpolla ja kaikilla ministereillä on pokkaa sanoa kirkkain mielin että olemme luomassa 100 000 tuhatta uutta työpaikkaa.

Ilmeisesti vielä erittäin hyväpalkkaisia koska nimenomaan tuloluokan yläpäässä äänestetään kokoomusta ja kai se on tarkoitus että ihmiset nimenomaan kokoomusta äänestäisivät .

Politiikasta on tullut performanssi jossa väitetään yhtä ja tehdään ihan toista. Pääministeri Orpo on tästä paras esimerkki. Satatuhatta uutta työpaikkaa -voiko tämän päivän tilanteen ja lisääntyvän työttömyyden enää urpommin ilmaista.
 
Sosiaaliturvan leikkaukset ovat tietoinen arvovalinta työn vs. työttömyyden puolesta. Jokainen joka kokee olevansa työttömänä liian köyhä, tulee mennä töihin, mikäli lääkäri ei työkyvyttömyyttä ole todennut. Jokainen joka ansaitsee mielestään liian vähän, tulee ponnistella entistä enemmän tienatakseen lisää rahaa. Onko se kivaa ja mukavaa? Ei varmaankaan, tai en ainakaan itse niin usko. Silti se on ainoa tie tästä taloustilanteesta ulos. Ja uskokaa pois, vasemmiston keinoja on jo kokeiltu. Ei toimi ei. Ihminen on perusluonteeltaan laiska ja mukavuudenhaluinen. Lähes jokainen löytää kyllä mielekkäämpää tekemistä, harrastuksia ja vaikkapa aikaa perheen kanssa, kuin että menisi töihin ahertamaan. Ja vapaassa maassa tuohon tulee jokaisella olla oikeus jatkossakin, mutta sen saa pääsääntöisesti toteuttaa omilla rahoillaan. Jokainen tekee itse omat valintansa.

Nämä hallituksen kaavailemat muutokset toimivat kyllä. Saa vasemmisto tässä(kin) asiassa huomata jälleen olevansa väärässä, kun vastaan nyt inttävät. Tämän keskustelun kun tallentaisi ja palaisi asiaan parin vuoden kuluttua, niin samoja vasemmistohuutelijoita ei enää olisikaan vastaamassa. Näinhän se palstalla tapaa mennä. Tai sitten hyvä talouskehitys perusteltaisiin jollain yleisillä suhdannemuutoksilla ja väitettäisiin, ettei hallituksen toimilla ole ollut mitään merkitystä.
 
”Satatuhatta uutta työpaikkaa -voiko tämän päivän tilanteen ja lisääntyvän työttömyyden enää urpommin ilmaista.”

Suomalaisille on jäänyt Nokia-levy päälle. Muistan hyvin ajan, kun Nokia oli vasta alkutaipaleellaan. Työpaikassani pelttiin, että Nokia ostaa yrityksemme.
Niin inhottavaa kuin se onkin palstan lukijoille olen ollut elämässäni hyvin harvoin väärässä. En ole tähän päivään mennessä sisäistänyt työn tekemisen autuaaksi
tekevää vaikutusta. ihmiset ovat sinnitelleet ja hankkineet vähästä rahastaan kiinteistöjä.
Nyt suurin osa Suomea on täynnä ostajia kaipaavia, pilkkahintaisia kiinteistöjä.
Tuntuu kuin saman maan sisällä olisi monta itsenäistä valtiota, jotka elävät täysin erilaisissa todellisuuksissa. Suomi on jo vinon ikärakenteen takia vanhainkoti ja tilanne pahenee jatkuvasti. Millä alalla työtä tekevien pitää tahkota mahdollisimman paljon tuohta, ja mikä on rehkijöiden tavoite? Arvoja on monenlaisia. Omakotitalo, kaksi autoa ja lasta plus kotieläimet. Vihreitä arvoja kannatava väestö rakentaa tulevaisuutensa
muuhun kuin seiniin. Minulle tuottavuus on sitä etten kuormita luontoa, kuluttan vain sen mikä on tarpeellista ja käytän aikani järkeviin asioihin.
Luen parhaillaan toisella kotimaisella kielellä kirjaa, jossa nuori korkeakoulutettu ja menstynyt nainen perustaa isänsä kuoleman jälkeen yrittäjänä kukkakaupan.
Ideaa kehitellään eikä brändistä haluta tehdä tavanomaista.
Kun muutosneuvottelujen (yt-neuvottelut siihen aikaan) aikaan pähkäilin työkaverini kanssa mitä töitä haen, hän ehdotti hautaustoimistoalaa. Sopisin kuulema alalle. Otin nokkiini ehdotuksesta. Nyt varttuneempana olen sitä mieltä, että se on Suomen tulevaisuuden ala. Alaa ja tapoja pitäisi vain modernisoida. Olen elämässäni isojen sukujen vuoksi osallistunut paljon hautajaisiin. Miksi järjestyttää prameat hautajaiset, kun elävänä on kaikki mahdollisuudet nauttia rakkaiden läsnäolosta.
Tehdään maailman onnellisimmasta maasta malliesimerkki toisten ihmisten kunnioittamisesta. Ei havitella amerikkalaista menestysmallia, jossa rahan mällääminen on elämän tarkoitus.
Ps. Kone jumittaa. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä.
 
Yhteistyössä