V
vierailija
Vieras
Andersson: Hallitus ajaa työmarkkinoita kaaokseen ja Suomen vientiä pysähdyksiin
www.hs.fi
"Sosiaaliturvan leikkaukset ovat tietoinen arvovalinta eriarvoisuuden lisäämiseksi, sanoo vasemmistoliiton puheenjohtaja.
VASEMMISTOLIITON puheenjohtaja Li Andersson varoittaa, että hallituksen suunnittelemat muutokset työmarkkinalainsäädäntöön tähtäävät työntekijöiden aseman heikentämiseen, mikä lisää työelämään epävarmuutta ja eriarvoisuutta.
”Hallitus pelaa kovalla riskillä, kun se hakee näin avointa konfliktia suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen kanssa, jonka toiminta on ollut vielä viime vuosikymmeninä erittäin maltillista. Ei ole kenenkään etu, jos hallitus omalla toiminnallaan ajaa työmarkkinat kaaokseen ja Suomen viennin pysähdyksiin”, Andersson sanoi puoluevaltuustossa.
Anderssonin mukaan Petteri Orpon (kok) hallitus valmistelee lakko-oikeuden romuttamista, jotta kansalaisyhteiskunnan ja työntekijöiden mahdollisuuksia osoittaa mieltään rajattaisiin historiallisten heikennysten edessä. Samalla raivataan tietä palkkojen ja työehtojen heikennyksille.
Työelämän heikennykset kääntävät Anderssonin mukaan Suomen suuntaa entistä kauemmaksi Pohjoismaista kohti itäeurooppalaista työmarkkinamallia. Esimerkkinä Andersson mainitsi irtisanomissuojan, joka on Suomessa jo ennestään heikompi kuin muun muassa Saksassa ja Ruotsissa.
Kaavaillut sosiaaliturvan leikkaukset johtavat Anderssonin mukaan pienituloisuusasteen nousuun ja tuloerojen kasvuun. Hänen mukaansa köyhyysrajan alle putoaa 40 000 ihmistä lisää, joista suuri osa on lapsia.
”Tämä on tietoinen valinta lisätä eriarvoisuutta. Orpon hallitus jakaa suomalaisia aikana, jolloin luottamuksen rakentamiselle ja yhtenäisyydelle olisi suurempi tarve kuin koskaan”, Andersson moitti.
ANDERSSONIN mukaan suunniteltuja leikkauksia ei voida perustella työllisyydellä."
Oikeistolaista tuhopolitiikkaa nyt vain turbovaihteella.
Vasemmistoliitto | Andersson: Hallitus ajaa työmarkkinoita kaaokseen ja Suomen vientiä pysähdyksiin
Sosiaaliturvan leikkaukset ovat tietoinen arvovalinta eriarvoisuuden lisäämiseksi, sanoo vasemmistoliiton puheenjohtaja.