E
Epätoivoinenaiti
Vieras
Lapsella krooninen ummetus, joten normaalista pottaopettelun puutteesta ei ole kyse. Ongelmat alkoivat, kun lapsi meni päiväkotiin 2,5-vuotiaana. Jo sitä ennen lapsi kärsi ummetuksesta esim. lomaviikolla panttasi kakkaa niin, ettei se meinannut tulla ulos ja lopulta tuli itkun ja pää punaisena huutamisen kanssa.
En enää tiedä, mitä teen. Neuvolassa ei lääkärikään ole sanonut asiaan mitään. Päiväkodissa ihmettelevät, että tämän ikäinen kakkaa housuun. No minkä minä sille voin, kun lasta ei voi potalle pakottaa. Ollaan juostu yksityiselläkin, josta saa neuvoksi vaan movicolin antamista ja keliakiatestikin oli negatiivinen, joten päiväkotiruokaan ei saa muutoksia. Eihän tuo lapsi suostu sitä saakelin movicolia juomaan!!! Vuosi sitten annoin peräruiskeen ja arvatkaa vaan, saanko sitä enää toista kertaa lapselle laitettua. Kesälomalla vatsa toimi kotona 6 viikon ajan viime vuonna hyvin, lapsi teki kakan pottaan. Nyt on taas jatkuvaa tuhrimista, jouduin ottamaan viikonloppuna VAIPAT käyttöön koska oma mielenterveys ei enää kestä jatkuvaa paskapyykkiä. Nyt sentään pysyy vaatteet puhtaana. Sunnuntaina vaihdoin vaipan noin 15krt eli ilman vaippaa olisin joutunut pesemään 15 housut. Haluaisin viettää tavallista elämää, mutta tuntuu siltä että lapsi kakkaa housuunsa varmaan vielä kouluikäisenäkin, kaikki illat ja vapaa-aika kuluu kakan pesemisessä.
Mistä tähän saa apua!? Onko sellaista olemassakaan? Arki on kirjaimellisesti täynnä paskaa! Olen kokeillut lahjomiset ja kaikki, ei edes kaupan suurin ja upein lelu saa lasta menemään potalle kakkaamaan. Mietin, uuvunko kohta ihan täysin ja annan lapsen sijaiskotiin tämän takia, kun en jaksa tätä paskarallia. Vauvatkaan eivät kakkaa tällaista tahtia! Minne tahansa mennään, niin paskan pesua on joka välissä. Ravintolassa käytiin syömässä, niin ennen ja kesken ruoan piti käydä vessassa pesemässä pyllyssä. MIE ROMAHAN!