Meillä on siis 2v8kk poika joka on nukkunut ehkä 5kokonaista yötä (yli6h putkeen) elämänsä aikana. Salakavalasti, esikoinen kun on, jäi "nukutettavaksi". Eli pojan vieressä on täytynyt maata siihen asti, että iltaisin nukahtaa. Samoin päiväunilla. Nyt meillä on 7kk vauva joka osaltaan hankaloittaa esikoisemme nukahtamisvaatimuksia.
Oma sänky on ja oma huone. Teimme mieheni kanssa muutama viikko sitten päätöksen, että nyt on pojan opittava nukkumaan omassa sängyssä ja nukahtamaan ITSE siihen. Aloiteltiin, että ensin istuttiin sängyn laidalla, sitten jakkaralla ovella jne.. noh, miehen poika päästi aina helpommin jakkaralle, mutta ootas vain, kun minä olen yksin kotona illan. Raivo alkaa aina heti samantien siitä kun iltasatu loppuu. Silmitön raivo. Huutaminen, heittäytyminen, paiskominen ja karjunta. Vihdoin, kun ehkä olet saanut pojan nukahtamaan keinolla tai toisella, hän herää parin tunnin päästä ja pitäisi alkaa sama uudestaan ja samalla itse pitäisi saada jossain välissä nukkua.
mietin nyt, että onko tämä kaikki ihan turhaa. Olen järjettömän väsynyt lähes kolme vuotiaan nukuttamiseen, mutta samalla erittäin väsynyt ja kireä kaikkeen raivoon, kiukkuun ja huutamiseen. Mä en vain jaksa.
Onko kellään kokemuksia isomman lapsen kanssa tällaisesta tilanteesta. kuinka kauan meni, että nukahtamistilanteet rauhottui? äsken meillä raivottiin tunti täyttä huutoa, kunnes väsymykseen nukahti omaan sänkyyn. Jatkanko mä säännöllisesti pojan huudattamista, ja kuinka pitkään? oppiiko se koska? ja entäs yöheräily, kun illasta ollaan selvitty niin pitäis toi sama raivokohtaus kestää 4-5krt yöllä?? Hajoan jo pelkästä ajatuksestakin. Tosin kaikki nukutaan huonosti, jos ollaan samassa sängyssä, kun on pinniksessä vieressä tuo vauvakin.
mietin vain, että jos mä jatkan tätä huudattamista, kuinka kauan mä jaksan? ennen kuin romahdan täysin. olen niin helvetin väsynyt. Ja ei, miehestä ei ole tähän, sillä menee hermo heti ja on valmis nukuttamaan pojan vieressään, mutta se ei olekkaan koskaan iltaa näiden kanssa yksin, jolloin siihen vieressä nukuttamiseen ei aina ole mahdollisuutta. ja eikö nyt olisi kohtuullista, että pian kolme vee opettelisi nukahtamaan yksin? äidin ollessa ihan lähellä ja ovi auki. vai teenkö hallaa huudattamisella? toisaalta mä itse olen niin turtunut tuohon huutoon, että mua se ei juuri enää haittaa, mutta vauva pelästyy ja alkaa itkemään myös ja mulla kiristyy hermo siitä todella nopeasti, kun esikoinen herättää toiminnallaan vauvan.
kertokaa joku kokemuksia, ja myös niitä epäonnistuneita unikouluja. Onko jonkun luonne vain sellainen, että unikoulu ei onnistu? Olen henkisesti tosi poikki tähän tilanteeseen.
että ei se aina mene niin, että rutiinit, rauha ja järjestelmällisyys ja plaaplaaplaa...
voimia! Toivottavasti löydätte keinon nopeasti, että saatte kaikki kunnolla levättyä. Väsyneenä ei mikään toimi.