U
Unhappy
Vieras
Muutimme miehen kanssa yhteen vajaa 3kk sitten ja tuntuu etten tunne enää koko miestä. Riitelemme joka asiasta. En uskalla sanoa enää mielipidettäni mistään enkä kertoa tunteistani enkä ajatuksistani, koska tuntuu, että ne käännetään aina itseäni vastaan.
Ensin tyrehtyi seksi ja sen jälkeen läheisyyskin. Kun olen ottanut asian esille, siitä on noussut hirveä haloo. Olen yrittänyt kertoa, että kärsin suunnattomasti läheisyyden ja rakastelun puutteesta. Mies kääntää asian niin, että että ei paljon halua koskea minuun, koska haisen tupakalle, "aamupahalle" ja milloin millekin. Ymmärrän ettei huvita halia tupakantuoksuista kumppania, mutta vaikka olen ollut polttamatta, asia ei siitä ole miksikään muuttunut. Sitten aletaan syyttelemään minun työvuorojani ja sitä että elän "ihan omaa elämänrytmiäni" (miehellä tosin oli jo seurustelun alkuvaiheessa selvää, että teen vuorotyötä..) On tullut aika selväksi, että minun pitäisi mennä samaan aikaan nukkumaan kuin hänenkin, riippumatta siitä väsyttääkö vai ei. Mies joutuu heräämään aina aikasin ja menee nukkumaan yleensä klo 22, joskus aiemminkin. Häntä kuulemma häiritsee kun tulen nukkumaan myöhemmin. Häntä häiritsee jos käyn yöllä vessassa. Häntä häiritsee jos kuorsaan...
Sitten kuulemma minä vaadin seksiä ja läheisyyttä silloin kun itselleni sopii (tämäkin tuli tässä eräs päivä selväksi, kun edellisenä päivänä olimme sattumoisin harrastaneet seksiä minun aloitteestani, tuli vähän tunne että väkisin ihan oli joutunut panemaan...) Tästä episodista meni kaksi päivää, niin heräsin keskellä yötä siihen, että mies työntyi sisääni, tyydytti itsensä enkä ehtinyt edes mukaan, ja alkoi samantien kuorsata. Aamulla ei muka muistanut mitään tapahtuneen...
Arki kuluu vittuilun merkeissä, mies harrastaa jatkuvaa piilovittuilua ja henkistä väkivaltaa. Esim. viikonloppuna kun söimme ja kiitin hyvästä ruuasta, erehdyin menemään ruokapöydässä hänen luokseen pussaamaan, mies ärähti, että ei tarvitse väkisin repiä ku toinen syö... Hui, olinpa itsekäs kun menin suutelemaan ihan silloin kun itselleni sopi.
Tämä tilitys on todella sekavaa ja hyppivää, mutta tuntuu, että itä tahansa teenkin tai sanon, se on väärin:
- mies ei halua seksiä, koska olen vastenmielinen
- mies ei halua läheisyyttä koska olen vastenmielinen (olen vastenmielinen jopa nukkuessani)
- En osaa kuulemma keskustella muusta kuin harrastuksistani ja töistäni (näistäkin olen oppinut pitämään suuni kiinni senkin vähän mitä niistä olen maininnut)
- Jos olen hiljaa ja yritän olla ärsyttämättä millään muotoa, olen naama kippurassa.
- Mies valittaa, en huomioi häntä millään lailla, mutta sitten jos huomioin ja annan läheisyyttä, se on itsekästä (??)
- Miestä ärsyttää että menen eri aikaan nukkumaan kuin hän eikä tunnu käsittävän, että en pysty kaatumaan iltavuoron jälkeen samantien sänkyyn, kun olen kotona klo 22. En minäkään vaadi, että hänen pitää valvoa, jos itseäni ei väsytä...
- Kaikki mitä sanon tai teen, tulkitaan omalla tavalla. Minun pitää miettiä sanani todella tarkkaan, en uskalla sanoa enää mitään oikein mihinkään.
- Jos riidan jälkeen yritän lepytellä miestä, hän lisää pökköä pesään ja alkaa entistä inhottavammaksi. Sitten kun luovutan ja olen hiljaa omissa oloissani, mies tulee aukomaan päätään, että taas sitä ollaan niin naama happamalla, kun ei olla saatu huomiota silloin kun minä haluan.
Olen muuttanut nukkumaan toiseen huoneeseen, koska en halua riitaa siitä, että ärsytän häntä öisinkin. En halua ottaa sitä riskiä, että jos vaikka kuorsaankin tai joudun käymään yöllä vessassa. Kohta tämäkin asia kääntyy varmasti niin päin, että minä elän taas omaa elämääni kun nukunkin eri huoneessa
Miehen kanssa ei voi keskustella näistä asioista. Hän ei kestä mitään kritiikkiä vaikka sen yrittäisi sanoa kuinka asiallisesti. Asia kääntyy aina minun syykseni, hänessä itsessään ei tunnu olevan mitään vikaa. Miehen tapa selvitellä asioita on järkyttävä huutaminen, joka kuuluu varmaan ulos asti. Mies ei koskaan pyydä anteeksi (eipä tietenkään kun hänellä ei ole koskaan mitään anteeksipyydettävää). Asioita ei koskaan selvitetä, vaan seuraavana päivänä hän on taas kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jos yritän ottaa asian esille, minä olen se jankuttaja, itse saa kyllä huutaa asioista niin kauan kun huvittaa.
En enää tiedä miten olisin, mitä sanoisin, miten asiat tekisin; kaikki voi olla väärin. En kestä enää
Ensin tyrehtyi seksi ja sen jälkeen läheisyyskin. Kun olen ottanut asian esille, siitä on noussut hirveä haloo. Olen yrittänyt kertoa, että kärsin suunnattomasti läheisyyden ja rakastelun puutteesta. Mies kääntää asian niin, että että ei paljon halua koskea minuun, koska haisen tupakalle, "aamupahalle" ja milloin millekin. Ymmärrän ettei huvita halia tupakantuoksuista kumppania, mutta vaikka olen ollut polttamatta, asia ei siitä ole miksikään muuttunut. Sitten aletaan syyttelemään minun työvuorojani ja sitä että elän "ihan omaa elämänrytmiäni" (miehellä tosin oli jo seurustelun alkuvaiheessa selvää, että teen vuorotyötä..) On tullut aika selväksi, että minun pitäisi mennä samaan aikaan nukkumaan kuin hänenkin, riippumatta siitä väsyttääkö vai ei. Mies joutuu heräämään aina aikasin ja menee nukkumaan yleensä klo 22, joskus aiemminkin. Häntä kuulemma häiritsee kun tulen nukkumaan myöhemmin. Häntä häiritsee jos käyn yöllä vessassa. Häntä häiritsee jos kuorsaan...
Sitten kuulemma minä vaadin seksiä ja läheisyyttä silloin kun itselleni sopii (tämäkin tuli tässä eräs päivä selväksi, kun edellisenä päivänä olimme sattumoisin harrastaneet seksiä minun aloitteestani, tuli vähän tunne että väkisin ihan oli joutunut panemaan...) Tästä episodista meni kaksi päivää, niin heräsin keskellä yötä siihen, että mies työntyi sisääni, tyydytti itsensä enkä ehtinyt edes mukaan, ja alkoi samantien kuorsata. Aamulla ei muka muistanut mitään tapahtuneen...
Arki kuluu vittuilun merkeissä, mies harrastaa jatkuvaa piilovittuilua ja henkistä väkivaltaa. Esim. viikonloppuna kun söimme ja kiitin hyvästä ruuasta, erehdyin menemään ruokapöydässä hänen luokseen pussaamaan, mies ärähti, että ei tarvitse väkisin repiä ku toinen syö... Hui, olinpa itsekäs kun menin suutelemaan ihan silloin kun itselleni sopi.
Tämä tilitys on todella sekavaa ja hyppivää, mutta tuntuu, että itä tahansa teenkin tai sanon, se on väärin:
- mies ei halua seksiä, koska olen vastenmielinen
- mies ei halua läheisyyttä koska olen vastenmielinen (olen vastenmielinen jopa nukkuessani)
- En osaa kuulemma keskustella muusta kuin harrastuksistani ja töistäni (näistäkin olen oppinut pitämään suuni kiinni senkin vähän mitä niistä olen maininnut)
- Jos olen hiljaa ja yritän olla ärsyttämättä millään muotoa, olen naama kippurassa.
- Mies valittaa, en huomioi häntä millään lailla, mutta sitten jos huomioin ja annan läheisyyttä, se on itsekästä (??)
- Miestä ärsyttää että menen eri aikaan nukkumaan kuin hän eikä tunnu käsittävän, että en pysty kaatumaan iltavuoron jälkeen samantien sänkyyn, kun olen kotona klo 22. En minäkään vaadi, että hänen pitää valvoa, jos itseäni ei väsytä...
- Kaikki mitä sanon tai teen, tulkitaan omalla tavalla. Minun pitää miettiä sanani todella tarkkaan, en uskalla sanoa enää mitään oikein mihinkään.
- Jos riidan jälkeen yritän lepytellä miestä, hän lisää pökköä pesään ja alkaa entistä inhottavammaksi. Sitten kun luovutan ja olen hiljaa omissa oloissani, mies tulee aukomaan päätään, että taas sitä ollaan niin naama happamalla, kun ei olla saatu huomiota silloin kun minä haluan.
Olen muuttanut nukkumaan toiseen huoneeseen, koska en halua riitaa siitä, että ärsytän häntä öisinkin. En halua ottaa sitä riskiä, että jos vaikka kuorsaankin tai joudun käymään yöllä vessassa. Kohta tämäkin asia kääntyy varmasti niin päin, että minä elän taas omaa elämääni kun nukunkin eri huoneessa
Miehen kanssa ei voi keskustella näistä asioista. Hän ei kestä mitään kritiikkiä vaikka sen yrittäisi sanoa kuinka asiallisesti. Asia kääntyy aina minun syykseni, hänessä itsessään ei tunnu olevan mitään vikaa. Miehen tapa selvitellä asioita on järkyttävä huutaminen, joka kuuluu varmaan ulos asti. Mies ei koskaan pyydä anteeksi (eipä tietenkään kun hänellä ei ole koskaan mitään anteeksipyydettävää). Asioita ei koskaan selvitetä, vaan seuraavana päivänä hän on taas kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jos yritän ottaa asian esille, minä olen se jankuttaja, itse saa kyllä huutaa asioista niin kauan kun huvittaa.
En enää tiedä miten olisin, mitä sanoisin, miten asiat tekisin; kaikki voi olla väärin. En kestä enää
